Vaelluksella tunturissa

Venla on lähdössä vanhempiensa kanssa vaeltamaan Lappiin. Mielessä poukkoilee sata kysymystä ja jännityksenaihetta:

Mitä, jos en jaksakaan kävellä? Ajattele, jos meitä vastaan tulee karhu!

Äiti ja isä osaavat rauhoitella, että edessä on varmasti mukava reissu. Venla on valmistautunut jo pidemmän aikaa pakkaamalla reppua ja kävelemällä uusilla kengillään, jotta jalat ehtisivät tottua niihin. Lopulta koittaa lähtöpäivä.

Lappiin matkustetaan yöjunalla. Ennen vaellukselle lähtöä vietetään vielä toinen yö majatalossa, tutustutaan luontokeskukseen ja herkutellaan paikallisella ruoalla. Sitten päästään tunturipolulle. Vaan ilman jännittäviä käänteitä ei selvitä. Mitä tehdä, kun kengät hiertävät tai ukkosmyrsky yllättää?

Teoksessa on hyvin kaunis kuvitus, joka tekee eläväksi kirjan tekstin ja tuo lähelle pohjoisen luonnon. Kirjassa puhutaan lähimatkailun, lähiruuan sekä luontoa säästävän joukkoliikenteen puolesta. Lisäksi esim. tunturissa yövytään vuokratussa teltassa. Jotta voi nauttia seikkailusta, ei siis tarvitse matkustaa toiseen maahan tai välttämättä omistaa autoa tai hienoja retkivarusteita. Jokainen voi löytää itsestään seikkailijan, selviytyjän ja pelkojen voittajan. Kirja päättyy harmillisesti hieman liian nopeasti, olisin mielelläni ihastellut kuvitusta ja tekstiä vielä lisäsivun tai kaksi.

Emma V Larsson ja Maria Trollen Venlan ensimmäinen tunturivaellus (kustantajana luonnossa liikkumisen ja eräkirjojen julkaisija Calanzo, 2021) on viehättävä kirja, joka avaa reissaamista ja vaeltamista lapsen silmin – suosittelen kaikille reissua suunnitteleville sekä sellaisesta unelmoiville. Kirjan on kääntänyt ja toimittanut suomeksi Mikko Lamminpää.

Tunteita ja kaveritaitoja

Tunteiden tunnistaminen ja tunnetaitojen harjoitteleminen ovat tärkeä osa lapsen elämää. Lapsi oppii näitä taitoja arjessa aikuisia ja ikätovereita seuraamalla ja heidän kanssaan keskustelemalla, mutta myös opetustilanteissa päiväkodissa ja koulussa. Kirjojen lukeminen on erityisen hyvä keino tunteiden käsittelemiseen. Kirjojen avulla voi opetella esimerkiksi tunteiden nimeämistä ja huomata, että itsekin tuntee samanlaisia tunteita kuin kirjojen henkilöt.

Pienet, suuret tunteet -kirjasarjan kirjoissa käsitellään erilaisia tunteita ja samalla harjoitellaan kaveritaitoja ja toisten kanssa toimeen tulemista. Kirjojen kirjoittaja ja kuvittaja on Tom Percival, suomentaja Raija Rintamäki. Ne on kustantanut jyväskyläläinen Kumma-kustannus (2021).

Kirjassa Amandan huoli, Amandalla on pieni huoli, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi ja aiheuttaa Amandalle surua. Hänen huolensa pienenee ja haihtuu pois vasta sitten, kun Amanda oppii, mitä surun kanssa kannattaa tehdä.

Kirjassa Täydellinen Taavi, Taaville kasvaa siivet. Lentäminen on kivaa, kunnes Taavi alkaa miettiä mitä muut hänestä ajattelevat. Taavi tuntee häpeää ja piilottaa siipensä. Piilottelu on todella hankalaa ja onneksi Taavi oppiikin myöhemmin, että jokainen on täydellinen omana itsenään.

Isla puolestaan osaa monenlaisia taitoja, mutta jostain syystä kaverisuhteiden luominen on hänelle hankalaa. Kirjassa Isla saa kavereita, Isla huomaa toimivansa monissa tilanteissa eri tavalla kuin muut, eikä hän osaa liittyä toisten leikkiin. Isla on yksinäinen, kunnes löytää toisen lapsen, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista kuin Isla.

Ravi raivostuu -nimisessä kirjassa Ravi on melkein aina liian pieni kivoihin asioihin. Hän jää usein viimeiseksi, koska hän ei ole vielä esimerkiksi yhtä nopea tai pitkä kuin muut. Lopulta Ravi raivostuu ja muuttuu tiikeriksi, joka uskaltaa räyhätä ja vastustaa isompia. Tiikerinä Ravi onkin oikein sopiva tekemään kaikkea – paitsi että kukaan ei halua enää tehdä hänen kanssaan mitään, kun hän räyhää niin paljon. Miten voisikaan oppia hallitsemaan kiukkua niin, ettei se pelota itseä ja muita?

Pienet, suuret tunteet -kirjasarjan kirjojen avulla voi miettiä erilaisia tunteita, keskustella niistä ja löytää keinoja ilmaista myös sellaisia tunteita, jotka tuntuvat hankalilta. Kirjojen tarinat ovat oivaltavia ja ymmärtäväisiä ja jättävät tilaa myös lukijan omille pohdinnoille.

Sarjassa ilmestyy lisää kirjoja kesällä 2022.

Vinkin kirjoitti korkeakouluharjoittelijamme Eveliina.

Ihania kuvakirjoja

Ihanissa kuvakirjoissa elämää kuvataan tavalla, joka pysäyttää aikuisenkin lukijan. Suoraan ja kaunistelematta. Rehellisesti iloiten.

Kaksi kotia

Riina Katajavuoren ja Jenny Lucanderin kuvakirja Kaksi kotia kertoo yhden perheen tarinan. Näkökulma on Varpun. Varpu on epävarma. Moni asia muuttuu.

Äiti ja isä puhuvat vuorotellen. He ovat samaa mieltä. Isä ja äiti puhuvat niin kuin olisivat jossain televisio-ohjelmassa.

Varpu muuttaa äidin kanssa kotiin, jossa on vain yksi kerros – äiti on lähellä. Lopulta isoveli Leo ja isäkin muuttavat uuteen kotiin – ihan koulun lähelle. Vaikka asiat ovat ihan hyvin, ei aina silti tunnu hyvältä.

Varpu katsoo rengaskeinuja. Niitä on kaksi. Niin kuin Leo ja hän. Varpu katsoo paikallaan seisovia puuhevosia. Isompi on isä. Pienempi on äiti. Ne katsovat eri suuntiin. Varpu potkaisee pienempää hevosta jalkaan. Hän kokeilee potkaista tasapuolisuuden vuoksi myös isompaa. Ne eivät liikahda. Hän sylkäisee. Sylki osuu melkein pienemmän hevosen kavioon. ”Ei saa sylkeä”, äiti sanoo aina. Varpu taputtaa isoa hevosta kaulalle. Sitten hän halaa pienempää hevosta. ”Tyhmä!” hän kuiskaa ja kävelee nopeasti pois.

Varpun oivallus omasta erillisyydestään kuitenkin kantaa muutoksen yli. Lopulta olo on jotenkin erilainen, hyväkin. On helpottavaa huomata, että huolimatta muiden päätöksistä, minä – olen minä.

Siinä sinä olet

Katri Tapolan, Muhaned Durubin ja Aya Chalabeen yhteinen kirja kertoo suuresta ikävästä. Isä on mennyt toiseen maahan töihin ja lapsen kaipaus on kova. Niin kova, että se saa hiljaisuuden huutamaan.

Minä puren huulta. Minä puristan puhelinta.
– Hiljaisuus on joskus yhtä kovaa kuin pauhu, isä sanoo. 
– Eikö vain?
– Ja niin kuin hiljaisuus on joskus yhtä kovaa kuin pauhu, isä sanoo,
niin kaukana on ihan kuin olisi lähellä. Ja vaikka on poissa, on ihan kuin olisi yhdessä.

Tarina kerrotaan kirjassa sekä suomeksi että arabiaksi.

Silkkiapinan nauru

Tapiiri ja Silkkiapina leikkivät sokkoa, tekevät kepposia ja puhuvat elämästä. Ikuisesti ystäviä, he vannovat. Silkkiapinan sairastuttua tapiiri ruokkii silkkiapinaa ja silittelee sen pientä päätä. Niin kuin ikuisen ystävän kuuluu. Tapiirin hellästä hoidosta huolimatta silkkiapina kuolee. Miten joku niin tärkeä voi vain äkkiä kuolla? Tapiirin ja muiden eläinten muistoissa silkkiapina kuitenkin elää.

Muut nukahtivat, mutta tapiiri valvoi makuulla ja katseli tummaa latvustoa. Sitten hän nousi hiljaa ylös ja hiipi syvemmälle öiseen sademetsään. Joka paikassa kimmelsi silmäpareja, konnat kurnuttivat ja lehdet kahisivat. Tapiiri tallusti lammelle ja ui sen vilvoittavassa vedessä. Tapiiri uiskenteli pitkään, ja yhtäkkiä hän luuli kuulevansa silkkiapinan naurun. Se oli luultavasti kuvitelmaa, mutta tapiiri vilkutti silti kohti korkeita puita, joissa silkkiapina oli kerran kiepsahdellut.