Finlandia-ehdokkaat: Runoratsuna Datsun

Tällä kertaa blogissa on esittelyssä muutama Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -ehdokkaana oleva teos. Tarkemmin tutkitaan runo-opusta Kaupunki Kukaties.

Kaupunki Kukaties (WSOY) on sanataidekasvattaja Pia Krutsin ja kuvittaja Jani Ikosen yhteistyö. Runoissa ollaan kaupunkimaisemassa, joka ei olekaan ihan tavallinen kaupunki vaan täynnä sanahassuttelua, ylös-alaisin-kääntötemppuja ja aiempien tekstien uudelleen kirjoitusta, jopa hieman nonsense-runouden hengessä.

Runoteoksessa ei olla ryppyotsaisia vaan kutsutaan lukijaksi ja runonikkariksi matalalla kynnyksellä. Jo alkuruno ”Reittiohje runojen kaupunkiin” lupaa, että runoratsuksi käy vaikka vanha datsun. Kaupunki itsessään kutsuu hyvän mielen ja ystävyyden tunnelmiin – julistetaanhan ”Kaupungin järjestyssäännöissä”:

Yleinen virastoissa ystävystyminen on sallittu.

Runot ovat täynnä hulluttelua ja rentoa luovuutta. Tuttuja leikkiloruja ja lauluja keikutellaan uusiin näkökulmiin ja aiheisiin. Mallia ja teemoja runoihin haetaan mm. urbaanista populaarikulttuurista, pelimaailmasta, kaunokirjallisuudesta ja kauhutarinoista.

Lukijaa hauskuuttavat mm. ketjuruno ”Olipa kerran taistelupeli”, Pokemon-henkinen ”Tais-te-lu-kyl-lik-kii!” ja vitsikirjoista innoitusta lienee saanut ”Mielikuvituksen maailmanennätyksiä”.

Krutsin lyriikassa on hassuttelun lisäksi syvällisiä teemoja. Esimerkiksi uudistettu ”Etana-etana”-runo päättyy ystävänkaipuuseen:

 

Etana, etana näytä arpes

ootko huomenna mun kaa?

Vaikuttava runo on Yksinäisyydenkatu 11, johon runoilija on loihtinut kolean yksinäisyyden, hylkäämisen ja alakulon tunteen:

Kadulla on roskis,

johon kulkukoira jättää jäljen

jonka kylmä sade kastelee

josta rotta poistuu vähin äänin

jossa roskiakin palelee.

Kaikki tämä osoitteessa

Yksinäisyydenkatu 11.

Siellä yksi odottaa toista.

Kuvitus tukee riimittelyn ilotulitusta, selventää ja voimistaa. Kuvittaja on tuonut mainoskyltit, kerrostalot ja lehmusbulevardit lähelle lukijaa. Kuvitus lisää myös tekstin rinnalle uusia tasoja ja kerroksia. Esimerkiksi ”Yksinäisyydenkatu 11” -runossa on kuva takakujan näkymästä, mutta aukeaman kuvassa näkyy myös sanomalehtiveneessä sotamies, jota ei tekstissä mainita. Ajatukset kääntyvät sen myötä H. C. Andersenin surulliseen Tinasotamies-satuun: yksinolon, kaihon, pysähtyneisyyden tunnelma voimistuu.

Näitä runoja tekee myös mieli lausua ääneen, riimittää ja räpätä, keksiä vielä oma lisäsäkeistö. Kirja houkuttelee kokeilemaan sanataidetta rennosti: millaiset säkeet soinnuttelisin kansanrunon uuteen versioon. Kaupunki Kukaties haastaa: älä ajattele ettet voi, ettet osaa. Ryhdy runolörpöttelijäksi!

Runoista tekisi mieli myös jutella jonkun kanssa – ne ovat kutkuttavia sytykkeitä kirjapiirikeskusteluun tai luokkahuoneeseen.

Muita Finlandia-ehdokkaita:

Malin Kivelän ja Martin Glaz Serup kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittamasta kuvakirjasta Jos kohtaat karhun voit lukea blogimme aiemmasta postauksesta täältä.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika Matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus -kirjassa seikkaillaan ajan halki tutkimassa luontokadon arvoitusta. Miksi maailma olisi kamala ilman mehiläisiä? Mitä lajien suojelemiseksi voi tehdä? Miten kuluttaa niin, että se on reilumpaa luontoa ja kaikkia ihmisiä kohtaan? Värikäs ja runsas kuvitus avaa nuorelle lukijalle isoja asioita helpommin ymmärrettävään muotoon. ”Kokonaisuus on eloisa runsaudensarvi, joka houkuttelee tutkimaan, palaamaan ja vaikuttamaan” (kirjasaatio.fi).

Sielunratsastajat- Tähtihevosten kutsu (2020)

Taru kertoo hevostytöstä, joka pelastaa maailman.
Hän karkottaa valollaan ja taidoillaan pimeyden ja kaaoksen ja laittaa kaiken kuntoon.
Oletko sinä se tyttö?

Lisa muuttaa isänsä työn takia satumaiselle Jorvikin saarelle. Saari on tunnettu kauniista luonnosta ja hevosista, joita on saarella erittäin paljon. Lisa olisi aikoinaan ollut muuttamisesta tällaiselle hevossaarelle todella innoissaan, koska hän on harrastanut ratsastusta intohimoisesti. Se oli kuitenkin ennen kuin Lisan äiti menehtyi hevosonnettomuudessa muutama vuosi takaperin. Sen jälkeen Lisa ei ole mennyt hevosten lähelle.

Lisa ei halua kertoa ihmisille raskaasta menetyksestään ja on sen takia paljon omissa oloissaan. Koulussa Lisa kuitenkin tutustuu hevostyttöihin Alexiin, Lindaan ja Anneen ja päätyy viettämään heidän kanssaan aikaa Jorvikin talleilla.
Talleilla Lisa kohtaa Siniharjaisen Tähtiloisteen ja tuntee erikoista yhteyttä tuohon hevoseen. Ihan kuin Tähtiloiste osaisi lukea Lisan ajatuksia. Pikkuhiljaa Lisa rohkaistuu ja uskaltautuu hyppäämään Tähtiloisteen selkään ja rupeaa taas ratsastamaan.

Lisa ja muut hevostytöt huomaavat pikkuhiljaa, että heillä on kaikilla maagisia kykyjä, joita ei voi järjellä selittää. Samoin on heidän hevosillaan. Ystävyksille selviääkin, että he ovat uudet Sielunratsastajat, joiden tarkoituksena on taistella pahuutta vastaan. Tuota pahuutta edustaa kammottava Herra Hiekka apunaan teinitytöt Jessica ja Sabina.

Kun herra Hiekan laihat kasvot vääntyvät happameen hymyyn, ne muistuttavat pääkalloa. Hänen hymynsä ei ole ollut lämmin yli kolmeensataan vuoteen.

Herra Hiekan julmana päämääränä on hallita maailmaa pahuudellaan. Suunnitelmansa toteuttamiseksi Herra Hiekan olisi ensin kuitenkin tuhottava Sielunratsastajat.

Herra Hiekka kumartuu lähelle Sabinan ja Jessican kasvoja. Sade valuu virtanaan, mutta hän ei ole siitä millänsäkään. Hänen ihonsa on kelmeä kuin ruumiilla. ”Teidän täytyy toimia nyt! Pysäyttää heidät. Tahdon, että niiden surkimushevosten sielut tuhotaan Pandorian ikuisessa vankilassa.”

Miten Sielunratsastajien käy?

Helena Dahlgrenin Tähtihevosten kutsu aloittaa jännittävän ja taianomaisen Sielunratsastajat– kirjasarjan, josta on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa.
Suosittelisin kirjasarjaa 5.- 6- luokkalaisille ja siitä ylöspäin. Eikä tarvitse olla heppafani tarttuakseen kirjaan, tarina vetää mukaansa myös hepattomat lukijat.

Tähtihevosten parissa laukkaili Riitta pääkirjastolta.

Nenäkkäitä juttuja

Marraskuussa, erityisesti tänä marraskuisena perjantaina ovat perinteisesti tapetilla nenät. Ei omat tuulenhalkojamme, vaan muiden nenännykeröt ja nuuhkuttajat. Ajatuksena on katsoa omaa nenäänsä pitemmälle ja auttaa niitä, jotka ovat kurjimmassa asemassa. Nenä-teeman innoittamana blogissa luodaan katsaus pariin hurmaavaan tarinaan.

Hannele Huovin sadussa Kaksi hauskaa akkaa saadaan selitys sille, mistä nenät tulivat.

Siihen aikaan kun ihmisillä ei vielä ollut nenää, eleli syrjäisessä saarivaltakunnassa kaksi hauskaa akkaa. – – Eukoille tuli metsäpolkuja kävellessään outo halu painaa kasvot lähelle juuri avautuneita kukkia. Heistä tuntui, että kukista virtasi ilmaan jotain hienoa ja ihmeellistä ainetta.

Jotta voisivat haistaa tuon ihanan tuoksun, tarvitsevat akat nenän ja päättävät ruveta sellaista tekemään. Yrityksen ja erehdyksen kautta nokat ovat viimein valmiina.

Nenä oli heidän mielestään niin mukava, etteivät he enää liikkuneet missään ilman nenää. Heistä alkoi tuntua, että muillakin ihmisillä pitäisi olla nenä. Ilman nenää ihminen ei tiedä juuri mitään maailmasta, tuumasivat eukot.

Ja niin akkojen taitavissa kätösissä alkoi muotoutua neniä muillekin. Mutta millä tavalla, sen saat lukea itse. 😊 Huovin kirjassa Maailman paras napa (Tammi) on muitakin mielikuvituksellisia selityksiä ihmiskehon osille – monta mukavaa jutunjuurta muksujen iltapuhteelle. Tunnelmalliset kuvat ovat Kristiina Louhen.

Satu Varjosen kynäilemässä ja Mari Luoman kuvittamassa kirjassa Voihan nenä! (Minerva) noitatyttö Telma aloittaa koulun. Telman upea, pitkä kyömynokka saa heti ensimmäisenä päivänä paljon huomiota osakseen. Hyväsydäminen Telma ei toisten ikävistä vihjeistä hoksaa loukkaantua, vaan pikemminkin päinvastoin yrittää ymmärtää näiden ajatuksia. Muutama taika ja väärinkäsitys on luvassa, ennen kuin asiat selviävät. Ihmisten tavat ja ulkonäköihanteet kun ovat vallan toiset kuin Telmalla ja tämän ystävällä, noitavanhus Myrtillä.

Hauska ja salaviisas kirja, joka opettaa, että jokaiselle sopii parhaiten hänen ihka oma nenänsä, millainen se sitten onkin.

Romeo ja hirviöt

Mari Luoma on kirjoittanut ja kuvittanut sarjakuvateoksen Romeosta, joka joutuu kummallisten hirviöiden kaitsemaksi kartanossa. Kartano toimii Addisonin suvun opinahjona 12-vuotta täyttäneille suvun jäsenille. Nille, jotka sinne uskaltautuvat.

Romeon isoisoisoisosetä Lordi Augustus Albert Addissonin testamentin mukaan kartanon perii se, joka ensimmäisenä Addisonin kartanosta erinomaisin arvosanoin valmistuu. Siihen asti kartanoa ja muuta sedän omaisuutta hallinoi sedän valitsemat neljä herrasmiestä, jotka myös ovat vastuussa Addisonin kartanossa tapahtuvasta opetuksesta.

Addisonien sukuun kuuluvana Romeolla on oikeus osallistua ”kilpailuun” perinnöstä. Kartanoon saavuttuaan Romeo kohtaa serkkunsa Jillianin. Jillian vetää Romeon mukaan salapoliisipuuhiin. Hän on nimittäin vakuuttunut, että koulussa tapahtuu jotain kummallista. Jillianin veli palasi koulusta hermoraunion kourissa. Kaksi serkkua katosi kokonaan. Mitä koulussa oikein tapahtuu?

Vaan keitä ovat nuo sedän valitsemat herrasmiehet? Yksi viihtyy vain pimeässä, toinen muuttuu täysikuulla kovin karvaiseksi. Kolmannella ei tunnu olevan lainkaan kiinteää olomuotoa, neljäs pudottelee raajojaan. Kuinka käy Romeon herrasmiesten kaitsennassa?

Sarjakuva sopii alakoululaisen kirjapinoon. Tarina sisältää kauhukertomuksista tuttuja hahmoja, mutta tunnelmaa keventää huumorin pilkahdukset. Tarinan loppu antaa ymmärtää, että jatkoa on luvassa. Sitä odotellessa voi lukea vaikkapa Anu Holopaisen Iik!-sarjan teoksia. Valitsetko vampyyrit vai demonikuiskaajan?

Lempeästi surusta

Pyhäinpäivänä sytytetään kynttilöitä rakkaiden muistoksi. Miten jutella lapsen kanssa surusta, kuolemasta, kaipauksesta?

Maarit Lallin kirjoittama ja Sanna Manderin kuvittama Hymykuopat -kuvakirja kertoo lämminhenkisesti perheen kohtaamasta surusta, ja on yksi niistä hyvistä kirjoista, joiden avulla voi lapsen kanssa pohdiskella suuria kysymyksiä.

Nelivuotiaiden kaksosten, Tiituksen ja Tildan, perheeseen kuuluu äiti, isä ja mummi. Jo ensi sivuilta huomaa, että lapsilla on läheiset ja mutkattomat suhteet vanhempiinsa. Tiituksesta ja Tildasta on ihan parasta kuulla isän nauravan ja painaa sormensa isän hymykuoppiin. Hymykuopat kuitenkin katoavat, kun mummi kuolee. Muksut koittavat saada taas hymykuopat esiin tempauksillaan, mutta saavat vain lisää itkua aikaiseksi (saattaisin minäkin itkeä, jos lapset leikkaisivat itse hiuksensa).

Kun äiti lähtee työreissulle, huolettaa Tiitusta ja Tildaa, kuka heistä pitää huolta. Isällä onkin uudessa roolissaan ja surutyössään enemmän sulateltavaa kuin hän arvaakaan. Saadaanko hymykuopat lopulta takaisin?

Teos onnistuu raskaasta aiheestaan huolimatta olemaan sopivasti humoristinen ja samalla herkkä. Tapahtumia kuvataan lapsen näkökulmasta. Kirjassa keskitytään enemmänkin surevan aikuisen ja lapsien väliseen suhteeseen, ei niinkään lapsen omakohtaiseen suruun. Rivien välistä pilkistää kujeilevasti mummin persoonallisuus sekä toivo siitä, että kuoleman tuolla puolen on muutakin kuin tyhjyyttä.

Mummi oli isän ikioma äiti. Siksi isällä on niin kova ikävä mummia. Minulla ja Tildallakin on ikävä, mutta sitten me taas heti kohta muistetaan, että mummi sanoi menevänsä edeltä pistämään paikat järjestykseen.

Manderin selkeä, pyöreisiin muotoihin taipuva kuvituskäsiala (esim. ihmiskasvot kuvataan hyvin pyöreinä) ja raikkaat värit tasapainottavat kulmikasta teemaa.

Kirja ottaa esiin myös pelon, joka lapselle saattaa syntyä menetyksen äärellä.

Kuka pitää meistä huolta jos äidinkin pitää mennä edeltä taivaaseen?
Ei pidä, sanoo isä.
Mutta jos, tivaa Tilda.
Minä sitten.
Sitä mietimme hetken.
Entä jos, minä koetan aloittaa, mutta isä keskeyttää heti:
Jos minulle sattuu jotain, niin sitten on Milli-täti ja Emil-serkun äiti ja isä. Ja vaari tietysti.

Yhdessä lapsen kanssa lukien tämä on ihana kirja ikävästä, kuolema kohtaamisesta ja siitä, että rakastaa. Viisi tähteä!

Tutustu myös Anni Swan -mitalilla tänä vuonna palkittuun Annika Sandelinin Silkkiapinan nauru -kirjaan, jonka on kuvittanut Linda Bondestam ja suomentanut Maarit Halmesarka.

Ystävyydestä ja menetyksestä kertova Silkkiapinan nauru blogissamme.

Lisätietoja palkinnosta:

Kirjaa mietti Iiris pääkirjastolta.