Nevermoor

10-vuotiaan Morrigan Korpin elämä ei ole kovin onnellista. Häntä pelätään ja syrjitään, koska hänen uskotaan syntyneen kirottuna. Kaiken lisäksi hänen ei uskota elävän yhtätoista ikävuotta vanhemmaksi. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa salaperäisen kapteeni Jupiter Pohjoisen, joka vie hänet Nevermooriin, magian ja ihmeiden kaupunkiin.

Jessica Townsendin Nevermoor-sarjassa lukija pääsee Morriganin matkassa tutustumaan maagiseen Nevermooriin. Sarjassa on runsaasti seikkailuja, taikuutta ja ihmeellisiä olentoja. Tämän kaiken keskelle joutunut Morrigan Korppi on samaistuttava hahmo. Sankaritar, joka on rohkea ja päättäväinen, mutta jolla on toisaalta omat epävarmuutensa ja pelkonsa. Lukija tutustuu Morriganin lisäksi ihastuttavaan kavalkadiin erilaisia hahmoja, kuten omalaatuiseen kapteeni Jupiter Pohjoiseen,  kujeelliseen Pihlaja Swiftiin  ja äreään  Fenestraan, joka ei missään nimessä ole kissa vaan magnifikatti.

Kaiken keskiössä oli kuohuva samppanja suihkulähde ja bändilava, jolla valkoisiin takkeihin sonnustautunut yhtye soitti swingmusiikkia. (Yksi soittajista eli kontrabasisti näkyi olevan isokokoinen kirkkaanvihreä lisko, mutta Morrigan arveli ehkä näkevänsä harhoja uupumuksen vuoksi). Jopa magnifikatti Fenestrakin näytti nauttivan elämästä huitoessaan peilipalloja ja mulkoillessaan tanssijoita, jos he sattuivat osumaan liian liki.

Sarjan ensimmäisessä osassa, Nevermoor: Morriganin koetukset, Morrigan päätyy Nevermooriin, mutta hän saa pian tietää, että toisen valtion kansalaisena hänellä ei ole oikeutta oleskella Nevermoorissa. Saadakseen jäädä kaupunkiin hänen täytyy päästä kuuluisan meineikkaan seuran jäseneksi, eikä tehtävä ole aivan helppo.

Toisessa osa, Meinioseppä: Morriganin kutsumus,  Morrigan huomaa, että Nevermoor on täynnä salaisuuksia, joista jotkut ovat hyvin synkkiä. Morriganin syntyperäänkin liittyy vielä yksi suuri salaisuus. Lisäksi Morrigan joutuu Nevermoorissakin kohtaamaan pelkoa ja ennakkoluuloja. Toisaalta Morrigan löytää uusia ystäviä yllättäviltä tahoilta ja oppii, että ensivaikutelma voi pettää.

Epämääräinen selittämätön kauhu alkoi kiemurtaa Morriganin mahassa kuin käärme. Se oli hänelle tuttu tunne. Tunne että jokin oli jossain mennyt pahasti pieleen ja että syy saattoi olla hänen.                                                                                                         

Lopeta, Morrigan komensi itseään ankarasti ja pudisti päätään kuin ravistaakseen kammottavan ajatuksen pois. Tällä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Sinä. Et. Ole. Kirottu.

Sarjan kolmannessa osassa, Onttorokko: Morriganin ajojahti, Nevermoorissa riehuu kummallinen virus, joka tarttuu maagisiin meiläimiin ja saa nämä hyökkäämään ihmisten kimppuun. Onttorokko aiheuttaa Nevermoorissa kaaosta ja saa ihmiset sekä  meiläimet kääntymään toisiaan vastaan. Näyttää siltä, että Morriganin on löydettävä parannus tautiin pelastaakseen uuden kotinsa.

Julisteen viimeinen osuus todella säikäytti hänet. Tarkkaile naapureitasi. Älä emmi. Toimi epäilystesi pohjalta. Tuntui, että niin sanotut Huolestuneet kansalaiset pyrkivät kääntämään muut meiläimiä vastaan.

Nevermoor sarja on jännittävä fantasiaseikkailu, jossa käsitellään myös asioita, jotka koskettavat meitä jokaista: Ennakkoluuloja, ystävyyttä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuuta.

Morriganin tarinoista kertoi harjoittelijamme Karoliina pääkirjastolta.

Ps. Morriganin seikkailut tulevat saamaan jatkoa, sillä syyskuussa ilmestyy Englanniksi sarjan neljäs osa: Silverborn: The Mystery of Morrigan Crow.

Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari

Fionn saapuu sisarensa Taran kanssa eristäytyneelle Arranmoren saarelle heidän vaarinsa hoiviin. Muisto hukkuneesta isästä viipyilee vielä vahvana sisarusten äidin seurana ja äiti päättää, että sisarusten on parempi viettää kesää rauhassa pienellä saarella. Fionnin harmiksi saari on vähän liiankin rauhallinen, saarella ei ole nimittäin oikein mitään tekemistä ja vaarikin vaikuttaa vähän tylsältä tyypiltä! Hiljalleen saaren salaisuudet alkavat kuitenkin raottua ja vaari paljastuu Myrskynvartijaksi, saaren valituksi suojelijaksi, jolla on erikoisia taikavoimia ja mahti vaikuttaa säähän. Saarella on myös omat synkät salaisuutensa, joita se suojelee aikakausien välissä. Vanhentunut vaari olisi jo valmis luopumaan roolistaan saaren suojelijana, mutta kenet saari valitsee hänen sijalleen ja onko hän asemansa arvoinen?

Myrskynvartijan saari on huikean tunnelmallinen kirja taikuudesta merimaisemissa. Catherine Doyle taikoo kirjaansa vahvaa ja rauhallista saaristolaistunnelmaa; kerronta soljuu mukavasti eteenpäin, vaikka pituutta tarinalla jonkin verran on eli kannattaa varata riittävästi aikaa niin kerkeää uppoutua tarinaan oikein huolellisesti! Jos tykkäät vaikkapa muinaisista velhoista sekä meriteemaisesta fantasiakirjallisuudesta ja lähiaikoikojen suosikkikirjasi on ollut esim. Thomas Taylorin Malamanteri, tuntuu Myrskynvartijan saari varmasti oikein kotoisalta paikalta! Keittele siis kupponen maitoteetä ja sytytä pieni kynttilä palamaan; koskaan ei tiedä mihin liekki sinut johdattaa…

Myrskynvartijan saarelle lukijan johdatteli Tomi Keljonkankaan kirjastosta.

Minikokoinen Maija Poppanen

Pimeänä ja märkänä aamuna 5-vuotiaat Max ja Heikku pöllähtävät päiväkodin ovesta sisään. Max on heti aamusta ollut ihmeellisen hilpeällä tuulella. Jotain erikoista tapahtuu tänään!

Max on oikeassa. Eteiseen on samalla ovenavauksella tupsahtanut pikkuruinen olento.

Kenkähyllyjen edessä seisoi kämmenen mittainen täti. – –
Tyypillä oli miniskuukkelin kokoiset kumisaappaat ja miniskooppinen sadeviitta, ihan märkä. Me ei heti tajuttu, että se puhui meille.
”Minun nimeni on Kukka”, se piipitti. ”Olen täällä tänään sijaisena.”

Lasten äimistellessä ja ihastellessa Kukka aloittaa reippaasti päivän hommat. Päiväkodin aikuiset ovat typertyneitä ja vähän kauhuissaan. Kutsutaanpa poliisikin paikalle. Kukka suhtautuu tilanteeseen tyynesti huumorilla:

Kun minä tulen taloon, lapset saavat nähdä kaupan päälle poliisitkin!

Minisijainen osoittautuu näpsäkäksi ja tomeraksi tädiksi, joka ei anna pienuutensa haitata. Hän on oppinut keksimään keinoja selvitä ”isojen” maailmassa.

Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Giannetta Portan kuvittama kuvakirja Minisijainen on hauskaa luettavaa lapselle ja aikuiselle. Kertojanäänessä on Max-poika, jonka ajatuksiin ja kokemuksiin on lapsen helppo samaistua. Hurme on aiemmissakin kirjoissaan käsitellyt arjen mullistumista ja asioiden kiepsahtamista päälaelleen sekä erilaisuutta, esimerkiksi lastenromaanisarjoissa Huimaa ja Värikkäät.

Tarina pohdiskelee, kuinka eri tavoilla uuteen ja yllättävään voi suhtautua. Voi miettiä, millaisia ennakkoluuloja itsellä on ja miten niitä voisi käsitellä. ”Päven” aikuisetkin tokenevat lopulta ja yhteinen sävel löytyy: mitenkäs muuten kuin juttelemalla ja tutustumalla. Arjesta poikkeava ja yllättävä uusi näkökulma asioihin saa lapsetkin innostumaan arkisista askareista. Kukka on kuin taskumittainen Maija Poppanen. Samaa ilkikurisuutta, leikillisyyttä ja jämäkkyyttä on luvassa.

Giannetta Portan kuvitus on reippaan värikästä ja selkeää. Erityisesti aikuisten kasvoilta kuvastuvat hyvin erilaiset tunnetilat ja ajatukset, joihin tekstissä – tai rivien välissä – vihjataan.

Kuva s. 19

Parasta kirjassa oli mielestäni ”mitä jos” -ajatuksen ja mielikuvituksen lennon herättäminen. Mitä jos me mentäis päveen ja siellä oliskin miniskuukkelin kokoinen sijainen?

Kuvakirjasta kertoi Iiris pääkirjastolta.

Tuntematon klassikko: Irmelin Sandman Lilius

Irmelin Sandman Lilius syntyi Helsingissä 14.6.1936. Hänen laaja tuotantonsa käsittää runoja, kuunnelmia, novelleja, lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on käännetty 18 kielelle. Hän on myös kuvittanut useita teoksiaan. 

Suomenruotsalainen Sandman Lilius on ehkä tunnetumpi ulkomailla kuin Suomessa. Hän on voittanut arvostetun pohjoismaisen Nils Holgersson –plakaatin, Lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja Topelius-palkinnon koko tuotannostaan 1980. Hän asuu nykyään Hangossa.  

Hänen monet tarinansa sijoittuvat Tulavallin kaupunkiin. Eräs sen asukkaista on orpo tyttö Bonadea. Hänellä ja kanarouva Kotkoliinilla on monta asuinpaikkaa ja paljon ystäviä. Kirjailija on sanonut: “Kirjoittaessani pienestä rohkeasta Bonadea-tytöstä huomasin, että minustakin tuli rohkeampi. Minä kasvoin. Pyöräilin Hangon kaduilla ja tunsin, etten enää pelkää, kenet kohtaisin kulman takana. Kohtasin Rouva Suven.” 

Tulavallin pikkukaupunki muistuttaa kenties vanhaa Porvoota tai kirjailijan kotikaupunkia Hankoa. Tulavalli sijaitsee meren rannalla ja kauan sitten se oli itsenäinen kuningaskunta, jonka perusti Tulle-niminen mies. Niistä ajoista kerrotaan kirjoissa Kuningas Tulle ja Tullen matka etelään. Se oli aikaa, jolloin kettusuvun jäsen otti ihmishahmon ja puolisokseen kuninkaan. Se oli aikaa, jolloin rouva Suvi oli voimissaan ja ikivanhat suojelijat varjelivat valtakuntaa ja sen rajoja vaaroilta. 

Monissa myöhemmissä kirjoissa eletään 1800-luvun Tulavallissa. Eletään historiallista aikaa mutta myös tarujen aikaa. Halterin perheen isä on loukannut päänsä, eikä ole enää niin kuin muut. Kolmimastokuunari Hauen entinen ylimmäinen pursimies pystyy enää paikkamaan verkkoja ja kertomaan satuja. Lapset rakastavat häntä. Äiti Halter sanoo isän olevan hänen viides lapsensa. Perhe asuu köyhissä oloissa Kultakruununkujalla. Isä Halter tarinoi Kuutti Karvakengästä, joka haki prinsessoille uudet sydämet särkyneiden tilalle. Isä tietää minne kadonnut Tonttulakki joutui. Isä Halterin sielun arvellaan lentävän muissa maailmoissa ja tuovan sieltä tarinoita. 

Tulavallin kaupungissa puhaltavat uudet tuulet. Kaupungin johtajat haluavat rikastua nopeasti ja ovat pestanneet palvelukseensa alkemisti Turiamin. Bonadea siepataan Kullantekijän kammioon pikkupiiaksi ja synkät voimat alkavat uhata kaupungin rauhaa. Kaupungin läpi virtaava Tislapuro saastuu ja kaupungin johtoon noussut piittaamaton herra Klingkors vähät välittää kaupunkilaisten vastustuksesta ja kutsuu jopa kovaotteiset kasakat avukseen. Tarvitaan vanhempia ja vahvempia voimia apuun ja niinpä Yön hevoset saapuvat. Palkitun Rouva Suvi-trilogian nuoret päähenkilöt joutuvat kohtaamaan elämän kohtuutonta kovuutta mutta myös toivoa paremmasta. 

Kaupungin vaatimaton merkkihenkilö on nainen nimeltä Lukkarinmäen pikku-Fia. Hän on viisas parantaja ja tietäjä ja paljastuu yhdeksi Tulavallin ikivanhoiksi suojelijoiksi. 

Fian muinainen kilpailija Lampaannahka-Kaisa loihtii Fialle monenlaista harmia, jopa Käärme Kulkevaisen. Seuraa tietäjien taistelu, jossa määräytyy vasten tahtoaan nostatetun Käärme Kulkevaisen yllättävä kohtalo. Fiasta ja hänen mahdistaan kerrotaan myös kirjoissa Taikavarpu ja suomentamattomassa kirjassa Ängslyckan.  

Osa kirjailijan tarinoista ovat omakohtaisia. Kirjassa Tähtitorni pieni Irmelin eksyy äitinsä ja sisarensa kanssa lumipyryssä Muukalaiskatua etsiessään oudolle tähtitornille. Vain äidin nokkeluus vapauttaa heidät tornilta takaisin kotimatkalle. Muukalaiskadun saduissa Sandman Lilius palaa lapsuuteensa sota-ajan Helsingissä. Kerran Pilttari-niminen hevonen tuo viestin rintamalta: hevoset haluavat sodan loppuvan. Hanna-täti yrittää ystäviensä kanssa velhovoimillaan vapauttaa kärsivät hevoset, mutta sodan voimat ovat liian vahvat. 

 Sota on lähellä myös kirjassa Kaukasialainen matto ja sen suomentamattomassa jatko-osassa Hästen hemma. Nimensä mukaisesti Kaukasialainen matto sijoittuu Kaukasiaan – tänäkin päivänä levottomaan ja kytevään maailman kolkkaan. Matolla on muisti. Salaperäinen matto lennättää 11-vuotiaan Anna Linan menneisyyteen ja sotaa käyvän Karsin kaupungin liepeille. Matto kuljettaa tyttöä Kaukasian vaaroihin ja takaisin kotiin Tulavalliin. Sandman Liliuksen tarinat ovat monisyisiä, niissä kerrotaan vaikeistakin asioista. Vanhempien sairaudesta, loppuun palaneesta äidistä, ystävän kuolemasta. Henkilöt ovat monitahoisia ja heidän syynsä toimia eivät ole yksiselitteisiä. Lasten ystävyys, menneen ajan kuvaus, tarumaailman läsnäolo tekevät Sandman Liliuksen maailmasta kiehtovan ja tutustumisen arvoisen. Tulavalli ja sen kiemuraiset kadut kauan eläköön meren syleilyssä ja ihmismielissä. Rouva Suvi ja Yön hevoset meitä varjelkoon. 

Klassikoista kertoili Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.