Viekkaita muurahaisia, puurotaistelu ja äidin etsintää – esittelyssä lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaat 2022

Lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaat vuonna 2022 on julkistettu. Voit tutustua ehdokkaisiin Jyväskylän pääkirjaston Lukupysäkillä – voit siis lukea kirjaa kirjastolla. Kotilukua varten voit tehdä varauksen verkkokirjastossamme. Väliaikainen lasten- ja nuorten Lukupysäkkimme sijaitsee lastenosastolle saavuttaessa portaikon yläpäässä. Tervetuloa tutustumaan! ❤

Ehdokkaina olevista Mustan kuun majatalo ja Valpuri ja vaarallinen aamupuuro -kirjoista voit lukea aiemmista blogeistamme:

Reetta Niemelä & kuvitus Katri Kirkkopelto: Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus) (Tammikuun 3. postaus, ke 19.1.2022)

”Mustan kuun majatalo on jännittävä fantasiakertomus, joka muistuttaa hieman J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa. Vaikka velhokoulussa ei ollakaan, on mukana mielikuvituksellisia ja kansanperinteestä tuttuja olentoja monenlaisin taikavoimin, maaginen rakennus salakäytävineen ja outoine asukkeineen sekä ystävyysporukka, joka joutuu seikkailuun pahan voimia vastaan.”

Saara Kekäläinen & kuvitus Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro (Tammi) (Huhtikuun 3. postaus, ke 20.4.2022)

”Onko puuroa pakko syödä, jos ei tykkää? Valpuri haaveilee, että aamupalaksi olisi croissantteja, vohveleita ja vadelmahilloa. Isän tarjoilema ”kokin erikoinen” on kuitenkin kupillinen puuroa, ja siitähän Valpuri ei tykkää (sympatiani ovat Valpurin puolella, sillä onko kamalampaa kuin kylmä aamupuuroklimppi). Alkaa spektaakkelimainen ja eeppinen taistelu puuroa vastaan!”

Muita ehdokkaita lastenkirjallisuuden puolelta ovat:

Katja Bargum & kuvitus Jenny Lucander: Myrornas rekordbok / Muurahaisten ennätyskirja (Förlaget / Teos)

Tässäpä lasten tietokirja, joka kertoo kaiken, mitä olet halunnut tietää muurahaisista. Kirjassa on mukavasti esitelty eri muurahaislajeja kertomalla niiden huipputaidoista, kuten vahvin, kauhua herättävin tai viekkain muurahainen. Kuvitus sisältää paljon yksityiskohtia, mutta ei luo levotonta tunnelmaa vaan tukee tekstiä rauhallisesti. Humoristiset puhekuplat keventävät tietokirjaa sopivasti.

Sofia Chanfreau & kuvitus Amanda Chanfrea: Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri (Schildts & Söderströms / S&S)

Kahden sisaruksen tekemä lastenromaani on tunnekirja isolla T:llä. 10-vuotias Vega asuu Kirahvisaarella isänsä kanssa. Kun Vega yrittää puhua isän kanssa äidistä, vastauksena on jotain epämääräistä. Yllättävät mullistukset sysäävät Vegan seikkailuun, tavoitteena äidin etsiminen.

***

Ehdolla ovat myös nuortenkirjat (nuorten aikuisten kirjat):

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet (WSOY)

Ellen Strömberg: Vi ska ju bara cykla förbi / Mehän vaan mennään siitä ohi (Schildts & Söderströms / S&S)

Näistä ehdokkaista kenties lisää seuraavissa blogeissamme. Pysyhän kuulolla! 🙂

Valoisia tarinoita / Stories full of light

Pääkirjastolla vierailee syksyn ja kevään mittaan useita tet-harjoittelijoita. Tällä kertaa harjoittelijat osallistuivat blogin kirjoittamiseen. Innoituksena heillä oli Valon kaupunki -tapahtuma, jota vietetään myös pääkirjastolla 29.9.-8.10.

Katri Tapolan kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Lyhtyjen maa on runoseikkailu, joka sijoittuu syksyn tunnelmalliseen aikaan. Kirjassa puutarhan väki kerääntyy yhteen seikkailuun, joka johdattaa heidät puutarhan salaperäiseen maailmaan. Kiiltomato-karnevaaleihin kokoontuu pitkänokat yhdessä lepattajien, kruunupäisten kotiloiden ja monien muiden erilaisten otusten kanssa. 

Kahlaa kullassa, kerää kokoon lehdet ja tähdet ja kuutamoyö!

 Mitä tapahtuukaan, kun astuu puutarhan portista sisään.

Ovi on raollaan, astu siitä! Sen takana odottaa lyhtyjen maa.

 Tai mitä tapahtuu, kun tuli jonka ympärillä väki on viettänyt pimeää yötä, sammuu.

Kirjan lyhyet runot johdattelavat seikkailuun, jota tunnelmallinen kuvitus täydentää. Kirja sopii hyvin syksyyn ja etenkin Valon kaupunkiin, joka tuo Jyväskylään aina niin kauniisti valoa ja syksyn tunnelmaa pimeinä iltoina. Kirja on suunnattu alle kouluikäisille, jotka varmasti nukahtaa näiden pienten runojen myötä. 

Kiitos vinkistä Amalia!

***

Tuula Pere’s The shoemaker’s splendid lamp (illustrations by Georgia Stylou, translation by Päivi Vuoriaro) is a classical, touching, hopeful and reflective children’s book, though I think people of all ages can also learn from it.

The story tells of a shoemaker a long time ago. He had a big family who lived in a cottage near a lake in the best spot in the whole village. The shoemaker made beautiful shoes and was very precise with his work. The villagers appreciated his work as “A better shoemaker would be hard to find”, but the money he was paid wasn’t enough to feed himself and his family. They didn’t have enough money or bread and to worsen the situation his youngest son Aron was very unwell and had been having a really bad cough. The shoemaker was very pained to watch Aron go through each coughing fit and he was doubtful of Aron making it through the gloomy and cold winter.

The shoemaker had a faintly lit workroom in which Aron would sit by his side, helping the shoemaker while he made the shoes. Everyday the room became darker and the lamp could no longer illuminate the room. They discussed getting a new lamp because the shoemaker needed the light for work and Aron needed a new lamp because of its light (with the light Aron believed he would recover):

But with enough light, I will recover. And by next summer we will go fishing together again.

Autumn passed with the shoe maker working through it. He made new shoes and repaired the old ones. He prepared to go to the Christmas market with his wages. The horse and sleigh were ready to go with a bag of boots for the shoe seller and plenty of food to eat on the way. Aron was still sick but he wanted to go, his mother didn’t want to go but she agreed. The ride to the christmas market was very jolly, carols were sung and whenever Aron’s coughing started his dad soothe Aron’s cheek and gave him a lozenge. The shoemaker decided to buy a bright lamp at the market and Aron was excited at the news:

With The light, I will see summer Arrive!

There were many people in the market and after the boots were delivered, they shopped for a lamp. Aron then saw a very beautiful lamp and though it was expensive they decided it was the lamp they needed. They got home and the lamp was hung, the lamp lit up every corner of the room, now the shoe maker could work longer hours and the children could do their chores and homework. Aron for the first time in a long time felt warm in his chest and he basked in the warm light from the lamp, he was now sure he would get better.

The wealthy neighbour visited the shoe maker’s house and was fascinated by the lamp. He offered to buy the lamp but the offer was rejected because “we have many uses for the lamp”. The weather was still very cold and it was early spring. Aron became very ill again. They were running out of money and lamp oil and the shoemaker and his wife began worrying. The neighbor came around to ask for the lamp for a huge amount of money but Aron softly whispered “without its light, I will not see next summer”. The neighbor left the house furiously but as he left instead of the lamp he thought of Aron’s feverish face.

By the next night Aron’s fever became worse. Suddenly the neighbour came again, the shoemaker and his wife decided to say no to the neighbour again but the shoemaker was more hesitant than his wife. His wife saw the lamp as their only hope but the shoemaker thought it was useful as there was no oil to fill it. As the door opened the neighbour said “I have bought something for a little Aron”. The shoemaker blinked and he was surprised to see lamp oil. As the shoemaker gratefully accepted the lamp oil, Aron opened his eyes and uttered:

Thank you…i’ll be fine now. I promise.

Aron went back to sleep and the shoemaker reignited the lamp to shine brightly in the cottage. Around Easter, the snow began to melt and Aron’s fever was gone and his cough was subsiding. The oil lamp continued to shine but with the sun now shining the lamp was not needed anymore during the day. The shoemaker was now content and he made new boots for Aron. Aron was now as healthy as his other siblings and the events of winter have become a memory. At the end Aron got his wish and he went fishing with his dad.

The shoemaker’s splendid lamp shows the importance of love, light, warmth, hope, selflessness and kindness. The story was about a shoemaker, his sick son and his family, who have had tough life situations and they endured and made it through.  Though the shoemaker and his wife knew Aron might not survive, they worked together to get him to live. Aron also had hope in himself and in the light that the light would always give him warmth. The neighbour’s selflessness and kindness was what saved Aron, maybe Aron would have slept during that night and he would wake up because there was no warmth. 

Kiitos vinkistä / Thank you for your thoughts Dorcas!

Leijonankesyttäjä

Leijonat nousevat takajaloilleen ja alkavat karjua toisilleen.

– Rrrääääyhh! Sinä et taaskaan ajattele muista kuin itseäsi! – Murrrrrrrr! Myäääääär! Ja sinä et ajattele yhtään mitään!

Ollaan sirkuksen areenalla. Leijonankesyttäjä Pipsa Hurjisto loikkaa esiripun takaa areenalle ja karjaiseen niin, että yleisökin säikähtää.

– Lopettakaa! – Ei saa räyhätä!

Leijonat rauhoittuvat.

Pipsa on maailman pienin leijonankesyttäjä. Hän on työskennellyt leijonankesyttäjänä niin kauan kuin muistaa. Pelkoa hän ei tunne lainkaan. Hän harjaa raateluhampaita, vahaa suuria tassuja, vie karvanaamat puistokävelyllekin aivan yksin. Ja joka päivän Pipsa vahtii, että leijonat menevät ajoissa nukkumaan, syövät myös pahaa ruokaa ja noudattavat ruutuaikoja. Kuulostaako tutulta?

Vaan eräänä päivänä, kun Pipsa astuu vuorollaan areenalle, tapahtuu kummia.

Pipsa vetää verhon sivuun ja pomppaa estradille. Hän avaa suunsa. Sitten pitäisi kuulua hirveä karjaisu, joka pelästyttää leijonat ja saa katsojien korvalehdet lepattamaan ilmavirrassa. Mutta on aivan hiljaista.

Pipsan kurkusta ei lähden pienintäkään pihahdusta. Mikä neuvoksi?

Lääkärin mukaan kyse on uupumuksesta. On levon aika. Yhdessä leijonien kanssa Pipsa alkaakin puuhata muuttoa kansallispuistoon. Kun kaikki on kotona pakattuna, muistaa Pipsa, että hän ei saa lähteä mihinkään kertomatta vanhemmilleen. Silloin olohuoneesta kuuluu karjuntaa. Eikä tällä kertaa ole kyse leijonista.

-Sinä et taaskaan ajattele muita kuin itseäsi! äiti huutaa. – Ja sinä et ajattele mitään! isi karjuu takaisin. Pipsa työntää oven auki. – Ai Pipsa, mitäs sinä? isi kysyy.

Käy ilmi, että Pipsa Hurjisto pelkää vain yhtä asiaa. Hän pelkää vihaisia ja huutavia aikuisia. Hän pelkää niitä joskus niin paljon, ettei hänestä lähde pihahdustakaan.

Katriina Rosavaaran kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kirja kertoo oivaltavasti yhden lapsen näkökulman vanhempien riitoihin. Riidat voivat olla väsyttäviä, jopa pelottavia – myös hurjimmille leijonankesyttäjille.

Prinsessan elämää

Haluaisitko prinsessaksi? Se käy yksinkertaisesti:

– – hän asui omassa saaressaan ja oli sen prinsessa,

sillä prinsessaksi tullaan olemalla yhdessä paikassa niin kauan,

että tuntee paikan ihan kokonaan.

Camilla Mickwitzin kuvittamassa ja Tuutikki Tolosen kirjoittamassa Saariston prinsessa -kuvakirjassa (Tammi 2022) päähenkilö Marilii on oman saarensa prinsessa. Hän ui ja soutaa, puuhastelee pihapiirissä, kantaa vedet, maalaa mökin, ihmettelee luontoa. Seurana on Martti-kissa.

Eräänä päivänä hänen valtakuntaansa ui kiltti poika, jonka nimi on Pekka. Pekan kanssa pidetään merijuhlat, tehdään arkiaskareita sekä laajennetaan mökkiä. Vaan Pekan sydämessä asuu kaipaus päästä seikkailemaan.

– Haluatko lähteä mukaan? Pekka kysyi, mutta Marilii pudisti päätään.

Minun pitää hoitaa valtakuntaa ja Marttia, hän sanoi. – Sitä paitsi minä haluan katsella, mitä kaikkea täällä tapahtuu.

Niin Marilii jää saareensa, kun levoton Pekka porhaltaa maailman merille. Vuodenaikojen vaihtelu ja arjen toimet täyttävät Mariliin päivät, ja hän unohtaa ikävöidä miestä. Välillä Pekka palaa, kunnes aava ulappa kutsuu taas. Mariliin elämä asettuu uomiinsa, vaan itsenäisyydestään huolimatta hän taitaa sittenkin kaivata Pekkaa…

Camilla Mickwitz (1937-1989) oli arvostettu suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori. Saariston prinsessa -kirjassa julkaistaan nyt ensi kertaa hänen 1980-luvulla tekemänsä saaristo-aiheinen kuvitus, johon on kirjoittanut tekstin palkittu kirjailija ja sanataideopettaja Tuutikki Tolonen. Lisää kirjan tekijöistä kustantajan verkkosivuilla.

Tolonen on kirjoittanut Mickwitzin kuviin herkän humoristisen ja syvällisen tarinan rakkaudesta, uskollisuudesta ja vapaudesta. Marilii on nykyaikainen prinsessa, joka pärjää vallan hyvin yksin. Vaan saavat itsenäisetkin kaivata ja odottaa ja rakastaa. Tolosen kertomus nostaa arvoon arkisen, pienen elämän, jossa ei näyttäisi tapahtuvan paljoa ja ihmeellistä, mutta joka on rikasta ja täyttä elämää. Seikkailuunkin on lupa lähteä ja palata ryvettyneenä ja kolhittuna. Sellaista on elämä.

Miten kaunis valtakunta. Miten kaunis saari, miten kaunis mökki, miten kaunis koko elämä.

***

Jyväskylän pääkirjaston Satuhuone Peukaloisessa on 23.9.-31.10.2022 sadun säihkettä ja värien voimaa, kun Lapsuutta etsimässä – Camilla Mickwitzin värikäs maailma -kuvitusnäyttely saapuu iloksemme. Näyttelyn kuvat kuuluvat Lastenkirjainstituutin kuvitustaiteen kokoelmaan ja ovat Mickwitzin Jason-, Emil ja Onni- sekä Saariston prinsessa -kuvakirjoista. Tervetuloa ihastumaan!

Myös Kulttuuritalo Villa Ranan kahvilassa sekä Jyväskylän taidemuseolla (aina 15.1. saakka) on samaan aikaan esillä Mickwitzin taidetta (tarkista aukioloajat sekä mahdolliset pääsymaksut). Lisää lasten kulttuuritapahtumia löydät Lasten Lystin verkkosivuilta.

Lukuvinkkejä odottaville perheille

Tiistai-iltana 24.5.2022 kokoonnuttiin Vinkkejä iloisiin hetkiin vauvan kanssa -perhevalmennukseen pääkirjaston Satuhuoneeseen. Odottaville perheille suunnatun perhevalmennuksen järjestivät yhteistyössä Kulttuuriaitan Kulttuurineuvola, Jyväskylän pääkirjasto ja Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu.

Kuulimme aluksi tarkemmin Kulttuurineuvolan toiminnasta. Me kirjastolta alustimme lyhyesti ääneen lukemisen hyödyistä sekä kerroimme kirjaston palveluista ja annoimme lukuvinkkejä. (Blogin toisella puoliskolla olevien lukuvinkkien kautta pääset kurkistamaan, millaisista kirjoista illassa puhuttiin.) Sanojen kanssa päästiin leikkimään kansalaisopiston sanataidetuokiossa, jossa syntyi runo omalla vauvalle. Illan päätti saturentoutus.

Oli virkistävää kuulla syvemmin yhteistyökumppaneidemme Kulttuurineuvolan ja sanataidekoulun tarjonnasta ja filosofiasta. Pinnalle nousi ajatus siitä, että taidehetkien kokemiseen ja tekemiseen ei tarvita erikoisia välineitä tai erikoista osaamista. Omana itsenään oleminen ja eläminen riittää. Poimin omaan tarina- ja vinkkausreppuuni heiltä monta ajatusta.

Ennen varsinaista perhevalmennusta, kirjasto ja sanataidekoulu olivat maaliskuussa 2022 mukana Kulttuurineuvolan Kulttuuriloiskeita-koulutuksessa. Vuosittain järjestettävä koulutus on suunnattu Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten neuvolahenkilökunnalle, ja siellä pohditaan kulttuurin ja taiteen roolia nuorten perheiden jaksamisen ja hyvinvoinnin tukena.

Koulutuksessa kerroimme käytännön esimerkein, millainen lukemiseen ja sanataiteeseen keskittyvä perhevalmennuksemme on, jotta neuvoloissa olisi helpompi avata asiakkaille valmennuksen sisältöjä. Samalla he saivat ohjausta siitä, miten hyödyntää kirjaston palveluita omassa työssään neuvolassa, sekä rautaisen annoksen tietoa sanataiteen ja lukemisen hyödyistä lapsiperheissä.

Lukuvinkkejä odottaville perheille

Nyt niihin lupaamiini lukuvinkkeihin! Lempeän höpöttelyn, ääneen lukemisen, laulamisen ja loruttelun voi aloittaa jo masuvauvalle. Vauva kuulee kohtuun noin raskauden puolivälistä. Omat sanat ja laulut riittävät mainiosti. Jos tuntuu, että sanat ovat hukassa tai kaipaa uutta ideaa, voi tarttua esimerkiksi näihin kirjoihin.

  • Aa tuuti lasta -nuottikirja sisältää tuttuja kehtolauluja. Mukana cd, jonka avulla voi palautella sävelet mieleen. Suvi Teräsniskan Iltalauluja -cd kokoaa yhteen rakastettuja tuutuballadeja.
  • Hiiri mittaa maailmaa -runokokoelmaan on poimittu Hannele Huovin kaksisataa rakastettua runoa, joissa elämää ihmetellään kantilta jos toiselta. Elina Warstan hykerryttävän hyvä kuvitus antaa mielikuvitukselle siivet. Runo- tai kuvakirjat voivatkin olla myös (kuva)taide-elämyksiä.

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

  • Yhdessä lukiessa voivat sekä lapsi että aikuinen tankata elintärkeää läheisyyttä. Aina ei vauva-arjessa jaksa mitään ihmeellistä sanaseppoilua, silloin voi vaan pötkötellä rauhassa ja nauttia seurasta. Virkeänä hetkenä voi lorutella ja samalla hellästi silitellä tai kujeilevasti leikitellä vauvan kanssa vaikkapa näiden säkeiden tahtiin:

Eppu Nuotion ja Virpi Pennan Silkkipaperitaivas, rakastamisrunoja vauvoille. Kirjan alaotsikko kertoo kaiken! 💕

Inkeri Karvosen ja Emmi Jormalaisen Hupsuja hassuja hipsukka tassuja on ihastuttava kokoelma runoja, joita voi lukea vauvalle odotusaikana tai joilla voi hellitellä vaikka vastasyntynyttä.

  • Kun vauva kasvaa ja alkaa ihmetellä ympäröivää maailmaa, voi lapsen omiin käsiin ensin tarjota ihmeteltäväksi pehmeitä kangaskirjoja ja vähitellen paksulehtisiä kirjoja pinsettiotteen kehittyessä vuoden ikää kohden. Pahvisivuiset kirjat selviävät myös maistelutestistä, mikä on tässä vaiheessa olennainen osa kirjallisuuden analyysia. 😊

Elina Pullin ja Karoliina Pertamon kaksikielisessä Kukkuluuruu (Kuckeliku)-kirjassa on mukana reipasta leikkirunoa ja rauhallisia silittelyriimejä.

Elina Pullin ja Matti Pikkujämsän Lorukylpy tarjoilee runoja arkisten toimien lomaan. Pue runon tahtiin tai harjoittele pottailua säkeiden siivittämänä.

Tittamari Marttisen ja Anne Peltolan äitiyspakkauksistakin tutut Pikku poron päivä ja Iloinen lorutoukka kätkevät sisälleen rytmikästä räppiä ja pontevaa poljentoa.

  • Paksulehtiset kuvasanakirjat kasvattavat sanavarastoa. Yhdessä voi ihmetellä ja jutella: Missä pallo? Minkä värinen pallo? Yhteinen, pienikin vastavuoroinen ja hymyn kera käyty ”lukupuhe” tukee luontevasti ja helposti kielen ja vuorovaikutuksen kehitystä. Kokeile esimerkiksi näitä:

Puppe ja värit , 100 ensimmäistä sanaa Hippa Hiiren kanssa

Missä Pipsa piileksii? Turvallisen yllätyksen tarjoavat luukkukirjat viehättävät pientä lukijaa. Joskus muksu haluaa lukea saman kirjan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… Rinnalle voi tuoda muita vaihtoehtoja ja samalla jatkaa tutun kirjan lukemista. Toive lukea jotakin kirjaa kertoo siitä, että lapsi tarvitsee kirjasta jotain. Tuttuushan tarkoittaa myös turvallisuutta. Joten tsemppiä vaan toistoihin, you can do it!

Näillä ideoilla pääset alkuun. Kysy lisää vinkkejä kirjastostasi!

Toisaalta – vauvaperheessä voi helposti väsymys painaa. Lukemisesta ei tarvitse ottaa paineita. Se voi olla iloksi ja virkistykseksi, ei jotakin joka täytyy viimeisillä voimilla suorittaa. Tulee myös erilaisia kausia, joskus jaksaa paremmin, joskus vähän huonommin. Lapsi tulee kyllä kohtaamaan elämässään monenlaisia tekstejä, kuvia, ilmiöitä ja pohtii niitä useiden ihmisten kanssa kotona, päivähoidossa, harrastuksissa ja koulussa. Tärkeintä on olla yhdessä ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. ❤

Kesäkuusta alkaen julkaisemme blogissa tekstejä kahdesti kuussa. Seuraava blogi ilmestyy 15.6.

Ystäväni metsä

Minulla on vihreä muistikirja. Piirrän ja kirjoita juttuja, joita tulee mieleen metsässä.

Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Metsämuistikirja (Teos 2022) kertoo lapsen havaintoja metsästä ja luonnosta. Metsä on täynnä leikkiä, taikaa ja kauneutta, tonttujen ovia.

Koneiden, rahan ja tuhon maailma ei kuitenkaan pysy kaukana. Aikuiset puhuvat, että metsä on KAAVOITETTU. Outo sana ihmetyttää ja pelottaa. Mitä se tarkoittaa? Mitä metsälle tapahtuu?

Aamulla metsä ryskyy. Metsäkoneiden jäljiltä puut makaavat maassa. Kaarna käpertyy äidin syliin turvaan.

Jos olisin nuorempi, taistelisin vastaan, Inna-mummu sanoo.

Järjestäisin mielenosoituksen! Nyt en enää jaksa.

Mutta Kaarna jaksaa. Hän järjestää oman, hiljaisen mielenosoituksensa. Kaarna ripustaa muistikirjasta repäistyt sivut narulla puihin.

Älkää kaatako

vihreitä ovia,

älkää viekö

nojausrunkoja

ja kaidepuita.

Jos viette,

me voidaan kaatua.

Yllättäen metsässä on toinenkin lapsi, Tuulipoika, joka ihmettelee Kaarnan mielenosoituslappuja puissa. Hän ei ole huolissaan puiden kaatamisesta, sillä hän tietää, miksi metsän paikalle ei voi rakentaa kerrostaloja. Yhdessä he lähtevät katsomaan metsän salaisuutta.  

Metsämuistikirja täytyy lukea useamman kerran, jotta voi makustella kaikkia sen eri puolia. Teksti ja kuvitus on monitasoinen, erilaisia tekstityyppejä ja kuvitustekniikoita yhdistelevä, metaforia ja symboliikkaa vilisevä. Luonnonsuojelun sekä ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon teemaa pyöritellään eri puolilta. Ystävyys metsän kanssa saa konkreettisen hahmon Tuulipojassa. Runsaasta kuvastosta ja tekniikoista huolimatta tarinan punainen lanka säilyy ja lukija jännittää, pelastuuko metsä.

Kirjassa on haikea, melankolinen sävy, joka loppua kohden hälvenee ja toivo alkaa sarastaa. Tarinassa sadun lumo punoutuu osaksi arkimaailmaa. Metsä tulee lähelle, niin että voi melkein tuntea neulaset jalkojen alla, tuulen hiuksissa ja nähdä tontun pujahtavan tupaansa juurakon alle. Kirjassa kuvataan hienosti sitä, miten paljon metsä voi merkitä ja miten paljon se voi antaa. Jos metsä kaadetaan ja luonto tuhotaan, kaatuuko ja tuhoutuuko lopulta samalla ihminenkin?

Jos pidit Metsämuistikirjasta, saattaisit pitää myös Reetta Niemelän Ja Emmi Jormalaisen Pieni kuljeskelukirjateoksesta tai Reetta Niemelän ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Ystävä joella.

Tettiläisten lukuvinkit

Työelämään tutustumisjaksot on kirjattu osaksi koulujen opetussuunnitelmia. Myös me kirjastossa saamme aika ajoin iloksemme ja avuksemme tettiläisiä. Tällä viikolla Jyväskylän pääkirjastossa työelämään tutustumassa kävivät Irene ja Ninna Gradialta. Alla tyttöjen lukuvinkit pienemmille lukijoille.

Mauri Kunnas on useille suomalaiselle tuttu nimi. Hän on tunnettu etenkin hauskasta kuvitustyylistä ja lapsille suunnatuista opettavaisista kirjoista. Hänen luoma hahmonsa Herra Hakkarainen on kävellyt unissaan monen pastillipurkkiinkin! 

Tällä kertaa esittelemme yhden Mauri Kunnaksen vähemmän tunnetuista kirjoista: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 2011). Kun Nauravan mörön majatalon emäntä Fiina ostaa vanhan kaappikellon, jokin vaikuttaa olevan pielessä. Miksi kellon sisään on jäänyt kuivunutta puuroa, miksi kello pysähtyy jatkuvasti itsekseen ja mitä ovat öiset suhinat ja puhinat? 

– Ei kannata innostua, sanoi Ilona. – Luultavasti se on jonkun kolmisormisen kreivittären juhlahansikas. Ei ole tieteellistä näyttöä, että kummituksia olisi olemassa.”  Kirjassa seikkailee Ilonan ja Herra Hakkaraisen lisäksi muita värikkäitä ja erikoisia hahmoja, jotka on esitelty heti kirjan alussa, niin kuin Kunnaksen kirjoissa on tapana. Tarina on melko lyhyt – sopiva esimerkiksi iltasaduksi – ja hauska mutta myös lämminhenkinen. 

Narnia-kirjoihin kuuluva ajaton klassikko Taikurin Sisarenpoika (C. S. Lewis, 1959) soveltuu niin ylä- kuin alakouluikäisille, varsinkin jos nuorimmille lapsille on aikuinen lukemassa kirjaa. Kirja on hieman vaikealukuinen, mutta siitä voi syntyä innostava aikuisen ja lapsen yhteinen lukukokemus. Tarinan seikkailullisuus kutsuu niin lapsia kuin aikuisiakin jännittävän lukuhetken ääreen, sillä vaikka päähenkilöt ovat lapsia, kirjan tarina on samaistuttava kaikille ikäryhmille.

Tarina kertoo kahdesta kaveruksesta, Pollysta ja Digorysta, jotka tempaistaan taianomaiseen seikkailuun heidän saadessaan kaksi erikoista sormusta Digoryn enolta. Kirjan jokainen käänne on vähintään yhtä taianomainen kuin edeltäväkin, joka tulee hyvin esille seuraavassa lainauksessa.

Tietenkin hän luuli näkevänsä unta. Sen vuoksi hän ei syöksynyt miehensä luo ja kysynyt, mitä ihmettä heille oli oikein tapahtunut. Mutta kun hän katsahti leijonaan, hän ei enää ollut aivan yhtä varma, että tämä oli unta, vaikkakaan hän ei näyttänyt olevan erikoisen peloissaan.

Tarina on täynnä mitä erikoisempia henkilöhahmoja, ja kuitenkin niistä jokainen on säilyttänyt uskottavuutensa. Kirjan kirjoittajan C. S. Lewisin huumori näkyy tapahtumissa tehden niistä mukaansatempaavia ja hurmaavia. Kirjassa keskeinen aihe on moraalit, omien virheiden hyväksyminen ja rehellisyys.

Kiitos Irenelle ja Ninnalle vinkeistä!

Minä en pidä puurosta!

Juuttuuko puuro kurkkuun, jääkö herneet lautasella? Kolmen lastenkirjailijan uutuuksissa pohdiskellaan syömiseen ja ruokailuun liittyviä pulmatilanteita empaattisella ja värikkäällä tavalla.

Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne (Lasten Keskus 2021)

Mollin maha murisee. On aika syödä. Molli kokoaa Sisun kanssa värikästä murkinaa lautaselle. Vaan herneitä Molli ei kerta kaikkiaan pysty syömään.

Molli tuijotti lautastaan

ja kosketti varovasti yhtä hernettä.

Herne oli kylmä, liukas ja vihreä.

Mollia puistatti.

Mikä neuvoksi? Kirkkopellon kirjassa on leikkisällä ja lempeällä tavalla käsitelty inhokkiruokien kohtaamista. Tärkeää on kokeilla (kannustavan ystävän avustuksella) ja suhtautua (itse)myötätunnolla pieniinkin onnistumisiin.

Monella aukeamalla on lukijalle pieni tehtävä: ”Kuiskaa Mollille kannustus: HYVÄ MOLLI. SINÄ PYSTYT SIIHEN!” Tehtävien myötä lukija tuntee osallistuvansa kirjan tapahtumiin ja ehkäpä siten sisäistää kirjan sanoman vahvemmin. Hauska, osallistava tapa vetää lukijat kirjan maailmaan. Kenties seuraavan hankalan ruokailuhetken tullen voi lapsi puhua itselleen kuten puhui Mollille – kannustavasti ja ymmärtäen.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro (Tammi 2022)

Onko puuroa pakko syödä, jos ei tykkää? Valpuri haaveilee, että aamupalaksi olisi croissantteja, vohveleita ja vadelmahilloa. Isän tarjoilema ”kokin erikoinen” on kuitenkin kupillinen puuroa, ja siitähän Valpuri ei tykkää (sympatiani ovat Valpurin puolella, sillä onko kamalampaa kuin kylmä aamupuuroklimppi). Alkaa spektaakkelimainen ja eeppinen taistelu puuroa vastaan!

Vai onko kulhossa kököttävä tavara puuroa ollenkaan? Jos se onkin avaruuden musta aukko tai aikamme tärkein arkeologinen löytö? Mielikuvitus taikoo puurosta suurta draamaa. Aikuiselle lukijalle tämä avaa lapsen ajatuksenjuoksua ja lisää ymmärrystä siitä, miten jokin asia voikin tuntua niin ahdistavalta, kun mielikuvitus lähtee laukalle.

Onneksi paikalla on isä, joka maadoittaa Valpurin tunteita ja tarinoita todellisuuteen jämäkällä mutta ystävällisellä tavalla.

Reetta Niemensivun kuvitus on jälleen kerran upeaa: värikästä, vahvaa, oivaltavaa. Mukaan tulee draamallisia ja elokuvamaisia kohtauksia. Kuvitus avaa tekstiä, vie sitä uudelle tasolle ja kertoo henkilöhahmoista paljon sellaista, mitä tekstistä ei suoranaan paljastu. Kirjaan on mukavalla tavalla tuotu myös monikulttuurisuutta kuvituksen kautta.

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä (Into 2021)

Aamupalalla puuro näyttää epäilyttävältä ja Viima syö vain muutaman lusikallisen. Lounaalla ruoassa on jotain ”vaarallisen vihreää” ja välipalakin jää kaakaokupilliseen. Nälkä heräilee Viiman vatsassa, talttuu välillä vähän mutta illan edellä nälkä on jättiläismäinen hirviö, joka riehuu ja kiehuu kaikkialla. Maittava iltapala taltuttaa suurenkin nälkä-mörököllin.

Hurmeen kirja kertoo kuvakirjain keinoin lapselle ateriarytmin ja riittävän syömisen tärkeydestä. Omaksi hahmokseen piirretty Nälkä konkretisoi lapselle, mikä näläntunne on ja mitä sille tapahtuu, jos ei saa riittävästi ruokaa. Kuvitus houkuttelee lukemaan, aukeamissa on paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Pidin myös kansien sisäsivuilla olevista ”Oletko maistanut?” ja ”Tintin ja Viiman ateriat” -lisäosioista, joiden avulla voi jutella lapsen kanssa uuden maun maistamisesta sekä omasta ateriarytmistä.

Pikku pikku noitani

Moi!

Mun nimi on Henri. Mun perheeseen kuuluu isä, äiti ja vähän ärsyttävä pikkusisko Megan. Mun vanhemmat on eronneet ja asun joka toinen viikko isän luona ja joka toinen viikko äidin luona. Se on vähän tylsää.

Onko sulla oma noita? Mulla on. Sen nimi on Axe Rexona ja se on tosi hauska, mutta välillä vähän outo tyyppi. Voitko kuvitella, että se on niin pieni, että mahtuu tulitikkuaskiin? Sillä on valtavat taikavoimat ja se taikoo tulitikkusauvallaan kaikenlaista jännää, kuten zombisilmät hernekeitosta rusinoiksi. Tiesithän, että zombeja on kaikkialla? Siksi on aivan välttämätöntä valmistautua zombiuhkien torjumiseen. Sitä me Axen kanssa tehdään melkein koko aika.  

Harmi, ettei kukaan muu voi nähdä Axea. Kukaan ei usko, että se on edes olemassa ja tekee kaikenlaisia metkuja, joista tulee mulle harmia. Se on laittanut mun aamupuuroon mökömökömaustetta, tehnyt sohvasta pomppulinnan, piirtänyt seiniin zombeja tai surffannut kylvyssä niin, että lattia lainehtii. Isä ja äiti syyttää aina mua. Tosi epäreilua.

Välillä meille tulee Axen kanssa riitaa, kun se keksii vähän vaarallisiakin juttuja. Se väittää, että mä olen syyllinen, ja voin joutua vaikka vankilaan. Silloin voi mennä pitkäkin aika, etten näe Axea ollenkaan, vaikka kuinka odotan. Onneksi Axe ilmestyy kuitenkin aina paikalle, kun sitä eniten tarvitsen. Se auttaa, kun mun sisko joutuu pulaan, enkä itse pysty tehdä mitään. Jäädyn vaan ihan pelkuriksi. Miten Axe voikin olla niin rohkea? Se on niin pikkiriikkinen, eikä pelkää yhtään. Mä oon niin iloinen, että se on mun kaveri.

Terkuin,

Henri

P.S. Jos sulla ei vielä ole omaa noitaa, kannattaa hommata.

*Sanna Manderin kirjasta Pikku pikku noitani (Kustantamo S&S 2021) kirjoitti Tuula pääkirjastolta.

Lukeako vaiko eikö lukea?

Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4.2022. Viikon teema – Lukemalla parempi maailma – on helppo allekirjoittaa. Yksittäisen ihmisen lukutaito ja lukukokemukset vaikuttavat vallitsevaan todellisuuteen. Lukutaito on väline, jonka avulla tulkitsemme muiden tuottamaa maailmaa; lukukokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään tuota maailmaa, sen ihmisiä sekä itseämme. Ja mikä parasta: kirjallisuus on parhaimmillaan hyvää ajanvietettä. Lukea voit melkein missä vain, melkein milloin vain. Ainoat välineet, joita tarvitset, ovat tarinat ja lukutaito.

Minä tartuin Lukuviikon kunniaksi kahteen kirjaan, jotka jo otsikollaan houkuttivat lukemaan. Toinen kehotti: Lue minut! Toinen taas ei halunnut tulla luetuksi – mikä suorastaan pakotti tarttumaan kirjaan.

Sanna Pelliccionin ja Siri Koulun teos Lue minut tarinoi ja inspiroi. Kirja koostuu lukuhetkistä, jotka kannustavat ja opastavat lukemaan sekä kirjoittamaan. Kirjan herkkä kuvitus innostaa kuvittamaan mielen maisemaa – joko kynän voimalla tai mielikuvituksen keinoin.

Hei, haloo, sinä siellä! Kyllä, minä puhun, juuri minä. Hiljainen kirja yöpöydälläsi, laukussasi, kutsun sinua hyllyssä. Tehdäänkö sopimus? Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.

Kirjan pienten lukuhetkien rinnalla kulkee santaidetehtäviä, jotka sopivat tekijöiden mukaan varhaisnuorista aikuisiin. Sovellettuina niihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös nuorempien sanan taitajien kanssa.

Suunnittele hauska merenpohjaseikkailu. Piirrä ja kirjoita. Puhuvatko merenpohjaolennot samanlaista kieltä kuin me vai jotain aivan toisenlaista? Miten sanoisit ”Tervetuloa” tai ”Älä ryöstä aarteitamme” merenpohjakielellä?

Kirjan sanataidetehtävät johdattelevat sanojen, mutta myös omien tunteiden ääreen.

Mikä on surullisin kohta kirjassa, jonka olet lukenut?

Mikä kohta kirjassa on tehnyt minut surulliseksi? Teoksessa Silkkiapinan nauru Tapiiri pohtii ystävänsä kuolemaa sanoilla, jotka nousevat myös minun muistoistani kyynelten kera:

Miten joku joka on aina ollut olemassa voi yhtäkkiä olla poissa?

Erittäin surullista.

Aivan toisenlaisiin lukutunnelmiin meidät vie David Sundin teos Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi. Mitä ihmettä? Eikö edes lukuviikolla? Jo ensilehdellä lukijaa varoitetaan:

Psst… tarinan lukeminen kirjasta, joka ei halua tulla luetuksi, voi olla kauhean vaivalloista. Melkein mahdotonta. Ehkä otattekin tämän sijaan sittenkin jonkun toisen kirjan?

Tittamari Marttisen suomentama kirja yrittää lähes joka sivulla kaikin keinoin estää lukijaa etenemästä kirjan sivuilla. Se uhkaa lukijaa muun muassa liekein sekä kirjaimia hävittäen. Se yrittää uuvuttaa lukijansa vaihtamalla yhdeltä sivulta kaikki R-kirjaimet L-kirjaimiksi.

Elittäin sulullista.

En kuitenkaan antanut kirjan vimmalle periksi, vaan luin sen loppuun. Ottaisitko sinäkin haasteen vastaan? Lukuviikon kunniaksi!