Yön salaisuus

Marraskuun pimeät illat saavat mielikuvituksen laukkaamaan: varjoissa vilahtelee näkyjä, joille ei löydy luonnollista selitystä. Pimeän piiloissa myös kuulee kummia: pienetkin rasahdukset soivat kauhun kaikuina. Blogissa aikaisemmin esitelty Raili Mikkasen teos Suomen lasten kummituskirja sisältää kokoelman helppolukuisia kummitustarinoita, joilla mielikuvitusta voi vielä vähän ruokkia. Kirjan tarinoilla voi pelotella muita – ja itseään. Erityisesti pimeässä.

Teoksen Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja kansikuva
Teoksen Karmeat taruolennot kansikuva

Helpotusta pahimpaan kammotukseen tarjoaa tietenkin tieto. Teoksessa Karmeat taruolennot kerrotaan puistattavaa tietoa ja karmivia faktoja, mutta myös erilaisten uskomusten taustoja. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja johdattaa tutustumaan maailmanhistorian pimeisiin voimiin, mutta herättää lukijansa myös pohtimaan, mikä niiden todellinen rooli ihmisten elämässä onkaan.

Joskus voi kuitenkin houkuttaa siirtää tieto syrjään ja lumoutua tarinoista, keskittyä kauhun väristyksiin, sukeltaa yön salaisuuksiin. Silloin voi lukea vaikkapa hereisistä.

Oletko joskus pelannut tietokoneella peliä, jossa taistellaan pelottavan näköisiä olentoja vastaan? Juuri kun luulit listineesi olennoista viimeisen, nurkan takaa ilmestyykin kaksin verroin lisää. Taistelun kruunaa pimeästä ilmaantuva kauhu. Olennoista suurin, jota kukaan ei tunnu koskaan voittavan.

Siri Kolun kirjassa Yön salaisuus Leo ajautuu juuri tällaiseen taisteluun, mutta Leo ei taistele tietokoneen näytöllä, vaan tosielämässä, keskellä yötä.

Muistatko ne vuodet, kun isäsi ja äitisi peittelivät sinut nukkumaan, lukivat satuja ja lopuksi sanoivat, ettei mörköjä ole olemassa? Uskoithan heitä? Uskotko vieläkin?

Leo on tähän asti nukkunut yönsä hyvin. Yhtenä myöhäisenä iltana Leolle kuitenkin paljastuu, että äidin ja isän turvallinen jutustelu keittiössä onkin pelkkää lumetta – jutustelu kuuluu nauhoitteelta. Missä äiti ja isä oikein olivat? Ulkonako?

Yö oli hiljainen. Se tuntui pidättävän hengitystään. Tämä hiljaisuus sai minut pysähtymään suoraan ulko-ovelle. En ollut enää varma, oliko vanhempien seuraaminen niin hyvä idea.

Lopulta Leo löytää äidin ja isän. Mutta samalla hän löytää jotain muuta. Jotain pelottavaa.

Leolle selviää, että mörköjä todellakin on olemassa. Ne vaanivat meitä joka yö. Vain äidin ja isän väsymätön taistelu pitää möröt erossa autuaan tietämättöminä nukkuvista lapsista.

Nyt kun Leokin on herännyt, ei hän enää voi nukkua tietämättömän unta. Hänenkin on aloitettava taistelu hereisiä vastaan. Aivan helppoa se ei ole, mutta vähitellen Leo löytää sisäisen soturinsa. Tätä taistelua Leo ei aio hävitä! Lumin – Leon pikkusiskon – on saatava nukkua rauhassa! Vaan miksi Leidi, hereisistä suurin, tuntuu olevan niin kovin kiinnostunut juuri Leosta?

Kadun sitä, etten oikeasti opetellut kakkosaseen käyttöä kunnolla silloin, kun minulla oli rauhallisia päiviä. Ajattelin, että minulla olisi aikaa.

Kadun sitä, etten uskaltanut kunnolla ajatella, mitä Leidi minulle yritti viestiä.

Siri Kolun Taika Taksisessa kuvattiin lähiönoitia. Hereisissä saman tyyppiset kuvaukset, tällä kertaa hereisistä, on kirjoitettu Muistiin. Muisti on Mädäntuoksuinen Urkintamateriaali & Infopaketti Sydänyön Törkeistä Inhotuksista. Muistista löytyy kuvaukset muun muassa Morfeista, Vasalleista ja Joukko-taistelijoista. Jokaisella hereisellä on omat heikkoutensa ja vahvuutensa – aivan kuten meillä ihmisilläkin.

Yön salaisuus aloittaa lasten uuden kauhusarjan Hereiset. Kirjan pelimaailmoistakin tuttu lähestymistapa mörköihin voi pelottaa, mutta sen tuella voi myös asettaa omat pelkonsa turvallisiin raameihin.

Marko Hautala: Lauri Luu ja Riivattu Lukukoira

Lauri Luu ei pahemmin kirjoista perusta ja vaikka isä yrittääkin tehdä parhaansa poikansa lukemisen eteen, ei hommasta tunnu tulevan mitään. Kirjastolla odottelisi kiva lukukoira Lukulamppu, mutta kirjastovirkailija ei tunnu löytävän Laurille oikein mitään hyvää luettavaa. Lauri ei varsinaisesti inhoa kirjoja, mutta lukiessa kirjaimet vilistävät ympäriinsä, päätä särkee ja keskittyminen on vaikeaa. Tätä Lauri ei ole uskaltanut kertoa kenellekään aikuiselle!

Apuun säntää kirjaston kellarista huolehtiva mystinen Ulla, joka tarjoaa Laurille luettavaksi pelottavan kauhukirjan, jonka lukuisat tarinat tahmaisen alun jälkeen suorastaan kaappaavat Laurin ja Lukulampun mukaan seikkailuihin. Mutta mitä tapahtuu, kun kirjan sivuilta paljastuu kosminen loitsu, joka houkuttelee tavaamaan sen sisältöä?

Aikuisten kauhukirjailijana tunnetun Marko Hautalan Lauri Luu ja Riivattu Lukukoira on mainiota luettavaa, mikäli ei ole lukenut vielä paljon kauhukirjoja, mutta haluaa harjoitella sopivan jännittävän tarinan äärellä. Laurin seikkailut kirjastossa on myös sopivan lyhyttä luettavaa, kirjassa on vain 70 sivua, eli pitkään ei lukijalla nokka tuhise sivujen äärellä. Tarinaa siivittää tietenkin hieno kuvitus, joka värittää kauhuisia tapahtumia entisestään. Jos tykkäät jännityksestä, huumorista ja koirista niin nappaa tämä kirja luettavaksi!

Tämän kauhuisten tapahtumien kirjan vinkkasi Tomi Keljonkankaan kirjastosta.

Hirviö ja Helmikki

Fantasiakirjoissa kaikki on mahdollista. Kammottava Ebenezer Pinset, joka näyttää parikymppiseltä nuorelta mieheltä on todellisuudessa 511-vuotias.

Ebenezerin 15-kerroksisen talon ullakolla asustaa hirviö. Hirviö on iso, harmaa klöntti, jolla on kolme mustaa silmää, kaksi mustaa kieltä sekä suuri kuolaa valuva suu. Hirviöllä ja Ebenezerillä on sopimus. Kun Ebenezer tuo hirviölle syötävää, antaa tämä vastapalkaksi kaikenlaista tarpeellista, kuten huonekaluja, pehmoeläimiä tai rahaa. Elintärkeä Ebenezerille on kuitenkin hirviön tarjoama tinktuura, jonka avulla mies pysyy nuorena vuodesta toiseen.

Hirviö alkaa vaatia Ebenezeriltä aina vaan kummallisempia syötäviä. Harvinaisen wintlorialaisen papukaijan syötyään hirviö menee astetta pidemmälle ruokatoiveissaan:

”Annas kun päästän sinut pälkähästä”, hirviö sanoi. “Seuraavaksi haluan syödä…lapsen.” Hirviön kasvoille levisi hiljakseen hilpeä ja kuolaisia hymy, kun se tiirasi, miten Ebenezerille alkoi valjeta. “Anteeksi, mutta taisin kuulla väärin”, Ebenezer sanoi. “Sanoin, että haluan syödä lapsen!” hirviö jylisi.

Niinpä Ebenezer suuntaa orpokotiin toiveenaan löytää sieltä tuhma lapsi. Tehtävä ei ole helppo, sillä useampi hänen tapaamansa lapsi on aivan liian mukava. Lopulta Ebenezer valitsee huonosti käyttäytyvän Helmikin, joka suorastaan nauttii hirmuteoistaan.

Ebenezerin kotona tilanne ei ole kovin yksioikoinen. Helmikki, Ebenezer ja hirviö ovat kaikki ilkeitä olentoja, jotka huijaavat toisiaan. Ebenezer ja Helmikki saavat tuta, miltä kiusaaminen ja ilkeily tuntuvat. Ebenezerin ja Helmikin hahmojen kautta lukija pääsee pohtimaan hyvyyden, pahuuden, nuoruuden ihannoinnin ja ystävyyden teemoja. Päällepäin kevytjuoninen lastenkirja yllättää syvällisyydellään.

Hirviö ja Helmikki aloittaa uuden ja lupaavan fantasiasarjan. Kirja voisi olla sopiva noin 3-4 luokkalaisille, jotka pitävät jännityksestä, iljetyksestä ja vähän kauhustakin.

Hirviön ja Helmikin kohtaamisesta kirjoitti Minna Tikkakosken kirjastosta.

Lasilapset

Kristina Ohlssonin kirjoittama Lasilapset on palkintoja rohmunnut lasten kauhukirja. Se kertoo Billiestä, joka muuttaa äitinsä kanssa uuteen kotiin. Talossa alkaa kuitenkin tapahtua kummia, ja tuntuu kuin se yrittäisi pelotella heidät tiehensä.

Billie alkaa ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa tutkimaan talon historiaa, ja se osoittautuu varsin synkäksi. Mitä pidemmälle tapahtumat alkavat edetä, sitä enemmän Billie tahtoo muuttaa pois.

Ja eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan…

Lasilapset on aivan mahtava kirja ja se on täynnä jännitystä ja outoja tapahtumia. Suosittelen sitä henkilölle, joka pitää jännityksestä ja hieman pelottavistakin kirjoista. Lasilapset on sarjan ensimmäinen kirja, ja sille on myös kaksi jatko-osaa Hopeapoika ja Kivienkelit.

Tämän postauksen kirjoitti sanataiteilija Maaria, 12 v.