Herra Mörön jouluiset vinkit

Toimittaja: Olen matkalla 1. kerrokseen haastattelemaan erityisvierastamme. Tänään nimittäin kuulemme blogissa herra Mörön lukuideat.

300-vuotias Mörkö on harvinainen lajinsa edustaja: tämä rauhaa ja pimeyttä rakastava mörkömys erakkomus on suostunut osallistumaan joulunäyttelyymme. Tavallisesti hänet tapaa kaapin nurkasta tai sängyn alta. Nyt saavunkin tähän ikkunalle.

Tervehdys sinne jouluiseen näkymään, herra Mörkö!

Mörkö: No heippa.

Toimittaja: Millä mielillä odottelette joulua?

Mörkö: Mielellä jos toisella.

Toimittaja: Mennäänpä sitten itse asiaan, herra Mörkö. Millaisin lukuvinkein tervehtisitte lukijoitamme?

Mörkö: Ihan täysi tonttu.

Toimittaja: Anteeksi?

Mörkö: Ihan täysi tonttu!

Toimittaja: Kuulkaahan nyt, herra Mörkö, tiedän että joulun alla voi olla stressiä, mutta ei sentään tarvitse käydä nimittelemään. [loukkaantuneena]

Mörkö: Se o lyriikkoo. [Tökkää toimittajan käteen kirjan.]

Toimittaja: Nyt ymmärrän! Tämähän on runokirja Ihan täysi tonttu! Tuttujen runoilijoiden joulurunoja, joita voi lukea adventtikalenterina runo per päivä tai muutoin vaan. Hah, tämä Eppu Nuotion ”Perhejoulu” on aika hauska:

Otetaan yksi hermostunut äiti

Yksi kiireinen isä

Otetaan joukko jännittyneitä lapsia

Otetaan sotku ja kadonneet tavarat

Otetaan imuri ja luuttu.

Toimittaja: Kuulostaa kovin tutulta… Tämä Kaija Pispankin runo on kiva: ”Tonttututkinto”

Ennen joulua on vähän painetta,

pitää opiskella sataa ainetta.

– – Ja sitten on ankarat tentit,

oikein on oltava litrat ja sentit.

Tentin jälkeen pajalle hommiin,

paitsi jos koe meni pommiin,

on paikka lahjaromuttamolla.

Toimittaja: Tuossapa summaantuu monen koululaisen ja opiskelijan viimeiset viikot ennen lomia. Onneksi lahjaromuttamo ei ole hassumpi paikka: saa pilalle menneiden lahjojen parhaista paloista rakentaa jotain uutta.

Että jokin aluksi pieleen mennyt juttu voikin olla blessing in disguise. Niin kuin vaikka se palanut kääretorttu. Suklaakermaa kun oikein siveli paksuksi kinoksiksi rullan päälle, niin vähän se näytti sellaiselta keskieurooppalaiselta jouluhalko-leivonnaiselta. Elvi-serkkukin sanoi, että ihan hyvää on, jos jättää tummimmat kohdat syömättä…. Krröh…Mutta takaisin haastatteluun: mikä on teidän lempirunonne, herra Mörkö?

Mörkö: ”Nallen joulutervehdys”.

Sinä olet siellä

ja minä olen täällä,

joulutähti kaiken päällä.

Siis: Juhlaa kaunehinta!

Toimittaja: Kerrassaan ihanat nuo Hannele Huovin säkeet. Sopivat hyvin tähän aikaankin, jos etäjoulua joudutaan viettämään eri mökeissä. Kaikille se joulu kuitenkin tulee loistaen valoa pimeyden keskelle. Onko teillä herra Mörkö jotain muuta suosikkia vuosien varrelta?

Mörkö: Ohan näetä. Joulumörökö, Kakstoesta lahjoo mörölle, Mörön paras joululahaja, Joulumörökö ja noetarumpu…

Toimittaja: Eikös nuo ole Mauri Kunnaksen kirjoja Joulupukki, Kaksitoista lahjaa joulupukille, Onnin paras joululahja, Joulupukki ja noitarumpu?

Mörkö: No jokkii mörökö siellä o melekein joka kuvassa. Isosetä Kualeppi uuninpankolla kahtoo pimiästä kattilasta, silimät vuan näkkyy. Serkunserkku Untamo pällyilee kattoluukusta, Pikku Möökö majjailee kulumakuapissa…

Toimittaja: Tottahan se on tuokin. Haluaisitteko näin pyhien alla vielä sanoa jotain lukijoillemme?

Mörkö: Rimpauta kaverille, sano että tykkeet ja syö lanttulootoo.

Toimittaja: – – – [mykistyneenä]

Mörkö: Ohan meillä mörööilläkkii kovan ulukokuore alla lämpönen syvän. Ja lanttuja kellarissa.  

Toimittaja: Hmm… aivan, niin tietysti. Siinäpä onnistuneen joulun resepti!

Kiitos, herra Mörkö, haastattelusta. Otetaanko vielä selfie?

Mörkö: Ottaa pois.

Toimittaja: Ja teille lukijamme toivotamme – Hyvää joulua ja valoisaa uutta vuotta! Blogi jää joulutauolla ja tapaamme taas 5.1.

Tietopöllö-palkinto Hurmeelle

Tietopöllö-palkinnon on voittanut vuonna 2021 lastenkirjailija Vuokko Hurme. Palkinto on Suomen tietokirjailijat ry:n vuosittain jakama tunnustus ansioituneelle lasten- ja nuorten tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle.

”Hänen teostensa esitystavoissa korostuvat tiedon täsmällisyys, selkeät tietoiskut, vastaanottajan ikätason huomioiminen ja sopivasti keventävä huumori”, Hurmeen taituruutta kiitellään. Kokonaisuudessaan tekstin voit lukea täältä.

Tässä blogissa tutkitaan lähemmin Hurmeen tietoteosta Eläinkirja – kaikenkarvaista faktaa eläinten ystäville, jonka on kuvittanut Anni Nykänen ja julkaissut WSOY. Kirja kuuluu Timanttia tietoa -sarjaan. Se on värikäs ja vauhdikas kokonaisuus, jossa riittää ihmeteltävää roppakaupalla.

Hetkittäin ei tiedä, mitä katsoisi tai mistä aloittaisi lukemaan, niin paljon on yhdellä aukeamalla tutkittavaa. Tämä ei olekaan kiireisen kirja vaan vaatii rauhassa makustelua. Pieniä lukijoita tämä kiinnostanee. Aikuista vähän jo pyörryttää välillä…  🙂 Kirjan lopussa on listattu lähteet, mikä on ilahduttaa – voi etsiä lisätietoa! Kirjassa on mukana eläinsokkelotesti, josta voi valita eläimen, johon haluaa tutustua.

Eläimiä ei ole esitelty jonkin eläintieteellisen luokituksen mukaan vaan helposti lähestyttävästi ja kiinnostavasti sellaisilla (erikoisillakin) ryhmittelyillä kuten esimerkiksi ”suuret eläimet”, ”korkealla elävät”, ”outojen töiden tekijöitä” ja ”eläimiä, joita on vähän”.

Faktatietoa on selvennetty vertaamalla sitä lapsille tuttuihin asioihin:

Sinivalasvauva syö ravinnokseen emon rasvaista maitoa joka päivä 190 litraa eli yli kylpyammeellisen.

Anni Nykäsen nokkela kuvitus myös avaa tekstiä ja auttaa hahmottamaan esimerkiksi kokoeroja eri lajien välillä. Lähes joka aukeamalla ovat mukana lisäksi lapsihahmot, joiden kautta lapsilukija voi helpommin hypätä mukaan tarinaan. Mielenkiintoista on lisäksi julkisuutta saaneiden eläinten esittely: oman tarinansa saa esille mm. julkkiskarhu Juuso, somesta tuttu Esther-sika ja avaruuteen matkannut Laika-koira.

Huumoria ei ole säästelty: eläinhahmot kommentoivat tietotekstiä, välillä hyvin ironisestikin tai suorastaan – surullisin sävyin. Kirjassa ei nimittäin kaihdeta tuoda esille joidenkin lajien hätätilaa ja sitä pahaa, mitä ihmiset ovat tahattomasti tai itsekkäistä syistä tehneet. Kirja ohjaa ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja arvostamaan maapallon kaikkia asukkeja.

Eläinkirja voi nostattaa monenlaista, kipeääkin eettistä pohdintaa lukijoilleen. Tai sitten sen voi lukea kepeämmin, nauttien kuvien, värien ja huumorin maailmasta.

Tietokirjaa pohdiskeli Iiris pääkirjastolta.

Palkinnon yhteydessä mainittiin myös teokset:

Pikkurillin käsikirja (Viisas Elämä 2016, kuvittanut Sanna Pelliccioni)
Peukalon käsikirja (Aula kustannus 2017, kuvittanut Sanna Pelliccioni)
Housuvaara-sarja (Into, kuvittanut Väinö Heinonen)
Karkkikirja (WSOY 2019, kuvittanut Anni Nykänen) Timanttia tietoa -sarja
Söpöt lemmikkijyrsijät (WSOY 2021, kuvittanut Aapo Ravantti) Tietopalat-sarja

Tarinat kartalla

Esittelen teille kaksi kartanpiirtäjää. Ensimmäisenä ajasta riippumaton tarkkailija, joka tutkii maailmankaikkeutta. Tarkkailija haluaa kartoittaa planeetta Maan, mutta tuskastuu toimen mahdottomuuteen.

Äsh, karttani eivät onnistu! Niistä tulee kylmiä ja persoonattomia! Palloa ei voi vääristämättä litistää yhdelle tasaiselle sivulle. Valtavaa maailmaa ei voi mahduttaa pieneen kuvaan! Mutta jos kartoistani tuleekin tarinoita – ja tarinoista karttoja?

Tarinakartat kertovat muun muassa näkymättömästä maailmasta ja puiden kokouksista. Näkymättömissä ovat suurten valtameren pohjat, jotka tunnetaan huonommin kuin Mars-planeetan pinta. Meri kätkee sisäänsä salaisuuksi vielä viisisataa vuotta löytöretkien jälkeen. Vanhat puut muistavat tarinoita, jotka ihmiset ovat unohtaneet. Metsät ovat lukemattomien hyönteisten ja lintujen koti, joista kaikilla on jonkinlinanen suhde puuhun. Kartoittajan mukaan kaikkein vanhin tunnettu puu ei kuitenkaan kasva metsässä. Se kasvaa Kuolemanlaaksossa.

Laura Ertamon ja Satu Konttisen teos Lumotun maan kartasto piirtää kartalle niin tutkimattomat vuoret kuin kasvien salajuonet. Karttojen lisäksi mukana on tarinoita karttojen kätköistä.

Kuvitellaan, kuinka eräänä kuumankosteana päivänä varhainen alkumehiläinen istahti vaatimattomalle kukinnolle lepäämään. Ehkä se piti lepopaikastaan. Ehkä se siirtyi toiselle samanlaiselle kukinnolle, ehkä löysi jonkin maukkaan kastepisaran. Se kasvi oli onnekas, sillä se oli juuri saanut avukseen siitepölykuriirin.

Deborah Marceron kirjoittamassa kirjassa Roosa ja jännittävät seikkailukartat tutustutaan myös kartoittamisen saloihin ja kuullaan tarinoita.

Roosa haluaa olla tutkimusmatkailja, pioneeri ja tiennäyttäjä. Hän haluaa löytää jotain sellaista, mitä ei ole vielä kukaan löytänyt. Mutta mitä se olisi, mistä sen löytäisi. Roosa päättää kartoittaa tiensä tutkumusmatkalle. Matkalle, jossa hänen sydämensä toimii kompassina. Roosan kartoilta voit löytää Haaveilunurmen, Keijusalamat, Ritariperhossaariston sekä Salaisen lymypaikan. Päätepysäkillä Rosa tuntee kuitenkin seisovansa tyhjin käsin. Esitelmätunnilla Rosa kertoo koulutovereilleen, ettei löytänyt retkillään mitään. Vaan mitä mieltä ovatkaan luokkatoverit?

Roosan kartat ovat täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Ehkäpä ne innostavat myös sinut kartoittamaan oman tarinasi.

24 lukua jouluun: Ruukin salaisuus

Eva Frantz on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa tarinoita sekä lapsille että aikuisille. Kustantamo S&S:n sivuilla Eva kertoo kirjoittavansa mieluiten jotain kauheaa mutta hauskaa. Evan kirjoittama Ruukin salaisuus on kirja, joka ei ole mielestäni lainkaan hauska. Sen sijaan jonkin verran kauhea se on. Mutta ei lainkaan liikaa, vaan juuri sopivasti. Sen verran kuin lastenkirjalta odottaa sopii. Vaan odotapas! Kyllähän kirjassa jotain hauskaakin on. Kirjassa on 24 lukua: yksi luku jokaiselle päivälle joulunodotukseen. Kauhean hauskaa!

He matkustivat merenrantaan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Flora oli kirjoittanut sen keittiön kalenteriin punaisella kuulakärkikynällä, ja merkintä näytti samaan aikaan jouluisalta ja hieman vihaiselta. Helmerinkylään!!!

Flora ja äiti ovat äidin päätöksellä muuttaneet joulukuuksi merenrannalle. Tuolla rannalla ei kuitenkaan uikkareita ja aurinkorasvaa tarvita. Sen sijaan laukkuihin pakataan villasukkia ja saappaat. Mukaan lähtevät myös Floran koulukirjat. Floran käydessä kotikoulua äiti kirjoittaisi kirjaansa. Alkumatka Helmerinkylään taittuu linja-autolla. Loputtomalta tuntuvan loppumatkan kävelyurakan päätteeksi Flora ja äiti saapuvat ikivanhalta näyttävän mökin eteen. Tuossako meidän on tarkoitus asua? Flora ihmettelee. Miten sinne edes pääsee sisään?

Äiti tarttuu porttiin. Ensin hän nykäisi sitä, sitten työnsi. Portti ei auennut. Jo nyt on kumma, äiti puuskahti. Yrittäisinkö minä? Kaikin mokomin, se on kai ruostunut kiinni tai jotain. Äiti astui sivuun, ja Flora tarttui kahvaan. Portti avautui kitisten, kuulosti melkein kuin se olisi sanonut ”ha-haa”.

Flora avaa portin, eikä mikään enää ole niin kuin ennen.

Portin takaa paljastuu äidin vuokraama, lopulta viihtyisäksi osoittautuva portinvartijan talo. Aidatulta piha-alueelta löytyy myös pieni pyykkitupa, jonka asukas – Fridolf – heidät vastaan ottaa.

Vai niin. Vai sillä tavalla, hän sanoo mietteliäs ilme kasvoillaan.

Flora ihmettelee Fridolfin vastaanottoa: Vai niin. Miksi ei: Tervetuloa! Tai: Kuinka matkanne sujui? Fridolf vaikuttaa siltä, ettei hän vieraita olisi kaivannut. Miksi vuokrata mökkiä, jos vieraat pihalla ovat niin vastenmielisiä. Oli miten oli, Fridolf kertoo, että alueelta löytyvät myös autotalli sekä vanha hevostalli, muutama maatalo ja talvipuutarha sekä tietenkin kartano. Kartano! Tämä herättää Floran lopullisesti. Mikä huikea ilmestys! Mutta asumaton ja ränsistynyt. Miksi kartano on ollut asumaton kokonaiset viisikymmentä vuotta?

Kartano vetää Floraa puoleensa. Portinvartijan talossakin hän tuntee olonsa rennoksi, on kuin talo olisi hänelle entuudestaan tuttu. Flora tunteekin itsensä jo hieman iloisemmaksi. Ilmakin näyttää kirkastuneen. Vaan onko kyse sääilmiöstä, vai jostain ihan muusta?

Jostakin kumman syystä ulkona näytti nyt paljon valoisammalta kuin heidän tullessaan, vaikka ilta oli jo pitkällä. Oliko sumu hälvennyt ja kuu tullut esiin? Siinä samassa hän näki jonkin valkoisen häilähtävän ikkunan takana. Eikä siinä kaikki, sillä ulkoa kuului rapinaa. Aivan kuin kuiskaus. Se on hän!

Ruukin salaisuuden 24 lukua voi käyttää joulukalenterina: luku kerrallaan kohti jouluaattoa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan vahdi lukutahtia. Kirjan voi myös ahmia kerralla loppuun.

Lisää joulunodotukseen soveltuvia kirjoja löydät verkkokirjaston suosikeista. Klikkaa itsesi sisään keski.finna.fi -> Lapset

Iloista joulunodotusta kaikenlaisten lukukokemusten parissa!