Monikielisyyden juhlaa

Satakielikuukausi on monikielisyyttä juhliva jakso Kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja Maailman runouden päivän (21.3) välillä. Kuukautta on vietetty Suomessa vuosittain jo vuodesta 2015 lähtien. Kansainväliseltä nimeltään Multilingual Month juhlistaa kielellistä rikkautta. Tavoitteena on haastaa kaikki tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä eri näkökulmista. Vinkki haasteeseen: tutustu tuttuun teokseen vieraalla kielellä. Kokeile vaikkapa lukea samaa kirjaa kahdella kielellä rinnakkain!

Moni suomalaisen kirjailijan teos on käännetty – mahdollisesti monelle – vieraalle kielelle. Lastenkirjainstituutin ylläpitämästä Kolmen tähden tietoa -tietokannasta voit katsoa, mille kielille kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja on käännetty. Osa näistä teoksista löytyy myös Keski-kirjastojen kokoelmista. Jos suosikkiasi ei Keski-kirjastojen kokoelmista löydy, kurkkaa Monikieliseen kirjastoon. Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta se toimittaa aineistoa myös muualle Suomeen. Ota yhteys oman kirjastosi asiakaspalveluun ja kysy ohjeet asiointiin Monikielisessä kirjastossa.

Alla pari kirjaparia, jotka löydät suoraan Keski-kirjastojen kokoelmista. Nämä teokset voit siis tuttuun tapaan varata verkkokirjastostamme omaan lähikirjastoosi noutoa odottamaan. Lukuiloa – sadoilla kielillä!

Tomi Kontion kirjoittama kirja Koira nimeltään Kissa on rosoinen tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Koira syntyy pohjoisen metsissä. Se saa ainoana pentueen eloonjäävänä äidiltään nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä ajattelijoita.

”Sisaruksistasi tuli enkeleitä”, äiti sanoi. ”Ja sinusta tuli Kissa.” ”Kissat ovat itsenäisiä”, äiti sanoi minulle, kun olin pieni. ”Ja sinä tarvitset itsenäisyyttä, koska minun pitää jättää sinut.” Äiti pirautti muutaman kyyneleen ja lähti.

Itsenäinen Kissasta tuleekin – pakon edessä. Muutto etelän suurkaupunkiin tuntuu vain korostavan itsenäisyyttä – joka paljastuukin yksinäisyydeksi. Eikä elämää helpota se, että äiti opetti Kissalle, ettei kehenkään saa luottaa. Lopulta Kissa huomaa olevansa itsenäinen Kissa, joka ei uskalla luottaa kehenkään – ei edes itseensä.

Sitten Kissa kohtaa ihmisen, jonka nimi on Näätä. Näätä tietää, että on vaikea elää, jos ei luota kehenkään. Silloin on vain hyvin surullinen tai hyvin, hyvin itsenäinen. Tai sitten vain yksinäinen.

”Nyt se on loppu”, Näätä sanoi parta väpättäen. ”Mikä on loppu?” kysyin. ”Yksinäisyys.” Näätä kumartui eteeni ja katsoin minua suoraan silmiin. Hän tarttui niskaani ja painoi minut rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen sisällään kumisi suuri sydän.

Siitä lähtien Kissa ja Näätä eivät enää olleet yksinäisiä. He olivat ystäviä.

Koira nimeltään Kissa löytyy Keski-kirjastoista suomen lisäksi espanjaksi julkaistuna. Yle Areenasta voit kuunnella tarinan myös radioteatterin tulkintana.

Siri Kolun Me Rosvolat aloittaa kokonaisen rovoseikkailusarjan. Sarjan ensimmäinen osa löytyy Keski-kirjastoista myös persiaksi.

Rosvolat on nimensä mukaisesti rosvoperhe. Perheeseen kuuluvat äiti Hilda, isä Hurja-Kaarlo, pojat Kalle ja Kulta-Pete sekä perheen tytär, kaikessa täydellinen Hele. Rosvolan perhe ei rosvoa rahaa, ne on pelkkiä hiirenpiaruja – kuten kulta-Pete sanoisi. Sen sijaan Rosvolat rosvoavat kaikkea tarvitsemaansa. Mieluisimpia ovat irtokarkit, liha ja muut syömiset, barbit, täydelliset pelikortit sekä kaikenlainen lukeminen. Kesäkuun toisella viikolla ryöstösaaliiksi kuitenkin joutuu – tai pääsee – Vilja. Vilja ryöstetään Viljan isän uuden BMW:n takapenkiltä, siskonsa Vanamon vierestä, kesken mehevän sisaruskähinän, matkalla mummolaan. 

Se oli nopeasti ohi. Vanamo luuli sen olevan tositeeveetä, ja siinä kohti kun Hurja-Kaarlo nappasi karkkipussin ja minut takapenkiltä, hän oli hetken aikaa hyvin pettynyt. – Hei älä Viljaa ota, mä olen tosi paljon parempi kilpailija!

Alkuun Vilja on luonnollisestkin hämillään. Hän yrittää jopa karata kotiin kerran tai pari. Pian Viljan karkausyritykset loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Vilja huomaa, että kesästä Rosvoloiden parissa on to-DEL-la-kin – kuten Rosvolat asiaa painottaisivat – tulossa unohtumaton. Vilja oppii Rosvoloilta kesän aikana paljon rosvouksesta – ja elämästä yleensäkin. Hyvän maantierosvon on näytettävä maantierosvolta – aivan kuten presidentin on näytettävä presidentilt. Rosvon on oltava itsepäinen – mikäli rosvo ei ole itsepäinen, ei ylimääräisen omaisuuden siirtämistä kohteelta itselle saa toteutettua. Myös maine on tärkeää. Mainetta saadaan ryöstämällä paljon ja uskaliaasti. Mainetta voidaan saada myös kehittämällä oma merkkirikos. Merkkirikos on nokkela uusi ryöstötapa, jossa on käytetty erityistä kekseliäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Myös Vilja kehittää merkkirikoksen tuon kesän aikana. Se tulisikin olemaan täydellinen rikos. 

Kolmen seikkailu-unen jälkeen havahduin siihen, että mieleni oli keksinyt ratkaisun täydelliseen keikkaan. Kalle nukkui syvää unta ja mumisi tyynyynsä. MInä oli todella kutonut suunnitelman. Sellaisen, jossa minut unohtanut perheeni saisi ansionsa mukaan.

Ja vielä ripaus mörköjä. Pääkuvassa on esillä Tuutikki Tolosen Mörkövahti ranskankielisenä käännöksenä. Mörkövahdista lisää huhtikuun 2020 postauksessamme. Vaan kuinka sujuukaan mörköily ranskaksi?

Finlandia-ehdokkaat: Runoratsuna Datsun

Tällä kertaa blogissa on esittelyssä muutama Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -ehdokkaana oleva teos. Tarkemmin tutkitaan runo-opusta Kaupunki Kukaties.

Kaupunki Kukaties (WSOY) on sanataidekasvattaja Pia Krutsin ja kuvittaja Jani Ikosen yhteistyö. Runoissa ollaan kaupunkimaisemassa, joka ei olekaan ihan tavallinen kaupunki vaan täynnä sanahassuttelua, ylös-alaisin-kääntötemppuja ja aiempien tekstien uudelleen kirjoitusta, jopa hieman nonsense-runouden hengessä.

Runoteoksessa ei olla ryppyotsaisia vaan kutsutaan lukijaksi ja runonikkariksi matalalla kynnyksellä. Jo alkuruno ”Reittiohje runojen kaupunkiin” lupaa, että runoratsuksi käy vaikka vanha datsun. Kaupunki itsessään kutsuu hyvän mielen ja ystävyyden tunnelmiin – julistetaanhan ”Kaupungin järjestyssäännöissä”:

Yleinen virastoissa ystävystyminen on sallittu.

Runot ovat täynnä hulluttelua ja rentoa luovuutta. Tuttuja leikkiloruja ja lauluja keikutellaan uusiin näkökulmiin ja aiheisiin. Mallia ja teemoja runoihin haetaan mm. urbaanista populaarikulttuurista, pelimaailmasta, kaunokirjallisuudesta ja kauhutarinoista.

Lukijaa hauskuuttavat mm. ketjuruno ”Olipa kerran taistelupeli”, Pokemon-henkinen ”Tais-te-lu-kyl-lik-kii!” ja vitsikirjoista innoitusta lienee saanut ”Mielikuvituksen maailmanennätyksiä”.

Krutsin lyriikassa on hassuttelun lisäksi syvällisiä teemoja. Esimerkiksi uudistettu ”Etana-etana”-runo päättyy ystävänkaipuuseen:

 

Etana, etana näytä arpes

ootko huomenna mun kaa?

Vaikuttava runo on Yksinäisyydenkatu 11, johon runoilija on loihtinut kolean yksinäisyyden, hylkäämisen ja alakulon tunteen:

Kadulla on roskis,

johon kulkukoira jättää jäljen

jonka kylmä sade kastelee

josta rotta poistuu vähin äänin

jossa roskiakin palelee.

Kaikki tämä osoitteessa

Yksinäisyydenkatu 11.

Siellä yksi odottaa toista.

Kuvitus tukee riimittelyn ilotulitusta, selventää ja voimistaa. Kuvittaja on tuonut mainoskyltit, kerrostalot ja lehmusbulevardit lähelle lukijaa. Kuvitus lisää myös tekstin rinnalle uusia tasoja ja kerroksia. Esimerkiksi ”Yksinäisyydenkatu 11” -runossa on kuva takakujan näkymästä, mutta aukeaman kuvassa näkyy myös sanomalehtiveneessä sotamies, jota ei tekstissä mainita. Ajatukset kääntyvät sen myötä H. C. Andersenin surulliseen Tinasotamies-satuun: yksinolon, kaihon, pysähtyneisyyden tunnelma voimistuu.

Näitä runoja tekee myös mieli lausua ääneen, riimittää ja räpätä, keksiä vielä oma lisäsäkeistö. Kirja houkuttelee kokeilemaan sanataidetta rennosti: millaiset säkeet soinnuttelisin kansanrunon uuteen versioon. Kaupunki Kukaties haastaa: älä ajattele ettet voi, ettet osaa. Ryhdy runolörpöttelijäksi!

Runoista tekisi mieli myös jutella jonkun kanssa – ne ovat kutkuttavia sytykkeitä kirjapiirikeskusteluun tai luokkahuoneeseen.

Muita Finlandia-ehdokkaita:

Malin Kivelän ja Martin Glaz Serup kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittamasta kuvakirjasta Jos kohtaat karhun voit lukea blogimme aiemmasta postauksesta täältä.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika Matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus -kirjassa seikkaillaan ajan halki tutkimassa luontokadon arvoitusta. Miksi maailma olisi kamala ilman mehiläisiä? Mitä lajien suojelemiseksi voi tehdä? Miten kuluttaa niin, että se on reilumpaa luontoa ja kaikkia ihmisiä kohtaan? Värikäs ja runsas kuvitus avaa nuorelle lukijalle isoja asioita helpommin ymmärrettävään muotoon. ”Kokonaisuus on eloisa runsaudensarvi, joka houkuttelee tutkimaan, palaamaan ja vaikuttamaan” (kirjasaatio.fi).

Unohdettuja lapsia

Briitta Hepo-ojan vuonna 2017 ilmestynyt teos Hylättyjen lasten kaupunki kertoo kaupungista, jossa elää eri tavoin hylätyksi tulleita lapsia. Yksi hylätyistä on Mikko, joka kuin vahingossa, metsän laidalle äitinsä hylkäämänä, löytää tien kaupunkiin – karttaan kaupunkia ei ole merkattu. Kaupungissa Mikko tutustuu lapsiin, joista jokainen kantaa hylätyksi tulemisen taakkaa. Ajan myötä Mikko löytää kaupungista itselleen tervetulleita ystäviä, mutta kaupunki tarjoaa myös vaaroja. Vaaroista suurin asustaa läheisellä saarella. Saarta asuttava hirviö pitää lapsia pelon vallassa. Hirviön nimeä ei kuulemma äänen kannattaisi sanoa. Mitä tapahtuisikaan, jos sen tekisin?

Myös Anja Portinin tänä vuonna ilmestyneessä teoksessa Radio Popov tutustutaan lapsiin, jotka ovat vähintäänkin unohdettuja. Yhdeksänvuotiaan Alfredin isä on unohtanut Alfredin lähes kokonaan. Alfred on niin unohdettu, ettei hän enää itsekään ole varma nimestään. Kuinka tärkeää onkaan kuulla oma nimensä ääneen lausuttuna! Kun isä unohtaa täyttää kodin ruokavarastot työmatkalle lähtiessään, näyttää Alfredin tila onnettomalta. Unettomien öiden ja kurnivan mahan ohella maailmalla ei näytä olevan juuri mitään tarjottavaa Alfredille. Kunnes eräänä yönä, maatessaan valveilla eteisen lattialla, Alfred kuulee kolinaa rappukäytävästä. Pian postiluukusta tipahtaakin lehti, jonka sisään on kääritty herkullinen omena. Omena! Vaikka Alfred on unohdettu, ei hän ole vielä menettänyt toimintakykyään. Yön pimeässä Alfred päättää lähteä seuraamaan tuota salaperäistä lehdenjakajaa. Tämä rohkea päätös muuttaa Alfredin arjen astetta valoisammaksi. Samalla hän saa tilaisuuden tuoda valoa myös muiden unohdettujen lasten öihin.

Molemmissa tarinoissa sivutaan tärkeitä aiheita: ystävyyttä sekä kuulluksi tulemisen tarvetta. Kirjailijat ovat kuitenkin muistaneet lukijakuntansa. Unohdetuillakin on arvonsa!

Mitä sain tietää meduusoista

On olemassa ainakin yksi meduusalaji, joka pystyy nuorentumaan, ja siihen ei oikeastaan mikään muu olento maan päällä pysty. Etkö usko? Tarkista itse. Turritopsis dohrnii. Kuolematon meduusa. Kun turritopsis dohrnii joutuu uhatuksi, se pystyy palaamaan aikuisesta meduusavaiheesta – siitä jossa meduusa näyttää meduusalta – takaisin varhaisempaan vaiheeseen.

Sama kuin me voisimme vain palata ajassa taaksepäin aina silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen ja käydä liian stressaaviksi. Kuvitelepa sitä. Kuvittele jos voisimme vain sanoa: ”Hups, nyt tämä meni liian vaikeaksi” ja sitten kutistua ja palata lapsuuteen, samanlaiseksi kuin silloin.

Silloin mikään ei olisi mennyt niin kuin meni. Minun ei olisi koskaan tarvinnut yrittää korjata kaikkea mikä oli mennyt pieleen. Kaikki olisi mutkatonta, sellaista kuin aina ennen.

Kun kaksitoistavuotiaan Suzyn paras ystävä, hukkuu, alkaa Suzy selvittää syytä. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Mutta sitä hän ei ymmärrä miksi Frannyn elämä päättyi niin äkkiä. Joskus asiat vain tapahtuvat, ei ole mikään selitys, kun paras ystävä hukkuu. Pahinta on, ettei Suzy ehtinyt pyytää Frannylta anteeksi.

Asiat Frannyn kanssa olivat päättyneet pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos Suzy olisi tiennyt miten kävisi, olisi hän vähintäänkin jättänyt hyvästit. Tätä asiaa hän ei voi korjata, mutta ehkä hän voisi vielä tehdä jotain. Todistaa että Frannyn tarinassa oli oikea roisto. Vielä häntäkin pahempi. Suzy tarttuu kynään ja kirjoittaa: Hypoteesi: Kauheimman Asian aiheutti irukandji-meduusan pisto. Näin Suzy alkaa tutkia vimmaisesti meduusoita ja niiden aiheuttamia kuolemia.

Suzyn eli lyhyemmin Zun tarina, etenee kahdessa aikatasossa. Aikaa ennen Kauheinta Asiaa. Ja nykypäivässä, jossa Kauhein Asia on tapahtunut ja seitsemäsluokkalainen Suzy on päättänyt lopettaa puhumisen. Tai hänen sanoin valita epäpuhumisen, vastakohdaksi alatipuhumiselle. Luokkatoverien mielestä Suzy on omituinen ja Suzysta tuntuu välillä että hän kuuluu ihan eri lajiin sileähiuksisten, kaapeilleen ryhymittyneiden luokkatovereidensa kanssa.

Yläkoulussa oppilaat luovat toisiinsa pälyileviä katseita, ikään kuin he epäilisivät toisiaan jostakin. Suzy näkee miten klikit alkavat muodostua : ”nätti tummatukkainen Aubrey on ottanut tavakseen istua nätin, vaaleahiuksisen Molly-nimisen tytön kanssa, ja yhdessä he keräävät ympärilleen muita nättejä tyttöjä.”

Kirjan tapahtumat kuvataan Suzyn ajatusten kautta; miltä tuntuu kun ei tunne kuuluvansa joukkoon. Tai kun tietää enemmän kiiltomadoista tai lepakoista, kuin siitä miten asetellaan solki hiuksiin niin että näytetään vanhemmalta eikä nuoremmalta. Suzyn pohjaton mielenkiinto luonnonilmiöihin ja kiinnostaviin yksityiskohtiin innostaa myös lukijaa! Aivan huomaamattaan on lukiessaan oppinut monta asiaa.

Pienet yksityiskohdat, luonnontieteelliset ihmeelliset asiat, hypoteesit ja parhaat valistuneet arvaukset auttavat Suzya jäsentämään asioita jotka tuntuvat kaikista pelottavimmilta ja surullisimmilta. Mutta se, mitä Suzy oppii, ei välttämättä ole kuitenkaan luonnotieteillä selitettävissä.

Kirjan lopussa on myös ”Kirjailijan huomioita” -osio josta löytyy mm. linkki Suzyn luonnontieteen oppitunnilla katsomaan huikean kauniiseen, ajatuksia herättävään videoon Carl Sagan – Pale Blue Dot https://www.youtube.com/watch?v=wupToqz1e2g