Hyvää Nallepäivää

Tänään 27.10. vietetään kansainvälistä Nallepäivää. Kerrotaan, että merkkipäivä on saanut alkunsa vuoden 1902 karhujahdista. Karhujahtiin osallistunut Theodore Roosevelt oli kieltäytynyt ampumasta eteensä tullutta karhunpentua. Tapaus sai paljon julkisuutta ja pian lelunalleja alettiin kutua Teddy-karhuiksi presidetti Rooseveltin etunimen mukaan. Tämän johdosta kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain juuri Rooseveltin syntymäpäivänä 27.10.

En ollut paikalla, kun tuo Teddyn karhujahti tapahtui. Voin kuitenkin kuvitella, että karhunpennun ampuminen on varmasti tuntunut vaikealta. Onhan karhunpentu – kuten kaikkien eläinten pennut – suloisia; ne herättävät meissä ihmisissäkin yleensä suojeluvaistot.

Vaan kuinka mahtaisi käydä, jos kohtaisin tuon pennun emon. Oikean karhun, ihan oikeasti. Kirjailijat Malin Kivelä ja Martin Glaz Serup ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Jos kohtaa karhun. Kuvittaja Linda Bondestamin kuvitus herättää kirjan karhun raikkaasti eloon. Vähän pelottavaa. Samalla vähän hauskaa. Mutta ennen kaikkea: neuvokasta.

Kirja opastaa mitä tehdä, jos kohtaa karhun. Missään nimessä ei pidä juosta, koska karhu juoksee nopeammin kuin sinä. Äläkä ui tai kiipeä! Karhu ui ja kiipeääkin paremmin kuin sinä. Missä ihmeessä voisit karhun voittaa?

…ainahan voit pelata vähän tabletillasi, sillä sen sinä kyllä osaat paremmin kuin karhu. Voit myös piirtää karhun. Piirrät varmasti sitä taitavammin. Useimmat karhut eivät nimittäin piirrä kovin hyvin. Eivät karhuja eivätkä muitakaan asioita.

Kirja kertoo tiukasti, mutta lämpimästi karhun kohtaamisen vaiheet. Ja koska huumori auttaa aina, auttaa se tässäkin kirjassa – vaikka karhu ei ehkä vitsejä ymmärääkään. Eikä liene yllättävää, että karhun(kin) kohtaamisessa on tärkeä vaikuttaa hyväntahtoiselta henkilöltä. Henkilöltä, jolla on rauhanomaisia aikomuksia.

Suurpedot.fi-sivustolla kerrotaan lisää karhun kohtaamisesta. Sivusto on ohjeistuksessaan kirjaa tiukempi ja totisempi. Mutta toki asiantunteva. Sivustolla kerrotaan muun muassa, että mikäli näet karhunpennun, on emokin varmasti lähellä. Myös karhun jätökset kertovat karhun käynnistä paikalla. Kirjassa Karhun kakkaa ja muita eläinten jälkiä tutkitaan karhun jätöksiä hyvinkin tarkasti. Karhun jätöksistä voi päätellä kaikenlaista, esimerkiksi mitä karhu on syönyt tai kuinka terve karhu on. Kirjassa listataan myös muita merkkejä karhuista:

1 Tassunjäljet (pituus jopa 30 cm)
2 Maahan kaivetut kuopat (karhu etsii usein juuria)
3 Hävitetty muurahaispesä
4 Kynsimisjäljet puunrungossa

Vaan mikä onkaan karhukainen? Vuokko Hurmeen ja Anni Nykäsen Eläinkirjan kannesta löydät siitä pienen vinkin.

Lisää tarinoita nalleista ja karhuista löydät verkkokirjastosta. Hyvää Nallepäivää!

Elipä kerran leijona ja karhu

Olet varmaan joskus kohdannut kesynoloisen villieläimen. Orava on saattanut ottaa pähkinän suoraan kädestä tai talitiainen istahtaa kädelle myös ruokaa etsien. Tuollainen luottamuksen hetki on mieliinpainuva. 

Villin eläimen ja ihmisen ystävyydessä on jotain hyvin puhuttelevaa. Eräs ihmeellinen tarina löytyy 1950-luvun Keniasta: riistanvartijan perheeseen adoptoidaan orpo leijonanpentu, joka myöhemmin vapautetaan luontoon. Se perustaa perheen ja elää elämänsä ihmisperheensä lähellä. Kyseessä on Elsa, joka sulatti sydämet eri puolilla maailmaa ihmisystävänsä Joy Adamsonin kolmessa suomeksikin käännetyssä kirjassa. Perheeseemme kuuluu leijonaElsa perustaa perheen ja Elsan pennut löytyivät aikoinaan upouudesta Halssilan kirjastosta. Elsan elämästä tehtiin myöhemmin tv-sarja Vapaana syntynyt. Adamsonin kirjat herättelivät ihmisiä huomaamaan Afrikan luonnon uhan alaisen kauneuden tärkeyden.

Sulo Karjalainen on puolestaan omistanut elämänsä karhuille, jotka asustavat Kuusamon suurpetokeskuksessa. Hän on käynyt kalassa ja marjassa karhujensa kanssa, kasvattanut useita orpoja pentuja suuriksi kontioiksi. Karjalaisen ystävistä Juuso-karhu on osoittanut taiteilijankyntensä ja esiintynyt useilla videolla. Vyöti-karhu on vanhin: ystävyys Karjalaisen kanssa on kestänyt melkein 30 vuotta. Karhuista ja Sulo Karjalaisesta kerrotaan kirjassa Karhumies

Jyväskyläläislähtöinen luontokuvaaja Juho Rahkonen on kuvannut eläimiä 30 vuotta ja hän on päässyt hyvinkin läheltä seuraamaan eläinten elämää. Tuoreessa kirjassaan Eläimiä suviyössä hän kuvaa hirvilehmän ja vasan tunnelmallista ruokahetkeä ja muita kesäyön tapahtumia.

Lisää koskettavia tarinoita eläimistä ja ihmisistä: Mies ja ahmaMervi-hirviKetunpoika FoxyMe KettusetSankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa.

Eläinten tunteisiin ja nahkoihin voit pujahtaa kirjassa Millaista on olla eläin? 

Lukuvinkit jakoi Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta

Karhujen rakastamisen opas

Karhut, nuo pehmoiset karvapallerot, pelottavat luonnossa vastaan tullessaan. Mutta voisiko karhuja pelosta huolimatta rakastaa? Catherine Barrin kirjoittama 10 syytä rakastaa karhuja antaa nimensä mukaisesti kymmenen syytä rakastaa karhuja.

En paljasta syitä tässä, koska saat lukea ne kirjasta itse. Tämä kirja on sympaattinen katsaus erilaisiin karhuihin ja niiden elämäntapoihin. Kirjassa on lisäksi muutama maininta luonnonsuojelusta ja mitä ilmastonmuutos tarkoittaa karhuille.

Kirjassa kerrotaan yhdestä karhujen hauskasta piirteestä. Alta voit katsoa videolta, mikä se piirre on ja kenties itse osallistua mukaan!

Mur

”Minä olen Mur, TALVIKARHU!” se huusi ylpeänä-

Mur, eli karhu. Mur on karhu. Karhu, joka ei halua nukkua talviunta, koska juuri silloin ei väsytä. Mur nukkuu silloin kun muut karhut ovat hereillä. Mur yrittää nukkua talvella kuten kaikki muutkin karhut. Unia ei kuitenkaan näe vaikka olisi silmät kiinni, mutta jos ei nuku. Kantavana teemana kirjassa on erilaisuus ja sen hyväksyminen.

”Matka jatkuu, kunnes olemme perillä. Perillä on siellä, missä mustikat ovat. Ei askeltakaan aiemmin.”

Mur ja mustikka. Mustikat ovat karhujen ruokaa. Mur syö niitä, kuten myös Iso. Iso sanoo, että polun päässä on mustikoita silmien kantamattomiin ja siksi matkaa on jatkettava. Kirja kertoo ihanasti sen, miten ei voi nähdä mitä kaikkea ympärillä on ellei välillä pysähdy katsomaan.

”Tähti!” Mur kauhistui. ”Voiko tähti PUDOTA?”

Mur ja tähti. Mur huomaa taivaalta pudonneen tähden ja kauhistuu. Tähdet kuuluvat taivaalle ja Mur aikoo pudonneen tähden saattaa sinne takaisin. Pöllö kuitenkin kertoo, että joskus tähdet sammuvat. Mur käsittelee elämän kiertokulkua tähtien kautta, koska joskus vain aika loppuu.

Anne Vaskon kuvitukset ovat ihania ja sopivat hyvin Kaisa Happosen tekstin tunnelmaan. Kirjoissa käsitellään erilaisia aiheita lempein ottein ja ainakin minulle jäi näiden lukemisen jälkeen lämmin olo. Nämä ovat kauniita kuvakirjoja – lue sinäkin!