Prinsessan elämää

Haluaisitko prinsessaksi? Se käy yksinkertaisesti:

– – hän asui omassa saaressaan ja oli sen prinsessa,

sillä prinsessaksi tullaan olemalla yhdessä paikassa niin kauan,

että tuntee paikan ihan kokonaan.

Camilla Mickwitzin kuvittamassa ja Tuutikki Tolosen kirjoittamassa Saariston prinsessa -kuvakirjassa (Tammi 2022) päähenkilö Marilii on oman saarensa prinsessa. Hän ui ja soutaa, puuhastelee pihapiirissä, kantaa vedet, maalaa mökin, ihmettelee luontoa. Seurana on Martti-kissa.

Eräänä päivänä hänen valtakuntaansa ui kiltti poika, jonka nimi on Pekka. Pekan kanssa pidetään merijuhlat, tehdään arkiaskareita sekä laajennetaan mökkiä. Vaan Pekan sydämessä asuu kaipaus päästä seikkailemaan.

– Haluatko lähteä mukaan? Pekka kysyi, mutta Marilii pudisti päätään.

Minun pitää hoitaa valtakuntaa ja Marttia, hän sanoi. – Sitä paitsi minä haluan katsella, mitä kaikkea täällä tapahtuu.

Niin Marilii jää saareensa, kun levoton Pekka porhaltaa maailman merille. Vuodenaikojen vaihtelu ja arjen toimet täyttävät Mariliin päivät, ja hän unohtaa ikävöidä miestä. Välillä Pekka palaa, kunnes aava ulappa kutsuu taas. Mariliin elämä asettuu uomiinsa, vaan itsenäisyydestään huolimatta hän taitaa sittenkin kaivata Pekkaa…

Camilla Mickwitz (1937-1989) oli arvostettu suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori. Saariston prinsessa -kirjassa julkaistaan nyt ensi kertaa hänen 1980-luvulla tekemänsä saaristo-aiheinen kuvitus, johon on kirjoittanut tekstin palkittu kirjailija ja sanataideopettaja Tuutikki Tolonen. Lisää kirjan tekijöistä kustantajan verkkosivuilla.

Tolonen on kirjoittanut Mickwitzin kuviin herkän humoristisen ja syvällisen tarinan rakkaudesta, uskollisuudesta ja vapaudesta. Marilii on nykyaikainen prinsessa, joka pärjää vallan hyvin yksin. Vaan saavat itsenäisetkin kaivata ja odottaa ja rakastaa. Tolosen kertomus nostaa arvoon arkisen, pienen elämän, jossa ei näyttäisi tapahtuvan paljoa ja ihmeellistä, mutta joka on rikasta ja täyttä elämää. Seikkailuunkin on lupa lähteä ja palata ryvettyneenä ja kolhittuna. Sellaista on elämä.

Miten kaunis valtakunta. Miten kaunis saari, miten kaunis mökki, miten kaunis koko elämä.

***

Jyväskylän pääkirjaston Satuhuone Peukaloisessa on 23.9.-31.10.2022 sadun säihkettä ja värien voimaa, kun Lapsuutta etsimässä – Camilla Mickwitzin värikäs maailma -kuvitusnäyttely saapuu iloksemme. Näyttelyn kuvat kuuluvat Lastenkirjainstituutin kuvitustaiteen kokoelmaan ja ovat Mickwitzin Jason-, Emil ja Onni- sekä Saariston prinsessa -kuvakirjoista. Tervetuloa ihastumaan!

Myös Kulttuuritalo Villa Ranan kahvilassa sekä Jyväskylän taidemuseolla (aina 15.1. saakka) on samaan aikaan esillä Mickwitzin taidetta (tarkista aukioloajat sekä mahdolliset pääsymaksut). Lisää lasten kulttuuritapahtumia löydät Lasten Lystin verkkosivuilta.

Vaelluksella tunturissa

Venla on lähdössä vanhempiensa kanssa vaeltamaan Lappiin. Mielessä poukkoilee sata kysymystä ja jännityksenaihetta:

Mitä, jos en jaksakaan kävellä? Ajattele, jos meitä vastaan tulee karhu!

Äiti ja isä osaavat rauhoitella, että edessä on varmasti mukava reissu. Venla on valmistautunut jo pidemmän aikaa pakkaamalla reppua ja kävelemällä uusilla kengillään, jotta jalat ehtisivät tottua niihin. Lopulta koittaa lähtöpäivä.

Lappiin matkustetaan yöjunalla. Ennen vaellukselle lähtöä vietetään vielä toinen yö majatalossa, tutustutaan luontokeskukseen ja herkutellaan paikallisella ruoalla. Sitten päästään tunturipolulle. Vaan ilman jännittäviä käänteitä ei selvitä. Mitä tehdä, kun kengät hiertävät tai ukkosmyrsky yllättää?

Teoksessa on hyvin kaunis kuvitus, joka tekee eläväksi kirjan tekstin ja tuo lähelle pohjoisen luonnon. Kirjassa puhutaan lähimatkailun, lähiruuan sekä luontoa säästävän joukkoliikenteen puolesta. Lisäksi esim. tunturissa yövytään vuokratussa teltassa. Jotta voi nauttia seikkailusta, ei siis tarvitse matkustaa toiseen maahan tai välttämättä omistaa autoa tai hienoja retkivarusteita. Jokainen voi löytää itsestään seikkailijan, selviytyjän ja pelkojen voittajan. Kirja päättyy harmillisesti hieman liian nopeasti, olisin mielelläni ihastellut kuvitusta ja tekstiä vielä lisäsivun tai kaksi.

Emma V Larsson ja Maria Trollen Venlan ensimmäinen tunturivaellus (kustantajana luonnossa liikkumisen ja eräkirjojen julkaisija Calanzo, 2021) on viehättävä kirja, joka avaa reissaamista ja vaeltamista lapsen silmin – suosittelen kaikille reissua suunnitteleville sekä sellaisesta unelmoiville. Kirjan on kääntänyt ja toimittanut suomeksi Mikko Lamminpää.

Sielunratsastajat- Tähtihevosten kutsu (2020)

Taru kertoo hevostytöstä, joka pelastaa maailman.
Hän karkottaa valollaan ja taidoillaan pimeyden ja kaaoksen ja laittaa kaiken kuntoon.
Oletko sinä se tyttö?

Lisa muuttaa isänsä työn takia satumaiselle Jorvikin saarelle. Saari on tunnettu kauniista luonnosta ja hevosista, joita on saarella erittäin paljon. Lisa olisi aikoinaan ollut muuttamisesta tällaiselle hevossaarelle todella innoissaan, koska hän on harrastanut ratsastusta intohimoisesti. Se oli kuitenkin ennen kuin Lisan äiti menehtyi hevosonnettomuudessa muutama vuosi takaperin. Sen jälkeen Lisa ei ole mennyt hevosten lähelle.

Lisa ei halua kertoa ihmisille raskaasta menetyksestään ja on sen takia paljon omissa oloissaan. Koulussa Lisa kuitenkin tutustuu hevostyttöihin Alexiin, Lindaan ja Anneen ja päätyy viettämään heidän kanssaan aikaa Jorvikin talleilla.
Talleilla Lisa kohtaa Siniharjaisen Tähtiloisteen ja tuntee erikoista yhteyttä tuohon hevoseen. Ihan kuin Tähtiloiste osaisi lukea Lisan ajatuksia. Pikkuhiljaa Lisa rohkaistuu ja uskaltautuu hyppäämään Tähtiloisteen selkään ja rupeaa taas ratsastamaan.

Lisa ja muut hevostytöt huomaavat pikkuhiljaa, että heillä on kaikilla maagisia kykyjä, joita ei voi järjellä selittää. Samoin on heidän hevosillaan. Ystävyksille selviääkin, että he ovat uudet Sielunratsastajat, joiden tarkoituksena on taistella pahuutta vastaan. Tuota pahuutta edustaa kammottava Herra Hiekka apunaan teinitytöt Jessica ja Sabina.

Kun herra Hiekan laihat kasvot vääntyvät happameen hymyyn, ne muistuttavat pääkalloa. Hänen hymynsä ei ole ollut lämmin yli kolmeensataan vuoteen.

Herra Hiekan julmana päämääränä on hallita maailmaa pahuudellaan. Suunnitelmansa toteuttamiseksi Herra Hiekan olisi ensin kuitenkin tuhottava Sielunratsastajat.

Herra Hiekka kumartuu lähelle Sabinan ja Jessican kasvoja. Sade valuu virtanaan, mutta hän ei ole siitä millänsäkään. Hänen ihonsa on kelmeä kuin ruumiilla. ”Teidän täytyy toimia nyt! Pysäyttää heidät. Tahdon, että niiden surkimushevosten sielut tuhotaan Pandorian ikuisessa vankilassa.”

Miten Sielunratsastajien käy?

Helena Dahlgrenin Tähtihevosten kutsu aloittaa jännittävän ja taianomaisen Sielunratsastajat– kirjasarjan, josta on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa.
Suosittelisin kirjasarjaa 5.- 6- luokkalaisille ja siitä ylöspäin. Eikä tarvitse olla heppafani tarttuakseen kirjaan, tarina vetää mukaansa myös hepattomat lukijat.

Tähtihevosten parissa laukkaili Riitta pääkirjastolta.

Nuorten toivekirjasto 1951-1985

Viimeiset kaanit tarvitsevat sinua. Tule, tule, tule! Tämä on viimeinen ja ainoa käsky. Ellet saavu, niin tiedät, että meillä on vain yksi rangaistus. Verta.

Näin kutsuvat Pertsa ja Kilu apua Nuorten toivekirjaston kirjassa Viimeiset kaanit. 70 vuotta sitten Werner Söderström Osakeyhtiö alkoi ensimmäisinä kustantamoina Suomessa määrätietoisesti panostaa lasten ja nuorten lukemiseen. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat tarvitsivat runsaasti laadukasta luettavaa, kotimaista ja käännöskirjallisuutta.

Työteliäs Inka Makkonen valittiin johtamaan WSOY:n vastaperustettua nuortenkirjaosastoa. Sodanjälkeinen ilmapiirin muutos alkoi näkyä lasten- ja nuortenkirjoissa. Lastenkirjallisuuden itseoikeutetun kuningattaren Anni Swanin tyyli alkoi vaikuttaa vanhanaikaiselta. Vallinnut asenne lastenkirjoihin ja sen kritiikkiin, oli että “kuka tahansa toimittajan rouva tai serkku pystyy kirjoittamaan arvostelun lastenkirjasta.” Nyt arvostus alkoi kohisten nousta. Nyt haettiin lapsille sopivaa luettavaa: nuortenkirjaklassikoita mutta myös uudempaa lastenkirjallisuutta. Perustettiin Nuorten toivekirjasto –sarja. Sarjalla tuli olla yhtenäinen ulkoasu ja näitä siniselkäisiä kirjoja ilmestyi vuosina 1951-1985 peräti 265 osaa, viimeisenä Lassi Koposen Pusun pojat pinteessä. Nuorten toivekirjastosta tuli WSOY:n yksi menestyksekkäimmistä sarjoista. Neljän ensimmäisen vuoden aikana julkaistiin jo yli sata kirjaa. Sarjassa ilmestyi reipashenkistä poikakirjallisuutta sekä nuorelle lukijalle sopivia klassikoita, mm. Robert Louis Stevensonin, Astrid Lindgrenin, James Fenimore Cooperin, Jules Vernen, Mark Twainin teoksia. Lisäksi julkaistiin kotimaisten nykykirjailijoiden teoksia.  

Sarjan ensimmäisenä ilmestyi Lennart Vapaavuoren Salmikämpän pojat. Nuoret lyseolaiset pääsevät elämänsä ensimmäiselle eräretkelle Kajaanin kaukaisiin erämaihin. Nykylukija säpsähtää poikien vierailua opettajansa luona: pojat vievät hänelle nimipäivälahjaksi kyyn ja pääsevät ihailemaan opettajan itseampumaa kotkaa. Pojat löytävät myöhemmin salaperäisen lapun, jossa varoitetaan vaaleasta tamperelaisesta, allekirjoittajana Leka. Tuttu poliisi kertookin pojille huumeiden salakuljettajien ringistä. Luonnon tuntemus, kalastus ja harras uskonnollisuus nivoutuvat jännittäväksi erähenkikseksi tarinaksi. Erämaassa pojilla on huimia seikkailuja: he kohtaavat karhun ja ukkosella he tekevät tuttavuutta jopa pallosalamaan. Mutta pahimman vaaran aiheuttavat ihmiset. 

Sarjan toisena ilmestyi jo yllä mainittu Väinö Riikkilän Viimeiset kaanit, joka tutustuttaa parivaljakkoon nimeltä Pertsa ja Kilu. Neuvokas kaksikko asuu elantoa tuovan tehtaan varjossa Kotkan liepeillä. Ankarat vanhemmat ja runsaat kotityöt uhkaavat rajoittaa poikien omia touhuja. On halkojen pinoamista, kotieläinten ruokkimista. Elämä on niukkaa: vanhoja kahvin sumppeja jatketaan sikurilla. Poikien kalareissulla nousee myrsky ja myrskyssä uppoaa tuntematon jahti, jonka matkustajat pojat neuvokkuudellaan pelastavat. Pelastetut (tyttö ja arpikasvoinen mies) käyttäytyvät oudosti, heistä ei saa kertoa mitään. Eteenpäin-lehdessä kerrotaan varastetusta jahdista ja amerikkalaistyylisestä pankkiryöstöstä. Pertsa ja Kilu (n:ro 9) jatkaa siitä mihin Viimeiset kaanit loppui.  

Maailmankuulujen Tom Sawyerin (n:ro 78) ja Huckleberry Finnin  (n:ro 79) luojan Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika (n:ro 7) kertoo Tudorien ajan Englannista. Englannin kuninkaan Henrik VIII:n poika Edward pelastaa Tom-pojan sotilaiden kynsistä. Pojat vaihtavat kokeeksi vaatteita ja pahaksi onneksi oikea prinssi ajetaan palatsista. Kuningas kuolee ja kerjäläispoika Tom on nyt kruununperillinen. Oikea kuningas Edward joutuu tutustumaan köyhien elämään mutta saa myös ystävän, joka auttaa hänet takaisin valtaistuimelle. Köyhyyden kuvauksella Mark Twain kritisoi myös omaa aikaansa. 

Anna Sewellin Uljas Musta (n:ro 48) on hevosen muistelmat. Uljas Musta syntyy ja kasvaa hyvässä kodissa ja sen nuoruusvuodet ovat hyvät ja turvalliset. Mutta sitten onni kääntyy ja se joutuu omistajalta toiselle ja kärsii huonosta kohtelusta. Kirjasta tuli eläintensuojelun perusteoksia. Kveekari Anna Sewell kirjoitti kirjan aikuisille, kiinnittääkseen huomion hevosten kohteluun 1800-luvun Englannissa, mutta siitä on sittemmin tullut lastenkirjallisuuden klassikko. 

Vuonna 1931 ilmestynyt Kaarlo Merenmaan Takapihan sankareita (n:ro 146) ilmestyi Nuorten toivekirjastossa 1962. Pojanviikarit persoonallisine lempinimineen (Kräki-Kalle, Perä-Eemeli) vartioivat takapihojaan vierailta hepuilta. Kirjassa vilahtelee kirjailijan omia muistoja italialaisesta jäätelökauppiaasta, posetiivareista marakatteineen ja kaasulyhtyjen ajasta. Poikien vaiherikas elämä liikkuu koulun ja kotien takapihoilla talonmiestä ja rottia väistellen. Aineelliseen köyhyyteen viittaa Perä-Eemelin nukkumapaikka: piirongin laatikko, josta äiti silloin tällöin ravisteli luteet pois. Jo 90- vuotias klassikko yllättää huumorillaan ja ajattomuudellaan. 

Norjalaisen Babbis Friis-Baastaadin Eilen poistuivat kotoaan (n:ro 165) kertoo onnettomuuden jälkeisestä pakomatkasta. Mikkel pakenee kotoaan kehitysvammaisen isoveljensä Nallen kanssa kaukaiselle tunturimajalle. Nalle on pallokentällä heittänyt kivellä toista poikaa ja nyt Mikkel pelkää, että poliisi hakee Nallen pois ja vie hoitolaitokseen. Mikkelin tuntema vastuu ja huoli veljestään on käsinkosketeltavaa. Kun pojat viimein löydetään, kumpikin on pahasti sairaana. Teos sai Norjan valtion palkinnon parhaasta nuorten romaanista 1964. 

Sid Fleischmanin Haamu keskipäivän auringossa (n:ro 171) edustakoon palkittua amerikkalaista nuortenkirjallisuutta. Oliver Finch asuu Nantucketin saarella – joka oli kuulu valaanpyytäjistään – Harppuunan heittäjän majatalossa. Eräänä päivänä majataloon ilmestyy pelottava kapteeni Scratch, konna jos kukaan. Kuullessaan, että Oliver on syntynyt keskiyöllä, hän saa houkuteltua pojan laivaansa, joka osoittautuu merirosvolaivaksi. Kapteeni Scratch olettaa, että Oliverilla on kyky nähdä haamuja ja haamut vartioivat merirosvojen himoitsemaa aarretta. Kiero kapteeni Scratch omaa yhtä laajan manausten kirjon kuin kuuluisa kapteeni Haddock.

Margareta Keskitalon Tyttö Kuunarilaiturilla (n:ro 182) on vavahduttava kirja alakouluikäisestä tytöstä, jonka äidillä on mielenterveysongelmia. Hannamaria on edellisessä koulussa kiusattu ja hän pelkää, että sama meno jatkuu uudessakin. Turvapaikan epävakaasta kodista tarjoaa välillä isovanhemmat. Kun äiti viimein joutuu psykiatriseen sairaalaan Hannamari ymmärtää, ettei isä lupauksestaan huolimatta pysty tarjoamaan uutta kotia. Kirja sai Topelius-palkinnon 1969 ja synnytti ilmestyessään keskustelua lasten asemasta. 

Erkki Rekimiehen palkittu nuortenromaani Tapporahat (n:ro 210) käsittelee nykyäänkin pilkahtelevaa petovihaa. Kylän laitamille ilmaantuu nälkiintynyt susi, joka tappaa koiran. Nuori poika pestataan susijahtiin. Kolmijalkainen susi pakenee, kun poika tapporahat mielessä jäljittää eläintä. Poika haaveilee rahojen tuomasta paremmasta elämästä ja arvostuksesta, susi puolestaan pakenee sitkeää jäljittäjäänsä. Myötätunto takaa-ajettua kohtaan kasvaa. Takaa-ajo huipentuu kiristyvässä pakkasessa, pimeässä. 

Nuorten toivekirjasto –sarja tarjoaa nykylukijallekin jännitystä, huumoria ja häivähdyksiä menneisyydestä. Seuraavaksi ehkä luen Jan Östbyn Valas näkyvissä (n:ro 44). Kuinkahan karmeata on tutustua valaanpyyntiin? Vai olisiko aika lukea Asko Martinheimon Pääkallokiitäjä (n:ro 201)? Millaista on olla aina päähän potkittu Jone, jonka isä on vankilakundi.  

Viimeiset kaanit tarvitsevat meitä – lukijaansa. Lue, lue, lue!

Kutsun Nuorten toivekirjastoon esitti Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.

Havaintoja siivekkäistä

Leena Ravanttin Höyhentakkisakki (Lasten Keskus) on nauruhermoja kutkuttavaa luettavaa. Ilmeikkäät linnut on kirjan sivuille taiteillut runoilijan poika, kuvataiteilija Aapo Ravantti. Kuvat ja sanat pelaavat mainiosti yhteen ja tekevät huumorillaan luonnosta helposti lähestyttävää ja kiinnostavaa. Jos ei lintubongailu aiemmin innostanut, niin runoteoksen luettuasi saatatkin katsella pihan ja puiden eläjiä eri silmin.

Runoissa esiintyvät naakat, lokit, talitintit ynnä muut lintumaisissa toimissaan. Palokärki tikuttaa puuta, naakat lehahtavat parvena ilmaan, västäräkki ajaa kevättä tulevaksi, räkättirastas harjoittelee lentoa. Riimitellyissä runoissa on hauskasti tuotu mukaan pulun pulputtavaa puhetta, harakan haha -naurua ja varpusten tsirputusta.

Lintuset ovat samalla varsin ihmismäisiä: pohditaan mm. ilmastonmuutosta, rakkauden syttymistä, kuuntelemisen jaloa taitoa, ihmisen ja luonnon yhteiseloa. Rakennetaanpa saunakin tyhjään pöllön pönttöön. Runojen sävy on hyväksyvä ja lämmin, koheltavia siivekkäitä tarkastellaan huvittuneesti mutta ymmärtäen.

Erityisesti runot Ellin velli, Varpusten siivousfirma, Arvoituksellinen varis ja Ei yhtään pöllömpi keskustelu ihastuttivat kielen leikittelyllä ja oivaltavalla sanomalla. Ehkä pöllöjen huhuilu on oppitunti elämästä ja variksen korvia raastava raakkuminen lintujen kielellä suloista lirkutusta:

Varisten ilmaisuasteikolla
rakkaudentunnustus tuo saattaa olla:
Sanoja lempeitä, tosia,
joilla on tarkoitus kosia,
naapurin varis-Maria,
joka on ilman paria
ja sille vain tarjoaa suudelmat,
jolla on hempeimmät huudelmat…

Höyhentakkisakki tarjoaa hauskoja hetkiä kotimaisten lintulajiemme parissa ja sopii kaikenikäisille lukijoille.

Runokirjan esitteli Iiris pääkirjastolta.

Olkaa kunnolla ja seikkailunhaluisia!

Kun avasin ensimmäisen kerran Seikkailijan käsikirjan (toim. Teddy Keen Nemo, 2020) mietin ristiriitaisesti että kirja muistuttaa jotain – ja silti, ettei kirja muistuta yhtään mitään aiempaa lukemaani. Runsaasti kuvitetun kirjan sivuja käännellessä melkein huudahtaa ääneen ihastuksesta. Ensisilmäyksellä siinä on paljon yksityiskohtaisia ja havainnollisia kuvia, jotka antavat käytännön vinkkejä luonnossa seikkailemiseen ja selviämiseen. Mutta etenkin sen isokokoiset aukeamat levittäytyvät eteen kuin henkeäsalpaava maisema, tai tunnelmallinen hetki iltanuotiolla.

Jos lähdet etsimään, löydät varmasti.

Tuntematon seikkailija

Teddy Keenin toimittama kirja alkaa kehystarinalla jossa tuntemattoman seikkailijan muistiinpanot löytyvät Amazonin sademetsästä vanhasta hylätystä majasta, kaatuneiden palmujen alta. Ruostuneessa metallilaatikossa on muovipusseihin kiedottuina muistikirjoja ja luonnosvihkoja – ja kirje. Kirjeessä tuntemattomaksi jäänyt seikkailija ohjeistaa löytäjäänsä selkeäsanaisesti: Olkaa kunnolla ja seikkailunhaluisia!

Ja seikkailuun totisesti päästään jo kirjan sivuja kääntämällä; telttailemaan Saharassa, yöpymään lumen alla, kuuntelemaan hiljaisuutta jättimäisten punapuiden metsään, ihailemaan lumoavia revontulia tai yöpymään puumajassa Papuan sademetsän uumenissa.

Tärkeämpää kuin seikkaileminen maailman toiselle laidalle, on kuitenkin seikkailu itse. Paikka voi olla lähelläkin, tärkeintä on lähteä. Ennen sitä on kuitenkin hyvä varmistaa joitakin asioita. Kirja tarjoaa runsaasti vinkkejä sekä myös suoria neuvoja tukimusretkeilijöille. On syytä muistaa säähän ja reittiin tutustumisen ohella myös kertoa suunnitelmista jollekin, joka ei ole lähdössä mukaan että hän tietää, minne olette menossa, mitä reittiä ja milloin teidän pitäisi palata. Ryhmä etenee aina myös heikoimman tahtiin. Ketään ei jätetä jälkeen.

Kirja ohjeistaa myös: Nuku luonnon keskellä, jos vain voit. Vaikka telttailisit omalla pihalla, voit tuntea olevasti kaukana kotoa kun luonto tulee luoksesi vaikkapa tähtitaivaana retkieväitä syödessäsi.

Ripauksella rohkeutta, perustaitojja ja suunnittelua lähiympäristönkin paikoista voi löytää seikkailuja.

Tutkimusmatkailija Ernest Shackleton kirjoitti kerran: Ihmisluontoon kuuluu tutkia ja kurottaa kohti tuntematonta. Epäonnistua voi vain, jos ohittaa tämän kutsun.” Uskon, että hän oli oikeassa

Tuntematon seikkailija

Ai niin, ja mitä Seikkailijan käsikirja mielessäni muistutti? Sen kuvitus ja tyyli ovat aivan omanlaisensa. Neuvot joita se tarjoaa, olivat osittain kuitenkin tunnistettavia. Innostuin lapsena Sudenpentujen käsikirjasta, jossa on ohjeita luonnossa selviytymiseen, mutta paljon myös muuta mielenkiintoista puuhaa leijan lennättämisestä oman kirjaston perustamiseen!

Sudenpentujen käsikirjasta (Tammi) ilmestyi v. 2020 uusintapainos joka innostaa kokeilemaan klassikkovinkkejä. Samana vuonna ilmestyi myös Maria Kangaskortetin kirja Ruutuvapaata koululaisille.

Jos kiinnostuit Seikkailijan käsikirjasta, saattaisit pitää myös näistä:

  • Sudenpentujen käsikirja (Tammi up. 2020)
  • Schofield: Villin sään kirja : tekemistä sateeseen, tuuleen ja tuiskuun (Lasten keskus 2013)
  • Meskanen: Pieni majakirja (Tammi 2006)
  • Kangaskortet: Ruutuvapaata koululaisille ja Ruutuvapaata : puuhaa leikki-ikäisille (Otava 2020 ja 2019)

Elipä kerran leijona ja karhu

Olet varmaan joskus kohdannut kesynoloisen villieläimen. Orava on saattanut ottaa pähkinän suoraan kädestä tai talitiainen istahtaa kädelle myös ruokaa etsien. Tuollainen luottamuksen hetki on mieliinpainuva. 

Villin eläimen ja ihmisen ystävyydessä on jotain hyvin puhuttelevaa. Eräs ihmeellinen tarina löytyy 1950-luvun Keniasta: riistanvartijan perheeseen adoptoidaan orpo leijonanpentu, joka myöhemmin vapautetaan luontoon. Se perustaa perheen ja elää elämänsä ihmisperheensä lähellä. Kyseessä on Elsa, joka sulatti sydämet eri puolilla maailmaa ihmisystävänsä Joy Adamsonin kolmessa suomeksikin käännetyssä kirjassa. Perheeseemme kuuluu leijonaElsa perustaa perheen ja Elsan pennut löytyivät aikoinaan upouudesta Halssilan kirjastosta. Elsan elämästä tehtiin myöhemmin tv-sarja Vapaana syntynyt. Adamsonin kirjat herättelivät ihmisiä huomaamaan Afrikan luonnon uhan alaisen kauneuden tärkeyden.

Sulo Karjalainen on puolestaan omistanut elämänsä karhuille, jotka asustavat Kuusamon suurpetokeskuksessa. Hän on käynyt kalassa ja marjassa karhujensa kanssa, kasvattanut useita orpoja pentuja suuriksi kontioiksi. Karjalaisen ystävistä Juuso-karhu on osoittanut taiteilijankyntensä ja esiintynyt useilla videolla. Vyöti-karhu on vanhin: ystävyys Karjalaisen kanssa on kestänyt melkein 30 vuotta. Karhuista ja Sulo Karjalaisesta kerrotaan kirjassa Karhumies

Jyväskyläläislähtöinen luontokuvaaja Juho Rahkonen on kuvannut eläimiä 30 vuotta ja hän on päässyt hyvinkin läheltä seuraamaan eläinten elämää. Tuoreessa kirjassaan Eläimiä suviyössä hän kuvaa hirvilehmän ja vasan tunnelmallista ruokahetkeä ja muita kesäyön tapahtumia.

Lisää koskettavia tarinoita eläimistä ja ihmisistä: Mies ja ahmaMervi-hirviKetunpoika FoxyMe KettusetSankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa.

Eläinten tunteisiin ja nahkoihin voit pujahtaa kirjassa Millaista on olla eläin? 

Lukuvinkit jakoi Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta

Maija-kirjat 1980-luvulta

Lena Andersonin Maija-kirjoissa viihdytään luonnon keskellä tutkien ja ihmetellen. Kirjan kauniit kuvitukset kutsuvat mukaan viihtymään ja saavat myös mielikuvituksen laukkaamaan.

Maijan aakkoset -kirjassa tehdään kirjaimia oksista ja heinänkorsista aakkosia opetellessa. Jokaiselle kirjaimelle on myös oma runo. Välillä huilataan puun alla varjossa tai kuunnellaan sateenropinaa sateenvarjon alla. Mehuhetken jälkeen jaksaa taas juoksennella niityllä tai kiipeillä puuhun metsän asukkeja kurkkimaan.

Maija tutkii luontoa -kirjassa, tutustutaan eri vuodenaikojen tapahtumiin ja pohditaan mieltä askarruttavia kysymyksiä, kuten Miksi linnut laulavat? ja Mikäs tähän on kakannut? Kirjassa opastetaan miten tutkia eläinten jättämiä jälkiä lumessa ja löytyypä ohjeet linnunpöntön rakentamiseenkin. Lähde Maijan matkassa tutkimaan luontoa ja oppimaan paljon uutta ja jännittävää!

Postauksen kirjoitti harjoittelijamme Jutta pääkirjastosta.

Gon

Gon on pieni dinosaurus. Älä kysy mitä lajia, mutta semmoinen millä on terävät hampaat. Luonteeltaan Gon vaikuttaisi olevan omapäinen, lempeä pienempiään kohtaan, jokseenkin äkkipikainen ja erittäin äkäinen. Gon seikkailee joka puolella maapalloa, niin aavikolla kuin napajäälläkin. Kuinka tuo dino sen tekee, en tiedä. Mikä myös on kiinnostavaa, on että ollaan muualla kuin jurakaudella. Kaikki muut eläimet ovat nykyajasta, miten Gon on siis päässyt tänne?

Useimmin Gon ratkaisee vastaan tulevat ongelmat puremalla tai puskemalla. Ja usein se ongelma on isompi eläin, jonka takalistosta löytyy kohta hampaanjäljet.

Jos et erityisemmin pidä lukemisesta, mutta rakastat toimintaa, on tämä juuri sinulle. Tekstiä sarjakuvassa ei ole kuin otsikoiden nimet. Hei, eiväthän dinosaurukset puhu.

Gon toimii usein niinkuin eläin nyt toimii. Ei mieti mikä on kivaa muille ja kuuluuko noin nyt tehdä, lukijakin saattaa jäädä miettimään ”oliks toi nyt kivasti tehty vai ei”. Gon on dinosaurus.