Yön salaisuus

Marraskuun pimeät illat saavat mielikuvituksen laukkaamaan: varjoissa vilahtelee näkyjä, joille ei löydy luonnollista selitystä. Pimeän piiloissa myös kuulee kummia: pienetkin rasahdukset soivat kauhun kaikuina. Blogissa aikaisemmin esitelty Raili Mikkasen teos Suomen lasten kummituskirja sisältää kokoelman helppolukuisia kummitustarinoita, joilla mielikuvitusta voi vielä vähän ruokkia. Kirjan tarinoilla voi pelotella muita – ja itseään. Erityisesti pimeässä.

Teoksen Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja kansikuva
Teoksen Karmeat taruolennot kansikuva

Helpotusta pahimpaan kammotukseen tarjoaa tietenkin tieto. Teoksessa Karmeat taruolennot kerrotaan puistattavaa tietoa ja karmivia faktoja, mutta myös erilaisten uskomusten taustoja. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja johdattaa tutustumaan maailmanhistorian pimeisiin voimiin, mutta herättää lukijansa myös pohtimaan, mikä niiden todellinen rooli ihmisten elämässä onkaan.

Joskus voi kuitenkin houkuttaa siirtää tieto syrjään ja lumoutua tarinoista, keskittyä kauhun väristyksiin, sukeltaa yön salaisuuksiin. Silloin voi lukea vaikkapa hereisistä.

Oletko joskus pelannut tietokoneella peliä, jossa taistellaan pelottavan näköisiä olentoja vastaan? Juuri kun luulit listineesi olennoista viimeisen, nurkan takaa ilmestyykin kaksin verroin lisää. Taistelun kruunaa pimeästä ilmaantuva kauhu. Olennoista suurin, jota kukaan ei tunnu koskaan voittavan.

Siri Kolun kirjassa Yön salaisuus Leo ajautuu juuri tällaiseen taisteluun, mutta Leo ei taistele tietokoneen näytöllä, vaan tosielämässä, keskellä yötä.

Muistatko ne vuodet, kun isäsi ja äitisi peittelivät sinut nukkumaan, lukivat satuja ja lopuksi sanoivat, ettei mörköjä ole olemassa? Uskoithan heitä? Uskotko vieläkin?

Leo on tähän asti nukkunut yönsä hyvin. Yhtenä myöhäisenä iltana Leolle kuitenkin paljastuu, että äidin ja isän turvallinen jutustelu keittiössä onkin pelkkää lumetta – jutustelu kuuluu nauhoitteelta. Missä äiti ja isä oikein olivat? Ulkonako?

Yö oli hiljainen. Se tuntui pidättävän hengitystään. Tämä hiljaisuus sai minut pysähtymään suoraan ulko-ovelle. En ollut enää varma, oliko vanhempien seuraaminen niin hyvä idea.

Lopulta Leo löytää äidin ja isän. Mutta samalla hän löytää jotain muuta. Jotain pelottavaa.

Leolle selviää, että mörköjä todellakin on olemassa. Ne vaanivat meitä joka yö. Vain äidin ja isän väsymätön taistelu pitää möröt erossa autuaan tietämättöminä nukkuvista lapsista.

Nyt kun Leokin on herännyt, ei hän enää voi nukkua tietämättömän unta. Hänenkin on aloitettava taistelu hereisiä vastaan. Aivan helppoa se ei ole, mutta vähitellen Leo löytää sisäisen soturinsa. Tätä taistelua Leo ei aio hävitä! Lumin – Leon pikkusiskon – on saatava nukkua rauhassa! Vaan miksi Leidi, hereisistä suurin, tuntuu olevan niin kovin kiinnostunut juuri Leosta?

Kadun sitä, etten oikeasti opetellut kakkosaseen käyttöä kunnolla silloin, kun minulla oli rauhallisia päiviä. Ajattelin, että minulla olisi aikaa.

Kadun sitä, etten uskaltanut kunnolla ajatella, mitä Leidi minulle yritti viestiä.

Siri Kolun Taika Taksisessa kuvattiin lähiönoitia. Hereisissä saman tyyppiset kuvaukset, tällä kertaa hereisistä, on kirjoitettu Muistiin. Muisti on Mädäntuoksuinen Urkintamateriaali & Infopaketti Sydänyön Törkeistä Inhotuksista. Muistista löytyy kuvaukset muun muassa Morfeista, Vasalleista ja Joukko-taistelijoista. Jokaisella hereisellä on omat heikkoutensa ja vahvuutensa – aivan kuten meillä ihmisilläkin.

Yön salaisuus aloittaa lasten uuden kauhusarjan Hereiset. Kirjan pelimaailmoistakin tuttu lähestymistapa mörköihin voi pelottaa, mutta sen tuella voi myös asettaa omat pelkonsa turvallisiin raameihin.

Leijonankesyttäjä

Leijonat nousevat takajaloilleen ja alkavat karjua toisilleen.

– Rrrääääyhh! Sinä et taaskaan ajattele muista kuin itseäsi! – Murrrrrrrr! Myäääääär! Ja sinä et ajattele yhtään mitään!

Ollaan sirkuksen areenalla. Leijonankesyttäjä Pipsa Hurjisto loikkaa esiripun takaa areenalle ja karjaiseen niin, että yleisökin säikähtää.

– Lopettakaa! – Ei saa räyhätä!

Leijonat rauhoittuvat.

Pipsa on maailman pienin leijonankesyttäjä. Hän on työskennellyt leijonankesyttäjänä niin kauan kuin muistaa. Pelkoa hän ei tunne lainkaan. Hän harjaa raateluhampaita, vahaa suuria tassuja, vie karvanaamat puistokävelyllekin aivan yksin. Ja joka päivän Pipsa vahtii, että leijonat menevät ajoissa nukkumaan, syövät myös pahaa ruokaa ja noudattavat ruutuaikoja. Kuulostaako tutulta?

Vaan eräänä päivänä, kun Pipsa astuu vuorollaan areenalle, tapahtuu kummia.

Pipsa vetää verhon sivuun ja pomppaa estradille. Hän avaa suunsa. Sitten pitäisi kuulua hirveä karjaisu, joka pelästyttää leijonat ja saa katsojien korvalehdet lepattamaan ilmavirrassa. Mutta on aivan hiljaista.

Pipsan kurkusta ei lähden pienintäkään pihahdusta. Mikä neuvoksi?

Lääkärin mukaan kyse on uupumuksesta. On levon aika. Yhdessä leijonien kanssa Pipsa alkaakin puuhata muuttoa kansallispuistoon. Kun kaikki on kotona pakattuna, muistaa Pipsa, että hän ei saa lähteä mihinkään kertomatta vanhemmilleen. Silloin olohuoneesta kuuluu karjuntaa. Eikä tällä kertaa ole kyse leijonista.

-Sinä et taaskaan ajattele muita kuin itseäsi! äiti huutaa. – Ja sinä et ajattele mitään! isi karjuu takaisin. Pipsa työntää oven auki. – Ai Pipsa, mitäs sinä? isi kysyy.

Käy ilmi, että Pipsa Hurjisto pelkää vain yhtä asiaa. Hän pelkää vihaisia ja huutavia aikuisia. Hän pelkää niitä joskus niin paljon, ettei hänestä lähde pihahdustakaan.

Katriina Rosavaaran kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kirja kertoo oivaltavasti yhden lapsen näkökulman vanhempien riitoihin. Riidat voivat olla väsyttäviä, jopa pelottavia – myös hurjimmille leijonankesyttäjille.

Lukeako vaiko eikö lukea?

Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4.2022. Viikon teema – Lukemalla parempi maailma – on helppo allekirjoittaa. Yksittäisen ihmisen lukutaito ja lukukokemukset vaikuttavat vallitsevaan todellisuuteen. Lukutaito on väline, jonka avulla tulkitsemme muiden tuottamaa maailmaa; lukukokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään tuota maailmaa, sen ihmisiä sekä itseämme. Ja mikä parasta: kirjallisuus on parhaimmillaan hyvää ajanvietettä. Lukea voit melkein missä vain, melkein milloin vain. Ainoat välineet, joita tarvitset, ovat tarinat ja lukutaito.

Minä tartuin Lukuviikon kunniaksi kahteen kirjaan, jotka jo otsikollaan houkuttivat lukemaan. Toinen kehotti: Lue minut! Toinen taas ei halunnut tulla luetuksi – mikä suorastaan pakotti tarttumaan kirjaan.

Sanna Pelliccionin ja Siri Koulun teos Lue minut tarinoi ja inspiroi. Kirja koostuu lukuhetkistä, jotka kannustavat ja opastavat lukemaan sekä kirjoittamaan. Kirjan herkkä kuvitus innostaa kuvittamaan mielen maisemaa – joko kynän voimalla tai mielikuvituksen keinoin.

Hei, haloo, sinä siellä! Kyllä, minä puhun, juuri minä. Hiljainen kirja yöpöydälläsi, laukussasi, kutsun sinua hyllyssä. Tehdäänkö sopimus? Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.

Kirjan pienten lukuhetkien rinnalla kulkee santaidetehtäviä, jotka sopivat tekijöiden mukaan varhaisnuorista aikuisiin. Sovellettuina niihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös nuorempien sanan taitajien kanssa.

Suunnittele hauska merenpohjaseikkailu. Piirrä ja kirjoita. Puhuvatko merenpohjaolennot samanlaista kieltä kuin me vai jotain aivan toisenlaista? Miten sanoisit ”Tervetuloa” tai ”Älä ryöstä aarteitamme” merenpohjakielellä?

Kirjan sanataidetehtävät johdattelevat sanojen, mutta myös omien tunteiden ääreen.

Mikä on surullisin kohta kirjassa, jonka olet lukenut?

Mikä kohta kirjassa on tehnyt minut surulliseksi? Teoksessa Silkkiapinan nauru Tapiiri pohtii ystävänsä kuolemaa sanoilla, jotka nousevat myös minun muistoistani kyynelten kera:

Miten joku joka on aina ollut olemassa voi yhtäkkiä olla poissa?

Erittäin surullista.

Aivan toisenlaisiin lukutunnelmiin meidät vie David Sundin teos Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi. Mitä ihmettä? Eikö edes lukuviikolla? Jo ensilehdellä lukijaa varoitetaan:

Psst… tarinan lukeminen kirjasta, joka ei halua tulla luetuksi, voi olla kauhean vaivalloista. Melkein mahdotonta. Ehkä otattekin tämän sijaan sittenkin jonkun toisen kirjan?

Tittamari Marttisen suomentama kirja yrittää lähes joka sivulla kaikin keinoin estää lukijaa etenemästä kirjan sivuilla. Se uhkaa lukijaa muun muassa liekein sekä kirjaimia hävittäen. Se yrittää uuvuttaa lukijansa vaihtamalla yhdeltä sivulta kaikki R-kirjaimet L-kirjaimiksi.

Elittäin sulullista.

En kuitenkaan antanut kirjan vimmalle periksi, vaan luin sen loppuun. Ottaisitko sinäkin haasteen vastaan? Lukuviikon kunniaksi!

Supernaisia!

YK:n julistamaa Kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8. maaliskuuta. Päivän tavoitteena on vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia elämän eri osa-alueilla. Eri puolilla maailmaa järjestettävissä naistenpäivän tapahtumissa juhlitaan naisten saavutuksia. Joissain maissa päivä on jopa kansallinen vapaapäivä. Meillä Suomessa päivää vietetään hillitysti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomesta löytyisi naisia, jotka ovat saavuttaneet suuria. Heitä kyllä löytyy. He ovat Suomen supernaisia!  

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin hieno teossarja esittelee meille Minna Canthin, Ellen Thesleffin, Eeva Kilven sekä Fredrika Runebergin – Suomen supernaiset.

On aikainen toukokuinen lauantaiaamu herran vuonna 1888. Kuopion kaupungissa puiston laidalla sijaitsee talo, jota kutsutaan Kanttilaksi. Siellä asuu Canthin perhe, johon kuuluvat äiti Minna, Minnan äiti Ulrika ja veli Gusti, Minnan lapset ja lisäksi vielä keittäjä, piika ja renki. Kanttilassa on kauppa, mutta se ei ole vielä auki näin varhain. Joku on kuitenkin jo hereillä. Se on Minna.

Yllä kuvattu varhainen lauantaiaamu aloittaa Minnan tarinan teoksessa Minna! – Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Teos kuvaa Minna Canthia rohkeaksi keskustelijaksi, taitavaksi kauppiaaksi sekä armoitetuksi seuranaiseksi. Tarinassa seurataan Minna Canthin puuhakasta päivää Kuopiossa vuonna 1888 – mitä kaikkea voimmekaan Minnalta oppia!

Ellen Thesleff syntyi Helsingissä vuonna 1869. Hän tiesi jo nuorena, että hänestä tulisi taiteilija. Aivan helppo tie taiteilijaksi ei kuitenkaan ollut. Tuohon aikaan naisilta odotettiin, että he menisivät naimisiin, tekisivät lapsia – ja jättäisivät taiteen tekemisen miehille. Mutta Ellen tiesi mitä tahtoi. Hän sai tavoitteilleen myös tuen suuresti rakastamaltaan perheeltään. Lopulta Ellenistä todellakin tuli yksi Suomen merkittävimmistä taiteilijoista.

Herkin kuvin kuvitettua kirjasarjaa jatkavat Eeva Kilpi sekä Fredrika Runeberg. Molemmat naisia, joiden elämää sanelee kirjoittaminen. Ja Fredrikan muistamme toki myös herkullisista Runebergintortuista.

Fredrikan kynä sauhuaa puutarhassa. Hän pakenee mielikuvituksessaan ihmeellisiin maailmoihin, joissa ei ole koskaan käynyt.

Fredrika! : kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha

Kirjoitan, koska en voi olla kirjoittamatta. Kirjoitan kirjoitan kirjoitan.

Eeva! : kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat

Lisää suomalaisia supernaisia voit bongata muun muassa Elina Lappalaisen kirjoittamassa ja Ilona Partasen kuvittamassa kirjassa Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Minnan lisäksi kirjassa esiintyvät muun muassa Tarja Halonen ja Tove Jansson. Mikä onkaan Tove Janssonin supervoima? Mikä on sinun supervoimasi? 

P.S.  Suomen supernaisia löytyy myös facebookista.

Monikielisyyden juhlaa

Satakielikuukausi on monikielisyyttä juhliva jakso Kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja Maailman runouden päivän (21.3) välillä. Kuukautta on vietetty Suomessa vuosittain jo vuodesta 2015 lähtien. Kansainväliseltä nimeltään Multilingual Month juhlistaa kielellistä rikkautta. Tavoitteena on haastaa kaikki tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä eri näkökulmista. Vinkki haasteeseen: tutustu tuttuun teokseen vieraalla kielellä. Kokeile vaikkapa lukea samaa kirjaa kahdella kielellä rinnakkain!

Moni suomalaisen kirjailijan teos on käännetty – mahdollisesti monelle – vieraalle kielelle. Lastenkirjainstituutin ylläpitämästä Kolmen tähden tietoa -tietokannasta voit katsoa, mille kielille kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja on käännetty. Osa näistä teoksista löytyy myös Keski-kirjastojen kokoelmista. Jos suosikkiasi ei Keski-kirjastojen kokoelmista löydy, kurkkaa Monikieliseen kirjastoon. Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta se toimittaa aineistoa myös muualle Suomeen. Ota yhteys oman kirjastosi asiakaspalveluun ja kysy ohjeet asiointiin Monikielisessä kirjastossa.

Alla pari kirjaparia, jotka löydät suoraan Keski-kirjastojen kokoelmista. Nämä teokset voit siis tuttuun tapaan varata verkkokirjastostamme omaan lähikirjastoosi noutoa odottamaan. Lukuiloa – sadoilla kielillä!

Tomi Kontion kirjoittama kirja Koira nimeltään Kissa on rosoinen tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Koira syntyy pohjoisen metsissä. Se saa ainoana pentueen eloonjäävänä äidiltään nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä ajattelijoita.

”Sisaruksistasi tuli enkeleitä”, äiti sanoi. ”Ja sinusta tuli Kissa.” ”Kissat ovat itsenäisiä”, äiti sanoi minulle, kun olin pieni. ”Ja sinä tarvitset itsenäisyyttä, koska minun pitää jättää sinut.” Äiti pirautti muutaman kyyneleen ja lähti.

Itsenäinen Kissasta tuleekin – pakon edessä. Muutto etelän suurkaupunkiin tuntuu vain korostavan itsenäisyyttä – joka paljastuukin yksinäisyydeksi. Eikä elämää helpota se, että äiti opetti Kissalle, ettei kehenkään saa luottaa. Lopulta Kissa huomaa olevansa itsenäinen Kissa, joka ei uskalla luottaa kehenkään – ei edes itseensä.

Sitten Kissa kohtaa ihmisen, jonka nimi on Näätä. Näätä tietää, että on vaikea elää, jos ei luota kehenkään. Silloin on vain hyvin surullinen tai hyvin, hyvin itsenäinen. Tai sitten vain yksinäinen.

”Nyt se on loppu”, Näätä sanoi parta väpättäen. ”Mikä on loppu?” kysyin. ”Yksinäisyys.” Näätä kumartui eteeni ja katsoin minua suoraan silmiin. Hän tarttui niskaani ja painoi minut rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen sisällään kumisi suuri sydän.

Siitä lähtien Kissa ja Näätä eivät enää olleet yksinäisiä. He olivat ystäviä.

Koira nimeltään Kissa löytyy Keski-kirjastoista suomen lisäksi espanjaksi julkaistuna. Yle Areenasta voit kuunnella tarinan myös radioteatterin tulkintana.

Siri Kolun Me Rosvolat aloittaa kokonaisen rovoseikkailusarjan. Sarjan ensimmäinen osa löytyy Keski-kirjastoista myös persiaksi.

Rosvolat on nimensä mukaisesti rosvoperhe. Perheeseen kuuluvat äiti Hilda, isä Hurja-Kaarlo, pojat Kalle ja Kulta-Pete sekä perheen tytär, kaikessa täydellinen Hele. Rosvolan perhe ei rosvoa rahaa, ne on pelkkiä hiirenpiaruja – kuten kulta-Pete sanoisi. Sen sijaan Rosvolat rosvoavat kaikkea tarvitsemaansa. Mieluisimpia ovat irtokarkit, liha ja muut syömiset, barbit, täydelliset pelikortit sekä kaikenlainen lukeminen. Kesäkuun toisella viikolla ryöstösaaliiksi kuitenkin joutuu – tai pääsee – Vilja. Vilja ryöstetään Viljan isän uuden BMW:n takapenkiltä, siskonsa Vanamon vierestä, kesken mehevän sisaruskähinän, matkalla mummolaan. 

Se oli nopeasti ohi. Vanamo luuli sen olevan tositeeveetä, ja siinä kohti kun Hurja-Kaarlo nappasi karkkipussin ja minut takapenkiltä, hän oli hetken aikaa hyvin pettynyt. – Hei älä Viljaa ota, mä olen tosi paljon parempi kilpailija!

Alkuun Vilja on luonnollisestkin hämillään. Hän yrittää jopa karata kotiin kerran tai pari. Pian Viljan karkausyritykset loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Vilja huomaa, että kesästä Rosvoloiden parissa on to-DEL-la-kin – kuten Rosvolat asiaa painottaisivat – tulossa unohtumaton. Vilja oppii Rosvoloilta kesän aikana paljon rosvouksesta – ja elämästä yleensäkin. Hyvän maantierosvon on näytettävä maantierosvolta – aivan kuten presidentin on näytettävä presidentilt. Rosvon on oltava itsepäinen – mikäli rosvo ei ole itsepäinen, ei ylimääräisen omaisuuden siirtämistä kohteelta itselle saa toteutettua. Myös maine on tärkeää. Mainetta saadaan ryöstämällä paljon ja uskaliaasti. Mainetta voidaan saada myös kehittämällä oma merkkirikos. Merkkirikos on nokkela uusi ryöstötapa, jossa on käytetty erityistä kekseliäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Myös Vilja kehittää merkkirikoksen tuon kesän aikana. Se tulisikin olemaan täydellinen rikos. 

Kolmen seikkailu-unen jälkeen havahduin siihen, että mieleni oli keksinyt ratkaisun täydelliseen keikkaan. Kalle nukkui syvää unta ja mumisi tyynyynsä. MInä oli todella kutonut suunnitelman. Sellaisen, jossa minut unohtanut perheeni saisi ansionsa mukaan.

Ja vielä ripaus mörköjä. Pääkuvassa on esillä Tuutikki Tolosen Mörkövahti ranskankielisenä käännöksenä. Mörkövahdista lisää huhtikuun 2020 postauksessamme. Vaan kuinka sujuukaan mörköily ranskaksi?

Ystävyys voi yllättää

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta. Ylen Oppiminen -sivulla kerrotaan ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän alkuperästä olevan erilaisia käsityksiä. Päivää myös juhlitaan eri tavoin eri puolilla maailmaa. Päivän tunnus, ystävyyttä ja rakkautta kuvaava punainen sydän, lienee kuitenkin tuttu niin meillä kuin muuallakin.

Suomessa ystävänpäivän vietto on melko uusi tapa. Vasta 1980-luvulla päivän saattoi löytää kalentereistamme. Kerrotaan, että alun perin Valentinen päivänä saattoi rakkaudentunnustuksen lähettää salaisenkin ihailun kohteelle. Nykyisin suurin osa ystävänpäivän tervehdyksistä taitaa kuitenkin mennä jo valmiiksi tutuille ystäville ja läheisille.

Ystävänpäivän tervehdys voi olla postikortti, tekstiviesti tai lämmin halaus. Ystävänpäivää voi viettää vaikkapa yhdessä ystävän kanssa lukien. Päivää voi viettää myös niiden ystävien parissa, jotka odottavat sinua kirjankansien välissä.

Rose Lagercrantzin kirjassa Onnentyttö Dunne tutustumme ekaluokkalaiseen Dunneen. Dunne jännittää koulun alkua. Opettaja on kuitenkin mukava ja läksyjen tekokin on Dunnen mielestä mukavaa puuhaa koulun jälkeen. Parasta kuitenkin on, kun Dunne löytää luokaltaan uuden ystävän, Ella Fridan. Vaikka Dunnen elämässä on surujakin, tuo Ella Frida Dunnen elämään sellaista iloa, mitä vain paras ystävä tuoda voi. Ystävyys kantaa monen murheen yli. Ystävyys voi kantaa kilometrienkin taa.

Dunnen elämästä kerrotaan nyt jo sarjan seitsemässä kirjassa. Ystävyys Ella Fridan kanssa jatkuu, mutta samalla Dunne oppii, ettei ystävyys aina ole helppoa. Tarinat Dunnen arjesta iloineen ja suruineen ovat helposti lähestyttäviä, silti vahvoja ja raikkaita. Kurkkaa myös Tanjan ajatukset Dunnesta!

Aina ystävyyden syttyminen ei ole helppoa. Helpoiten ystävyys ehkä syntyy, kun uuden ystävän kanssa löytyy heti yhteisiä jutunaiheita tai yhteistä tekemistä – aivan kuten Dunnella ja Ella Fridalla. Joskus taas ystävyyden synnyttäminen vaatii vaivannäköä ja vähän kärsivällisyyttäkin. Kaisa Paaston kirjassa Anni kaverinkesyttäjä tutustumme Anniin, joka kokee olevansa kuin kaksi eri ihmistä, rippuen siitä, ollaanko koulussa vai kotona: kotona reipas ja hauska Anni onkin koulussa syrjään vetäytyvä ja vähän outokin. Mutta kuten Annin isoveli tietää: oudot ovat parhaita! Heidän kanssaan ystävyyden syntyminen vain vaatii ehkä himpun verran enemmän vaivannäköä. Ja vaivaa Anni päättää nyt nähdä. Hän suunnittelee kesyttävänsä itselleen kaverin, mutta lopulta kesyttäjää taitaakin tarvita Anni itse. Vaan kuinka kaverinkesytys oikein tapahtuukaan? Kurkkaa myös Tomin mietteet Annista!

Julian Goughin helppolukuinen kirjasarja Karhu ja Kaniini esittelee ensimmäisessä osassaan nimensä mukaisesti samassa metsässä asuvan karhun sekä kaniinin, jolla on kamalat tavat. Siinä missä karhu rakentaa kevään ensimmäistä lumiukkoaan laulellen, käyttäytyy kaniini kuin pahin äkäpussi. Vaan kuin vahingossa kaniini määrittelee ystävyyden – ainakin noin periaatteessa.

”Ainoastaan älykääpiö”, kaniini huomautti, ”lykkii lumipalloa YLÄMÄKEEN…” ”Ai miten niin,?” karhu kysyi.” ”Koska: painovoima.” ”Mikä se on?” karhu ihmetteli. ”Painovoima”, kaniini totesi tärkeänä, ”on kummallinen voima, joka vetää kaiken muun puoleen.” ”Jaa!” karhu nyökkäili. ”Ai niin kuin ystävyys?”

Karhu näkee ystävyyttä kaikkialla. Kaniini taas syö omaa kakkaansa. Lopuksi ystävykset rakentavat yhdessä tuumin lumiukon. Lukijan kasvoille leviää hymy.

Lastenkirjoissa ystävyys on lähes aina esillä – joko suoraan tai välillisesti. Ystävyyttä käsitteleviä lasten ja nuorten kirjoja voi löytää verkkokirjastosta esimerkiksi aihesanalla ystävyys. Hakutulos on varsin kattava. Rajaamalla tulosta vaikkapa aihesanoilla eläimet, erilaisuus tai auttaminen, hakutulos kaventuu. Tarinan keinoin voidaan kertoa ystävyydestä niin monella tapaa. Tarinoissa voidaan kertoa uuden ystävän löytämisestä, ystävän menettämisestä, yksinäisyydestä, sisarten välisestä ystävyydestä tai vaikkapa eläinystävistä.

Emilia Dziubakin tietokirjassa Ällistyttäviä ystävyksiä kerrotaan erilaisten ystävysten kohtaamisista kasvien ja eläinten maailmassa. Kirjan kertojaääni, hyvin erityinen kissa nimeltään Homeros, lähtee etsimään ystävyyttä. Haussa Homeroksella on täydellinen ystävä. Vaan mitä se oikeastaan tarkoittaakaan?

Homeros törmää matkallaan muun muassa ystäviin, jotka hoitavat toisiaan sekä ystäviin, jotka ovat ystäviä tietämättään. Homeros löytää myös täydelliset ystävät, mutta kohtaa myös valheellisia ystäviä. Kun pitkä matka alkaa väsyttää, on Homeroksen palattava kotiin. Ja kyllä, kotoa löytyy kuin löytyykin parhaan ystävän syli. Kirja lopussa voit leikkimielisesti testata millainen ystävä sinä olet. Oletko kuin kimalainen, kuin papu, vai kuin itse Homeros?

Kaikkien kanssa ei voi olla ystävä. Mutta ystävällinen voi aina olla. Ja joskus ystävyys voikin yllättää. Pelokkaintakin hiipijää.

Hui, sanoi aina Hui, mistä hänelle myös nimi siunaantui. Lähti matkaan yksin Hui – miten lie, noin vaarasta innostui. Oli alkuun vastassa otukset karmeat, oli matkaa vaikea taittaa. Miten perille pääsisi, voisiko joku pelolle kampoihin laittaa? Yllätti apu yllä joen, johti ystävyyteen, poisti pelon, tuon pikimustan noen.

Kuinka onnelliseksi voi tullakaan kun pelkonsa pystyy kohtaamaan. Sain sydänystäviä rakkaita kaksi, tulin moninverroin rohkeammaksi.

Pelotonta ystävänpäivää!

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkäsen kirjoittama ja kuvittama Kadonneiden eläinten saari on paikka, jossa elää toinen toistaan merkillisempiä eläimiä. Viimeisimpänä saarelle muuttaa pieni leijonanpentu, joka on kylläkin kaikkea muuta kuin leijonan pentu. Pentu on nimittäin Matiaksen pikkusisko Jenni, joka on pukeutunut leijona-asuun sirkuksen katsomoon. Eikä muuttaminenkaan ole oikea sana Jennin saarelle matkaamiselle: Jenni siepataan mukaan kesken sirkusesityksen.

Haluaisiko syntymäpäiväsankari Jenni tulla silittämään pikkuleijonaa? sirkustirehtööri kuulutti. Kyllä! Jenni kiljaisi ja porhalsi leijonanpennun luo. Juuri silloin tapahtui jotain kauheaa. Sirkuksen katon läpi syöksyi valtava mustavalkoinen hirviö. Se kahmaisi Jennin ja leijonanpennun kainaloonsa! Ennen kuin Matias ehti liikahtaakaan, hirviö hävisi saaliinsa kanssa esiripun taakse.

Matias ei jätä siskoaan pulaan. Yhdessä sirkuksen ihka oikean leijonan kanssa Matias lähtee hirviön perään. Hirviön jäljet johtavat saarelle, jossa Matiasta ja leijonaa on vastassa joukko outoja eläimiä. Mutta mihin Jenni on viety? Ja ehkä ennen kaikkea: miksi Jenni vietiin?

Kirjan tarinaan on kirjailtu huoli eläinlajien sukupuutosta maapallolla. Aivan pienimpiä kuulijoita hirviö voi aluksi pelottaa. Kun hirviön tarkoitusperät selviävät, häviää varmasti kuulijan pelkokin: saari onkin uhanalaisten eläinten suojapaikka eikä lainkaan pelottava. Leijonanpentukin pääsee lopulta kotiin.

Kirja löytyy myös valtakunnallisesta lasten ja nuorten e-kokoelmasta. Kokoelma löytyy tuttuun tapaan Keski-kirjastojen Ellibisistä. Reitin Ellibsiin löydät esimerkiksi Keksi-kirjastojen e-kirjastosta. Kurkaa kokoelmaan, lukemaan voit päästä vaikka heti!

Tarinat kartalla

Esittelen teille kaksi kartanpiirtäjää. Ensimmäisenä ajasta riippumaton tarkkailija, joka tutkii maailmankaikkeutta. Tarkkailija haluaa kartoittaa planeetta Maan, mutta tuskastuu toimen mahdottomuuteen.

Äsh, karttani eivät onnistu! Niistä tulee kylmiä ja persoonattomia! Palloa ei voi vääristämättä litistää yhdelle tasaiselle sivulle. Valtavaa maailmaa ei voi mahduttaa pieneen kuvaan! Mutta jos kartoistani tuleekin tarinoita – ja tarinoista karttoja?

Tarinakartat kertovat muun muassa näkymättömästä maailmasta ja puiden kokouksista. Näkymättömissä ovat suurten valtameren pohjat, jotka tunnetaan huonommin kuin Mars-planeetan pinta. Meri kätkee sisäänsä salaisuuksi vielä viisisataa vuotta löytöretkien jälkeen. Vanhat puut muistavat tarinoita, jotka ihmiset ovat unohtaneet. Metsät ovat lukemattomien hyönteisten ja lintujen koti, joista kaikilla on jonkinlinanen suhde puuhun. Kartoittajan mukaan kaikkein vanhin tunnettu puu ei kuitenkaan kasva metsässä. Se kasvaa Kuolemanlaaksossa.

Laura Ertamon ja Satu Konttisen teos Lumotun maan kartasto piirtää kartalle niin tutkimattomat vuoret kuin kasvien salajuonet. Karttojen lisäksi mukana on tarinoita karttojen kätköistä.

Kuvitellaan, kuinka eräänä kuumankosteana päivänä varhainen alkumehiläinen istahti vaatimattomalle kukinnolle lepäämään. Ehkä se piti lepopaikastaan. Ehkä se siirtyi toiselle samanlaiselle kukinnolle, ehkä löysi jonkin maukkaan kastepisaran. Se kasvi oli onnekas, sillä se oli juuri saanut avukseen siitepölykuriirin.

Deborah Marceron kirjoittamassa kirjassa Roosa ja jännittävät seikkailukartat tutustutaan myös kartoittamisen saloihin ja kuullaan tarinoita.

Roosa haluaa olla tutkimusmatkailja, pioneeri ja tiennäyttäjä. Hän haluaa löytää jotain sellaista, mitä ei ole vielä kukaan löytänyt. Mutta mitä se olisi, mistä sen löytäisi. Roosa päättää kartoittaa tiensä tutkumusmatkalle. Matkalle, jossa hänen sydämensä toimii kompassina. Roosan kartoilta voit löytää Haaveilunurmen, Keijusalamat, Ritariperhossaariston sekä Salaisen lymypaikan. Päätepysäkillä Rosa tuntee kuitenkin seisovansa tyhjin käsin. Esitelmätunnilla Rosa kertoo koulutovereilleen, ettei löytänyt retkillään mitään. Vaan mitä mieltä ovatkaan luokkatoverit?

Roosan kartat ovat täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Ehkäpä ne innostavat myös sinut kartoittamaan oman tarinasi.

24 lukua jouluun: Ruukin salaisuus

Eva Frantz on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa tarinoita sekä lapsille että aikuisille. Kustantamo S&S:n sivuilla Eva kertoo kirjoittavansa mieluiten jotain kauheaa mutta hauskaa. Evan kirjoittama Ruukin salaisuus on kirja, joka ei ole mielestäni lainkaan hauska. Sen sijaan jonkin verran kauhea se on. Mutta ei lainkaan liikaa, vaan juuri sopivasti. Sen verran kuin lastenkirjalta odottaa sopii. Vaan odotapas! Kyllähän kirjassa jotain hauskaakin on. Kirjassa on 24 lukua: yksi luku jokaiselle päivälle joulunodotukseen. Kauhean hauskaa!

He matkustivat merenrantaan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Flora oli kirjoittanut sen keittiön kalenteriin punaisella kuulakärkikynällä, ja merkintä näytti samaan aikaan jouluisalta ja hieman vihaiselta. Helmerinkylään!!!

Flora ja äiti ovat äidin päätöksellä muuttaneet joulukuuksi merenrannalle. Tuolla rannalla ei kuitenkaan uikkareita ja aurinkorasvaa tarvita. Sen sijaan laukkuihin pakataan villasukkia ja saappaat. Mukaan lähtevät myös Floran koulukirjat. Floran käydessä kotikoulua äiti kirjoittaisi kirjaansa. Alkumatka Helmerinkylään taittuu linja-autolla. Loputtomalta tuntuvan loppumatkan kävelyurakan päätteeksi Flora ja äiti saapuvat ikivanhalta näyttävän mökin eteen. Tuossako meidän on tarkoitus asua? Flora ihmettelee. Miten sinne edes pääsee sisään?

Äiti tarttuu porttiin. Ensin hän nykäisi sitä, sitten työnsi. Portti ei auennut. Jo nyt on kumma, äiti puuskahti. Yrittäisinkö minä? Kaikin mokomin, se on kai ruostunut kiinni tai jotain. Äiti astui sivuun, ja Flora tarttui kahvaan. Portti avautui kitisten, kuulosti melkein kuin se olisi sanonut ”ha-haa”.

Flora avaa portin, eikä mikään enää ole niin kuin ennen.

Portin takaa paljastuu äidin vuokraama, lopulta viihtyisäksi osoittautuva portinvartijan talo. Aidatulta piha-alueelta löytyy myös pieni pyykkitupa, jonka asukas – Fridolf – heidät vastaan ottaa.

Vai niin. Vai sillä tavalla, hän sanoo mietteliäs ilme kasvoillaan.

Flora ihmettelee Fridolfin vastaanottoa: Vai niin. Miksi ei: Tervetuloa! Tai: Kuinka matkanne sujui? Fridolf vaikuttaa siltä, ettei hän vieraita olisi kaivannut. Miksi vuokrata mökkiä, jos vieraat pihalla ovat niin vastenmielisiä. Oli miten oli, Fridolf kertoo, että alueelta löytyvät myös autotalli sekä vanha hevostalli, muutama maatalo ja talvipuutarha sekä tietenkin kartano. Kartano! Tämä herättää Floran lopullisesti. Mikä huikea ilmestys! Mutta asumaton ja ränsistynyt. Miksi kartano on ollut asumaton kokonaiset viisikymmentä vuotta?

Kartano vetää Floraa puoleensa. Portinvartijan talossakin hän tuntee olonsa rennoksi, on kuin talo olisi hänelle entuudestaan tuttu. Flora tunteekin itsensä jo hieman iloisemmaksi. Ilmakin näyttää kirkastuneen. Vaan onko kyse sääilmiöstä, vai jostain ihan muusta?

Jostakin kumman syystä ulkona näytti nyt paljon valoisammalta kuin heidän tullessaan, vaikka ilta oli jo pitkällä. Oliko sumu hälvennyt ja kuu tullut esiin? Siinä samassa hän näki jonkin valkoisen häilähtävän ikkunan takana. Eikä siinä kaikki, sillä ulkoa kuului rapinaa. Aivan kuin kuiskaus. Se on hän!

Ruukin salaisuuden 24 lukua voi käyttää joulukalenterina: luku kerrallaan kohti jouluaattoa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan vahdi lukutahtia. Kirjan voi myös ahmia kerralla loppuun.

Lisää joulunodotukseen soveltuvia kirjoja löydät verkkokirjaston suosikeista. Klikkaa itsesi sisään keski.finna.fi -> Lapset

Iloista joulunodotusta kaikenlaisten lukukokemusten parissa!

Romeo ja hirviöt

Mari Luoma on kirjoittanut ja kuvittanut sarjakuvateoksen Romeosta, joka joutuu kummallisten hirviöiden kaitsemaksi kartanossa. Kartano toimii Addisonin suvun opinahjona 12-vuotta täyttäneille suvun jäsenille. Nille, jotka sinne uskaltautuvat.

Romeon isoisoisoisosetä Lordi Augustus Albert Addissonin testamentin mukaan kartanon perii se, joka ensimmäisenä Addisonin kartanosta erinomaisin arvosanoin valmistuu. Siihen asti kartanoa ja muuta sedän omaisuutta hallinoi sedän valitsemat neljä herrasmiestä, jotka myös ovat vastuussa Addisonin kartanossa tapahtuvasta opetuksesta.

Addisonien sukuun kuuluvana Romeolla on oikeus osallistua ”kilpailuun” perinnöstä. Kartanoon saavuttuaan Romeo kohtaa serkkunsa Jillianin. Jillian vetää Romeon mukaan salapoliisipuuhiin. Hän on nimittäin vakuuttunut, että koulussa tapahtuu jotain kummallista. Jillianin veli palasi koulusta hermoraunion kourissa. Kaksi serkkua katosi kokonaan. Mitä koulussa oikein tapahtuu?

Vaan keitä ovat nuo sedän valitsemat herrasmiehet? Yksi viihtyy vain pimeässä, toinen muuttuu täysikuulla kovin karvaiseksi. Kolmannella ei tunnu olevan lainkaan kiinteää olomuotoa, neljäs pudottelee raajojaan. Kuinka käy Romeon herrasmiesten kaitsennassa?

Sarjakuva sopii alakoululaisen kirjapinoon. Tarina sisältää kauhukertomuksista tuttuja hahmoja, mutta tunnelmaa keventää huumorin pilkahdukset. Tarinan loppu antaa ymmärtää, että jatkoa on luvassa. Sitä odotellessa voi lukea vaikkapa Anu Holopaisen Iik!-sarjan teoksia. Valitsetko vampyyrit vai demonikuiskaajan?