Ilmarin ihmelääke

Yleensä isoäidit ovat herttaisia, ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä, mutta ei Ilmarin Mummo. Tämä istui kaiket päivät tuolissaan ikkunan vieressä ja marisi ja narisi, jankutti ja vatkutti ja valitti kaikesta mahdollisesta.

Kiitoksia on turha odottaa, vaikka Ilmari kuinka yrittää auttaa ja palvella mummoaan. Mummo ei välitä kuin itsestään. Ei siis mikään ihme, että Ilmari ei mitenkään erityisesti pidä mummosta. Hän ei todellakaan ilahdu, kun joutuu jäämään mummoaan hoitamaan, kun äiti lähtee kauppaan. Silloin, kun isä ja äiti ovat pois, Mummo on aina erityisen kamala Ilmarille ja pelottelee häntä kaikin mahdollisin konstein.  Ilmari miettii, voisiko Mummo olla ihan oikea noita, niin karmaisevia ja ällöttäviä hän ja hänen juttunsa ovat.

Ilmari aivan aidosti vihaa ja pelkää Mummoaan. Jotenkin Mummon nariseva suu, joka muistuttaa koiran peräaukkoa tulisi tukkia. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Ilmari olisi voinut laittaa kiinanpommin Mummon tuolin alle tai ujuttaa pitkän vihreän käärmeen Mummon niskaan. Ongelmana vain on, ettei hänellä ole kiinanpommia eikä vihreää käärmettä. Lopulta Ilmarin silmiin osuu Mummon lääkepullo. Lääkettä annettiin mummolle neljä kertaa päivässä, siihenhän voisi keksiä jotain pientä lisuketta, joka parantaisi hirviö-Mummon tai posauttaisi häneltä päälaen. Tuumasta toimeen, Ilmari alkaa kasata kattilaan lääkettä Mummolle mitä oudoimmista aineksista kuten hiusshampoo, hammastahna, partavaahto, kynsilakka, karvanpoistaja, lattiavaha, chili-kastike, lampaiden desinfiointiliuos. 

Viimeinen pullo oli täynnä kelmeän vihreitä pillereitä. SIANPILLEREITÄ, ilmoitti etiketti. SIOILLE, JOTKA KÄRSIVÄT LIHAPIIKEISTÄ, AROISTA SORKISTA, HARJASKADOSTA JA SIKA TAUDISTA. YKSI PILLERI PÄIVÄSSÄ. VAKAVISSA TAPAUKSISSA VOIDAN ANTAA KAKSI PILLERIÄ PÄIVÄSSÄ. YLIANNOSTUS PANEE SIAN ROKKAAMAAN.

Keittiössä Ilmari kuumentaa lääkeseoksen. Vielä pieni tujaus ruskeaa maalia ja värikin on kohdallaan. On aika tarjoilla Mummolle annos uutta lääkettä.

“ Sillä lailla!” Ilmari hihkaisi. “Niele se!” Ilmari työnsi lusikan syvälle Mummon suuhun ja kaatoi sekoituksen kurkkuun. Sitten hän astui askelen taaksepäin nähdäkseen paremmin, miten aine toimi.

Se oli näkemisen arvoista.

Mitä Mummolle oikein tapahtuu? Millaiset ovat lääkkeen sivuvaikutukset? Se selviää, kun luet itse kirjan. Saat selville myös, mitä tapahtuu kanalle, sialle ja lampaille, kun niille annetaan lääkettä. Ja mitä sitten loppujen lopuksi tapahtuukaan Mummolle, kun Ilmari tekee uusia lääkekokeiluja ja päätyy ihmelääkkeeseen numero neljä.

Tervetuloa hulvattomalle matkalle Roald Dahlin mielikuvitusmaailmaan, missä ihmisille ja eläimille voi tapahtua melkein mitä vaan. Muista katsoa myös kuvat, sillä Quentin Blaken kuvitus täydentää loistavasti mielikuvat inhasta Mummosta.

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke, kuvittaja: Quentin Blake, kustantaja: Art House.

Dahlin kirjaa luki Tuula pääkirjastolta.

Pikku pikku noitani

Moi!

Mun nimi on Henri. Mun perheeseen kuuluu isä, äiti ja vähän ärsyttävä pikkusisko Megan. Mun vanhemmat on eronneet ja asun joka toinen viikko isän luona ja joka toinen viikko äidin luona. Se on vähän tylsää.

Onko sulla oma noita? Mulla on. Sen nimi on Axe Rexona ja se on tosi hauska, mutta välillä vähän outo tyyppi. Voitko kuvitella, että se on niin pieni, että mahtuu tulitikkuaskiin? Sillä on valtavat taikavoimat ja se taikoo tulitikkusauvallaan kaikenlaista jännää, kuten zombisilmät hernekeitosta rusinoiksi. Tiesithän, että zombeja on kaikkialla? Siksi on aivan välttämätöntä valmistautua zombiuhkien torjumiseen. Sitä me Axen kanssa tehdään melkein koko aika.  

Harmi, ettei kukaan muu voi nähdä Axea. Kukaan ei usko, että se on edes olemassa ja tekee kaikenlaisia metkuja, joista tulee mulle harmia. Se on laittanut mun aamupuuroon mökömökömaustetta, tehnyt sohvasta pomppulinnan, piirtänyt seiniin zombeja tai surffannut kylvyssä niin, että lattia lainehtii. Isä ja äiti syyttää aina mua. Tosi epäreilua.

Välillä meille tulee Axen kanssa riitaa, kun se keksii vähän vaarallisiakin juttuja. Se väittää, että mä olen syyllinen, ja voin joutua vaikka vankilaan. Silloin voi mennä pitkäkin aika, etten näe Axea ollenkaan, vaikka kuinka odotan. Onneksi Axe ilmestyy kuitenkin aina paikalle, kun sitä eniten tarvitsen. Se auttaa, kun mun sisko joutuu pulaan, enkä itse pysty tehdä mitään. Jäädyn vaan ihan pelkuriksi. Miten Axe voikin olla niin rohkea? Se on niin pikkiriikkinen, eikä pelkää yhtään. Mä oon niin iloinen, että se on mun kaveri.

Terkuin,

Henri

P.S. Jos sulla ei vielä ole omaa noitaa, kannattaa hommata.

*Sanna Manderin kirjasta Pikku pikku noitani (Kustantamo S&S 2021) kirjoitti Tuula pääkirjastolta.

Eppuluokkalaisen elämää

Heidi Viherjuuren Hilja-sarja (Kustannus-Mäkelä) on hurmaava. Se on paras sana kuvaamaan tätä 7-vuotiaasta Hilja-tytöstä ja hänen perheestään kertovaa kirjasarjaa. Kirjoissa ei kerrota kauhean ihmeellisistä seikkailuista fantasiamaailmassa tai jännittävistä taruolennoista vaan arkisista tapahtumista ja jutuista, mutta se ei ole ollenkaan tylsää! Kaikkea muuta.

Hilja on varsinainen rämäpää, joka agentti H:ta leikkiessään joutuu tukaliin tilanteisiin (taitaa olla sukua Prinsessa Pikkiriikille ja eräälle tyttökaksikolle). Kirjailija onnistuu humoristisella tavalla tekemään tavallisestakin elämästä lukijalle mielenkiintoista ja kommellusten täyteistä.

Tapahtumat kerrotaan Hiljan silmin nähtynä, ja kerronnassa on mainiosti kuultavissa lapsen ääni ja ajattelu. Aikuisten puheet ja toiminta ovat välillä kovin ihmetystä herättäviä ja vaikeasti ymmärrettäviä. Esimerkiksi silloin kun Hilja ja isosisko Veini menevät käymään naapurin rouvan luona vapputarvikkeita myymässä:

Valkoherukkamummo istuu korva kiinni radiossa. – Shh, hän sihahtaa, kun me astumme sisään. Radiosta tulee säätiedostus. Me istumme puusohvalle odottamaan. Äiti sanoo Valkoherukkamummoa vanhuuden höperöksi ja taloa sen verran lahoksi, ettei siellä asuisi Erkkikään. En tiedä, miten Erkki sinne edes mahtuisi, sillä Valkoherramummon talo on pikkiriikkinen. – Mitä asiaa? kysyy mummo vihdoin ja kääntää tuiman katseensa meihin. – Olisi vappuhuiskia ja punaneniä, kertoo Veini.- Mitä yksinäinen mummo niillä? – Onhan täällä myös Erkki, minä älähdän. – Mikä Erkki? kysyy Valkoherukkamummo.

Aloitusosassa Hilja ja vihreän talon kesä tutustutaan päähenkilöön ja hänen perheeseensä, äitiin, isään, Taimi-pikkusiskoon (5v) ja Veini-isosiskoon (12v). Perhe asuu maalla, ”pientä pintaremonttia” vaativassa vihreässä talossa peltojen keskellä, lähellä vaaria. Lukija tapaa myös naapurinsedän, maanviljelijä Hentilän lehmineen ja kolme lähistöllä asuvaa rouvaa, jotka näyttelevät tärkeitä sivuosia Hiljan elämässä.

Ekassa kirjassa touhutaan kaikenlaista kesäistä, kuten käydään ongella ja torilla. Jatko-osissa Hilja aloittaa koulussa, kyläillään serkun luona kaupungissa, vietetään talvilomaa sekä ihmetellään joulun taikaa.

Teksti on hieman tavallista isokokoisempaa ja mukana on Nadja Sarellin hyväntuulista kuvitusta, joten kirjat sopivat pienellekin lukijalle, esimerkiksi silloin kun kaipaa helppolukuisten jälkeen uutta haastetta. Kirjat toimivat hyvin myös ääneen luettuna vaikkapa eskareille.

Vinkin kynäili Iiris pääkirjastolta.

Kolme kirjaa yhdessä luettavaksi

Mitä lukisi lapselle iltakertomuksesi (tai ohjaisi itse lukemaan eppu-kolkkiluokkalaista), kun kaivattaisiin jo enemmän tekstiä kuin on kuvakirjoissa ja pidempää tarinaa kuin yksittäistä satua? Esittelyssä kolme kirjaa erityisesti yhdessä luettavaksi, toki myös itsenäisen pikku lukijan yöpöydälle.

Pertinjuntti puutarhassa – luettavaa erityisesti päiväkoti-ikäisille ja eskareille

Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu -kirjat ovat suloista luettavaa. Niissä ovat pääosassa 4- ja 6-vuotiaat siskokset Matilda Sara Jasmine ja Magdalena Tia Olivia eli tuttavallisemmin Tilda ja Lettu. Ensimmäisessä kirjassa heille rakennetaan leikkimökki. Oi sitä riemua, kun leikit pääsevät alkuun. Uunissa leivotaan äidin iloksi hiekkakakku, vaan uunista tulee ulos myös ihan oikea suklaakakku – kyllä vaan. Ja tietysti tytöt syövät sen. Äkkiä Tiltulle kasvaa siivet ja Letulle apinanhäntä. Leikkimökkiin putkahtaa lisäksi parrakas minimies, pertinjuntti. Siinäpä onkin vikkelä ja juonikas pikku ukko, mutta hänellä on myös ratkaisu tyttöjen siivekkääseen ja hännälliseen pulmaan. Pertinjuntti ilahduttaa (ja vihastuttaa) tempauksilla myös kirjasarjan muissa osissa.

Kirjoissa on runsaasti kujeilevaa huumoria sekä kaunista, soljuvaa kieltä. Oili Kokkosen värikkäässä kuvituksessa riittää ihmeteltävää pienellekin kuuntelijalle. Tyttöjen hupaisista kohelluksista tulee mieleen muuan toisetkin tyttökaksikot, Heinähattu ja Vilttitossu sekä Onneli ja Anneli. Jos pidät näistä kirjoista, suosittelisin luettavaksi myös Sanna Iston Tinka ja Taika -kirjoja. Niissä on samanlaista taikuuden ja leikin iloa.

Leijuvia tavaroita

Tittamari Marttisen Emeliina-kirjoissa ratkotaan arvoituksia yliluonnollisten taitojen avustamana. Emeliinalla on mummolta peritty erityinen kyky, hän saa asioita leijumaan. Varsin kätevä taito, jos haluaa leijutella muffinsseja ilman halki kohti nälkäisiä suita. Tosin vaikeuksiakin voi seurata, jos sattuu nostamaan ilmaan vahingossa särkyvän posliinikoiran, eikä alas laskeminen onnistu kovin hyvin… Mysteerejä pohtimassa on mukana ystävä Antti. Kirjassa Emeliina ja laulavan koiran tapaus juuri kaupunkiin muuttaneen Ronjan uusi koira, sekarotuinen Teppo katoaa. Jatko-osassa selvitellään ränsistyneen huvipuiston arvoitusta. Kuvitus on Lotta Kaupin käsialaa.

Räppäävä karvapallo kaverina

Johanna Venho on kirjoittanut useamman kirjan verran Paju-tytön ja Opossumin seikkailuista. Sarja alkaa Opossumi repussa -kirjasta. Siinä isä on käynyt Australiassa työmatkalla ja tuliaisina on hellyttävä pikku eläin, Opossumi. Opossumi oppii vähitellen puhumaan ja hänestä tulee pian ihmismäinen perheenjäsen, ei ”pelkkä” lemmikki (lemmikkejä ollenkaan väheksymättä). Opossumista kehkeytyy varsinainen sanaseppo – hän räppää riimit tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aina elämä Opossumin kanssa ei ole kovin mutkatonta. Hän harjoittelee samoja asioita kuin muutkin lapset: ihmissuhdetaitoja, perheenjäsenenä olemista, monenlaisia tunne- ja itsetuntemuksen taitoja. Jatko-osissa pohditaan esimerkiksi some-asioita ja kuuluisana olemista sekä ihastumisia. Leppoisaa luettavaa ilman kauhunväristyksiä tai liikoja jännityksiä. Kuvittajana Emmi Jormalainen.

Kirjoja pohti Iiris pääkirjastolta.