Monikielisyyden juhlaa

Satakielikuukausi on monikielisyyttä juhliva jakso Kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja Maailman runouden päivän (21.3) välillä. Kuukautta on vietetty Suomessa vuosittain jo vuodesta 2015 lähtien. Kansainväliseltä nimeltään Multilingual Month juhlistaa kielellistä rikkautta. Tavoitteena on haastaa kaikki tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä eri näkökulmista. Vinkki haasteeseen: tutustu tuttuun teokseen vieraalla kielellä. Kokeile vaikkapa lukea samaa kirjaa kahdella kielellä rinnakkain!

Moni suomalaisen kirjailijan teos on käännetty – mahdollisesti monelle – vieraalle kielelle. Lastenkirjainstituutin ylläpitämästä Kolmen tähden tietoa -tietokannasta voit katsoa, mille kielille kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja on käännetty. Osa näistä teoksista löytyy myös Keski-kirjastojen kokoelmista. Jos suosikkiasi ei Keski-kirjastojen kokoelmista löydy, kurkkaa Monikieliseen kirjastoon. Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta se toimittaa aineistoa myös muualle Suomeen. Ota yhteys oman kirjastosi asiakaspalveluun ja kysy ohjeet asiointiin Monikielisessä kirjastossa.

Alla pari kirjaparia, jotka löydät suoraan Keski-kirjastojen kokoelmista. Nämä teokset voit siis tuttuun tapaan varata verkkokirjastostamme omaan lähikirjastoosi noutoa odottamaan. Lukuiloa – sadoilla kielillä!

Tomi Kontion kirjoittama kirja Koira nimeltään Kissa on rosoinen tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Koira syntyy pohjoisen metsissä. Se saa ainoana pentueen eloonjäävänä äidiltään nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä ajattelijoita.

”Sisaruksistasi tuli enkeleitä”, äiti sanoi. ”Ja sinusta tuli Kissa.” ”Kissat ovat itsenäisiä”, äiti sanoi minulle, kun olin pieni. ”Ja sinä tarvitset itsenäisyyttä, koska minun pitää jättää sinut.” Äiti pirautti muutaman kyyneleen ja lähti.

Itsenäinen Kissasta tuleekin – pakon edessä. Muutto etelän suurkaupunkiin tuntuu vain korostavan itsenäisyyttä – joka paljastuukin yksinäisyydeksi. Eikä elämää helpota se, että äiti opetti Kissalle, ettei kehenkään saa luottaa. Lopulta Kissa huomaa olevansa itsenäinen Kissa, joka ei uskalla luottaa kehenkään – ei edes itseensä.

Sitten Kissa kohtaa ihmisen, jonka nimi on Näätä. Näätä tietää, että on vaikea elää, jos ei luota kehenkään. Silloin on vain hyvin surullinen tai hyvin, hyvin itsenäinen. Tai sitten vain yksinäinen.

”Nyt se on loppu”, Näätä sanoi parta väpättäen. ”Mikä on loppu?” kysyin. ”Yksinäisyys.” Näätä kumartui eteeni ja katsoin minua suoraan silmiin. Hän tarttui niskaani ja painoi minut rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen sisällään kumisi suuri sydän.

Siitä lähtien Kissa ja Näätä eivät enää olleet yksinäisiä. He olivat ystäviä.

Koira nimeltään Kissa löytyy Keski-kirjastoista suomen lisäksi espanjaksi julkaistuna. Yle Areenasta voit kuunnella tarinan myös radioteatterin tulkintana.

Siri Kolun Me Rosvolat aloittaa kokonaisen rovoseikkailusarjan. Sarjan ensimmäinen osa löytyy Keski-kirjastoista myös persiaksi.

Rosvolat on nimensä mukaisesti rosvoperhe. Perheeseen kuuluvat äiti Hilda, isä Hurja-Kaarlo, pojat Kalle ja Kulta-Pete sekä perheen tytär, kaikessa täydellinen Hele. Rosvolan perhe ei rosvoa rahaa, ne on pelkkiä hiirenpiaruja – kuten kulta-Pete sanoisi. Sen sijaan Rosvolat rosvoavat kaikkea tarvitsemaansa. Mieluisimpia ovat irtokarkit, liha ja muut syömiset, barbit, täydelliset pelikortit sekä kaikenlainen lukeminen. Kesäkuun toisella viikolla ryöstösaaliiksi kuitenkin joutuu – tai pääsee – Vilja. Vilja ryöstetään Viljan isän uuden BMW:n takapenkiltä, siskonsa Vanamon vierestä, kesken mehevän sisaruskähinän, matkalla mummolaan. 

Se oli nopeasti ohi. Vanamo luuli sen olevan tositeeveetä, ja siinä kohti kun Hurja-Kaarlo nappasi karkkipussin ja minut takapenkiltä, hän oli hetken aikaa hyvin pettynyt. – Hei älä Viljaa ota, mä olen tosi paljon parempi kilpailija!

Alkuun Vilja on luonnollisestkin hämillään. Hän yrittää jopa karata kotiin kerran tai pari. Pian Viljan karkausyritykset loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Vilja huomaa, että kesästä Rosvoloiden parissa on to-DEL-la-kin – kuten Rosvolat asiaa painottaisivat – tulossa unohtumaton. Vilja oppii Rosvoloilta kesän aikana paljon rosvouksesta – ja elämästä yleensäkin. Hyvän maantierosvon on näytettävä maantierosvolta – aivan kuten presidentin on näytettävä presidentilt. Rosvon on oltava itsepäinen – mikäli rosvo ei ole itsepäinen, ei ylimääräisen omaisuuden siirtämistä kohteelta itselle saa toteutettua. Myös maine on tärkeää. Mainetta saadaan ryöstämällä paljon ja uskaliaasti. Mainetta voidaan saada myös kehittämällä oma merkkirikos. Merkkirikos on nokkela uusi ryöstötapa, jossa on käytetty erityistä kekseliäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Myös Vilja kehittää merkkirikoksen tuon kesän aikana. Se tulisikin olemaan täydellinen rikos. 

Kolmen seikkailu-unen jälkeen havahduin siihen, että mieleni oli keksinyt ratkaisun täydelliseen keikkaan. Kalle nukkui syvää unta ja mumisi tyynyynsä. MInä oli todella kutonut suunnitelman. Sellaisen, jossa minut unohtanut perheeni saisi ansionsa mukaan.

Ja vielä ripaus mörköjä. Pääkuvassa on esillä Tuutikki Tolosen Mörkövahti ranskankielisenä käännöksenä. Mörkövahdista lisää huhtikuun 2020 postauksessamme. Vaan kuinka sujuukaan mörköily ranskaksi?

Rudolf Ryöväri(ttäre)npoika

Rudolfin on rauhaa rakastava poika, joka pitää lukemisesta, sellon soittamisesta sekä kurkkuvoileivistä. Rudolfin perhe on, noh – erilainen. Rudolfin äiti ja isoäiti ovat pahamaineisia rosvoja, joiden seurassa housunpuntit alkavat tutista.

Hänen isoäitinsä, Regina Rosvo, oli pahamaineinen nainen, josta oli kirjoitettu jopa lauluja. Hänen äitinsä Raisa Rosvo oli kuitenkin kaikkein pahin. Raisa oli niin kauhean pelottava, että vaikka hän oli nainen, hänen poskistaan rohisti takkuinen musta parta ihan vain siitä syystä, ettei se muutakaan uskaltanut. Kun Raisa Rosvo huusi lounasaikaan perhettä syömään, käskyä tottelivat metsän eläimetkin.

Isä ja isoisä eivät ole kestäneet mokomaa melskaamista ja ovat karanneet jonnekin. Rudolfia kohtaan isoäiti ja äiti ovat tietenkin sulaa hyvyyttä ja huolenpitoa. Vaikkakin äidin ja isoäidin mielestä Rudolf menee pilalle, kun ei osoittanut merkkejä rosvomaisuudesta ja on liian kunnollinen.

Rudolf ei taas voi hyväksyä varastamista, se on väärin. Elo on myös aika yksinäistä, varsinkaan kun Rudolf ei saa mennä kouluun.

– Ei puhettakaan että menet kouluun pilaamaan suvun huonon maineen! Raisa huusi päättäväisesti.
– Kun minä olin nuori, kouluja ei ollut keksittykään – ja katso millainen minusta silti tuli, Regina sanoi.
– Lukutaidoton, Rudolf huomautti.
– Lukeminen ja lukeminen. Pyh, Regina sanoi selvästi loukkaantuneena. – Mitä hyötyä lukemisesta muka on? Kauppa se on mikä kannattaa.
– Tai kaupan rosvoaminen, Rudolf sanoi ja hänen sappensa kiehui –.

Rudolf saa tarpeekseen perheen rosvoelämästä ja alkaa punoa juonta, jolla suvun naiset saadaan kaidalle tielle. Avukseen Rudolf saa odottamatta tiedenero Mataleenan.

Roope Lipastin kirjoittama ja Anton Lipastin kuvittama Rudolf Rosvo ja hirveä suku on hauska, ohut kirja, jolla on yllättävä loppu. Siinä puhutaan erilaisuuden ymmärtämisestä sekä perhe- ja kaverisuhteista. Toivottavasti jatko-osia on tulossa!

Rosvoelämään kurkisti Iiris pääkirjastolta.

Saattaisit pitää myös kirjoista:
Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Rantala & Lehtola: Mauri Murtautuja
Walliams: Pankkirosvon poika
Kolu: Me Rosvolat -sarja

Vorosen perhe

Kirjassa Vorosen perhe ja synttärikeikka tutustutaan perheeseen, johon kuuluvat äiti Viivi, isä Otto sekä sisarukset Niilo ja Nelli. Nellin oikea nimi on Kriminelli, mutta Nelliksi häntä kaikki kutsuvat. Ja eipäs unohdeta Kyttää, perheen koiraa! Vaan missä Vorosen perhe asustaa?

He asuvat tässä aivan lähellä! Kävelet vain vähän kauemmas kuin yleensä, kuljet sen puiston halki, jossa on keinuja ja pensaita, ja ohitat parkkipaikan, jolla on ruostuneita autoja, ja pyöräliikkeen, joka suljettiin viime kesänä. Teitkö niin? Hyvä! Nyt näet talon.

Aivan tavallinen perhe aivan tavallisessa talossa. Tai ei ehkä aivan tavallinen. Työkseen perhe nimittäin rötöstelee. Kaikki paitsi Niilo. Valehtelu on myös aivan normaalia käytöstä Vorosen perheelle. Vain Niilo tuntee piston sydämessään valehdellessaan naapurin Jeppe Pollarille. Niin. Perheen naapurissa asuu poliisi. Ja vieläpä hyvin säntillinen ja tarkka sellainen.

Vaan kuinka käy, kun Niilon syntymäpäivä lähestyy ja hänen hartain toiveensa on lukittu herkkukaupan kassakaappiin?

Vorosen perheen seikkailut sopivat pienten alakoululaisten lukulistalle. Rinnalle voisi nostaa kuvakirjoista Murtautuja Maurin. Vaan kuka kumma onkaan Rudolf ryöväri(ttäre)npoika? Se selviää ensi viikolla.

Rosvoja ja poliiseja

Heli Rantala on kirjoittanut kerrassaan herkullisen kuvakirjan Maurista, jonka olisi pitänyt syntyä synkkänä ja myrskyisenä yönä Murtautujien pahamaineiseen sukuun, mutta joka sen sijaan syntyikin kaikenlaisen hyvän keskelle, auringon lämmittäessä perhosten tanssia. Maurista tuli lopulta kaikella tapaa erilainen kuin sisaruksistaan – ja jotain aivan muuta mitä vanhemmat olivat toivoneet. Siinä missä sisarukset varastivat syntymäpäiväsankarin lahjat, auttoi Mauri sankaria juhlien jälkien siivoamisessa. Kun Rosvo-opistossa harjoiteltiin pakenemista ikkunan kautta, jäi Mauri pesemään ikkunoita kirkkaammaksi. Isän mukana ryöstöreissulla Mauri innostui vain järjestelmään ihmisten koteja viihtyisämmäksi. Mauri oli todellakin perheensä musta lammas. Voi Mauria.

Mutta sitten Mauri tapaa eräällä epäonnisella ryöstöreissullaan Pipsan. Pipsa on poliisien sukua ja kutsuu itseään iloosiksi. Iloosin tehtävänä on jaella sakkojen sijaan kehuja, rohkaisuja ja hyvää mieltä. Ja sen Pipsa todella tekeekin.

Mauri on ihana hahmo. Vaikka hän kokee voimakasta erilaisuutta perheessään, haluaa hän omissa toimissaan huomioida sukunsa perinteet. Kuten Netta Lehtolan kaunis kuvitus, myös Mauri on raikkaan rauhallinen.

Intoa puhkuen Mauri teki taloonsa kaksi ovea. Toiseen hän asensi monta erilaista lukkoa, jotta äiti, isä, sisko ja veljet voisivat murtautua siitä sisälle.

Pipsa taas on iloosina varsin vakuuttava.

Välillä hän pysäytti autonsa tienvarteen ja kävi kehumassa puistonpenkkiä tuhrivan pojan piirustustaitoja ja pankkirosvojen naamareita.

Sekä Mauri että Pipsa ovat eräällä tapaa epäonnistuneita. Mauri ei osaa ryöstää ja rosvota, Pipsa taas jakaa sakkojen sijaan pelkkiä kehuja. Vaan mitä ihmeellistä syntyykään, kun Pipsa-iloosi ja Mauri Murtautuja yhdistävät voimansa – hyvät teot ja kauniit ajatukset?

Jos rosvoiluannos tuntuu Murtautuja Maurin (WSOY) jälkeen kovin suurelta, voit tasapainottaa lukukokemustasi Pasi Lönnin kirjoittamalla ja Jussi Kaakisen kuvittamalla  tietokirjalla Poliisiasema (Tammi). Kirjassa poliisikoira Rekku kertoo työpaikastaan keskustan poliisiasemasta. Rekulla on tiedossaan kaikenlaisia rikoksia, mutta niistä hän ei voi kertoa, koska häntä sitoo – kuten kaikkia poliiseja – vaitiolovelvollisuus. Aseman tiloista ja esimerkiksi poliisin varusteista Rekku kuitenkin voi kertoa. Ja niistä kerrottavaa Rekulla piisaa. Kirjasta selviää muun muassa mitä tapahtuu poliisin lupapalvelussa, mitä kaikkea kuuluu poliisin varustevyöhön, ja millaista tekniikkaa poliisin mustaan maijaan on asennettu.

Molemmat kirjat sopivat niin pienelle lukijalle kuin vielä vähän pienemmälle kuulijallekin.