Nuorten toivekirjasto 1951-1985

Viimeiset kaanit tarvitsevat sinua. Tule, tule, tule! Tämä on viimeinen ja ainoa käsky. Ellet saavu, niin tiedät, että meillä on vain yksi rangaistus. Verta.

Näin kutsuvat Pertsa ja Kilu apua Nuorten toivekirjaston kirjassa Viimeiset kaanit. 70 vuotta sitten Werner Söderström Osakeyhtiö alkoi ensimmäisinä kustantamoina Suomessa määrätietoisesti panostaa lasten ja nuorten lukemiseen. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat tarvitsivat runsaasti laadukasta luettavaa, kotimaista ja käännöskirjallisuutta.

Työteliäs Inka Makkonen valittiin johtamaan WSOY:n vastaperustettua nuortenkirjaosastoa. Sodanjälkeinen ilmapiirin muutos alkoi näkyä lasten- ja nuortenkirjoissa. Lastenkirjallisuuden itseoikeutetun kuningattaren Anni Swanin tyyli alkoi vaikuttaa vanhanaikaiselta. Vallinnut asenne lastenkirjoihin ja sen kritiikkiin, oli että “kuka tahansa toimittajan rouva tai serkku pystyy kirjoittamaan arvostelun lastenkirjasta.” Nyt arvostus alkoi kohisten nousta. Nyt haettiin lapsille sopivaa luettavaa: nuortenkirjaklassikoita mutta myös uudempaa lastenkirjallisuutta. Perustettiin Nuorten toivekirjasto –sarja. Sarjalla tuli olla yhtenäinen ulkoasu ja näitä siniselkäisiä kirjoja ilmestyi vuosina 1951-1985 peräti 265 osaa, viimeisenä Lassi Koposen Pusun pojat pinteessä. Nuorten toivekirjastosta tuli WSOY:n yksi menestyksekkäimmistä sarjoista. Neljän ensimmäisen vuoden aikana julkaistiin jo yli sata kirjaa. Sarjassa ilmestyi reipashenkistä poikakirjallisuutta sekä nuorelle lukijalle sopivia klassikoita, mm. Robert Louis Stevensonin, Astrid Lindgrenin, James Fenimore Cooperin, Jules Vernen, Mark Twainin teoksia. Lisäksi julkaistiin kotimaisten nykykirjailijoiden teoksia.  

Sarjan ensimmäisenä ilmestyi Lennart Vapaavuoren Salmikämpän pojat. Nuoret lyseolaiset pääsevät elämänsä ensimmäiselle eräretkelle Kajaanin kaukaisiin erämaihin. Nykylukija säpsähtää poikien vierailua opettajansa luona: pojat vievät hänelle nimipäivälahjaksi kyyn ja pääsevät ihailemaan opettajan itseampumaa kotkaa. Pojat löytävät myöhemmin salaperäisen lapun, jossa varoitetaan vaaleasta tamperelaisesta, allekirjoittajana Leka. Tuttu poliisi kertookin pojille huumeiden salakuljettajien ringistä. Luonnon tuntemus, kalastus ja harras uskonnollisuus nivoutuvat jännittäväksi erähenkikseksi tarinaksi. Erämaassa pojilla on huimia seikkailuja: he kohtaavat karhun ja ukkosella he tekevät tuttavuutta jopa pallosalamaan. Mutta pahimman vaaran aiheuttavat ihmiset. 

Sarjan toisena ilmestyi jo yllä mainittu Väinö Riikkilän Viimeiset kaanit, joka tutustuttaa parivaljakkoon nimeltä Pertsa ja Kilu. Neuvokas kaksikko asuu elantoa tuovan tehtaan varjossa Kotkan liepeillä. Ankarat vanhemmat ja runsaat kotityöt uhkaavat rajoittaa poikien omia touhuja. On halkojen pinoamista, kotieläinten ruokkimista. Elämä on niukkaa: vanhoja kahvin sumppeja jatketaan sikurilla. Poikien kalareissulla nousee myrsky ja myrskyssä uppoaa tuntematon jahti, jonka matkustajat pojat neuvokkuudellaan pelastavat. Pelastetut (tyttö ja arpikasvoinen mies) käyttäytyvät oudosti, heistä ei saa kertoa mitään. Eteenpäin-lehdessä kerrotaan varastetusta jahdista ja amerikkalaistyylisestä pankkiryöstöstä. Pertsa ja Kilu (n:ro 9) jatkaa siitä mihin Viimeiset kaanit loppui.  

Maailmankuulujen Tom Sawyerin (n:ro 78) ja Huckleberry Finnin  (n:ro 79) luojan Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika (n:ro 7) kertoo Tudorien ajan Englannista. Englannin kuninkaan Henrik VIII:n poika Edward pelastaa Tom-pojan sotilaiden kynsistä. Pojat vaihtavat kokeeksi vaatteita ja pahaksi onneksi oikea prinssi ajetaan palatsista. Kuningas kuolee ja kerjäläispoika Tom on nyt kruununperillinen. Oikea kuningas Edward joutuu tutustumaan köyhien elämään mutta saa myös ystävän, joka auttaa hänet takaisin valtaistuimelle. Köyhyyden kuvauksella Mark Twain kritisoi myös omaa aikaansa. 

Anna Sewellin Uljas Musta (n:ro 48) on hevosen muistelmat. Uljas Musta syntyy ja kasvaa hyvässä kodissa ja sen nuoruusvuodet ovat hyvät ja turvalliset. Mutta sitten onni kääntyy ja se joutuu omistajalta toiselle ja kärsii huonosta kohtelusta. Kirjasta tuli eläintensuojelun perusteoksia. Kveekari Anna Sewell kirjoitti kirjan aikuisille, kiinnittääkseen huomion hevosten kohteluun 1800-luvun Englannissa, mutta siitä on sittemmin tullut lastenkirjallisuuden klassikko. 

Vuonna 1931 ilmestynyt Kaarlo Merenmaan Takapihan sankareita (n:ro 146) ilmestyi Nuorten toivekirjastossa 1962. Pojanviikarit persoonallisine lempinimineen (Kräki-Kalle, Perä-Eemeli) vartioivat takapihojaan vierailta hepuilta. Kirjassa vilahtelee kirjailijan omia muistoja italialaisesta jäätelökauppiaasta, posetiivareista marakatteineen ja kaasulyhtyjen ajasta. Poikien vaiherikas elämä liikkuu koulun ja kotien takapihoilla talonmiestä ja rottia väistellen. Aineelliseen köyhyyteen viittaa Perä-Eemelin nukkumapaikka: piirongin laatikko, josta äiti silloin tällöin ravisteli luteet pois. Jo 90- vuotias klassikko yllättää huumorillaan ja ajattomuudellaan. 

Norjalaisen Babbis Friis-Baastaadin Eilen poistuivat kotoaan (n:ro 165) kertoo onnettomuuden jälkeisestä pakomatkasta. Mikkel pakenee kotoaan kehitysvammaisen isoveljensä Nallen kanssa kaukaiselle tunturimajalle. Nalle on pallokentällä heittänyt kivellä toista poikaa ja nyt Mikkel pelkää, että poliisi hakee Nallen pois ja vie hoitolaitokseen. Mikkelin tuntema vastuu ja huoli veljestään on käsinkosketeltavaa. Kun pojat viimein löydetään, kumpikin on pahasti sairaana. Teos sai Norjan valtion palkinnon parhaasta nuorten romaanista 1964. 

Sid Fleischmanin Haamu keskipäivän auringossa (n:ro 171) edustakoon palkittua amerikkalaista nuortenkirjallisuutta. Oliver Finch asuu Nantucketin saarella – joka oli kuulu valaanpyytäjistään – Harppuunan heittäjän majatalossa. Eräänä päivänä majataloon ilmestyy pelottava kapteeni Scratch, konna jos kukaan. Kuullessaan, että Oliver on syntynyt keskiyöllä, hän saa houkuteltua pojan laivaansa, joka osoittautuu merirosvolaivaksi. Kapteeni Scratch olettaa, että Oliverilla on kyky nähdä haamuja ja haamut vartioivat merirosvojen himoitsemaa aarretta. Kiero kapteeni Scratch omaa yhtä laajan manausten kirjon kuin kuuluisa kapteeni Haddock.

Margareta Keskitalon Tyttö Kuunarilaiturilla (n:ro 182) on vavahduttava kirja alakouluikäisestä tytöstä, jonka äidillä on mielenterveysongelmia. Hannamaria on edellisessä koulussa kiusattu ja hän pelkää, että sama meno jatkuu uudessakin. Turvapaikan epävakaasta kodista tarjoaa välillä isovanhemmat. Kun äiti viimein joutuu psykiatriseen sairaalaan Hannamari ymmärtää, ettei isä lupauksestaan huolimatta pysty tarjoamaan uutta kotia. Kirja sai Topelius-palkinnon 1969 ja synnytti ilmestyessään keskustelua lasten asemasta. 

Erkki Rekimiehen palkittu nuortenromaani Tapporahat (n:ro 210) käsittelee nykyäänkin pilkahtelevaa petovihaa. Kylän laitamille ilmaantuu nälkiintynyt susi, joka tappaa koiran. Nuori poika pestataan susijahtiin. Kolmijalkainen susi pakenee, kun poika tapporahat mielessä jäljittää eläintä. Poika haaveilee rahojen tuomasta paremmasta elämästä ja arvostuksesta, susi puolestaan pakenee sitkeää jäljittäjäänsä. Myötätunto takaa-ajettua kohtaan kasvaa. Takaa-ajo huipentuu kiristyvässä pakkasessa, pimeässä. 

Nuorten toivekirjasto –sarja tarjoaa nykylukijallekin jännitystä, huumoria ja häivähdyksiä menneisyydestä. Seuraavaksi ehkä luen Jan Östbyn Valas näkyvissä (n:ro 44). Kuinkahan karmeata on tutustua valaanpyyntiin? Vai olisiko aika lukea Asko Martinheimon Pääkallokiitäjä (n:ro 201)? Millaista on olla aina päähän potkittu Jone, jonka isä on vankilakundi.  

Viimeiset kaanit tarvitsevat meitä – lukijaansa. Lue, lue, lue!

Kutsun Nuorten toivekirjastoon esitti Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.

Tuulahdus kesästä ja paljon muutakin

Maailman runouden päivää vietetään 21.3. Sen kunniaksi blogissa esitellään tällä viikolla uudehkoja runokirjoja.

Mari Mörön runoteos Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020) vie kesän sydämeen, kukkiville kukkaniityille ja takaisin syksyyn. Hempeä ja lempeä kuvitus on Mirkka Eskosen. Välillä kuvitus on hyvin todenmukainen, kuin kasvintunnistusoppaasta (miten ihanasti joka kasvista on löydetty ne olennaiset piirteet), välillä mielikuvituksellista: hassuja satukirjamaisia, persoonallisia pörriäisiä ja toukkia.

Kirja on jaettu neljään osaan: Pitkin poikin (kukkien tarinat), Älä säiky perhonen (havaintoja eläimistä), Uinuksissa (runoja unesta) ja Kimmer kommer (syksyä, talvea, musiikkia, taikuutta). Osa runoista on ilmestynyt aiemmin lorukokoelmissa, osa on uusia.

Alkurunot luettuaan tekee mieli kaivaa esille taimiruukut ynnä kasa multaa ja siemeniä ja ryhtyä istutushommiin ja kevään odotukseen. Runoissa on oivallisesti tavoitettu kukkien ja pienten ötököiden keskeisiä ominaisuuksia. Takertuvassa pelto-ohdakkeessakin nähdään hauskoja puolia:

Se kelpaa tontun parraksi
tai vaikka hiiren tarraksi
Jää kiinni koiran turkkiin,
muttei sovi kukkapurkkiin.

Vähitellen tunnelma vaihtuu kepeästä kesästä unien maailmaan. Näistä voisi poimia muutaman runon iltakertomuksen ”päällysruoaksi” pienille korville:

Tupsis tapsis tuutukainen
nuhin nahin nuutuvainen
vähkyn päälle väsytys

Lopuksi teoksessa siirrytään vakavamielisempään ja ristiriitaiseenkin tunnelmaan. Loppuosan säkeet vaativat enemmän sulattelua ja lukukerran jos toisenkin. Runossa Kimmer kommer puhuja tahtoi olla taikuri, mutta kun kaikki katoaa, ei taikuus olekaan niin ihanaa:

Mihin sinä katosit?
En tahdo olla taikuri.

Kaiken kaikkiaan Mörön runokirja on monenlaisissa sävyissä vaeltava, arvoituksellisemmat runot antavat kivasti potkua. Pidin myös kuvituksesta kovasti, siinä on paljon tutkittavaa ja monin paikoin se on vaan niin kaunista – hyvälle tuulelle tästä kokonaisuudesta tulee.

Pohtijana Iiris pääkirjastolta.

Rennosti riimeillä

Maailman runouden päivää vietetään 21.3. Sen kunniaksi blogissa esitellään tällä viikolla uudehkoja runokirjoja.

Sinikka Nopolan lyriikkaa lukiessa suupielet kääntyvät hymyyn ja osin ilkikurisetkin oivallukset virkistävät mieltä. Jo runokirjan nimi Mustekala löytää trikoot, riimirunoja (Tammi 2019) lupailee, että jotain hassua on odotettavissa. Linda Bondestamin ilmeikkäät kuvat tukevat hienosti runojen kujeilevaa sävyä.

Soinnutetut runot ovat nauruntäyteisiä väläyksiä eläinten ja ihmisten elämästä tai kertovat kokonaisen elämäntarinan muutamassa säkeistössä. Riimien äärellä pohditaan itsetuntemusta, omaa osaamista ja unelmia. Kannattaako olla itkunsäästäjä, mikä tekee vaikutuksen työpaikkahaastattelussa ja voiko mato lentää?

Pidin erityisesti runosta Norsu joka päätti kadota.

Norsu oli entinen filmitähti, sitten nuoruus norsusta lähti.

Norsu sulkeutuu dramaattisesti telttaansa, kunnes jonkin ajan päästä tulee ihmettelemään ulos.

Jösses, olin teltassa suotta!

Kannatettavaa elämänfilosofiaa norsuille ja ihmisille.

Runokirjaa tutki Iiris pääkirjastolta.

Havaintoja siivekkäistä

Leena Ravanttin Höyhentakkisakki (Lasten Keskus) on nauruhermoja kutkuttavaa luettavaa. Ilmeikkäät linnut on kirjan sivuille taiteillut runoilijan poika, kuvataiteilija Aapo Ravantti. Kuvat ja sanat pelaavat mainiosti yhteen ja tekevät huumorillaan luonnosta helposti lähestyttävää ja kiinnostavaa. Jos ei lintubongailu aiemmin innostanut, niin runoteoksen luettuasi saatatkin katsella pihan ja puiden eläjiä eri silmin.

Runoissa esiintyvät naakat, lokit, talitintit ynnä muut lintumaisissa toimissaan. Palokärki tikuttaa puuta, naakat lehahtavat parvena ilmaan, västäräkki ajaa kevättä tulevaksi, räkättirastas harjoittelee lentoa. Riimitellyissä runoissa on hauskasti tuotu mukaan pulun pulputtavaa puhetta, harakan haha -naurua ja varpusten tsirputusta.

Lintuset ovat samalla varsin ihmismäisiä: pohditaan mm. ilmastonmuutosta, rakkauden syttymistä, kuuntelemisen jaloa taitoa, ihmisen ja luonnon yhteiseloa. Rakennetaanpa saunakin tyhjään pöllön pönttöön. Runojen sävy on hyväksyvä ja lämmin, koheltavia siivekkäitä tarkastellaan huvittuneesti mutta ymmärtäen.

Erityisesti runot Ellin velli, Varpusten siivousfirma, Arvoituksellinen varis ja Ei yhtään pöllömpi keskustelu ihastuttivat kielen leikittelyllä ja oivaltavalla sanomalla. Ehkä pöllöjen huhuilu on oppitunti elämästä ja variksen korvia raastava raakkuminen lintujen kielellä suloista lirkutusta:

Varisten ilmaisuasteikolla
rakkaudentunnustus tuo saattaa olla:
Sanoja lempeitä, tosia,
joilla on tarkoitus kosia,
naapurin varis-Maria,
joka on ilman paria
ja sille vain tarjoaa suudelmat,
jolla on hempeimmät huudelmat…

Höyhentakkisakki tarjoaa hauskoja hetkiä kotimaisten lintulajiemme parissa ja sopii kaikenikäisille lukijoille.

Runokirjan esitteli Iiris pääkirjastolta.

Jos olisin… unelmia ja unia

Maailman runouden päivää vietetään 21.3. Sen kunniaksi blogissa esitellään tällä ja ensi viikolla uudehkoja runokirjoja.

Annika Sandelinin Jos olisin sammakko -runokirja (Karisto 2019) kertoo haaveista ja unelmista. Laura Ruohosen suomennos etenee vaivattomasti riimitellen. Karoliina Pertamon kuvat ovat voimakkaita ja maalauksellisia. Osa runoista on humoristisia sanailotteluja, osa melankolisia, pettymyksen sävyttämiä. Näennäisen kepeydenkin alle kätkeytyy syviä ja tummiakin tuntoja.

Runon puhujana on usein eläinhahmo, mutta myös ihmishahmojen, kuten pääministerin ja kuningattaren, sekä jopa herätyskellon puhinoita ihmetellään. Hauskasti herätyskelloruno herätti myötätuntoa tuota parjattuakin kapinetta kohtaan: olkoonkin että se herättää makeista unista, mutta sehän tekee vain työtään.

Käsittelyssä ovat myös elefantin identiteettikriisi, tummaverkkoperhosen suru menneestä elämästä, bussin unelma kaahaamisesta Berliinissä. Runot ovat punottu melko haikein ja surullisinkin sävyin. Muutama poikkeuskin on: hämähäkki havahtuu kiitollisena – miksi haaveilla hirvenkokoisesta verkosta, kun mahaan mahtuu vain hyttynen. Maamyyrä kokee onnea revontulten kauneuden kohdatessaan:

Miten maailma voi olla kaunis,
elämä suurta ja ihanaa!
Miten hetki voi ikuinen olla,
vaikka hetkessä katoaa?

Tätä runokirjaa lukiessa pysähtyy miettimään: Miksi niin kovasti toivoisimme olevamme kuin joku muu? Toisessa on helppo huomata kauniita ja haluttavia piirteitä, miksi omia vahvuuksia ja lahjoja on vaikea nähdä ja arvostaa? Ja: mikä todella estää toteuttamasta unelmia?

Kirja päättyy levollisesti ihanaan Tulikärpäsen haaveeseen, jossa yksinäisen kärpäsen kaipuuseen vastataan:

Silloin tuuli kai kaisloja soittaa
ja kaikki kuin pysähtyy,
juuri ennen kuin aamu koittaa
toinen kärpänen ilmestyy!

Runoja mietti Iiris pääkirjastolta.

Ray of light in the darkest hour – picture books about hope

Celebrate Multilingual Month with us 21.2.-21.3.! Here’s some good reads for your delight.

Zana Fraillon & Grahame Baker-Smith: Wisp A Story of Hope (Orchard Books 2018)

Idris is a child refugee. He finds out that in the darkest hour, there is still hope for the better. This book beautifully reminds: never stop remembering good things, never stop dreaming. The pictures are like paintings, intense in color and ambiance.

Isabel Otter & Clara Anganuzzi: Dear Earth (Caterpillar Books 2020)

Granpa tells Tessa about Earth, and this little girl decides to write a letter to her home planet. Is there still time to save Earth? The book is full of wonderful colourful pictures, delicate and powerfull at the same time. They make you feel like diving into the book and exploring the oceans and jungles by yourself. And saving them!

Lemony Snicket & Jon Klassen: The Dark (Orchard 2014)

A book about being afraid of the dark. What if the Dark calls for you? A surprising story that will make you smile at the end. The plain pictures with only few colors make the darkness feel even darker. And also show the dramatic effect that one little ray of light can do.

Looking for children’s literature in various languages? Go to keski.finna.fi. Or ask advice from your near-by library. 

Written by Iiris / The Jyväskylä Main Library

Kielellistä rikkautta juhlimassa

Vietämme parhaillaan satakielikuukautta, jolloin juhlistetaan monikielisyyttä ja kielellistä rikkautta. Kuukausi alkaa 21.2. kansainvälisestä äidinkielen päivästä ja päättyy 21.3. maailman runouden päivään.

Monikielistä lastenkirjallisuutta voi hyödyntää mm. kielen oppimisessa: voi lukea samaa kirjaa rinnakkain suomeksi ja toisella kielellä ja siten opetella uutta kieltä. Tai vaan ihmetellä kielien soljuvuutta ja sointia huvin vuoksi.

Tällä kertaa blogissa esitellään lyhyesti kuvakirjoja toisella virallisella kielellämme ruotsilla sekä ainoan alkuperäiskansamme, saamelaisten kielillä (pohjois-, koltan- ja inarinsaame).

Aki-Pekka Sinikoski ja Ilja Karsikas: Kuun valossa / Under månen (Schildts & Söderströms)

Kuun valossa on herkkä ja lämminhenkinen kirja pojasta, joka isää odotellessaan vaipuu mielikuvitusmaailmaan. Siellä hän kohtaa joukon ystävällisiä mutta hiukan erikoisia asujia – surullisia merimiehiä ja hassuja pikkuolentoja. Mikä on heidän tarinansa ja miten se liittyy kertomuksen päähenkilöön? Kun isä tulee kotiin, on poika palannut retkeltään.

Kirjassa käsitellään surua, menetystä, yksinäisyyttä, elämän tarkoitusta, arjen onnea. Ilja Karsikkaan värikylläinen kuvitus keventää syvällisiä mietteitä. Kaksi voimakasta väriä, punainen ja sininen hallitsevat kirjassa. Tästä teoksesta voisi olla paljon ammennettavaa yhteiseen pohdiskeluun.

Kuvittaja: Ilja Karsikas http://www.iljakarsikas.com

Muita uudehkoja ruotsinkielisiä:

  • Mauri Kunnas: Hurjan hauska unikirja / Otroligt rolig sovbok (Otava / Förlaget)

Käännös Ulrika Enckell. Mitä kaikkea tapahtuu nukkumaanmenoaikaan? Kaikki – ja vähän päälle – unesta ja nukkumisesta Kunnaksen naurunsekaisella tyylillä.

  • Sanna Sofia Vuori & kuvittanut Cara Knuutinen: Grävling borta / Mäyrä kateissa (Teos / Förlaget)

Pehmolelu Mäyrä unohtuu puistoon ja aloittaa omat seikkailunsa. Hellyttävä kuvitus ja haikeansuloinen tarina kadottamisesta ja löytämisestä.

  • Malin Klingenberg & kuvittanut Sanna Mander: Fisens liv / Pierun elämää. (S&S / Schildts & Söderströms)

Suomennos Hannele Huovi. ”Laktosfri pruttpoesi” – siinäpä tiivistetysti olennainen. Humoristiset kuvat vetävät suun vekille nekin. Tässä kirjassa pierutellaan häpeilemättä, ihanaa nauruterapiaa jokaiselle.  

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa / Omma ja Duomma beaiveruovttus (pohjoissaame)käännös Kirste Paltto / Temm da Semm peiʹvvpääiʹǩest (koltansaame) käännös Raija Lehtola (Otava / Sámediggi / Sää ́mteğğ)

Turbo-kaksikko Tatu ja Patu ovat matkalla kylpylään, mutta he eksyvätkin väärään osoitteeseen, päiväkotiin. Ihan heti ei erehdys heille selviä, ja kummastusta aiheuttavatkin kylpylän erikoiset tavat. Riemullista lukemista kaikenikäisille.

Muita saamenkielisiä kuva- ja runokirjoja:

  • Mauri Kunnas: Koiramäen talossa / Penuvämmir táálust (inarinsaame) käännös Matti Morottaja / Piânnaitie’rm põõrtâst (koltansaame) käännös Sirkka Sanila ja Miika Lehtinen (Otava / Sämitigge / Kolttakulttuurisäätiö)

Entisajan elämää maalaistalossa 1800-luvun Satakunnassa. Taattua Kunnasta. Tämän kirjan kaivan esille, kun selitän lapselleni (ja itselleni), mitä tarkoittikaan ”karstaaminen”.

  • Riitta Vesala: Šip šap šapša (suomi ja inarinsaame) käännös Petter Morottaja (Anarâškielâ servi ry)

Loruja Saamenmaan luonnosta ja kulttuurista. Huumoria ja hiukan opettavaisuuttakin löytyy:

”Haltia sen piilottanut maahan salaa / löydät aarteen, jos syöt ensi kiltisti kalaa.” Pirteät, hyväntuuliset kuvat rytmittävät tekstejä. Kirjan lopussa ovat runojen suomennokset.

  • Rauna Paadar-Leivo ja kuvittanut Merja Aletta Ranttila: Pieni Puolatyttö / Joknanieiddaš (pohjoissaame) käännös Kaija Anttonen (Kieletär)

Puolatyttö lähtee kotikonnuilta Puolukkamättäältä ihmettelemään suurta maailmaa. Puolukat pilkistävät kuvituksessa somasti joka aukeamalla arvostetun saamelaistaiteilijan loihtimina. Tytön kohtaamat vaarat eivät ole herttaisia, aika rajujakin. Päätös on perinteinen, vanhaan satuperinteeseen nojataan muutoinkin. Olisiko toisenlainenkin loppuratkaisu mahdollinen? Saamelaiseen tarinankerrontaan olisi mukava tutustua lisää.

Keski-kirjastojen kokoelmaan kuuluu ruotsin ja saamen lisäksi kirjallisuutta lukuisilla muilla kielillä. Verkkokirjastossa Keski.finna.fi voit hakea suoraan eri kielisiä kirjoja, tai voit kysyä kirjaston työntekijöiltä apua.

Kirjat vinkkasi Iiris pääkirjastolta.

FC Wannaplay – kaikkien joukkue

Tuula Kallioniemen Pöllitty pallo (Otava 2019) aloittaa FC Wannaplay -urheilukirjojen sarjan. Avausosassa Salama-nimisen pojan naapuriin, samaan kerrostaloon muuttaa räväkkäpuheinen Eetu, jonka vanhemmat eivät paljon kotona viihdy. Vaikka pojat ovatkin hyvin erilaisia – Salama arka ja rauhallinen, Eetu rohkea ja puhelias – poikien välille kehittyy ystävyys.

Eetu saa päähänsä, että heidän asuinlähiöönsä, Rupulaan, on saatava futisjoukkue. Ja eikun tuumasta toimeen. Lopulta kasassa on sekalainen joukkue (siis tyt-tö-jä-kin Salaman kauhuksi), kirjava setti pelivarusteita ja nuhjuinen valmentaja. Vastustajaksi saadaan hienon kaupunginosan Hippolan pelijoukkue, jolla tavoitteet ovat korkealla.

Liukas lätkä -kirja (2020) jatkaa avausosan tapahtumista. Syksy ja talvi saapuvat, jalkapallopelit jäävät unholaan. Eetu järjestää nohevasti jalisjoukkueesta lätkäjoukkueen ja tuttu valmentajakin saadaan kehiin. Eikä aikaakaan, kun hippolalaiset ovat jälleen kentällä rupulalaisia vastassa.

FC Wannaplay -sarja on luettavaa vähän isommille alakoululaisille. Teksti on helppolukuista: iso kirjasinkoko, paljon kuvitusta, koko tarina kerrottuna vajaassa sadassa sivussa. Sinänsä tapahtumat ja vastakkainasettelut ovat muista urheilukirjoista tuttuja: kilpailua joukkueiden ja joukkuetovereiden välillä, ihmissuhdeasioita kentällä ja kentän laidalla. Mukana on myös hyvää ja rakentavaa yhteishenkeä sekä rohkeutta selvittää vaikeita asioita, huumoria ja koomisia tilanteita unohtamatta.

Kallioniemi on kirjoittanut lisäksi mukaan perheiden ongelmia, työttömyyttä ja päihteiden käyttöä, sekä esimerkiksi rasismia, muuta kiusaamista, väärää vallankäyttöä ja yksinäisyyttä. Luotettavan ja kannustavan aikuisen mallia on haastava löytää (sellaistakin onneksi pilkahtaa). Lapset sen sijaan näyttäytyvät kirjoissa reippaina toimijoina, jotka eivät anna olosuhteiden lannistaa, ainakaan kokonaan. Suosittelisin kirjaa esimerkiksi viitos-kuutosluokkalaisille tai aikuisen kanssa luettavaksi.

Mielestäni on myönteistä, että Kallioniemi nostaa näitä vaikeitakin asioita esille. Ovathan ne monessa perheessä arkipäivää tavalla tai toisella. Asioiden käsittely jää vähän pinnalliseksi ja kärjistetyksi, sataan sivuun ei niin paljon mahdu. Ehkä jatko-osissa näihin syvennytään lisää ja saadaan uuttakin näkökulmaa. Iloitsin siitä, että kirjan henkilöt ovat monikulttuurisista perheistä ja erilaisista taustoista. Ennakkoluuloja murtuu ja ystävyyksiä syntyy.

Lisävinkkejä:

Veera Salmen kirjoittama Mauri-sarja voisi kiinnostaa FC Wannaplayn lukijakuntaa. Pasilan lähiössä asuva Mauri-poika kirjaa merkintöjä päiväkirjaansa ja varsin filosofisesti pohtii elämää ja sen ihmeellisyyksiä koululaisen näkökulmasta.

Roope Lipastin kynäilemä Lätkä-Lauri ja räpylän henki on jatkoa helppolukuisille Lukupalat-kirjoille. Lauri jatkaa kiekkoharrastustaan, mutta usko maalivahdin ihmeräpylään on koetuksella. Lisäksi harjoituksissa tapahtuu kummia. Runsaasti kuvitusta ja sopivasti tekstiä alakoululaisen luettavaksi.

Vinkin kirjoitti Iiris pääkirjastolta.

Kolme kirjaa yhdessä luettavaksi

Mitä lukisi lapselle iltakertomuksesi (tai ohjaisi itse lukemaan eppu-kolkkiluokkalaista), kun kaivattaisiin jo enemmän tekstiä kuin on kuvakirjoissa ja pidempää tarinaa kuin yksittäistä satua? Esittelyssä kolme kirjaa erityisesti yhdessä luettavaksi, toki myös itsenäisen pikku lukijan yöpöydälle.

Pertinjuntti puutarhassa – luettavaa erityisesti päiväkoti-ikäisille ja eskareille

Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu -kirjat ovat suloista luettavaa. Niissä ovat pääosassa 4- ja 6-vuotiaat siskokset Matilda Sara Jasmine ja Magdalena Tia Olivia eli tuttavallisemmin Tilda ja Lettu. Ensimmäisessä kirjassa heille rakennetaan leikkimökki. Oi sitä riemua, kun leikit pääsevät alkuun. Uunissa leivotaan äidin iloksi hiekkakakku, vaan uunista tulee ulos myös ihan oikea suklaakakku – kyllä vaan. Ja tietysti tytöt syövät sen. Äkkiä Tiltulle kasvaa siivet ja Letulle apinanhäntä. Leikkimökkiin putkahtaa lisäksi parrakas minimies, pertinjuntti. Siinäpä onkin vikkelä ja juonikas pikku ukko, mutta hänellä on myös ratkaisu tyttöjen siivekkääseen ja hännälliseen pulmaan. Pertinjuntti ilahduttaa (ja vihastuttaa) tempauksilla myös kirjasarjan muissa osissa.

Kirjoissa on runsaasti kujeilevaa huumoria sekä kaunista, soljuvaa kieltä. Oili Kokkosen värikkäässä kuvituksessa riittää ihmeteltävää pienellekin kuuntelijalle. Tyttöjen hupaisista kohelluksista tulee mieleen muuan toisetkin tyttökaksikot, Heinähattu ja Vilttitossu sekä Onneli ja Anneli. Jos pidät näistä kirjoista, suosittelisin luettavaksi myös Sanna Iston Tinka ja Taika -kirjoja. Niissä on samanlaista taikuuden ja leikin iloa.

Leijuvia tavaroita

Tittamari Marttisen Emeliina-kirjoissa ratkotaan arvoituksia yliluonnollisten taitojen avustamana. Emeliinalla on mummolta peritty erityinen kyky, hän saa asioita leijumaan. Varsin kätevä taito, jos haluaa leijutella muffinsseja ilman halki kohti nälkäisiä suita. Tosin vaikeuksiakin voi seurata, jos sattuu nostamaan ilmaan vahingossa särkyvän posliinikoiran, eikä alas laskeminen onnistu kovin hyvin… Mysteerejä pohtimassa on mukana ystävä Antti. Kirjassa Emeliina ja laulavan koiran tapaus juuri kaupunkiin muuttaneen Ronjan uusi koira, sekarotuinen Teppo katoaa. Jatko-osassa selvitellään ränsistyneen huvipuiston arvoitusta. Kuvitus on Lotta Kaupin käsialaa.

Räppäävä karvapallo kaverina

Johanna Venho on kirjoittanut useamman kirjan verran Paju-tytön ja Opossumin seikkailuista. Sarja alkaa Opossumi repussa -kirjasta. Siinä isä on käynyt Australiassa työmatkalla ja tuliaisina on hellyttävä pikku eläin, Opossumi. Opossumi oppii vähitellen puhumaan ja hänestä tulee pian ihmismäinen perheenjäsen, ei ”pelkkä” lemmikki (lemmikkejä ollenkaan väheksymättä). Opossumista kehkeytyy varsinainen sanaseppo – hän räppää riimit tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aina elämä Opossumin kanssa ei ole kovin mutkatonta. Hän harjoittelee samoja asioita kuin muutkin lapset: ihmissuhdetaitoja, perheenjäsenenä olemista, monenlaisia tunne- ja itsetuntemuksen taitoja. Jatko-osissa pohditaan esimerkiksi some-asioita ja kuuluisana olemista sekä ihastumisia. Leppoisaa luettavaa ilman kauhunväristyksiä tai liikoja jännityksiä. Kuvittajana Emmi Jormalainen.

Kirjoja pohti Iiris pääkirjastolta.