Lukeako vaiko eikö lukea?

Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4.2022. Viikon teema – Lukemalla parempi maailma – on helppo allekirjoittaa. Yksittäisen ihmisen lukutaito ja lukukokemukset vaikuttavat vallitsevaan todellisuuteen. Lukutaito on väline, jonka avulla tulkitsemme muiden tuottamaa maailmaa; lukukokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään tuota maailmaa, sen ihmisiä sekä itseämme. Ja mikä parasta: kirjallisuus on parhaimmillaan hyvää ajanvietettä. Lukea voit melkein missä vain, melkein milloin vain. Ainoat välineet, joita tarvitset, ovat tarinat ja lukutaito.

Minä tartuin Lukuviikon kunniaksi kahteen kirjaan, jotka jo otsikollaan houkuttivat lukemaan. Toinen kehotti: Lue minut! Toinen taas ei halunnut tulla luetuksi – mikä suorastaan pakotti tarttumaan kirjaan.

Sanna Pelliccionin ja Siri Koulun teos Lue minut tarinoi ja inspiroi. Kirja koostuu lukuhetkistä, jotka kannustavat ja opastavat lukemaan sekä kirjoittamaan. Kirjan herkkä kuvitus innostaa kuvittamaan mielen maisemaa – joko kynän voimalla tai mielikuvituksen keinoin.

Hei, haloo, sinä siellä! Kyllä, minä puhun, juuri minä. Hiljainen kirja yöpöydälläsi, laukussasi, kutsun sinua hyllyssä. Tehdäänkö sopimus? Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.

Kirjan pienten lukuhetkien rinnalla kulkee santaidetehtäviä, jotka sopivat tekijöiden mukaan varhaisnuorista aikuisiin. Sovellettuina niihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös nuorempien sanan taitajien kanssa.

Suunnittele hauska merenpohjaseikkailu. Piirrä ja kirjoita. Puhuvatko merenpohjaolennot samanlaista kieltä kuin me vai jotain aivan toisenlaista? Miten sanoisit ”Tervetuloa” tai ”Älä ryöstä aarteitamme” merenpohjakielellä?

Kirjan sanataidetehtävät johdattelevat sanojen, mutta myös omien tunteiden ääreen.

Mikä on surullisin kohta kirjassa, jonka olet lukenut?

Mikä kohta kirjassa on tehnyt minut surulliseksi? Teoksessa Silkkiapinan nauru Tapiiri pohtii ystävänsä kuolemaa sanoilla, jotka nousevat myös minun muistoistani kyynelten kera:

Miten joku joka on aina ollut olemassa voi yhtäkkiä olla poissa?

Erittäin surullista.

Aivan toisenlaisiin lukutunnelmiin meidät vie David Sundin teos Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi. Mitä ihmettä? Eikö edes lukuviikolla? Jo ensilehdellä lukijaa varoitetaan:

Psst… tarinan lukeminen kirjasta, joka ei halua tulla luetuksi, voi olla kauhean vaivalloista. Melkein mahdotonta. Ehkä otattekin tämän sijaan sittenkin jonkun toisen kirjan?

Tittamari Marttisen suomentama kirja yrittää lähes joka sivulla kaikin keinoin estää lukijaa etenemästä kirjan sivuilla. Se uhkaa lukijaa muun muassa liekein sekä kirjaimia hävittäen. Se yrittää uuvuttaa lukijansa vaihtamalla yhdeltä sivulta kaikki R-kirjaimet L-kirjaimiksi.

Elittäin sulullista.

En kuitenkaan antanut kirjan vimmalle periksi, vaan luin sen loppuun. Ottaisitko sinäkin haasteen vastaan? Lukuviikon kunniaksi!

Lempeästi surusta

Pyhäinpäivänä sytytetään kynttilöitä rakkaiden muistoksi. Miten jutella lapsen kanssa surusta, kuolemasta, kaipauksesta?

Maarit Lallin kirjoittama ja Sanna Manderin kuvittama Hymykuopat -kuvakirja kertoo lämminhenkisesti perheen kohtaamasta surusta, ja on yksi niistä hyvistä kirjoista, joiden avulla voi lapsen kanssa pohdiskella suuria kysymyksiä.

Nelivuotiaiden kaksosten, Tiituksen ja Tildan, perheeseen kuuluu äiti, isä ja mummi. Jo ensi sivuilta huomaa, että lapsilla on läheiset ja mutkattomat suhteet vanhempiinsa. Tiituksesta ja Tildasta on ihan parasta kuulla isän nauravan ja painaa sormensa isän hymykuoppiin. Hymykuopat kuitenkin katoavat, kun mummi kuolee. Muksut koittavat saada taas hymykuopat esiin tempauksillaan, mutta saavat vain lisää itkua aikaiseksi (saattaisin minäkin itkeä, jos lapset leikkaisivat itse hiuksensa).

Kun äiti lähtee työreissulle, huolettaa Tiitusta ja Tildaa, kuka heistä pitää huolta. Isällä onkin uudessa roolissaan ja surutyössään enemmän sulateltavaa kuin hän arvaakaan. Saadaanko hymykuopat lopulta takaisin?

Teos onnistuu raskaasta aiheestaan huolimatta olemaan sopivasti humoristinen ja samalla herkkä. Tapahtumia kuvataan lapsen näkökulmasta. Kirjassa keskitytään enemmänkin surevan aikuisen ja lapsien väliseen suhteeseen, ei niinkään lapsen omakohtaiseen suruun. Rivien välistä pilkistää kujeilevasti mummin persoonallisuus sekä toivo siitä, että kuoleman tuolla puolen on muutakin kuin tyhjyyttä.

Mummi oli isän ikioma äiti. Siksi isällä on niin kova ikävä mummia. Minulla ja Tildallakin on ikävä, mutta sitten me taas heti kohta muistetaan, että mummi sanoi menevänsä edeltä pistämään paikat järjestykseen.

Manderin selkeä, pyöreisiin muotoihin taipuva kuvituskäsiala (esim. ihmiskasvot kuvataan hyvin pyöreinä) ja raikkaat värit tasapainottavat kulmikasta teemaa.

Kirja ottaa esiin myös pelon, joka lapselle saattaa syntyä menetyksen äärellä.

Kuka pitää meistä huolta jos äidinkin pitää mennä edeltä taivaaseen?
Ei pidä, sanoo isä.
Mutta jos, tivaa Tilda.
Minä sitten.
Sitä mietimme hetken.
Entä jos, minä koetan aloittaa, mutta isä keskeyttää heti:
Jos minulle sattuu jotain, niin sitten on Milli-täti ja Emil-serkun äiti ja isä. Ja vaari tietysti.

Yhdessä lapsen kanssa lukien tämä on ihana kirja ikävästä, kuolema kohtaamisesta ja siitä, että rakastaa. Viisi tähteä!

Tutustu myös Anni Swan -mitalilla tänä vuonna palkittuun Annika Sandelinin Silkkiapinan nauru -kirjaan, jonka on kuvittanut Linda Bondestam ja suomentanut Maarit Halmesarka.

Ystävyydestä ja menetyksestä kertova Silkkiapinan nauru blogissamme.

Lisätietoja palkinnosta:

Kirjaa mietti Iiris pääkirjastolta.

Kielellistä rikkautta juhlimassa

Vietämme parhaillaan satakielikuukautta, jolloin juhlistetaan monikielisyyttä ja kielellistä rikkautta. Kuukausi alkaa 21.2. kansainvälisestä äidinkielen päivästä ja päättyy 21.3. maailman runouden päivään.

Monikielistä lastenkirjallisuutta voi hyödyntää mm. kielen oppimisessa: voi lukea samaa kirjaa rinnakkain suomeksi ja toisella kielellä ja siten opetella uutta kieltä. Tai vaan ihmetellä kielien soljuvuutta ja sointia huvin vuoksi.

Tällä kertaa blogissa esitellään lyhyesti kuvakirjoja toisella virallisella kielellämme ruotsilla sekä ainoan alkuperäiskansamme, saamelaisten kielillä (pohjois-, koltan- ja inarinsaame).

Aki-Pekka Sinikoski ja Ilja Karsikas: Kuun valossa / Under månen (Schildts & Söderströms)

Kuun valossa on herkkä ja lämminhenkinen kirja pojasta, joka isää odotellessaan vaipuu mielikuvitusmaailmaan. Siellä hän kohtaa joukon ystävällisiä mutta hiukan erikoisia asujia – surullisia merimiehiä ja hassuja pikkuolentoja. Mikä on heidän tarinansa ja miten se liittyy kertomuksen päähenkilöön? Kun isä tulee kotiin, on poika palannut retkeltään.

Kirjassa käsitellään surua, menetystä, yksinäisyyttä, elämän tarkoitusta, arjen onnea. Ilja Karsikkaan värikylläinen kuvitus keventää syvällisiä mietteitä. Kaksi voimakasta väriä, punainen ja sininen hallitsevat kirjassa. Tästä teoksesta voisi olla paljon ammennettavaa yhteiseen pohdiskeluun.

Kuvittaja: Ilja Karsikas http://www.iljakarsikas.com

Muita uudehkoja ruotsinkielisiä:

  • Mauri Kunnas: Hurjan hauska unikirja / Otroligt rolig sovbok (Otava / Förlaget)

Käännös Ulrika Enckell. Mitä kaikkea tapahtuu nukkumaanmenoaikaan? Kaikki – ja vähän päälle – unesta ja nukkumisesta Kunnaksen naurunsekaisella tyylillä.

  • Sanna Sofia Vuori & kuvittanut Cara Knuutinen: Grävling borta / Mäyrä kateissa (Teos / Förlaget)

Pehmolelu Mäyrä unohtuu puistoon ja aloittaa omat seikkailunsa. Hellyttävä kuvitus ja haikeansuloinen tarina kadottamisesta ja löytämisestä.

  • Malin Klingenberg & kuvittanut Sanna Mander: Fisens liv / Pierun elämää. (S&S / Schildts & Söderströms)

Suomennos Hannele Huovi. ”Laktosfri pruttpoesi” – siinäpä tiivistetysti olennainen. Humoristiset kuvat vetävät suun vekille nekin. Tässä kirjassa pierutellaan häpeilemättä, ihanaa nauruterapiaa jokaiselle.  

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa / Omma ja Duomma beaiveruovttus (pohjoissaame)käännös Kirste Paltto / Temm da Semm peiʹvvpääiʹǩest (koltansaame) käännös Raija Lehtola (Otava / Sámediggi / Sää ́mteğğ)

Turbo-kaksikko Tatu ja Patu ovat matkalla kylpylään, mutta he eksyvätkin väärään osoitteeseen, päiväkotiin. Ihan heti ei erehdys heille selviä, ja kummastusta aiheuttavatkin kylpylän erikoiset tavat. Riemullista lukemista kaikenikäisille.

Muita saamenkielisiä kuva- ja runokirjoja:

  • Mauri Kunnas: Koiramäen talossa / Penuvämmir táálust (inarinsaame) käännös Matti Morottaja / Piânnaitie’rm põõrtâst (koltansaame) käännös Sirkka Sanila ja Miika Lehtinen (Otava / Sämitigge / Kolttakulttuurisäätiö)

Entisajan elämää maalaistalossa 1800-luvun Satakunnassa. Taattua Kunnasta. Tämän kirjan kaivan esille, kun selitän lapselleni (ja itselleni), mitä tarkoittikaan ”karstaaminen”.

  • Riitta Vesala: Šip šap šapša (suomi ja inarinsaame) käännös Petter Morottaja (Anarâškielâ servi ry)

Loruja Saamenmaan luonnosta ja kulttuurista. Huumoria ja hiukan opettavaisuuttakin löytyy:

”Haltia sen piilottanut maahan salaa / löydät aarteen, jos syöt ensi kiltisti kalaa.” Pirteät, hyväntuuliset kuvat rytmittävät tekstejä. Kirjan lopussa ovat runojen suomennokset.

  • Rauna Paadar-Leivo ja kuvittanut Merja Aletta Ranttila: Pieni Puolatyttö / Joknanieiddaš (pohjoissaame) käännös Kaija Anttonen (Kieletär)

Puolatyttö lähtee kotikonnuilta Puolukkamättäältä ihmettelemään suurta maailmaa. Puolukat pilkistävät kuvituksessa somasti joka aukeamalla arvostetun saamelaistaiteilijan loihtimina. Tytön kohtaamat vaarat eivät ole herttaisia, aika rajujakin. Päätös on perinteinen, vanhaan satuperinteeseen nojataan muutoinkin. Olisiko toisenlainenkin loppuratkaisu mahdollinen? Saamelaiseen tarinankerrontaan olisi mukava tutustua lisää.

Keski-kirjastojen kokoelmaan kuuluu ruotsin ja saamen lisäksi kirjallisuutta lukuisilla muilla kielillä. Verkkokirjastossa Keski.finna.fi voit hakea suoraan eri kielisiä kirjoja, tai voit kysyä kirjaston työntekijöiltä apua.

Kirjat vinkkasi Iiris pääkirjastolta.

Lumisisko

Nyt kerron sinulle Hetasta ja siitä, miten hänestä tuli paras ystäväni ja miten menetin hänet. Kerron myös siskostani, joka on poissa mutta silti yhä luonani.

Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona siitä ei näy jälkeäkään. Kodin joulua sävyttää suru ja poissaolo. Vähitellen kodin varjot valtaavat Aatonkin mielen. Mutta sitten Aatto kohtaa uimahallin lasin takaa kurkkivan Hetan. Heta on täynnä iloa ja puheen sorinaa. Aaton silmissä Heta tuntuu olevan kuin toisesta maailmasta.

Heta koti on täynnä joulun tunnelmaa ja vierailut Hetan luona nostavat Aatonkin joulutunnelmaan. Voisiko joulu sittenkin saapua myös Aaton kotiin? Jotain outoa Hetan kotona kuitenkin tapahtuu. Taloa kiertelee synkkä hahmo, jota Heta ei tunnu huomaavan. Kuka tuo outo hahmo oikein on? Ja – kuka on Heta?

Maja Lunden teos Lumisisko on tarina surusta ja ilosta ja kaikesta siitä, mitä niiden väliin mahtuu. Tarinan lumousta vahvistaa Lisa Aisaton huikea kuvitus. Kirjan 24 lukua toimivat vaikka joulukalenterina –  tai sitten kirjan voi ahmia kerralla loppuun saakka.

Onnentyttö Dunne

Jotkut laskevat lampaita päästääkseen uneen, mutta Dunne laskee niitä kertoja, kun hän on ollut onnellinen (Lagercrantz & Eriksson 2010, 9). 

Dunne on menossa ensimmäiselle luokalle kouluun. Dunne pohtii mahtaako hän pitää opettajasta, mutta isä vakuuttaa Dunnelle että kaikki sujuu hienosti. Ja ensimmäinen koulupäivä onkin Dunnen mielestä oikein kiva. Ainoastaan kaveri puuttuu, Dunne pohtii. Mutta ei kulu kauaa, kunnes Dunnelle löytyy seuraa koulun pihalta. Uusi ystävä, Ella Frida, pitää tismalleen samoista asioista kuin Dunne. Yhteisiä ilonaiheita ovat ainakin auringonlaskut, kiiltokuvat sekä marsut. Dunne on hetken hyvin onnellinen. 

Mutta sitten Dunnen taivaan ylle lipuu synkkä pilvi. Hän kuulee opettajalta, että Ella Frida muuttaa pois. Eikä Dunne voi muuttaa mihinkään, vaan hänen on jäätävä Köynnöskadun keltaiseen taloon jossa hän on asunut aina isän ja Kissan kanssa. Niinpä Dunne makaa vuoteessansa ja laskee niitä kertoja kun hän on ollut onnellinen.  

Se että Dunne laskee onnensa määrää, ei kuitenkaan johdu vain Ella Fridan pois lähdöstä. Käy ilmi että Dunnen murehtimiselle on toinenkin, vähän painavampi, syy. Dunnen äiti nukkui pois silloin kun Dunne ei vielä käynyt koulua. Pieni Dunne on joutunut syystäkin kantamaan murhetta matkassa, niin paljon enemmän kuin pienen tytön kuuluisi. Dunne  tietääkin että “nukkua pois” tarkoittaa sitä että ihminen kuolee.  

Onnentyttö Dunne on kuvaus pienestä tytöstä elämänsä käännekohdissa. Mieltä painavat isot asiat, mutta niiden keskellä ekaluokkalainen elää tavallisen tytön elämää, joka on kaikesta murehtimisesta huolimatta täynnä toivoa. Dunnella on sitä paitsi mahtava tukiverkosto ympärillään. Hänellä on isä, joka osaa lohduttaa tyttöä suruissansa. Lisäksi Dunnella on huolehtiva isomummu ja isoäiti jonka luokse voi matkustaa joka kesä Italiaan. Ja sitten on vielä paras kaveri Ella Frida joka ei edes häviä mihinkään, vaan kutsuu Dunnen pian jo kylään uuteen kotiinsa Norrköpingiin. 

Onnentyttö Dunne aloittaa kirjasarjan Dunnesta. Sarjassa on ilmestynyt yhteensä viisi kirjaa. Onnentyttö Dunne suomennos palkittiin vuosien 2016-2017 parhaana lasten- ja nuortenkirjakäännöksenä.

Postauksen kirjoitti harjoittelijamme Tanja

Mitä sain tietää meduusoista

On olemassa ainakin yksi meduusalaji, joka pystyy nuorentumaan, ja siihen ei oikeastaan mikään muu olento maan päällä pysty. Etkö usko? Tarkista itse. Turritopsis dohrnii. Kuolematon meduusa. Kun turritopsis dohrnii joutuu uhatuksi, se pystyy palaamaan aikuisesta meduusavaiheesta – siitä jossa meduusa näyttää meduusalta – takaisin varhaisempaan vaiheeseen.

Sama kuin me voisimme vain palata ajassa taaksepäin aina silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen ja käydä liian stressaaviksi. Kuvitelepa sitä. Kuvittele jos voisimme vain sanoa: ”Hups, nyt tämä meni liian vaikeaksi” ja sitten kutistua ja palata lapsuuteen, samanlaiseksi kuin silloin.

Silloin mikään ei olisi mennyt niin kuin meni. Minun ei olisi koskaan tarvinnut yrittää korjata kaikkea mikä oli mennyt pieleen. Kaikki olisi mutkatonta, sellaista kuin aina ennen.

Kun kaksitoistavuotiaan Suzyn paras ystävä, hukkuu, alkaa Suzy selvittää syytä. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Mutta sitä hän ei ymmärrä miksi Frannyn elämä päättyi niin äkkiä. Joskus asiat vain tapahtuvat, ei ole mikään selitys, kun paras ystävä hukkuu. Pahinta on, ettei Suzy ehtinyt pyytää Frannylta anteeksi.

Asiat Frannyn kanssa olivat päättyneet pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos Suzy olisi tiennyt miten kävisi, olisi hän vähintäänkin jättänyt hyvästit. Tätä asiaa hän ei voi korjata, mutta ehkä hän voisi vielä tehdä jotain. Todistaa että Frannyn tarinassa oli oikea roisto. Vielä häntäkin pahempi. Suzy tarttuu kynään ja kirjoittaa: Hypoteesi: Kauheimman Asian aiheutti irukandji-meduusan pisto. Näin Suzy alkaa tutkia vimmaisesti meduusoita ja niiden aiheuttamia kuolemia.

Suzyn eli lyhyemmin Zun tarina, etenee kahdessa aikatasossa. Aikaa ennen Kauheinta Asiaa. Ja nykypäivässä, jossa Kauhein Asia on tapahtunut ja seitsemäsluokkalainen Suzy on päättänyt lopettaa puhumisen. Tai hänen sanoin valita epäpuhumisen, vastakohdaksi alatipuhumiselle. Luokkatoverien mielestä Suzy on omituinen ja Suzysta tuntuu välillä että hän kuuluu ihan eri lajiin sileähiuksisten, kaapeilleen ryhymittyneiden luokkatovereidensa kanssa.

Yläkoulussa oppilaat luovat toisiinsa pälyileviä katseita, ikään kuin he epäilisivät toisiaan jostakin. Suzy näkee miten klikit alkavat muodostua : ”nätti tummatukkainen Aubrey on ottanut tavakseen istua nätin, vaaleahiuksisen Molly-nimisen tytön kanssa, ja yhdessä he keräävät ympärilleen muita nättejä tyttöjä.”

Kirjan tapahtumat kuvataan Suzyn ajatusten kautta; miltä tuntuu kun ei tunne kuuluvansa joukkoon. Tai kun tietää enemmän kiiltomadoista tai lepakoista, kuin siitä miten asetellaan solki hiuksiin niin että näytetään vanhemmalta eikä nuoremmalta. Suzyn pohjaton mielenkiinto luonnonilmiöihin ja kiinnostaviin yksityiskohtiin innostaa myös lukijaa! Aivan huomaamattaan on lukiessaan oppinut monta asiaa.

Pienet yksityiskohdat, luonnontieteelliset ihmeelliset asiat, hypoteesit ja parhaat valistuneet arvaukset auttavat Suzya jäsentämään asioita jotka tuntuvat kaikista pelottavimmilta ja surullisimmilta. Mutta se, mitä Suzy oppii, ei välttämättä ole kuitenkaan luonnotieteillä selitettävissä.

Kirjan lopussa on myös ”Kirjailijan huomioita” -osio josta löytyy mm. linkki Suzyn luonnontieteen oppitunnilla katsomaan huikean kauniiseen, ajatuksia herättävään videoon Carl Sagan – Pale Blue Dot https://www.youtube.com/watch?v=wupToqz1e2g