Mekon matka

Saanko esitellä ihastuttavan herkän ja kauniin kuvakirjan, jossa toisiinsa yhdistyvät kiehtovalla tavalla ekologisuus, italialainen tunnelma ja sattuma? Elina Komulaisen ja Mirka Tuovisen Mekon matka päätyi luettavakseni lapsen iltasatukirjan muodossa. Kannen kaunis ja tyttömäinen kuvitus lienee ollut syynä viisivuotiaan kirjavalintaan.

Tarinan pääosassa on mekko(kangas). Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta tuore näkökulma toimii. Tarina alkaa maailman kauneimmasta pöytäliinasta, jolle kaatuu raparperikeittoa. Vuosia myöhemmin Aliisa ompelee mummon liina-aarteesta kauniin kellohelmaisen mekon. Pieni Vuokko-tyttö löytää  samaisen mekon vaateputiikista ja pukee sen kevätsoittajaisiin. Näin alkaa mekon monipolvinen matka ja pian se on jo Italiassa.

Mekko on kaunis ja ajaton. Lisäksi se on originelli ja ajan kuluessa sen alkuperää voi vain arvella:

Moni ostaja kyselee, mistä tuollaisia mekkoja saa. Violetta vastaa salaperäisesti hymyillen: “Samanlaista ei löydy mistään.” Iltaisin nukkumaan käydessä tytöt keksivät tarinoita siitä, mistä tuntematon mekko on lähtöisin ja kuinka se joutui mereen.

Mekon valokuvakuvitus korostaa mekkokankaan erityisyyttä muuten piirretyssä kuvituksessa. Mekkokangas kestää viimeiselle aukeamalle saakka. Mekon matkassa toistuu vanha italialainen Tiritomba-laulu. Vaikka aikaa kuluu ja kankaan käyttäjät vaihtuvat, säilyvät kaunis kangas ja laulu. Kauneuteen ja pysyvyyteen tarinassa viittaavat myös mekkokangasta käyttävien tyttöjen nimien keskinäinen samankaltaisuus.

Mutta mitä se viisivuotias kirjan valinnut Mekon matkasta sai? Kauniit kuvat ja kiehtovan tarinan. Arvelin, ettei varmaan kirjan syvempi sanoma auennut. Mutta. Pari viikkoa myöhemmin olin viemässä kierrätystavaraa kirpparille, kun hetken täysiä pussukoita katseltuaan lapsukainen tokaisi: “Äiti. Nuo vaatteet kaikki on niinku mekon matka”.

Lue Elina Komulaisen blogiteksti tämän kirjan synnystä.

Mekon mukana matkaili Minna Tikkakosken kirjastosta.

Tylsä elämäni

Minna Levolan kirjassa Tylsä elämäni (Karisto) kerrotaan ensimmäisen luvun sisällöstä seuraavasti:

Pitkä ja tylsä taustaluku, jossa esitellään meidän perhe sekä aaveakvaarion kalat.

Ensimmäinen luku esittelee myös kertojaminä Lindan, joka on omien sanojensa mukaan perustavallisen perheen 11-vuotias ujo ja introvertti jäsen. Hän harrastaa cheerleadingiä ja tubettajien seuraamista. Hän myös tykkää piirtämisestä ja omissa oloissaan oleilusta. Perheeseen kuuluvat äiti ja isä sekä päiväkoti-ikäinen pikkusisko Linnea. Lukijana en tietenkään pitänyt ensimmäistä lukua lainkaan tylsänä. Halusinhan tietää millainen ihminen Linda oikein onkaan!

Kirjassa kerrotaan Lindan arjesta, perheestä, hänen ystävästään Emmiksestä sekä vähän myös korvien rei’ittämisestä. Vaikka kirjan sivuilla eivät lohikäärmeet lentele eivätkä robotit valtaa planeettaame Maata, ei kirja ole lukukokemuksena lainkaan tylsä. Päinvastoin. Kirja on mukava, piristävästi kiinni arjessa ja kertoo aidon oloisesti 11-vuotiaan tytön ajatuksista itsestään ja elämästä yleensä. Ja niistä korvakoruista. Emmiksellä korvakorut on korvissa olleet jo jonkin aikaa. Äidin mielestä korvakorujen aika on vasta myöhemmin. Lindan mielestä niiden aika on juuri nyt.

Tämän kirjan kanssa saman tyyppistä arkista – muttei missään nimessä tylsää – realismia löydät myös kirjoista Emman salainen toive sekä Kahden maan Ebba.

 

Helmi, salaperäinen tyttö

Kuka on Helmi ja miksi hän piileskelee hylätyssä päiväkodissa? Tällä kysymyksellä lukijaa houkutellaan kirjan pariin takakannen kuvauksessa. Koukku toimii. Kuka sisi on Helmi? Vastauksen tähän kysymykseen kirja kyllä tarjoaa, mutta vasta sen jälkeen, kun lukijan mielikuvitusta on ruokittu Vapun ja Annikan oudoilla kokemuksilla hylätyssä päiväkodissa.

Hylätty päiväkoti on molemmille tytöille tuttu niin päiväkotina kuin eskarinakin. Nyt talo on hylätty, ja päiväkodin lapset ovat muuttaneet uuteen päiväkotiin parin korttelin päähän. Vappu ja Annika itse ovat jo koulussa, mutta sokkeloinen vanha päiväkoti ja sen piha leikkimökkeineen yhä kiinnostavat – varsinkin nyt kun se on autioitunut. Vaan kuinka autio päiväkoti lopulta onkaan?

Tytöt astuivat varovasti keskemmälle mökkiä. Annika kurkisti astiakaappiin. Kaapissa oli hyllyllä syvä lautanen, lusikka ja muki. Kaapin alla oli kolhiintunut pesuvati. – Kuule, täällä leikkimökissä oli ennen nuken astiat. Mutta tuo on ihan tavallinen lautanen, Vappu osoitti sinikuvioistalautasta astiakaapissa. – Nuken astia on viety uuteen päiväkotiin, Annika mietti. Vappu tutki vielä kaappia. – Hei, täällä on kaurahiutaleita. Ja jokin purkki, avaanko? – Avaa vaan. Vappu kiersi purkin auki ja kurkisti sisälle. – Pähkinöitä ja rusinoita! Katso, hyllyllä on omenoita. Ne on poimittu tuolta maasta. – Joku on ollut täällä retkellä!

Retkieväiltä ruuat tosiaan vaikuttavat. Ja kyseisen retkeilijän, Helmi-nimisen tytön, Annika ja Vappu myöhemmin tapaavatkin. Mutta Helmi ei näytä ollenkaan Helmiltä. Hiukset ovat takkuiset ja kapeissa kasvoissa risteilee likajuovia. Mustan hupparin hihansuut roikkuvat rispaantuneina. Helmi onkin tytöille pienoinen arvoitus, mutta autio päiväkoti tapahtumineen vie kolmikon mukanaan. Ja autiotaloksi vanhassa päiväkodissa tapahtuu kyllä kummallisen paljon.

Keitä nuo lapset olivat? Mistä he olivat tulleet tänne? Välillä osa lapsista siirtyi keskelle salia hyppimään laululeikkien mukana. Kirjavapukuinen opettaja soitti pianoa, ja kaikki muut lauloivat kuorossa. Sitten leikkijät vaihtuivat, mutta musiikki ei päättynyt. Se vain jatkui ja Vappu ja Annika haukkoivat henkeään. – Näkeekö ne meidät? Vappu kuiskasi. – Ei. Vain me voimme nähdä heidät, Helmi supisi takaisin ja veti ovea aavistuksen kiinni.

Elisabet Aho on kirjoittanut jännittävän tarina ekaluokkalaisten Vapun ja Annikan kokemuksista. Helmi tuo tarinaan karua todellisuutta, päiväkodin laulava kuoro taas kummitustarinoiden jännitystä. Rohkeat ja reippaat ekaluokkalaiset Vappu ja Annika saavat jännimpiin kohtiin tuekseen Vapun 12-vuotiaan isoveljen. Isoveljen tuesta huolimatta lukijaakin saattaa välillä jännittää. Kirja sopiikin ehkä parhaiten jo lukemisessaan edistyneemmille Annikan ja vapun ikätovereille.

Teatterimaailman lumoa

Ehkä olet ollut teatterissa katsomassa näytelmää tai nauranut sirkuksessa klovnien toilailuille. Näihin molempiin maailmoihin pääset Heidi SilvaninLava kutsuu, Tippi!” -kirjan myötä.  

Kirja kertoo Tippi-tytöstä, joka menee mukaan näytelmäkerhoon. Idea kerhoon menemisestä on ollut äidin, ja suoraan sanottuna Tippiä epäilyttää. Tippi on jo päättänyt, että eka kerta kerhossa saa jäädä samalla viimeiseksi – kunnes on hänen vuoronsa esittäytyä muille.  

“Minä olen Tippi”, hän aloitti, vaikka tunnekuohu hankaloitti puhumista. “Olen kymmenen, ja minusta tuntuu… Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että minusta tulee isona näyttelijä.” 

Siltä hänestä tosiaan tuntui. Hän oli oikeassa paikassa, omassa elementissään, juuri siellä, minne hän kuului: näyttämöllä, parrasvalojen loisteessa, katseiden kohteena, ja aivan kohta yleisö taputtaisi hänelle käsiään ja hän nauttisi jokaisesta hetkestä. 

Ja niin Tippi jää kerhoon sittenkin. Kerhossa käyntiä varjostaa kuitenkin yhden kerholaisen, Miian, ilkeily. Onko näytteleminen ja kerho sen arvoista, että kannattaa tulla kiusatuksi? Entä kuka saa olla loppunäytöksen tähtiesiintyjä?

Lava kutsuu, Tippi! on nauruntäyteinen kuvaus itsensä voittamisesta ja ystävyyden voimasta. Paljon hassuttelua, kommelluksia ja kirpeitäkin tunteita on luvassa tämän kirjan lukijalle. Samalla tulee oppineeksi monenmoista esiintymisestä ja näyttelemisestä. Kirjalle on myös jatko-osa “Rooli päällä, Tippi”.  

Jos kiinnostuit Tippi-kirjoista, saattaisit pitää myös näistä: 

Henna Helmi: Nellyn uudet kuviot 

Nelly on muuttanut asumaan isän ja tämän uuden puolison, ärsyttävän Saanan luokse. Äiti ja kaverit ovat jääneet toiseen kaupunkiin. Löytyisikö Nellylle uusia kavereita harrastuksen parista? Nelly päättää yrittää parhaansa IceLove-joukkueen koeluistelussa. Kirja aloittaa IceLove-sarjan, jossa seurataan luistelujoukkueen jäsenten elämää.  

Teija Huusko: Balettia, Alina!  

12-vuotias Alina jatkaa balettiopintojaan, mutta tänä vuonna hänellä on uusi baletinopettaja, joka ei tunnu huomaavaan Alinaa ollenkaan. Lisäksi ryhmään on tullut uusia oppilaita, myös komea ja taitava tanssija Jasper. Harrastusvuosi huipentuu loppunäytökseen – kuka saa tanssia ihanan Jasperin kanssa pääroolissa? 

Postauksen kirjoitti Iiris Palokan aluekirjastosta.