Monikielisyyden juhlaa

Satakielikuukausi on monikielisyyttä juhliva jakso Kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja Maailman runouden päivän (21.3) välillä. Kuukautta on vietetty Suomessa vuosittain jo vuodesta 2015 lähtien. Kansainväliseltä nimeltään Multilingual Month juhlistaa kielellistä rikkautta. Tavoitteena on haastaa kaikki tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä eri näkökulmista. Vinkki haasteeseen: tutustu tuttuun teokseen vieraalla kielellä. Kokeile vaikkapa lukea samaa kirjaa kahdella kielellä rinnakkain!

Moni suomalaisen kirjailijan teos on käännetty – mahdollisesti monelle – vieraalle kielelle. Lastenkirjainstituutin ylläpitämästä Kolmen tähden tietoa -tietokannasta voit katsoa, mille kielille kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja on käännetty. Osa näistä teoksista löytyy myös Keski-kirjastojen kokoelmista. Jos suosikkiasi ei Keski-kirjastojen kokoelmista löydy, kurkkaa Monikieliseen kirjastoon. Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta se toimittaa aineistoa myös muualle Suomeen. Ota yhteys oman kirjastosi asiakaspalveluun ja kysy ohjeet asiointiin Monikielisessä kirjastossa.

Alla pari kirjaparia, jotka löydät suoraan Keski-kirjastojen kokoelmista. Nämä teokset voit siis tuttuun tapaan varata verkkokirjastostamme omaan lähikirjastoosi noutoa odottamaan. Lukuiloa – sadoilla kielillä!

Tomi Kontion kirjoittama kirja Koira nimeltään Kissa on rosoinen tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Koira syntyy pohjoisen metsissä. Se saa ainoana pentueen eloonjäävänä äidiltään nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä ajattelijoita.

”Sisaruksistasi tuli enkeleitä”, äiti sanoi. ”Ja sinusta tuli Kissa.” ”Kissat ovat itsenäisiä”, äiti sanoi minulle, kun olin pieni. ”Ja sinä tarvitset itsenäisyyttä, koska minun pitää jättää sinut.” Äiti pirautti muutaman kyyneleen ja lähti.

Itsenäinen Kissasta tuleekin – pakon edessä. Muutto etelän suurkaupunkiin tuntuu vain korostavan itsenäisyyttä – joka paljastuukin yksinäisyydeksi. Eikä elämää helpota se, että äiti opetti Kissalle, ettei kehenkään saa luottaa. Lopulta Kissa huomaa olevansa itsenäinen Kissa, joka ei uskalla luottaa kehenkään – ei edes itseensä.

Sitten Kissa kohtaa ihmisen, jonka nimi on Näätä. Näätä tietää, että on vaikea elää, jos ei luota kehenkään. Silloin on vain hyvin surullinen tai hyvin, hyvin itsenäinen. Tai sitten vain yksinäinen.

”Nyt se on loppu”, Näätä sanoi parta väpättäen. ”Mikä on loppu?” kysyin. ”Yksinäisyys.” Näätä kumartui eteeni ja katsoin minua suoraan silmiin. Hän tarttui niskaani ja painoi minut rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen sisällään kumisi suuri sydän.

Siitä lähtien Kissa ja Näätä eivät enää olleet yksinäisiä. He olivat ystäviä.

Koira nimeltään Kissa löytyy Keski-kirjastoista suomen lisäksi espanjaksi julkaistuna. Yle Areenasta voit kuunnella tarinan myös radioteatterin tulkintana.

Siri Kolun Me Rosvolat aloittaa kokonaisen rovoseikkailusarjan. Sarjan ensimmäinen osa löytyy Keski-kirjastoista myös persiaksi.

Rosvolat on nimensä mukaisesti rosvoperhe. Perheeseen kuuluvat äiti Hilda, isä Hurja-Kaarlo, pojat Kalle ja Kulta-Pete sekä perheen tytär, kaikessa täydellinen Hele. Rosvolan perhe ei rosvoa rahaa, ne on pelkkiä hiirenpiaruja – kuten kulta-Pete sanoisi. Sen sijaan Rosvolat rosvoavat kaikkea tarvitsemaansa. Mieluisimpia ovat irtokarkit, liha ja muut syömiset, barbit, täydelliset pelikortit sekä kaikenlainen lukeminen. Kesäkuun toisella viikolla ryöstösaaliiksi kuitenkin joutuu – tai pääsee – Vilja. Vilja ryöstetään Viljan isän uuden BMW:n takapenkiltä, siskonsa Vanamon vierestä, kesken mehevän sisaruskähinän, matkalla mummolaan. 

Se oli nopeasti ohi. Vanamo luuli sen olevan tositeeveetä, ja siinä kohti kun Hurja-Kaarlo nappasi karkkipussin ja minut takapenkiltä, hän oli hetken aikaa hyvin pettynyt. – Hei älä Viljaa ota, mä olen tosi paljon parempi kilpailija!

Alkuun Vilja on luonnollisestkin hämillään. Hän yrittää jopa karata kotiin kerran tai pari. Pian Viljan karkausyritykset loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Vilja huomaa, että kesästä Rosvoloiden parissa on to-DEL-la-kin – kuten Rosvolat asiaa painottaisivat – tulossa unohtumaton. Vilja oppii Rosvoloilta kesän aikana paljon rosvouksesta – ja elämästä yleensäkin. Hyvän maantierosvon on näytettävä maantierosvolta – aivan kuten presidentin on näytettävä presidentilt. Rosvon on oltava itsepäinen – mikäli rosvo ei ole itsepäinen, ei ylimääräisen omaisuuden siirtämistä kohteelta itselle saa toteutettua. Myös maine on tärkeää. Mainetta saadaan ryöstämällä paljon ja uskaliaasti. Mainetta voidaan saada myös kehittämällä oma merkkirikos. Merkkirikos on nokkela uusi ryöstötapa, jossa on käytetty erityistä kekseliäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Myös Vilja kehittää merkkirikoksen tuon kesän aikana. Se tulisikin olemaan täydellinen rikos. 

Kolmen seikkailu-unen jälkeen havahduin siihen, että mieleni oli keksinyt ratkaisun täydelliseen keikkaan. Kalle nukkui syvää unta ja mumisi tyynyynsä. MInä oli todella kutonut suunnitelman. Sellaisen, jossa minut unohtanut perheeni saisi ansionsa mukaan.

Ja vielä ripaus mörköjä. Pääkuvassa on esillä Tuutikki Tolosen Mörkövahti ranskankielisenä käännöksenä. Mörkövahdista lisää huhtikuun 2020 postauksessamme. Vaan kuinka sujuukaan mörköily ranskaksi?

Juhlavuotta viettävä Nuotio kirjoittaa kestosuosikkeja

Lukuisia lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjoja tehnyt Eppu (eli Eija-Riitta) Nuotio täyttää helmikuussa 60 vuotta. Hän on lisäksi näyttelijä, ilmaisutaidon ohjaaja, suomentaja, sanoittaja, näytelmäkirjailija sekä ohjaaja.

Tässä muutamia Epun lastenkirjoista.

Nuotion ja kuvittaja Liisa Kalliolan yhteistyössä on syntynyt pahvisivuinen OHO-ensikirjasarja (WSOY), jossa vauva maistelee maailmaa (Oho, miten hyvää!), lähtee liikkeelle (Oho, miten taitavasti!) sekä tutkii ympäristöä (Oho, mitä tapahtuu!). Humoristinen ja hyväntuulinen teksti sekä värikkäät, ilmeikkäät kuvat houkuttelevat ensitarinoiden pariin.

Matkalla tullaan suuremmiksi – Valitut runot 1995–2012 (Tammi) -runokirjaan on koottu vajaan kahden vuosikymmenen vuoden ajalta Nuotion säkeitä aiemmin julkaistuista runokirjoista. Opuksesta löytyy riimit joka tunnelmaan ja hetkeen, surusta iloon ja kaipaukseen. On herkkyyttä ja hurttia huumoria. Joukkoon mahtuu vauvalorutteluja, eläin- ja ammattirunoja sekä vuodenaikojen ihmettelyä. Kestosuosikkini ja takuuvarma runosampo esimerkiksi satutuokioihin. Kuvittajana Virpi Penna.

Tämä vai tuo -sarjassa (Bazar) ovat ilmestyneet kuvakirjat Metsäretki, Toripäivä sekä Viljan syntymäpäivät. Jokaisessa kirjassa Fiinulla ja äidillä on jokin yhteinen tekeminen, kuten retkeily metsässä. Tarinaa kuljetetaan valintojen kautta, joita ennen toimintaa ja sen aikana joutuu tai saa tehdä. Esimerkiksi kummalle polulle lähdetään: suoraan kallioille vai puiden lomaan. ”Tämä vai tuo” on leikki, yhteinen hassuttelu, ja samalla keino selvittää, mistä asioista itse tykkää. Kauniit kuvat on tehnyt Aino Louhi. Näihin Fiinu-kirjoihin toivoisi useammankin lukijan tarttuvan.

Lisäksi tuotteliaan kirjailijan kynästä ovat muun muassa alakoululaisten suosikit

  • Villilä-sarja, jossa kylän lapset perustavat urheilevan salaseuran ja joutuvat kaikenmoisiin kommelluksiin.
  • Kingi-sarja, jossa kaupunkikoira Kingi etsii uutta kotia ja löytääkin sen varsin erikoisesta paikasta, saarelta.

Kun poni muutti kerrostaloon

Aura on aina toivonut lemmikkiä, ja nyt hänen toiveensa toteutuu. Ei kuitenkaan aivan tavallisella tavalla.

Kipeänä ollut Aura katselee ulos ikkunasta, näkee jotain ruskeaa ja pyöreää vilahtavan etuovesta sisään ja kolistelevan vintille.

Aura kuulosteli hetken ja lähti sitten kiipeämään portaita. Kun hän ehti ylätasanteelle, hän näki jotakin karvaista ja pulleaa. Se oli poni.

– Hei poni, Aura sanoi.

– Hei tyttö, poni vastasi.

Sillä oli pitkä ja paksu otsatukka, jonka alta pilkistivät kirkkaat silmät. Silmissä oli vähän epäluuloinen katse.

– Mitä sinä täällä teet? Aura kysyi.

– Ajattelin muuttaa tänne asumaan, poni vastasi ja ravisti vähän kaulaansa.

Kemppaiseksi itseään kutsuva poni päätyy Auran kotiin välipalalle ja yökylään. Äiti ja isä eivät antaisi ikinä pitää Kemppaista, joten Aura ei uskalla kertoa heille. Ponin pito kerrostaloasunnossa osoittautuu varsin hankalaksi, varsinkin kun se täytyy olla suuri salaisuus. Mihin piilottaa kaikki höyryävät kakkakikkareet ja saada purtavaa alati nälkäiselle asukille?

Kemppainen on myös aika epeli, itsepäinen olento. Vai Aurorako se onkin itsepäinen ja omistushaluinen. Kahden jääräpään yhteensovittaminen ei mene ongelmitta, ja suuren riidan päätteeksi Kemppainen katoaa. Voiko Aurora löytää enää ystäväänsä?

Päivi Lukkarila on kirjoittanut lukuisia hevoskirjoja, ja onnistuu tässäkin hassuttelevassa ponikirjassaan Kerrostaloponi Kemppainen tavoittamaan omatahtoisen ponin olemuksen hersyvällä tavalla. Tytön ja ponin edesottamuksia on mukava seurata. Kukapa eläinten ystävä ei joskus olisi haaveillut omasta eläinkaverista, vaikka olisi tiennyt, että se ei oikeasti olisi mahdollista. Tarina antaa hetken kuvitella, mitä jos sittenkin…

Lukkarila on punonut tarinaan ystävyyden, vapauden, eläintensuojelun ja rehellisyyden teemoja. Voiko toisen olennon todella omistaa? Voiko valehtelu johtaa mihinkään todella kestävään? Ilman kyyneliä ja vaarallisia tilanteita ei selvitä, mutta kirjassa on elämänmyönteinen ja kantava tunnelma. Ilmeikkäät kuvat on piirtänyt sähäköistä siileistään tunnettu sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi.

Hymyarvio (yksi naama = ihan kiva, 2 naamaa = mukavaa luettavaa, 3 naamaa = tykkäsin! 4 naamaa = no nyt on hyvä, viisi naamaa = aivan super-huippu)

Tykkäsin kuin possu puurosta 😊😊😊😊

Hauskuus: 😊😊😊

Kauhistuttavuus/Kauhu: –

Ystävyys voi yllättää

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta. Ylen Oppiminen -sivulla kerrotaan ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän alkuperästä olevan erilaisia käsityksiä. Päivää myös juhlitaan eri tavoin eri puolilla maailmaa. Päivän tunnus, ystävyyttä ja rakkautta kuvaava punainen sydän, lienee kuitenkin tuttu niin meillä kuin muuallakin.

Suomessa ystävänpäivän vietto on melko uusi tapa. Vasta 1980-luvulla päivän saattoi löytää kalentereistamme. Kerrotaan, että alun perin Valentinen päivänä saattoi rakkaudentunnustuksen lähettää salaisenkin ihailun kohteelle. Nykyisin suurin osa ystävänpäivän tervehdyksistä taitaa kuitenkin mennä jo valmiiksi tutuille ystäville ja läheisille.

Ystävänpäivän tervehdys voi olla postikortti, tekstiviesti tai lämmin halaus. Ystävänpäivää voi viettää vaikkapa yhdessä ystävän kanssa lukien. Päivää voi viettää myös niiden ystävien parissa, jotka odottavat sinua kirjankansien välissä.

Rose Lagercrantzin kirjassa Onnentyttö Dunne tutustumme ekaluokkalaiseen Dunneen. Dunne jännittää koulun alkua. Opettaja on kuitenkin mukava ja läksyjen tekokin on Dunnen mielestä mukavaa puuhaa koulun jälkeen. Parasta kuitenkin on, kun Dunne löytää luokaltaan uuden ystävän, Ella Fridan. Vaikka Dunnen elämässä on surujakin, tuo Ella Frida Dunnen elämään sellaista iloa, mitä vain paras ystävä tuoda voi. Ystävyys kantaa monen murheen yli. Ystävyys voi kantaa kilometrienkin taa.

Dunnen elämästä kerrotaan nyt jo sarjan seitsemässä kirjassa. Ystävyys Ella Fridan kanssa jatkuu, mutta samalla Dunne oppii, ettei ystävyys aina ole helppoa. Tarinat Dunnen arjesta iloineen ja suruineen ovat helposti lähestyttäviä, silti vahvoja ja raikkaita. Kurkkaa myös Tanjan ajatukset Dunnesta!

Aina ystävyyden syttyminen ei ole helppoa. Helpoiten ystävyys ehkä syntyy, kun uuden ystävän kanssa löytyy heti yhteisiä jutunaiheita tai yhteistä tekemistä – aivan kuten Dunnella ja Ella Fridalla. Joskus taas ystävyyden synnyttäminen vaatii vaivannäköä ja vähän kärsivällisyyttäkin. Kaisa Paaston kirjassa Anni kaverinkesyttäjä tutustumme Anniin, joka kokee olevansa kuin kaksi eri ihmistä, rippuen siitä, ollaanko koulussa vai kotona: kotona reipas ja hauska Anni onkin koulussa syrjään vetäytyvä ja vähän outokin. Mutta kuten Annin isoveli tietää: oudot ovat parhaita! Heidän kanssaan ystävyyden syntyminen vain vaatii ehkä himpun verran enemmän vaivannäköä. Ja vaivaa Anni päättää nyt nähdä. Hän suunnittelee kesyttävänsä itselleen kaverin, mutta lopulta kesyttäjää taitaakin tarvita Anni itse. Vaan kuinka kaverinkesytys oikein tapahtuukaan? Kurkkaa myös Tomin mietteet Annista!

Julian Goughin helppolukuinen kirjasarja Karhu ja Kaniini esittelee ensimmäisessä osassaan nimensä mukaisesti samassa metsässä asuvan karhun sekä kaniinin, jolla on kamalat tavat. Siinä missä karhu rakentaa kevään ensimmäistä lumiukkoaan laulellen, käyttäytyy kaniini kuin pahin äkäpussi. Vaan kuin vahingossa kaniini määrittelee ystävyyden – ainakin noin periaatteessa.

”Ainoastaan älykääpiö”, kaniini huomautti, ”lykkii lumipalloa YLÄMÄKEEN…” ”Ai miten niin,?” karhu kysyi.” ”Koska: painovoima.” ”Mikä se on?” karhu ihmetteli. ”Painovoima”, kaniini totesi tärkeänä, ”on kummallinen voima, joka vetää kaiken muun puoleen.” ”Jaa!” karhu nyökkäili. ”Ai niin kuin ystävyys?”

Karhu näkee ystävyyttä kaikkialla. Kaniini taas syö omaa kakkaansa. Lopuksi ystävykset rakentavat yhdessä tuumin lumiukon. Lukijan kasvoille leviää hymy.

Lastenkirjoissa ystävyys on lähes aina esillä – joko suoraan tai välillisesti. Ystävyyttä käsitteleviä lasten ja nuorten kirjoja voi löytää verkkokirjastosta esimerkiksi aihesanalla ystävyys. Hakutulos on varsin kattava. Rajaamalla tulosta vaikkapa aihesanoilla eläimet, erilaisuus tai auttaminen, hakutulos kaventuu. Tarinan keinoin voidaan kertoa ystävyydestä niin monella tapaa. Tarinoissa voidaan kertoa uuden ystävän löytämisestä, ystävän menettämisestä, yksinäisyydestä, sisarten välisestä ystävyydestä tai vaikkapa eläinystävistä.

Emilia Dziubakin tietokirjassa Ällistyttäviä ystävyksiä kerrotaan erilaisten ystävysten kohtaamisista kasvien ja eläinten maailmassa. Kirjan kertojaääni, hyvin erityinen kissa nimeltään Homeros, lähtee etsimään ystävyyttä. Haussa Homeroksella on täydellinen ystävä. Vaan mitä se oikeastaan tarkoittaakaan?

Homeros törmää matkallaan muun muassa ystäviin, jotka hoitavat toisiaan sekä ystäviin, jotka ovat ystäviä tietämättään. Homeros löytää myös täydelliset ystävät, mutta kohtaa myös valheellisia ystäviä. Kun pitkä matka alkaa väsyttää, on Homeroksen palattava kotiin. Ja kyllä, kotoa löytyy kuin löytyykin parhaan ystävän syli. Kirja lopussa voit leikkimielisesti testata millainen ystävä sinä olet. Oletko kuin kimalainen, kuin papu, vai kuin itse Homeros?

Kaikkien kanssa ei voi olla ystävä. Mutta ystävällinen voi aina olla. Ja joskus ystävyys voikin yllättää. Pelokkaintakin hiipijää.

Hui, sanoi aina Hui, mistä hänelle myös nimi siunaantui. Lähti matkaan yksin Hui – miten lie, noin vaarasta innostui. Oli alkuun vastassa otukset karmeat, oli matkaa vaikea taittaa. Miten perille pääsisi, voisiko joku pelolle kampoihin laittaa? Yllätti apu yllä joen, johti ystävyyteen, poisti pelon, tuon pikimustan noen.

Kuinka onnelliseksi voi tullakaan kun pelkonsa pystyy kohtaamaan. Sain sydänystäviä rakkaita kaksi, tulin moninverroin rohkeammaksi.

Pelotonta ystävänpäivää!