Nenäkkäitä juttuja

Marraskuussa, erityisesti tänä marraskuisena perjantaina ovat perinteisesti tapetilla nenät. Ei omat tuulenhalkojamme, vaan muiden nenännykeröt ja nuuhkuttajat. Ajatuksena on katsoa omaa nenäänsä pitemmälle ja auttaa niitä, jotka ovat kurjimmassa asemassa. Nenä-teeman innoittamana blogissa luodaan katsaus pariin hurmaavaan tarinaan.

Hannele Huovin sadussa Kaksi hauskaa akkaa saadaan selitys sille, mistä nenät tulivat.

Siihen aikaan kun ihmisillä ei vielä ollut nenää, eleli syrjäisessä saarivaltakunnassa kaksi hauskaa akkaa. – – Eukoille tuli metsäpolkuja kävellessään outo halu painaa kasvot lähelle juuri avautuneita kukkia. Heistä tuntui, että kukista virtasi ilmaan jotain hienoa ja ihmeellistä ainetta.

Jotta voisivat haistaa tuon ihanan tuoksun, tarvitsevat akat nenän ja päättävät ruveta sellaista tekemään. Yrityksen ja erehdyksen kautta nokat ovat viimein valmiina.

Nenä oli heidän mielestään niin mukava, etteivät he enää liikkuneet missään ilman nenää. Heistä alkoi tuntua, että muillakin ihmisillä pitäisi olla nenä. Ilman nenää ihminen ei tiedä juuri mitään maailmasta, tuumasivat eukot.

Ja niin akkojen taitavissa kätösissä alkoi muotoutua neniä muillekin. Mutta millä tavalla, sen saat lukea itse. 😊 Huovin kirjassa Maailman paras napa (Tammi) on muitakin mielikuvituksellisia selityksiä ihmiskehon osille – monta mukavaa jutunjuurta muksujen iltapuhteelle. Tunnelmalliset kuvat ovat Kristiina Louhen.

Satu Varjosen kynäilemässä ja Mari Luoman kuvittamassa kirjassa Voihan nenä! (Minerva) noitatyttö Telma aloittaa koulun. Telman upea, pitkä kyömynokka saa heti ensimmäisenä päivänä paljon huomiota osakseen. Hyväsydäminen Telma ei toisten ikävistä vihjeistä hoksaa loukkaantua, vaan pikemminkin päinvastoin yrittää ymmärtää näiden ajatuksia. Muutama taika ja väärinkäsitys on luvassa, ennen kuin asiat selviävät. Ihmisten tavat ja ulkonäköihanteet kun ovat vallan toiset kuin Telmalla ja tämän ystävällä, noitavanhus Myrtillä.

Hauska ja salaviisas kirja, joka opettaa, että jokaiselle sopii parhaiten hänen ihka oma nenänsä, millainen se sitten onkin.

Rosvoja ja poliiseja

Heli Rantala on kirjoittanut kerrassaan herkullisen kuvakirjan Maurista, jonka olisi pitänyt syntyä synkkänä ja myrskyisenä yönä Murtautujien pahamaineiseen sukuun, mutta joka sen sijaan syntyikin kaikenlaisen hyvän keskelle, auringon lämmittäessä perhosten tanssia. Maurista tuli lopulta kaikella tapaa erilainen kuin sisaruksistaan – ja jotain aivan muuta mitä vanhemmat olivat toivoneet. Siinä missä sisarukset varastivat syntymäpäiväsankarin lahjat, auttoi Mauri sankaria juhlien jälkien siivoamisessa. Kun Rosvo-opistossa harjoiteltiin pakenemista ikkunan kautta, jäi Mauri pesemään ikkunoita kirkkaammaksi. Isän mukana ryöstöreissulla Mauri innostui vain järjestelmään ihmisten koteja viihtyisämmäksi. Mauri oli todellakin perheensä musta lammas. Voi Mauria.

Mutta sitten Mauri tapaa eräällä epäonnisella ryöstöreissullaan Pipsan. Pipsa on poliisien sukua ja kutsuu itseään iloosiksi. Iloosin tehtävänä on jaella sakkojen sijaan kehuja, rohkaisuja ja hyvää mieltä. Ja sen Pipsa todella tekeekin.

Mauri on ihana hahmo. Vaikka hän kokee voimakasta erilaisuutta perheessään, haluaa hän omissa toimissaan huomioida sukunsa perinteet. Kuten Netta Lehtolan kaunis kuvitus, myös Mauri on raikkaan rauhallinen.

Intoa puhkuen Mauri teki taloonsa kaksi ovea. Toiseen hän asensi monta erilaista lukkoa, jotta äiti, isä, sisko ja veljet voisivat murtautua siitä sisälle.

Pipsa taas on iloosina varsin vakuuttava.

Välillä hän pysäytti autonsa tienvarteen ja kävi kehumassa puistonpenkkiä tuhrivan pojan piirustustaitoja ja pankkirosvojen naamareita.

Sekä Mauri että Pipsa ovat eräällä tapaa epäonnistuneita. Mauri ei osaa ryöstää ja rosvota, Pipsa taas jakaa sakkojen sijaan pelkkiä kehuja. Vaan mitä ihmeellistä syntyykään, kun Pipsa-iloosi ja Mauri Murtautuja yhdistävät voimansa – hyvät teot ja kauniit ajatukset?

Jos rosvoiluannos tuntuu Murtautuja Maurin (WSOY) jälkeen kovin suurelta, voit tasapainottaa lukukokemustasi Pasi Lönnin kirjoittamalla ja Jussi Kaakisen kuvittamalla  tietokirjalla Poliisiasema (Tammi). Kirjassa poliisikoira Rekku kertoo työpaikastaan keskustan poliisiasemasta. Rekulla on tiedossaan kaikenlaisia rikoksia, mutta niistä hän ei voi kertoa, koska häntä sitoo – kuten kaikkia poliiseja – vaitiolovelvollisuus. Aseman tiloista ja esimerkiksi poliisin varusteista Rekku kuitenkin voi kertoa. Ja niistä kerrottavaa Rekulla piisaa. Kirjasta selviää muun muassa mitä tapahtuu poliisin lupapalvelussa, mitä kaikkea kuuluu poliisin varustevyöhön, ja millaista tekniikkaa poliisin mustaan maijaan on asennettu.

Molemmat kirjat sopivat niin pienelle lukijalle kuin vielä vähän pienemmälle kuulijallekin.

Jokainen meistä on vähän erilainen

Kavereita ei saa syödä!

Eppu on pieni Tyrannosaurus rex ja tänään on ensimmäinen eskaripäivä. Eppua jännittää, mutta hän on varustautunut hyvin. Eväät, on, ja uusi reppu, on. Repussa on ponien kuvia. Eppu tykkää poneista, koska ne ovat herkullisia.

Eppu astelee eskariluokkaan jännittyneenä ja järkyttyy. Luokkakaverit on kaikki LAPSIA. Ja ongelmana on, että lapsetkin ovat herkullisia.

Eppu on erilainen ja hänen täytyy opetella hillitsemään itsensä, jotta kaikilla olisi kivaa. Lopulta Eppukin tajuaa, miten ei ole kiva, kun joku syö sinut jatkuvasti.

Ryan T. Higgins on kirjoittanut aivan nerokkaasti miltä lapsesta tuntuu tulla erilaisena ryhmään ja siihen sopeutumisesta.

Krotiili, joka inhosi vettä

Jokaiseen pesään mahtuu yksi erilainen muna. Pieni krokotiili erosi muista hieman, sillä se näet ei pitänyt vedestä. Kaikki krokotiilit tykkäsivät uida ja tehdä uimahyppyjä. Kaikki paitsi yksi. Se kyllä yritti, mutta ei vain osannut olla kuin muut.

Lopulta kaikille selviää miksi pikku kroko on erilainen. Sen te joudutte ottamaan selville itse. Gemma Merinon ”Krokotiili, joka inhosi vettä” on hellyttävä tarina erilaisuudesta ja joukkoon sopimisesta, tai sopimattomuudesta.

Mur

”Minä olen Mur, TALVIKARHU!” se huusi ylpeänä-

Mur, eli karhu. Mur on karhu. Karhu, joka ei halua nukkua talviunta, koska juuri silloin ei väsytä. Mur nukkuu silloin kun muut karhut ovat hereillä. Mur yrittää nukkua talvella kuten kaikki muutkin karhut. Unia ei kuitenkaan näe vaikka olisi silmät kiinni, mutta jos ei nuku. Kantavana teemana kirjassa on erilaisuus ja sen hyväksyminen.

”Matka jatkuu, kunnes olemme perillä. Perillä on siellä, missä mustikat ovat. Ei askeltakaan aiemmin.”

Mur ja mustikka. Mustikat ovat karhujen ruokaa. Mur syö niitä, kuten myös Iso. Iso sanoo, että polun päässä on mustikoita silmien kantamattomiin ja siksi matkaa on jatkettava. Kirja kertoo ihanasti sen, miten ei voi nähdä mitä kaikkea ympärillä on ellei välillä pysähdy katsomaan.

”Tähti!” Mur kauhistui. ”Voiko tähti PUDOTA?”

Mur ja tähti. Mur huomaa taivaalta pudonneen tähden ja kauhistuu. Tähdet kuuluvat taivaalle ja Mur aikoo pudonneen tähden saattaa sinne takaisin. Pöllö kuitenkin kertoo, että joskus tähdet sammuvat. Mur käsittelee elämän kiertokulkua tähtien kautta, koska joskus vain aika loppuu.

Anne Vaskon kuvitukset ovat ihania ja sopivat hyvin Kaisa Happosen tekstin tunnelmaan. Kirjoissa käsitellään erilaisia aiheita lempein ottein ja ainakin minulle jäi näiden lukemisen jälkeen lämmin olo. Nämä ovat kauniita kuvakirjoja – lue sinäkin!

Emman salainen toive

Kirjan kannessa tyttö pitää kädessään luistimia. Voisi luulla, että Emman salainen toive liittyy luisteluun. Mutta ei. Emman salainen toive on olla ihan tavallinen tyttö, avoin ja rohkea, osa vaikkapa sellaista perhettä, joka mummin ja ukin naapuriin on juuri muuttanut.

Koko Harmaksen perhe oli ihan kuin kirjasta. Emma ajatteli niin heti, kun keltainen pikkuauto kurvasi naapuritalon pihaan muuttoauto perässään. Pikkuauton katolla oli suksia ja sisällä kääntyileviä päitä ja uteliaita silmiä.

Emma asuu mummin ja ukin luona. Mummi ja ukki kuulivat Emmasta vasta, kun viranomaiset toivat Emman äidin luota mummille ja ukille. Emma on ollut salaisuus mummille, mutta niin on ollut koko Emman elämäkin, yhtä suurta salaisuutta. Kaikkein eniten Emma haluaisi olla rohkea ja reipas. Sellainen kuin lastenkodin Leena. Leenan Emma muistaa kolmannesta koulustaan.

Leena oli avoin ja rohkea, ja hän osasi kääntää kaikki asiat reippaiksi sanoiksi. ”Säkin olet lapsi, ja asut kotona, siis lastenkodissa!” Leena oli sanonut, kun joku oli kiusannut häntä lastenkodissa asumisesta.

Mutta Emma on pieni ja arka. Tyttö, joka samaan aikaan rakastaa ja vihaa äitiään. Emma pelkää kuollakseen tekevänsä jotain sellaista, että ystävä hylkää, että mummi ja ukki kyllästyvät. Mutta mummi ja ukki eivät kyllästy. Vähitellen Emmankin on siihen alettava uskoa. Vaikka onhan se yhä erilaista. Se, että muut asuvat vanhempiensa kanssa, mutta Emma mummin ja ukin luona.

Illalla sängyssä Emma muisteli kirjastoleikkiään, jota hän oli leikkinyt äidin luona asuessaan. Leikissä piti aluksi päättää, kuka oli. Jos hän oli pikkulapsen äiti, hän meni lastenosastolle, leikki pehmoleluilla, istahti minikokoisille lastentuoleille, avasi katselukirjojen luukkuja ja lainasi pinon suuria värikkäitä kirjoja. Hän lähti kirjastosta ja kiersi sen ympäri. Hän palautti kirjat ja oli sen jälkeen vaikka vanha sotakirjoja etsivä pappa, joka löntysti aikuistenosastolle hitain askelin. Emman oli vähän ikävä kirjastoleikkiä ja sitä, kun kukaan ei katsonut hänen peräänsä.

Mitä sain tietää meduusoista

On olemassa ainakin yksi meduusalaji, joka pystyy nuorentumaan, ja siihen ei oikeastaan mikään muu olento maan päällä pysty. Etkö usko? Tarkista itse. Turritopsis dohrnii. Kuolematon meduusa. Kun turritopsis dohrnii joutuu uhatuksi, se pystyy palaamaan aikuisesta meduusavaiheesta – siitä jossa meduusa näyttää meduusalta – takaisin varhaisempaan vaiheeseen.

Sama kuin me voisimme vain palata ajassa taaksepäin aina silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen ja käydä liian stressaaviksi. Kuvitelepa sitä. Kuvittele jos voisimme vain sanoa: ”Hups, nyt tämä meni liian vaikeaksi” ja sitten kutistua ja palata lapsuuteen, samanlaiseksi kuin silloin.

Silloin mikään ei olisi mennyt niin kuin meni. Minun ei olisi koskaan tarvinnut yrittää korjata kaikkea mikä oli mennyt pieleen. Kaikki olisi mutkatonta, sellaista kuin aina ennen.

Kun kaksitoistavuotiaan Suzyn paras ystävä, hukkuu, alkaa Suzy selvittää syytä. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Mutta sitä hän ei ymmärrä miksi Frannyn elämä päättyi niin äkkiä. Joskus asiat vain tapahtuvat, ei ole mikään selitys, kun paras ystävä hukkuu. Pahinta on, ettei Suzy ehtinyt pyytää Frannylta anteeksi.

Asiat Frannyn kanssa olivat päättyneet pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos Suzy olisi tiennyt miten kävisi, olisi hän vähintäänkin jättänyt hyvästit. Tätä asiaa hän ei voi korjata, mutta ehkä hän voisi vielä tehdä jotain. Todistaa että Frannyn tarinassa oli oikea roisto. Vielä häntäkin pahempi. Suzy tarttuu kynään ja kirjoittaa: Hypoteesi: Kauheimman Asian aiheutti irukandji-meduusan pisto. Näin Suzy alkaa tutkia vimmaisesti meduusoita ja niiden aiheuttamia kuolemia.

Suzyn eli lyhyemmin Zun tarina, etenee kahdessa aikatasossa. Aikaa ennen Kauheinta Asiaa. Ja nykypäivässä, jossa Kauhein Asia on tapahtunut ja seitsemäsluokkalainen Suzy on päättänyt lopettaa puhumisen. Tai hänen sanoin valita epäpuhumisen, vastakohdaksi alatipuhumiselle. Luokkatoverien mielestä Suzy on omituinen ja Suzysta tuntuu välillä että hän kuuluu ihan eri lajiin sileähiuksisten, kaapeilleen ryhymittyneiden luokkatovereidensa kanssa.

Yläkoulussa oppilaat luovat toisiinsa pälyileviä katseita, ikään kuin he epäilisivät toisiaan jostakin. Suzy näkee miten klikit alkavat muodostua : ”nätti tummatukkainen Aubrey on ottanut tavakseen istua nätin, vaaleahiuksisen Molly-nimisen tytön kanssa, ja yhdessä he keräävät ympärilleen muita nättejä tyttöjä.”

Kirjan tapahtumat kuvataan Suzyn ajatusten kautta; miltä tuntuu kun ei tunne kuuluvansa joukkoon. Tai kun tietää enemmän kiiltomadoista tai lepakoista, kuin siitä miten asetellaan solki hiuksiin niin että näytetään vanhemmalta eikä nuoremmalta. Suzyn pohjaton mielenkiinto luonnonilmiöihin ja kiinnostaviin yksityiskohtiin innostaa myös lukijaa! Aivan huomaamattaan on lukiessaan oppinut monta asiaa.

Pienet yksityiskohdat, luonnontieteelliset ihmeelliset asiat, hypoteesit ja parhaat valistuneet arvaukset auttavat Suzya jäsentämään asioita jotka tuntuvat kaikista pelottavimmilta ja surullisimmilta. Mutta se, mitä Suzy oppii, ei välttämättä ole kuitenkaan luonnotieteillä selitettävissä.

Kirjan lopussa on myös ”Kirjailijan huomioita” -osio josta löytyy mm. linkki Suzyn luonnontieteen oppitunnilla katsomaan huikean kauniiseen, ajatuksia herättävään videoon Carl Sagan – Pale Blue Dot https://www.youtube.com/watch?v=wupToqz1e2g