Ylistys ystävyydelle

Tässäpä kirja tunteista, sillä tätä opusta lukiessa saa makeat naurut, kihisee kiukusta epäoikeudenmukaisuuden vuoksi ja vuodattaa kyyneleen tai pari (tai saavillisen), koska on lukenut jotain kaunista ja sydämeen käyvää. Keskiyön jengi on suositun brittikirjailijan ja näyttelijän David Walliamsin kynästä. Hän on jälleen kerran kirjoittanut huumoria pursuavan ja samalla koskettavan kirjan ystävyydestä, rohkeudesta ja unelmien tavoittelusta.

Tarina alkaa, kun 12-vuotias Tom saa tällin päähänsä liikuntatunnilla ja joutuu sairaalaan. Antiikkisessa Lordi Funtin sairaalassa häntä odottaa varsin persoonallinen henkilökunta: muun muassa kammottavan näköinen Kantaja (yleismies), arka vastavalmistunut ja pyörtyilevä tohtori Luppers, julma ylihoitaja, hieman hassahtanut keittäjätär Tootsie sekä arvoisa johtaja Sir Quentin Stillers.

Tom jää lastenosastolle ylihoitajan valvovan silmän alle odottamaan seuraavan päivän röntgen-kuvausta. Yöllä tapahtuu jotakin kummallista ja salaista, eikä Tom haluaisikaan lähteä sairaalasta kuvauksen jälkeen, vaikka onkin jo kunnossa. Paluu kolkkoon ja ankaraan sisäoppilaitokseen tuntuu liian inhottavalta (koulukavereiden jekut, kuten lemuavan sukan pakkosyönti, tai siansorkkapäällysteinen paahtoleipä aamiaiseksi eivät kyllä kuulosta mukavalta).

Tom hämää nerokkaasti tohtori Luppersia ja saa jäädä jatkotutkimuksiin. Seuraa seikkailuja sairaalan öisillä käytävillä ja kellarissa, monia läheltä piti -tilanteita ja paljon suklaansyöntiä.

Jotkin kirjan aikuiset ovat kauheudessaan hirvittäviä, liioiteltuja, toisaalta naurettavia ja helposti huijattavia. Onneksi joukossa on muutama ihana, lämminsydäminen ja viisas aikuinen. Tilanteet ja henkilöhahmot ovat hetkittäin vedetty aika ”överiksi”. Lapset ovat nokkelia ja herkkiä, he näyttäytyvät inhimillisinä, rohkeina, myötätuntoisina, he kehittyvät ja kasvavat henkisesti.

Kirja kertoo: vaikka olet pieni, voit vaikuttaa asioihin. Yhdessä ystävän kanssa voit saavuttaa ihmeitä, kunhan annat mielikuvituksesi laukata. Kirja käsittelee myös koulukiusaamista ja yksinäisyyttä. Aikuiselle ja vanhemmalle muistutellaan lempeästi, mitä lapset heiltä kaikkein eniten odottavat.

Keskiyön jengi on suositeltavaa lukemista kaikenikäisille alakoululaisista lähtien. Kirjassa on runsas, Tony Rossin loihtima mustavalkoinen kuvitus, joka tekee tästä paksuhkosta kirjasta helposti lähestyttävän. Pienempien alakoululaisten kanssa lukisin yhdessä, jotta voi hankalampia kohtia pohtia turvallisesti aikuisen kanssa. Ja nauraa yhdessä. 😊

Vinkin kirjoitti Iiris pääkirjastolta.

Valkeantuoja

Taaro, nuori santselainen, lähtee kotikylästään vuorilta etsimään omaa kumpastaan, eläintä, josta tulee santselaisen kumppani loppuelämäksi. Reissullaan Taaro joutuu vaikeuksiin, jotka lopulta johdattavat hänet yksiin vaarroslaisen sisarusparin Natan ja Liekon kanssa.

Myös Nata ja Liekko etsivät jotain. Heidän kotikylästään on varastettu yksi mahtaista, jotka ylläpitävät kylän hyvinvointia. Varastettu mahdas on Valkeantuoja, joka nimensä mukaisesti tuo kylään valon. Sisarukset epäilevät varkaaksi Suomuskan Tyrkyslästä kotoisin olevaa Alvaa.

Alva ei kuitenkaan ole sisarusten etsimä varas. Mutta hänkin etsii jotain. Valtakunnan mahtavin rosvojoukko on kaapannut Alvan veljen kostoksi tämän veloista. Alva aikoo löytää veljensä ja pelastaa tämän rosvojen kynsistä.

Kaikki neljä ovat siis matkalla jonnekin, löytääkseen jotain. Jokainen heistä voi onnistua tavoitteessaan, mikäli he vain yhdistävät voimansa.

Elina Rouhiaisen Valkeantuoja käynnistää Nelimaan lasten seikkailut. Tarina kaappaa lukijansa mukaan jo ensimetreillä. Kaisa Rannan kuvitus on virkistävän omaperäinen ja sopii tarinan henkeen.

Seikkailu taruolentojen maassa

Cavallonissa asustaa viisi kansaa – sotaisat yksisarviset, kirjaviisaat kentaurit, siivekkäät pegasokset, merellä vaanivat vedenhevoset ja kansoista vähäarvoisimmat, orjinakin pidetyt ihmiset. Sata vuotta sitten käydyn sodan jälkeen kansat ovat hajaantuneet riitaisasti omille alueilleen, vain Vapaakaupungissa kansat elävät sovussa ja keskinäisessä kunnioituksessa. Ja tänä iltana juhlittaisiin aseleposopimusta.

Karnevaalikojut ja juhlakoristelut luhistuvat kuitenkin alkuunsa, kun kaupunkiin hyökätään taivaalta. Sana kiirii, taas ovat verenhimoiset pegasokset hyökänneet. Jäljelle jää sekasortoa ja hävitystä. Pian virallisetkin historiankirjoittajat toitottavat pegasosten olevan syyllisiä. Nuori kentauri Lysander on eri mieltä, todisteet puhuvat aivan jotain muuta, mutta niistä vaietaan. Aletaan valmistella sotaa pegasoksia vastaan.

Pakolaisvirrat kulkevat kaupungista poispäin, niiden mukana yksi tarinan päähenkilöistä, Tal-poika, jonka vanhemmat ovat menehtyneet hyökkäyksessä. Taistelun riuduttamat ihmiset jäävät pian raakojen yksisarvisten vangeiksi. Edessä on loputonta raatamista orjana. Tai olisi, ellei Tal kohtaisi yksisarvista nimeltä Tordred. Outo ylimaallinen yhteys sitoo heidät.

Tarinan kolmas päähenkilö on nuori Nixi-tyttö, kauan omillaan ollut lapsijengin johtaja. Myrskyisellä merellä hän huuhtoutuu aaltoihin ja jää vedenhevosten kynsiin. Edessä ei ole kuitenkaan kuolema vaan jotakin vielä pahempaa…

Lysander, Tal ja Nixi ajautuvat omilla tahoillaan kohti sotaa tapahtumien vyöryessä eteenpäin. Onko yhteenotto väistämätön ja miten siitä voi selvitä? Kuka tai ketkä todella ovat hyökkäyksen takana?

Kim Foresterin Cavallonin kronikat -sarjan avausosa Pegasosten viha on fantasiaa, joka kiinnostaa varmasti esimerkiksi Narnian tarinoiden ja Soturikissojen ystäviä. Kirja käsittelee maan ylikulutuksesta seuranneita kansojen erimielisyyksiä ja sodankäyntiä, ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä, vallankäyttöä sekä valeuutisia – monia meillekin hyvin ajankohtaisia ja isoja teemoja. Kirjassa on mielenkiintoisesti keikautettu eri lajien keskinäiset roolit. Ihmiset ovatkin alakynnessä, monet kouluttamattomia ja kasvottomaksi työvoimaksi sysättyjä, hevoseläimet eri muodoissaan vahvoja, viisaita ja vallassa olevia. Ainakin omasta mielestään. Kirja haastaa kysymään, millä perusteella luokittelet ja arvotat muita, kuinka paljon annat ennakkoluulojen sanella ajatuksiasi ja tekojasi.

Mukana on kosolti taisteluita, seikkailua, ihmeolentoja, kiperiä pelastumisia, yliluonnollisuutta ja vaatimattomia sankareita, kuten hyvässä tarinassa kuuluukin. Suosittelisin kirjaa hieman kokeneemmalle lukijalle, joka jaksaa seurata useamman päähenkilön vaiheita sekä lukuisia juonenkäänteitä.

Kaiken kaikkiaan kirja yllätti minut myönteisesti – yksityiskohtainen fantasiamaailma piti mukanaan tiiviisti ja viimeiset sivut kääntyivät loppuun aivan liian pian. Onneksi kirjalle on tulossa jatkoa kolmen osan verran. Peukku tälle!

Vinkin kirjoitti Iiris.

Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 1

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli ensimmäisessä kokoontumisessaan teoksia Hulivili ja oikkuileva ilmasto sekä Elämäni pohjalla – yksinäisen aksolotlin tarina.

Tiina Nygårdin teoksen päähenkilö Hulivili on vilkas ihmisenalku, joka odottaa malttamattomana kesän alkua. Kasvimaalla puuhastelu on Hulivilin lempipuuhaa. Kasvatukseen päätyvät niin tomaatit, paprikat kuin kalapuikotkin. Aluksi kasvimaata vaivaa kuivuus, sitten rankkasade taivuttaa kasvimaan pienet kasvinalut maata vasten. Tällainen ilmaston oikuttelu turhauttaa Huliviliä. Kiukkuisena Hulivili toruu puutarhassa ruokailevaa etanaakin.

Ensin oli kuivaa, sitten satoi liikaa, ja nyt sinä tulet syömään minun kasvini. Epäreilua!

Säikähdyksestä toivuttuaan etana nyökytteli ymmärtäväisenä Hulivilin turhautumiselle.

ilmasto muuttuu, ystäväni.” Hulivili katsoi etanaa hämmästyneenä ja kysyi: ”Mikä ihmeen ilmasto? Minä puhuin säästä.” Silloin Irmeli-etana laittoi lasit silmilleen ja alkoi kertoa.

Ääneenlukukirjaksikin sopiva teos löytää kuulijansa koulun aloitusiän molemmin puolin. Kirjan värikäs kuvitus raikastaa ilmastotiedolla höystettyä tarinaa. Yhdessä aikuisen kanssa pieni lukija voi innostua etsimään tarinassa esiin tuoduista asioista lisätietoa. Hulivin kanssa ilmastonmuutosta kannattaakin pohtia porukalla.

Linda Bondestamin teos Elämäni pohjalla – yksinäisen aksolotlin tarina kertoo nimensä mukaisesti poikkeuksellisen yksinäisestä aksolotlista. Mutta ei hätää! Tarvitaan vain hieman liiallista kuumuutta, raivoavia myrskyjä sekä jättiaaltoja, jotta jotain uutta syntyy. Lopulta elämä pohjalla on huippuihanaa! Kirjan kaunis kuvitus ja kujeileva (kuva)kerronta kuljettavat aksolotlin yksinäisyydestä iloon. Meille köntyksille taisikin sitten käydä vähän huonommin.

Luonnossa aksolotli on äärimmäisen uhanalainen. Valtaosa aksolotleista elääkin ihmisen hoivissa lemmikkeinä ja koe-eläiminä. Aksolotliin voit tutustua myös Korkeasaaressa.

Olkaa kunnolla ja seikkailunhaluisia!

Kun avasin ensimmäisen kerran Seikkailijan käsikirjan (toim. Teddy Keen Nemo, 2020) mietin ristiriitaisesti että kirja muistuttaa jotain – ja silti, ettei kirja muistuta yhtään mitään aiempaa lukemaani. Runsaasti kuvitetun kirjan sivuja käännellessä melkein huudahtaa ääneen ihastuksesta. Ensisilmäyksellä siinä on paljon yksityiskohtaisia ja havainnollisia kuvia, jotka antavat käytännön vinkkejä luonnossa seikkailemiseen ja selviämiseen. Mutta etenkin sen isokokoiset aukeamat levittäytyvät eteen kuin henkeäsalpaava maisema, tai tunnelmallinen hetki iltanuotiolla.

Jos lähdet etsimään, löydät varmasti.

Tuntematon seikkailija

Teddy Keenin toimittama kirja alkaa kehystarinalla jossa tuntemattoman seikkailijan muistiinpanot löytyvät Amazonin sademetsästä vanhasta hylätystä majasta, kaatuneiden palmujen alta. Ruostuneessa metallilaatikossa on muovipusseihin kiedottuina muistikirjoja ja luonnosvihkoja – ja kirje. Kirjeessä tuntemattomaksi jäänyt seikkailija ohjeistaa löytäjäänsä selkeäsanaisesti: Olkaa kunnolla ja seikkailunhaluisia!

Ja seikkailuun totisesti päästään jo kirjan sivuja kääntämällä; telttailemaan Saharassa, yöpymään lumen alla, kuuntelemaan hiljaisuutta jättimäisten punapuiden metsään, ihailemaan lumoavia revontulia tai yöpymään puumajassa Papuan sademetsän uumenissa.

Tärkeämpää kuin seikkaileminen maailman toiselle laidalle, on kuitenkin seikkailu itse. Paikka voi olla lähelläkin, tärkeintä on lähteä. Ennen sitä on kuitenkin hyvä varmistaa joitakin asioita. Kirja tarjoaa runsaasti vinkkejä sekä myös suoria neuvoja tukimusretkeilijöille. On syytä muistaa säähän ja reittiin tutustumisen ohella myös kertoa suunnitelmista jollekin, joka ei ole lähdössä mukaan että hän tietää, minne olette menossa, mitä reittiä ja milloin teidän pitäisi palata. Ryhmä etenee aina myös heikoimman tahtiin. Ketään ei jätetä jälkeen.

Kirja ohjeistaa myös: Nuku luonnon keskellä, jos vain voit. Vaikka telttailisit omalla pihalla, voit tuntea olevasti kaukana kotoa kun luonto tulee luoksesi vaikkapa tähtitaivaana retkieväitä syödessäsi.

Ripauksella rohkeutta, perustaitojja ja suunnittelua lähiympäristönkin paikoista voi löytää seikkailuja.

Tutkimusmatkailija Ernest Shackleton kirjoitti kerran: Ihmisluontoon kuuluu tutkia ja kurottaa kohti tuntematonta. Epäonnistua voi vain, jos ohittaa tämän kutsun.” Uskon, että hän oli oikeassa

Tuntematon seikkailija

Ai niin, ja mitä Seikkailijan käsikirja mielessäni muistutti? Sen kuvitus ja tyyli ovat aivan omanlaisensa. Neuvot joita se tarjoaa, olivat osittain kuitenkin tunnistettavia. Innostuin lapsena Sudenpentujen käsikirjasta, jossa on ohjeita luonnossa selviytymiseen, mutta paljon myös muuta mielenkiintoista puuhaa leijan lennättämisestä oman kirjaston perustamiseen!

Sudenpentujen käsikirjasta (Tammi) ilmestyi v. 2020 uusintapainos joka innostaa kokeilemaan klassikkovinkkejä. Samana vuonna ilmestyi myös Maria Kangaskortetin kirja Ruutuvapaata koululaisille.

Jos kiinnostuit Seikkailijan käsikirjasta, saattaisit pitää myös näistä:

  • Sudenpentujen käsikirja (Tammi up. 2020)
  • Schofield: Villin sään kirja : tekemistä sateeseen, tuuleen ja tuiskuun (Lasten keskus 2013)
  • Meskanen: Pieni majakirja (Tammi 2006)
  • Kangaskortet: Ruutuvapaata koululaisille ja Ruutuvapaata : puuhaa leikki-ikäisille (Otava 2020 ja 2019)

Kevät on kasvien aikaa!

Tässä vaiheessa kevättä viherpeukalot alkavat miettiä millaisia taimia alkaisivat kasvatella ja he tilailevat siemeniä kotiin. Siemeniä ja kasveja on joka lähtöön ja joskus joukkoon mahtuu yllätyksiä. Mitäpä jos hankkisitkin vahingossa tai tahallaan Lohikäärmeen siemeniä?

Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille -kirjasta saat ohjeet lohikäärmeen istutukseen. Ei nimittäin ole aivan yhdentekevää millaisia ajatuksia mietit, kun kasvattelet lohikäärmeen siemeniä. Harkitse siis tarkkaan ennen kuin alat kasvatushommiin.

Mullassa pullistuu suomurinta
säröilee ruukun savipinta
RÄKS!
ja pölypilven keskelle komeilee
kelmien kelmi
petojen helmi.
Otuksen silmissä leimuaa lieska.
Sinä kuplit kuin uunissa paistuva rieska
ja huoneessa haisee rikki.

OLIKO LOHIKÄÄRMEEN KASVATUS SITTENKIN VIKATIKKI?

Jos kasvatus eteni jo pidemmälle ja huomaat että kotonasi asustaa lohikäärme, saat kirjasta ohjeita arkisiin juttuihin. Opit sen, mitä lohikäärmeen ruokavalioon kuuluu (myös näkymättämiä asioita) ja mitä voi kokeilla, jos lohikäärme on yksinäinen:

HAKKAA SILTÄ PÄÄ!

Käärme ei mene pilalle –
kaksi päätä kasvaa sen tilalle.
Tsak!

Varaudu myös rahallisesti, koska lohikäärmeen omistaminen ei ole ihan halpaa hommaa!

[…] varaudu investoimaan pesäkoloihin.
Lohikäärmeet kaipaavat omiin oloihin.
Kun käärme on niin iso rontti
että sen siirtämiseen tarvitaan kontti
on tarpeen ostaa tontti.
Joskus lohikäärme kasvaa niin valtavaksi, että se mahtuu  ainoastaan avaruuteen!

Tosin kaikki lohikäärmeet eivät kasva isoiksi. Saattaahan olla, että sinun siemenestäsi kasvaakin aivan pikkiriikkinen lohikäärme.  

Näitä Emilia Lehtosen kirjoja on hauskaa lukea ääneen ja oikein herkutella kulmikkailla sanoilla ja riimeillä. Runoilla voi revitellä!

Jos tämän tyyppinen kuvitus ja runoilu innostaa, niin kannattaa kurkata vaikkapa nämä kirjat, jotka Emilia Lehtinen ja Laura Valojärvi ovat yhdessä tehneet: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti ja Kulta, voisitko syöstä tulta?

Postauksen kirjaili Laura.

Näkymätön Nelly

Nelly on muuttanut asumaan isän ja tämän uuden puolison Saanan luokse. Uusi koti, uusi koulu, uudet kaverit… Niin mitkä kaverit? Nelly on tullut kouluun kesken lukuvuoden ja tuntuu, että kaikilla on jo ystävät, yhteiset jutut ja hassuttelut. Kotona Nelly ei oikein tule toimeen äitipuoli Saanan kanssa ja uusi pikkuveli Nemo tuntuu olevan kaiken keskipiste.

Huomaako Nellyä kukaan? Välittääkö kukaan, mitä Nelly kaikesta ajattelee?  

Yllättäen koulun harrastepäivässä Nelly bongaa luistelujoukkue IceLoven ilmoituksen ja onnistuu kinuamaan isältä luvan osallistua koeluisteluun. Luistelu ja uuteen porukkaan mukaan meneminen eivät kuitenkaan ole niin helppoja juttuja kuin Nelly on kuvitellut.  Mitä tästä kaikesta oikein tulee? 

Henna Helmin Nellyn uudet kuviot on lämminhenkinen ja helppolukuinen kirja muutoksesta, kasvusta ja ystävyydestä. Siinä kuvataan hyvin, miltä tuntuu olla “se uusi” ja ulkopuolinen. Kirjassa ei onneksi vaivuta liian synkkiin tunnelmiin. Suosittelen kolkkinelkeille ja sitä vanhemmille. 

Kirja aloittaa IceLove-sarjan, jonka jokaisessa osassa seurataan luistelujoukkueen eri jäsenen elämää.  

Jos kiinnostuit IceLove-sarjasta, saattaisit pitää myös näistä: 

Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippii!

Teatteriaiheinen hyvän mielen kirja alakoululaisesta Tippiistä, joka aloittaa näytelmäkerhossa – hauskaa luettavaa, mukana paljon tietoa esiintymisestä. Voi aiheuttaa teatterikärpäsen puraisun!  

Teija Huusko: Balettia, Alina!

12-vuotias Alina jatkaa balettiopintojaan, mutta tänä vuonna hänellä on uusi baletinopettaja, joka ei tunnu huomaavaan Alinaa ollenkaan. Lisäksi ryhmään on tullut uusia oppilaita, myös komea ja taitava tanssija Jasper. Harrastusvuosi huipentuu loppunäytökseen – kuka saa tanssia ihanan Jasperin kanssa pääroolissa? 

Postauksen kirjoitti Iiris.

Hauska, hauska maailma

Richard Scarryn It’s a busy, busy world vuodelta 1965 julkaistiin melko tuoreeltaan suomeksi vuonna 1967 nimellä Hauska, hauska maailma (Tammen isot kultaiset kirjat). Vuosikymmenten aikana tästä teoksesta on tullut lastenkirjaklassikko ja uusia painoksia on otettu useita.

Hauska, hauska maailma koostuu eri maihin tai kaupunkeihin sijoittuvista tarinoista, joissa seikkailevat ihmismäisesti käyttäytyvät eläimet. Australiassa hoitajakenguru huolehtii koalavauvoista, intialainen tiikerisotilas ihmettelee saamaansa ennustusta, skotlanninterrieri soittaa säkkipilliä, ja niin edelleen.  

Vuonna 2020 ilmestyneen painoksen kannessa lukee ”Mukana aiemmin suomeksi julkaisemattomat tarinat”. Todellakin: sivumäärä on kasvanut 91:een, kun se aikaisemmissa painoksissa oli 63. Mitä meiltä suomalaisilta on pimitetty kaikki nämä vuodet? Asia piti tarkistaa välittömästi.

Tähdellä merkittyjä tarinoita ei ollut aikaisemmissa painoksissa.

Ensimmäinen ajatus on, että näissä poisjätetyissä tarinoissa on jotain epäilyttävää tai kenties Suomen silloiseen ulkopoliittiseen tilanteeseen sopimatonta sisältöä. Toinen ajatus on, että laadullisesti huonoimmat tarinat on päätetty jättää pois. Kumpikaan näistä teorioista ei saa vahvistusta: nyt julkaistut tarinat eivät laadultaan tai luonteeltaan poikkea muista, vaan ne ovat samanlaista harmitonta kohellusta ovat kuin muutkin.

Tein hieman salapoliisityötä erikielisten käännösten suhteen. Alkuperäisessä englanninkielisessä teoksessa on noin (riippuu vähän lähteestä) 90 sivua ja samoin suurimmassa osassa käännöksistä. Mutta vuonna 1967 ilmestyneet suomalainen, tanskalainen ja ruotsalainen versio ovat kaikki 63-sivuisia. Olisivatko pohjoismaiset kustantajat tehneet yhteistyötä ja – syystä tai toisesta – päättäneet karsia osan tarinoista pois? Vai onko suomennos tehty ruotsinnoksen tai tanskannoksen pohjalta? Sekään ei selvinnyt, onko pohjoismaisissa versioissa samat tarinat.

Erilaisia kokoelmaversioita on muitakin: saksalaisista kirjastotietokannoista löytyi tieto saksannoksesta nimellä Mein allerschönstes EUROPA Reisebuch, jossa on 60 sivua. Olisikohan niin, että tässä versiossa on vain Euroopan maihin sijoittuvia tarinoita? Ainakin Amazon.de:ssa myynnissä olevan yksilön kuvat viittaavat siihen, mutta sisällysluettelosivua ei valitettavasti ole kuvattu.

Mutta palataan suomalaisiin painoksiin. Vaikka vuosikymmenet ovat vaihtuneet ja maailma muuttunut, eri painoksissa on hyvin vähän eroja. Marjatta Kurenniemen suomennos vuodelta 1967 kelpaa edelleen 2020 painokseen ja kuvitus on pieniä värivaihteluja lukuun ottamatta muuttumaton. Eikä näissä mitään ongelmaa olekaan, niiltä osin kirja toimii hyvin edelleen.

Maija tarvitsee auttajaa.

Kuitenkin: kirjan tarinat heijastelevat kirjoittamisajankohtansa asenteita, valitettavasti. Valtaosa merkittävistä päähenkilöistä on miehiä, naiset ovat sivurooleissa, joko vaimoina tai pulaan joutuneina aputoimenpiteiden kohteina. Kirjan Eurooppa-keskeisyys ei sekään ole ihan tätä päivää: 19 kirjan 33 tarinasta sijoittuu Eurooppaan ja vain seitsemän Aasiaan, Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan.

Lisää raskauttavia esimerkkejä: tarkemmin määrittelemättömään Afrikan maahan sijoittuvassa tarinassa päähenkilönä on länsimainen luontokuvaaja ja paikalliset ovat pukeutumisestaan huolimatta villieläimiä. Egyptiin sijoittuvassa tarinassa brittiläiseltä vaikuttava egyptologi on tarinan tolkullisin hahmo. Etelä-Amerikassa käydään vain karnevaalituristina.

Afrikkalaiset ovat eläiminäkin eläimellisempiä?

Joitakin muita Scarryn teoksia on päivitetty, kuten täällä ansiokkaasti osoitetaan. Esimerkiksi aikaisemmissa painoksissa olleita sukupuolirooleja on muutettu monipuolisemmiksi: keittiössä voivat ruokaa laittaa muutkin kuin perheen äiti ja lentokoneessa naisen paikka voi olla myös kapteenina eikä vain viehättävänä lentoemäntänä. Tällaisilla asioilla on merkitystä, erityisesti suosituissa lastenkirjoissa.

Hauska, hauska maailma -kirjaa ei kuitenkaan ole päivitetty. Tarinallisten valuvikojen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin lisätä, poistaa tai korvata yksittäisiä asioita kuvissa. Näin ollen – niin paljon kuin minulla tähän kirjaan liittyykin lämpimiä fiiliksiä – en voi tätä varauksetta suositella. Lukijan kannattaa ainakin pitää mielessä kirjan alkuperäinen julkaisuajankohta.

En minä tätä kirjaa silti myrkkykaappiinkaan ole siirtämässä. Scarryn pöhköhuumori toimii edelleen. Kyllä minua naurattaa vaikkapa Linna Tanskassa -aukeama: ”Älä mene tykinpiippuun, ellet ole tykinkuula.” Ja jos kirja tuntuu omien arvojen ja näkemysten vastaiselta, sitä ei ole pakko lukea. Kansainvälisyyskasvatusta ajatellen kannattaakin tarttua johonkin tuoreempaan teokseen, vinkkejä voi poimia esimerkiksi täältä ja täältä.

Postauksen kirjoitti Aapo pääkirjastolta.