Piilosilla metsässä

Marraskuussa (2.-29.11.2023) Jyväskylän pääkirjaston lastenosastolla on esillä Inkeri Siitosen metsä- ja eläinaiheisia pastellimaalauksia. Metsän sankarit -nimisen näyttelyn eläinsankareihin törmää usein myös kirjojen sivuilla. Muun muassa kettujen viekkaus ja pöllöjen viisaus on monille tuttua tarinoista. Tietokirjat taas tarjoavat tietoa erilaisista metsän eläimistä. Tiedon lisäksi lapsille suunnatut tietokirjat ilahduttavat lukijaansa usein myös tarinoilla ja runsaalla kuvituksella.

Sari Kanalan ja Hannu Ahosen teoksessa Piilosilla metsässä eläimet ovat piiloutuneet katseiltamme.

Kuka siellä piileksii? Arvaatko kenellä on noin komeat tupsut?

Komea pärryytys kaikuu metsästä. Arvaatko kuka tässä puuta koputtaa? 

Leena Laulajaisen kirjoittama ja Ulla Vaajakallion kauniisti kuvittama lasten karhukirja kertoo metsiemme kuninkaasta karhusta monelta kantilta: lukijalle tulevat tutuiksi niin eri karhulajit kuin runot ja laulut karhuista; viimeiseltä sivuilta löytyy lisäksi ohje oman karhunaamion tekemiseen.

Kirjan mukaan suomalaiset uskoivat ennen, että karhulla oli taianomaisia voimia. Uskottiin, että karhu kuuli kaiken, mitä siitä puhuttiin, vaikka se ei olisi ollut lähimaillakaan. Siksipä siitä puhuttaessa oli käytettävä kiertoilmaisuija. Myös näihin karhun moninaisiin lempinimiin voit tutustua kirjassa Metsän mesikämmen: lasten karhukirja. Lisää karhujuttuja löydät blogistamme vuoden 2021 Nallepäivän postauksesta

Karoliina Pertamon Lintunaapurini tutustuttaa meidät kotipihojen lintulautojen asukkeihin, mutta vie meidät myös metsään. Metsäkanalintumme Teeri on komea lintu. Keväisissä soidinmenoissaan teerikoiraat tanssivat ja pitävät pulputtavaa ääntä. Tunnistaisitko sinä teerin pulputuksen? Käy kuuntelemasta Yle Areenasta Viikon luontoääni: Teeri.

Oletkos koskaan nähnyt lepakkoa? Mia Rönkä ja Thomas Lilley ovat kirjoittaneet kirjan lepakon vuodesta. Nadja Sarell on kuvittanut kirjan sivuille muun muassa viiksisiipan ja korvayökön. Nähden kahden lepakkolajinsa edustajan lisäksi Suomessa on 11 muuta lepakkolajia. Yleisimmin niistä törmätään yllä mainittujen kahden lisäksi pohjanlepakkoon, vesisiippaan sekä isoviiksisiippaan.

Vaan ovatko kaikki lepakot supersankareita? Ainakin lepakoilla voisi sanoa olevan parikin superaistia: ne käyttävät ympäristönsä havainnointiin sekä kaikuluotausta että UV-näköä. Kokoonsa nähden lepakolla on valtavat jättikorvat. Onkohan sillä myös superkuulo? Jos lähdet etsimään lepakkoa metsästä, kannattaa suunnata katseensa metsäteille tai puiden latvuston aukkoihin. Ja, aivan varmasti löydät lepakon Lepakon vuosi -kirjan sivuilta!