Domowik

Wilhelmiina Silvia Sumelius on innoissaan. Edessä on muutto uuteen kotiin. Isä on perinyt sedältään Ferdinandilta kartanon keskeltä ei mitään. Perintö tuli täytenä yllätyksenä koko perheelle. Eikä siinä vielä kaikki. Perinnön luovutukseen sisältyy ehtoja: ennen muuttopäivää kukaan ei saisi jalallaankaan astua kartanoon; lisäksi neiti Wilhelmiinan – siis Vilman – on ehdottomasti oltava se, joka kartanon oven muuttopäivänä avaa ja ensimmäisenä sisään astuu. Tämä olisi ehdottoman tärkeää.

Isän muistoissa Hästebäckin kartano on vanha raihnainen lautakasa. Mutta kun perheen auto kaartaa pihaan, näkee Vilma silmissään satulinnan. Talo on jyrkkäkattoinen kuin kirkko ja kolmannen kerroksen kruunaa ihka oikea torni. Ensi töikseen Vilma kapuaisi tornin ylimpään kerrokseen ja tekisi siitä oman valtakuntansa, eikä lähtisi pois kuin pakosta! Mutta mistä torniin pääsee?

Torniin ei ollut ainuttakaan sisäänkäyntiä toisesta kerroksesta. Hän laskeutui alas vastavalmistuneilta joulutortuilta tuoksuvaan alakertaan, veti talvisaappaat jalkaan, marssi ulos ja katsoi tornia tarkemmin. Siihen oli pakko olla olemassa pääsy, sillä sen ikkunoissa oli verhot. ”Ja kuka hiivatti laittaisi koristetorniin verhot?”, Vilma kysyi itsekseen. Metsässä hänen takanaan rasahti jokin. Vilma vilkaisi äänen suuntaan muttei nähnyt pimeässä mitään. ”Onko siellä joku?” Kukaan ei vastannut. Mutta Vilmasta tuntui siltä kuin joku olisi pitänyt häntä silmällä.

Ferdinand-setä on jättänyt Vilmalle vihjeitä, joita seuraamalla Vilma löytää talosta yhä uusia ulottuvuuksia – ja tuttavuuksia. Talon muisti kantaa vuosisatojen taakse, myös aikoihin, joita kaikki eivät ehkä haluaisi muistaa.

Moottorin murina voimistui voimistumistaan, ja lopulta näkyviin ilmestyi hirvittävä moottoripyörä, jonka ajaja oli pukeutunut kauttaaltaan lian tahrimaan pellenpukuun ja niitein ja piikein varustettuihin klovnin kenkiin. Sen perässä lensi parvi pikimustia lepakoita.

Kuljettajan kasvot olivat joskus kauan sitten saattaneet olla kirkkaanvalkoiset, mutta nyt ne olivat ruskean lian laikuttamat ja paisuneet. Alun perin kirkkaanpunainen nenä oli nyt turvonnut. Möykkyinen ja himmennyt peruukki sojotti liasta takkuisena sinne tänne. Ja ennen nauravat, punaiset huulet olivat laihat ja mustat ja vetäytyneet verenhimoiseen virneeseen. Silmänsä hirviö oli peittänyt pyöreillä hitsauslaseilla.

Ilkka Auerin teos Domowik tarjoaa niin kauhun kuin fantasian ystäville jännittävän lukukokemuksen. Vilman mutkaton suhtautuminen oman elämänsä yllätyksiin auttaa arimman lukijankin pahimpien pelkojen yli. Kirjan kustantama Haamu tarjoaa lukukokemuksen oheen Domowik-opetuspaketin 5.-9.-luokkalaisille. Haamukoulun sivuilta löytyy kirjasta myös traileri sekä mittava määrä tehtäväpaketteja kustantamon kirjoista kaiken ikäisille. Tervemenoa Haamukouluun!

Kajo, Kuunvalo ja Kolmiloikka

Olin asunut Korkeamuurissa koko elämäni, mutta en aikonut viipyä enää pitkään. Se kartta oli menolippuni vapauteen.

Hilkka Liitsolan kirjassa Kajo, Kuunvalo ja Kolmiloikka suunnitellaan pakoa Korkeamuurin orpokodista. Kirjoitin aikaisemmin Sari Peltoniemen kirjasta Täältä minä karkaan. Siinä Leopoldan suunnitelmat olivat samansuuntaisia. Leopoldan tie orpokotiin oli sodan muovaama, Kajo ei sen sijaan tiedä menneisyydestään mitään. Molemmissa tarinoissa paon edellytyksenä on taitavasti laadittu kartta, kartta vapauteen. Myös ulkonaliikumista rajoittavat uhat olisi jollain tapaa kierrettävä. Lepoldan oli selvittävä Kaapparirohmusta, Kajolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä edessä olisi.

En tiennyt, mikä vaara Korkeamuurin nurmikolla odotti. Kuunvalo oli kieltänyt niille astumisen ankarasti. Kerran näin nurmikolla sammakon, mutta se ei ollut mitään myrkyllistä lajia.

Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miksi polulta ei saanut poiketa. Kävin vatsalleni tielle ja tuijotin nurmikko niin pitkään, että silmiä poltti ja oli pakko räpyttää. Mitään ei näkynyt.

Nousin takaisin pystyyn. Nyt tai ei koskaan. Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja astuin ruoholle. Se oli… pehmeää. Ruohonkorsien terävät kärjet eivät lävistäneet kenkien pohjia ja pisteleet haavoja jalkoihin kuin veitset. Ruohikolla seisominen tuntui mukavalta.

Otin muutaman hapuilevan askeleen muurin suuntaan. Kun mitään ei vieläkään tapahtumut, lähdin juoksemaan. Kaikki siihen asti oppimani tuntui hetkessä valheelta. Nurmikolle astumisesta ei seurannut yhtään mitään!

Juuri kun tein tämän voitonriemuisen oivalluksen, jotain puristui nilkkani ympärille. Ennen kuin ehdin tajuta muuta, maailma kääntyi ylösalaisin. Olin sittenkin erehtynyt nurmikon turvallisuuden suhteen. Se sai minut. Se vaara, joka nurmikolla vaani.

Hilkka Liitsola tarjoilee alakoululaisille vauhdikkaan ja hauskan seikkailun. Lukijalla ei tarinan päätteeksi ole muuta mahdollisutta, kuin toivoa, että Kajon seikkailut saavat pian jatkoa!

Kisu ja öinen seikkailu

Kisu on tyttö, joka ei mielestään ole rohkea kuten äitinsä. Kisun äidillä on kissamaisia supervoimia, joiden avulla hän öisin auttaa ihmisiä ja muita olentoja. Kisu haluaisi olla kuten äitinsä, mutta miten kun kaikki pelottaa?

Äiti oli juuri lähtenyt yölliselle seikkailulleen, kun Figaro-niminen kissa tuli pyytämään häntä apuun. Kaupungin kellotornista kuuluu hirvittävää ulinaa, eikä kukaan tiedä miksi. Kisu on ainoa, joka voi Figaroa auttaa, kun äiti ei ole paikalla. Kisu pukee isänsä tekemän supersankarin asun päälle ja lähtee kohtaamaan pelkonsa yön pimeyteen.

Kisu tuijotti tummuvalle taivaalle ja värähti. Katuvalot välähtivät päälle yksi toisensa jälkeen, mutta outoja varjoja viipyi joka nurkassa. ”Mutta ulkona näyttää pelottavalta. Minä en usko, että minusta tulee koskaan supersankaria ja että voin mennä ulos pimeään kuten sinä.”

Äiti halasi häntä tiukasti. ”Sinä voit valita, mitä ikinä haluatkin olla. Mutta älä anna pelon estää itseäsi. Sinä olet rohkeampi kuin luuletkaan.”

s. 16-17

Kisu ja öinen seikkailu on ihana tarina rohkeudesta ja omien pelkojensa voittamisesta. Hienon tarinan lisäksi kirjassa on maagisen kaunis kuvitus, joka tuo hyvin esille yön mystisyyttä.

Pelot esiintyvät kirjassa monella muotoa, kun Kisun lisäksi pelkojaan joutuu kohtaamaan pikkukissa Kurpitsa. Mutta mikä auttaakaan paremmin pelkojen kohtaamisessa kuin ystävien tuki.

Tämä ihastuttava kissakirja sopii hyvin lukemaan oppineille alakoululaisille. Itse olen vannoutunut koiraihminen, mutta tämä kirja sai silti oikein lämpimän tunteen aikaiseksi myös minussa. Eläinrakkaille pikkukoululaisille varmasti mainio lukukirja!

Kisun ja kissakavereiden seikkailujen seuraamista voi jatkaa seuraavissa osissa. Kisu ja tiikeriaarre on jo ilmestynyt viime vuonna. Tänä vuonna julkaistaan ainakin Kisu ja seikkailu kattopuutarhassa sekä Kisu ja seikkailu oksistossa.

Hotelli Flamingo – tervetuloa, myös Torakat!

Hotelli Flamingo oli ollut Eläinbulevardin hienoin hotelli aina siihen asti, kunnes se sai kilpailijan. Uusi luksushotelli Hohto tyhjensi Flamingon sekä asiakkaista että henkilökunnasta. Vain kaksi uskollisinta työntekijää jäi pitämään rakennusta yllä. Kului vuosia ja pikkuhiljaa hotelli rapistui paikalleen.  Eräänä päivänä taksi pysähtyi hotellin eteen. Flamingo oli saanut uuden omistajan Anna Dupontin, joka on perinyt hotellin isotädiltään. Anna kauhistui näkemästään: 

“Hotelli näytti sisältä yhtä pahalta kuin ulkoakin. Katosta roikkui hämähäkinverkkoja paksuina verhoina ja kokolattiamattoa peitti paksu pölykerros. Ja mikä haju! Anna ei osannut sanoa mistä se tuli, mutta hotellissa haisi homeisilta sukilta, joiden päälle oli pirskotettu sitruunaa.” 

Onneksi neuvokas Anna ei pelkää tarttua toimeen. Ystäviensä avulla Anna nostaa Hotelli Flamingon uuteen kukoistukseen. Vaan mitä tästä tuumaa Hotelli Hohdon omistaja, Viljami Villipeto? 

Brittiläisen kirjailijan Alex Milwayn Hotelli Flamingo aloittaa hyväntuulisen kirjasarjan alakouluikäisille. Kansi houkuttelee tarttumaan kirjaan: se on makea kuin karkki! Pieniä lukijoita voi karkottaa sivujen määrä, mutta kirjan kuvitus, isokokoinen teksti ja sujuvasti etenevä juoni innostaa lukemaan kirjan loppuun asti. Lisäksi kirja tuo esiin tärkeitä asioita, kuten suvaitsevaisuuden ja että kaikille löytyy jokin merkittävä tehtävä. 

Yoko Nogiri: Minun susipoikani

Uuteen kouluun siirtyminen on aina vähän pelottavaa, mutta Komugi kokee, että ”saa hyvän tilaisuuden aloittaa uusi elämä”. Komugi Kosunoki muuttaa isänsä luo Hokkaidolle suuresta Tokiosta ja aloittaa uuden elämänsä.

Elämä Hokkaidolla ei alakaan niin rauhallisesti kuin oli suunniteltu. Komugi tutustuu pulpettinapuriinsa Oogamiin. Pienen koulun komeaan poikaan, jonka perään muutkin tytöt huokailevat. Onhan Oogami toisaalta vähän outo. Komugi ei aavistakaan kuinka outo.

Komugi oli jo julistanut itselleen pitävänsä matalaa profiilia ettei joudu syrjityksi kuten Tokiossa. Ja siihen liittyi pysyminen kaukana Oogamista. Kunnes kirjaimellisesti kompastuu ongelmaan, joka rikkoo tämän suunnitelman.

Lukion idoleiksi julistettu nelihenkinen poikaryhmä on aina yhdessä ja syystä. Oogamilla on häntä ja korvat, ja niin on kolmella muullakin komistuksella. He kun ovat joukko youkaita, henkiolentoja.

Kuka sanoo, ettei rakkaus voisi kukkia näin omituisessa tilanteessa, mutta kyllä se vaan taitaa nyt tehdä niin.

Nogirin piirrosjälki on kaunista katseltavaa ja juoni kulkee mukavasti ja varmasti kohti kutkuttavaa tulevaa. Mahdottomalta tuntuva ihastuminen imaisee mukaansa. Jään innolla odottamaan viimeistä osaa.

”Elämässäsi, elämäntilanteessasi tapahtuu varmasti muutoksia, joihin sinulla on hyvin vähän vaikutusvaltaa.”

Joskus on helpompi tarttua kirjaan jossa ei ole yhtä keksittyä kertomusta vaan monta tosia tarinaa. Toimittaja ja kirjailija Jenni Pääskysaari on kerännyt kirjan hetkistä ja teoista, jotka ovat laittaneet liikkeelle jonkun muutoksen tai tärkeän tapahtuman. 

”Usein sattuma, olosuhteet ja muut ihmiset vaikuttavat siihen, minkä suunnan sinun elämäsi ottaa.”

Tämä kirja sopii pohdiskelijoille ja tositarinoista kiinnostuneille. Jos kiinnostuit tästä niin Sinun kannattaa lukea myös kirjat ”10 suurta seikkailijaa” ja Sankaritarinoita-kirjat.

Onko sinusta joskus tuntunut että et löydä sopivaa emojia? Siltä tuntui yhdestä 15-vuotiaasta tytöstä ja hän päätti tehdä jotain.

”Mutta tulee myös tilanteita, hetkiä, jolloin muutos on sinun käsissäsi. Ne hetket on tärkeää oppia tunnistamaan.”


Blogitekstin on kirjoittanut Laura pääkirjastolta.

Satuja ilman tartuntavaaraa

Hyppää hetki sivuun etäarjesta tai viihdy lasten kanssa vapaalla ollessa. Kirjat ja tarinat kotikirjastossa voivat käydä vähiin kun lukuisissa kodeissa eletään nyt poikkeuksellista arkea. Myös kirjastot ovat poikkeuksellisessa tilanteessa joutuneet sulkemaan oviaan mutta ovi tarinoiden maailmaan on onneksi kuitenkin auki! Raota sitä vaikka näiden linkkien avulla ääneen lukien, kuunnellen, katsellen, yhteisistä konserttihetkistä nautiskellen. Tai ota vaikkapa tartuntavaarattoman taiteen vinkit käyttöösi.

Sopivan mittaisia ja sisältörikkaita tarinoita tarjolla! Kaikille avoin ja maksuton Iltasatu.org edistää suomenkielisten lastensatujen saatavuutta sähköisessä muodossa. Mukana on kattava joukko lastenkirjailijoita ja -kuvittajia. Apurahoin ja sponsorituella ylläpidettävään lastensatufoorumiin kootaan tekijänoikeuksista vapautuneita klassikkosatuja sekä ihan uusia teoksia. Lue iltasatu, tai vaikka päivän välipalasatu täältä!

Kuvakirjoja monella kielellä sisältävä Lukulumo on avautunut poikkeuksellisen tilanteen ajaksi kaikille. Lääkettä tarinoiden ja kuvakirjojen tarpeeseen tarjolla myös täällä!

Yle Areena audion puolella runsaasti äänikirjoja, kuunnelmia sekä musiikkia lapsille, sekä lastenkirjallisuutta, -kuunnelmia ja -lauluja halajaville. Lasse Pöysti lukee Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjaa, Noita nokinenä seikkalee eri vuodenaikoina, Matti Pellonpää ja Kari Väänänen esittävät ikimuistettavan Nalle Puhin. Kuunneltavien joukossa on myös Risto Räppääjää, Topeliuksen ja muiden satuja, Fedja-setä ja muita.

Satujen lumoon pääset sukeltamaan myös vaikkapa näyttelija Sinikka Sokan seurassa. Grimmin sadut -satusarja on TV2 Lasten ohjelmien tuotantoa vuosilta 1997-99.

Kirjailija Timo Parvelan iltasatuhetki kaikenikäisille ilahduttaa poikkeusellisessa tilanteessa klo 18 Facebookin puolella. Tarinat löytyvät myös tallenteena, joten voit nauttia tarinatuokiosi myös itsellesi sopivana hetkenä.

Konserttikeskus tarjoaa etänä saavutettavia lastenkonserttihetkiä kotisohvalle. Voit osallistua konsertteihin tietokoneella tai millä tahansa mobiililaitteella. Konserttien kesto on noin 40 minuuttia. Konserttilähetykset tulevat myös Konserttikeskuksen Facebook-sivuille. Mukana Konserttikeskuksen livekeikoissa mm. Pikku Papun Orkesterin ihana interaktiivinen konsertti! Tanssahtele katsomoon!

Tartuntavaaratonta taidetta tarjolla 23.3. alkaen. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin Kotivara tarjoaa tartuntavaaratonta taidetta etäarkeen kotona sinnitteleville lapsille aikuisineen. Maanantaista 23.3. lähtien löydät joka arkiaamu uuden tehtävän ARXin verkkosivuilta ja somekanavilta.

Ja sopivassa välissä pestään tietenkin kädet! Nyt pääsemme kaikki tanssimaan käsienpesutanssia Mimmit-yhtyeen kanssa! Mimmit on työstänyt fanien pyynnöstä pikavauhtia laulun ja videon, jonka avulla lapset voivat käsitellä koronavirusta ja sen tuomaa pelkoa. Laulun mukana voi tanssia hauskaa tukiviittomiin perustuvaa käsienpesutanssia.

Täältä minä karkaan

”Miksi oikein olin joutunut Aamuruskoon? Vastaus: sodan takia. Kaikki kurjuus johtui minun kohdallani sodasta. Joillekin muille se oli ollut onneksi, kuten Valtiaalle ja Agatha-tädille.”

Leopolda asuu Agatha-tädin johtamassa lastenkodissa. Agatha-täti on kaunis ja lempeäkatseinen rouva. Hän käyttää kirkaanvärisiä leninkejä, joihin on kirjottu kukkasia, pieniä lintuja ja kissanpoikia.  Agatha-tädin kädet olivat sileät ja pehmeät, kuin luodut silittämään pienten lasten hiuksia. Mutta ulkonäkö pettää. Aamuruskossa ei pienten lasten päitä silitellä. Aamuruskossa lapset jynssäävät lattioita, luovat lunta, syövät laihaa velliä ja juovat vettä. Pahoista sanoista joutuu rangaistuskoppiin, pahoista teoista tatuoidaan musta rasti ranteeseen. Ei siis mikään ihme, että Leopolda päättää karata.

Leopoldan suunnitelmissa on karata yön pimeydessä niin, ettei kukaan ennen aamua hänen lähtöään huomaisi. Yöllä vahtivuorossa oleva Kaapparirohmu rusentaa kiinni jäävät lapset kourissaan. Sen ohi olisi päästävä. Tarkan aikataulutuksen ja kartan avulla pako varmasti onnistuisi. Mutta voisiko Leopolda tosiaan selvitä kaikesta yksin?

Leopoldan kohtalossa on kaikuja tämän päivän maailmasta, vaikkei kirja varsinaisesti nykyhetkeä kuvaakaan. Sari Peltoniemi on kirjoittanut kirjan, joka ei hänen mukaansa ole kovin iloinen. Kirja on kuitenkin toivoa täynnä, kuten kirjailija itsekin lupaa. Tietenkään Leopoldan ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Kenenkään meistä ei kuuluisi selvitä kaikesta yksin.

Kirjassa ei ole kuvitusta – asia paljastuu jo alkusivuilla. Kirjailija rohkaiseekin meitä kuvittelemaan, miltä tarinan ympäristö näyttää, miltä siellä tuoksuu (tai haisee), millaista on ikävöidä vanhempiaan tai pelätä Kaapparirohmua. Kuvittele, miltä tuntuu saada apua juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvitset.

Pakomatkasta kertoo myös Sanna Pelliccionin kuvakirja Meidän piti lähteä. Sari Peltoniemen kirjaa ei oltu lainkaan kuvitettu, Pelliccionin kirja on puolestaan sanaton. Kuvat kertovat tarinaa. Sanat tulee rakentaa itse, joko ääneen tai hiljaa mielessään.

Legenda Kevinistä

Eihän lentäviä poneja voi olla? VOI! Tässä tulee Kevin, lentävä pieni poni. Kevin asuu kesyttömillä, kosteilla kukkuloilla kaukana lännessä, jossa sillä on oma pesä puussa.

Eräänä yönä kesyttömillä, kosteilla kukkuloilla pauhaa voimakas myrsky, joka lennättää Kevinin Max-pojan luokse. Myrsky nostattaa myös suuren tulvan, jonka takia kaupunkilaiset ovat vaarassa jäädä veren varaan. Mutta Max ja Kevin päättävät pelastaa heidät! Pelastusretkillään he kohtaavat mm. ilkeitä ja haisevia meriapinoita.

Max oli aina luullut, että siivekkäitä hevosia oli vain kertomuksissa, mutta tässä oli yksi hänen parvekkeellaan, ja hän näki, että se tarvitsi hänen apuaan. Se näytti värisevän ja säälivän itseään, ja sen toinen siipi nytkähteli jatkuvasti. Max silitti hyvin varovasti sen sotkuista harjaa.

s. 27

Philip Reeven kirjoittama ja Sarah McIntyren kuvittama kirja on hauskaa luettavaa alakouluikäisille. Vaikka kirjassa painotus on pelastustöillä ja huumorilla, kertoo se loppujen lopuksi ystävyydestä. Kevinillä on myös muuta tärkeää sanottavaa: pidä itsestäsi juuri sellaisena kuin olet! Muiden mielestä Kevinillä on liian iso maha ja liian pienet siivet, mutta Kevinin mielestä hän on kaunis ja maaginen ja juuri sopiva. Niin kuin sinäkin!

Kevinin ja Maxin seikkailujen parissa voi jatkaa sarjan toiseen osaan: Kevinin huikea pako (Aurinko Kustannus, 2020). Muista myös Reeven ja McIntyren muut yhdessä tekemät teokset, kuten Shen ja mopsit (Aurinko Kustannus, 2018) sekä Astra ja avaruuskakut (Aurinko Kustannus, 2019).

Zombikuume

”Tartunnan saaneita oli nyt entistä enemmän. Ainakin kaksikymmentä. Niin radiossa oli sanottu aiemmin illalla. Lääkäreiden mukaan infektiot johtuivat jostakin uudenlaisesta viruksesta. Sairastuneiden pitäisi kuulemma pysytellä kotona, jotta he eivät tartuttaisi muita ihmisiä.”

Kesä Eldsalassa on poikkeuksellisen kuuma. Ampiaisia pörrää joka paikassa. Herbertin ja Sallyn salaiseen piilopaikkaan vanhalle myllylle ampiaiset eivät kuitenkaan koskaan eksy. Piilopaikka on muutoinkin tarpeellinen. Herbertin huoltajana toimiva isoisä alkaa jo olla vanha – sosiaaliviranomaisten mielestä jo aivan liian vanha pitääkseen Herbertistä huolta. Vanhaan myllyyn olisi hyvä karata piiloon, jos Herbert määrättäisiin isoisän luota pois, muualle asumaan. Salaista piilopaikkaansa Herbert ja Sally tarvitsevat kuitenkin odotettua aikaisemmin, kun ihmiset alkavat Eldsalassa sairastua outoon virustautiin. Lääkärit ovat ymmällään. Kun Herbert ja Sally näkevät piilopaikastaan sairastuneita metsän hämärissä, alkavat he aavistaa pahaa. Jotain kauheaa on meneillään.

Ruotsalainen kirjailija Kristina Ohlsson tarjoaa jälleen kauhunnälkäisille koukuttavaa luettavaa. Kirjailijan aikaisemmasta varhaisnuorille suunnatusta tuotannosta tuttu odottava, hieman piinaava tunnelma on aistittavissa myös tässä tarinassa. Itse en ole kauhun suurkuluttaja. Senpä vuoksi olen kirjailijalle kiitollinen vanhasta myllystä. Lapsuudesta tuttu haave muilta salassa olevasta turvapaikasta täyttyy Herbertin ja Sallyn piiloutuessa myllyn piilo-oven taakse. Itse zombikuume ei herättänyt suuria kauhunväristyksiä. Eihän sellaista voi oikeassa elämässä tapahtua. Eihän?