Minikokoinen Maija Poppanen

Pimeänä ja märkänä aamuna 5-vuotiaat Max ja Heikku pöllähtävät päiväkodin ovesta sisään. Max on heti aamusta ollut ihmeellisen hilpeällä tuulella. Jotain erikoista tapahtuu tänään!

Max on oikeassa. Eteiseen on samalla ovenavauksella tupsahtanut pikkuruinen olento.

Kenkähyllyjen edessä seisoi kämmenen mittainen täti. – –
Tyypillä oli miniskuukkelin kokoiset kumisaappaat ja miniskooppinen sadeviitta, ihan märkä. Me ei heti tajuttu, että se puhui meille.
”Minun nimeni on Kukka”, se piipitti. ”Olen täällä tänään sijaisena.”

Lasten äimistellessä ja ihastellessa Kukka aloittaa reippaasti päivän hommat. Päiväkodin aikuiset ovat typertyneitä ja vähän kauhuissaan. Kutsutaanpa poliisikin paikalle. Kukka suhtautuu tilanteeseen tyynesti huumorilla:

Kun minä tulen taloon, lapset saavat nähdä kaupan päälle poliisitkin!

Minisijainen osoittautuu näpsäkäksi ja tomeraksi tädiksi, joka ei anna pienuutensa haitata. Hän on oppinut keksimään keinoja selvitä ”isojen” maailmassa.

Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Giannetta Portan kuvittama kuvakirja Minisijainen on hauskaa luettavaa lapselle ja aikuiselle. Kertojanäänessä on Max-poika, jonka ajatuksiin ja kokemuksiin on lapsen helppo samaistua. Hurme on aiemmissakin kirjoissaan käsitellyt arjen mullistumista ja asioiden kiepsahtamista päälaelleen sekä erilaisuutta, esimerkiksi lastenromaanisarjoissa Huimaa ja Värikkäät.

Tarina pohdiskelee, kuinka eri tavoilla uuteen ja yllättävään voi suhtautua. Voi miettiä, millaisia ennakkoluuloja itsellä on ja miten niitä voisi käsitellä. ”Päven” aikuisetkin tokenevat lopulta ja yhteinen sävel löytyy: mitenkäs muuten kuin juttelemalla ja tutustumalla. Arjesta poikkeava ja yllättävä uusi näkökulma asioihin saa lapsetkin innostumaan arkisista askareista. Kukka on kuin taskumittainen Maija Poppanen. Samaa ilkikurisuutta, leikillisyyttä ja jämäkkyyttä on luvassa.

Giannetta Portan kuvitus on reippaan värikästä ja selkeää. Erityisesti aikuisten kasvoilta kuvastuvat hyvin erilaiset tunnetilat ja ajatukset, joihin tekstissä – tai rivien välissä – vihjataan.

Kuva s. 19

Parasta kirjassa oli mielestäni ”mitä jos” -ajatuksen ja mielikuvituksen lennon herättäminen. Mitä jos me mentäis päveen ja siellä oliskin miniskuukkelin kokoinen sijainen?

Kuvakirjasta kertoi Iiris pääkirjastolta.

Eppuluokkalaisen elämää

Heidi Viherjuuren Hilja-sarja (Kustannus-Mäkelä) on hurmaava. Se on paras sana kuvaamaan tätä 7-vuotiaasta Hilja-tytöstä ja hänen perheestään kertovaa kirjasarjaa. Kirjoissa ei kerrota kauhean ihmeellisistä seikkailuista fantasiamaailmassa tai jännittävistä taruolennoista vaan arkisista tapahtumista ja jutuista, mutta se ei ole ollenkaan tylsää! Kaikkea muuta.

Hilja on varsinainen rämäpää, joka agentti H:ta leikkiessään joutuu tukaliin tilanteisiin (taitaa olla sukua Prinsessa Pikkiriikille ja eräälle tyttökaksikolle). Kirjailija onnistuu humoristisella tavalla tekemään tavallisestakin elämästä lukijalle mielenkiintoista ja kommellusten täyteistä.

Tapahtumat kerrotaan Hiljan silmin nähtynä, ja kerronnassa on mainiosti kuultavissa lapsen ääni ja ajattelu. Aikuisten puheet ja toiminta ovat välillä kovin ihmetystä herättäviä ja vaikeasti ymmärrettäviä. Esimerkiksi silloin kun Hilja ja isosisko Veini menevät käymään naapurin rouvan luona vapputarvikkeita myymässä:

Valkoherukkamummo istuu korva kiinni radiossa. – Shh, hän sihahtaa, kun me astumme sisään. Radiosta tulee säätiedostus. Me istumme puusohvalle odottamaan. Äiti sanoo Valkoherukkamummoa vanhuuden höperöksi ja taloa sen verran lahoksi, ettei siellä asuisi Erkkikään. En tiedä, miten Erkki sinne edes mahtuisi, sillä Valkoherramummon talo on pikkiriikkinen. – Mitä asiaa? kysyy mummo vihdoin ja kääntää tuiman katseensa meihin. – Olisi vappuhuiskia ja punaneniä, kertoo Veini.- Mitä yksinäinen mummo niillä? – Onhan täällä myös Erkki, minä älähdän. – Mikä Erkki? kysyy Valkoherukkamummo.

Aloitusosassa Hilja ja vihreän talon kesä tutustutaan päähenkilöön ja hänen perheeseensä, äitiin, isään, Taimi-pikkusiskoon (5v) ja Veini-isosiskoon (12v). Perhe asuu maalla, ”pientä pintaremonttia” vaativassa vihreässä talossa peltojen keskellä, lähellä vaaria. Lukija tapaa myös naapurinsedän, maanviljelijä Hentilän lehmineen ja kolme lähistöllä asuvaa rouvaa, jotka näyttelevät tärkeitä sivuosia Hiljan elämässä.

Ekassa kirjassa touhutaan kaikenlaista kesäistä, kuten käydään ongella ja torilla. Jatko-osissa Hilja aloittaa koulussa, kyläillään serkun luona kaupungissa, vietetään talvilomaa sekä ihmetellään joulun taikaa.

Teksti on hieman tavallista isokokoisempaa ja mukana on Nadja Sarellin hyväntuulista kuvitusta, joten kirjat sopivat pienellekin lukijalle, esimerkiksi silloin kun kaipaa helppolukuisten jälkeen uutta haastetta. Kirjat toimivat hyvin myös ääneen luettuna vaikkapa eskareille.

Vinkin kynäili Iiris pääkirjastolta.

Tylsä elämäni

Minna Levolan kirjassa Tylsä elämäni (Karisto) kerrotaan ensimmäisen luvun sisällöstä seuraavasti:

Pitkä ja tylsä taustaluku, jossa esitellään meidän perhe sekä aaveakvaarion kalat.

Ensimmäinen luku esittelee myös kertojaminä Lindan, joka on omien sanojensa mukaan perustavallisen perheen 11-vuotias ujo ja introvertti jäsen. Hän harrastaa cheerleadingiä ja tubettajien seuraamista. Hän myös tykkää piirtämisestä ja omissa oloissaan oleilusta. Perheeseen kuuluvat äiti ja isä sekä päiväkoti-ikäinen pikkusisko Linnea. Lukijana en tietenkään pitänyt ensimmäistä lukua lainkaan tylsänä. Halusinhan tietää millainen ihminen Linda oikein onkaan!

Kirjassa kerrotaan Lindan arjesta, perheestä, hänen ystävästään Emmiksestä sekä vähän myös korvien rei’ittämisestä. Vaikka kirjan sivuilla eivät lohikäärmeet lentele eivätkä robotit valtaa planeettaame Maata, ei kirja ole lukukokemuksena lainkaan tylsä. Päinvastoin. Kirja on mukava, piristävästi kiinni arjessa ja kertoo aidon oloisesti 11-vuotiaan tytön ajatuksista itsestään ja elämästä yleensä. Ja niistä korvakoruista. Emmiksellä korvakorut on korvissa olleet jo jonkin aikaa. Äidin mielestä korvakorujen aika on vasta myöhemmin. Lindan mielestä niiden aika on juuri nyt.

Tämän kirjan kanssa saman tyyppistä arkista – muttei missään nimessä tylsää – realismia löydät myös kirjoista Emman salainen toive sekä Kahden maan Ebba.