Valoisia tarinoita / Stories full of light

Pääkirjastolla vierailee syksyn ja kevään mittaan useita tet-harjoittelijoita. Tällä kertaa harjoittelijat osallistuivat blogin kirjoittamiseen. Innoituksena heillä oli Valon kaupunki -tapahtuma, jota vietetään myös pääkirjastolla 29.9.-8.10.

Katri Tapolan kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Lyhtyjen maa on runoseikkailu, joka sijoittuu syksyn tunnelmalliseen aikaan. Kirjassa puutarhan väki kerääntyy yhteen seikkailuun, joka johdattaa heidät puutarhan salaperäiseen maailmaan. Kiiltomato-karnevaaleihin kokoontuu pitkänokat yhdessä lepattajien, kruunupäisten kotiloiden ja monien muiden erilaisten otusten kanssa. 

Kahlaa kullassa, kerää kokoon lehdet ja tähdet ja kuutamoyö!

 Mitä tapahtuukaan, kun astuu puutarhan portista sisään.

Ovi on raollaan, astu siitä! Sen takana odottaa lyhtyjen maa.

 Tai mitä tapahtuu, kun tuli jonka ympärillä väki on viettänyt pimeää yötä, sammuu.

Kirjan lyhyet runot johdattelavat seikkailuun, jota tunnelmallinen kuvitus täydentää. Kirja sopii hyvin syksyyn ja etenkin Valon kaupunkiin, joka tuo Jyväskylään aina niin kauniisti valoa ja syksyn tunnelmaa pimeinä iltoina. Kirja on suunnattu alle kouluikäisille, jotka varmasti nukahtaa näiden pienten runojen myötä. 

Kiitos vinkistä Amalia!

***

Tuula Pere’s The shoemaker’s splendid lamp (illustrations by Georgia Stylou, translation by Päivi Vuoriaro) is a classical, touching, hopeful and reflective children’s book, though I think people of all ages can also learn from it.

The story tells of a shoemaker a long time ago. He had a big family who lived in a cottage near a lake in the best spot in the whole village. The shoemaker made beautiful shoes and was very precise with his work. The villagers appreciated his work as “A better shoemaker would be hard to find”, but the money he was paid wasn’t enough to feed himself and his family. They didn’t have enough money or bread and to worsen the situation his youngest son Aron was very unwell and had been having a really bad cough. The shoemaker was very pained to watch Aron go through each coughing fit and he was doubtful of Aron making it through the gloomy and cold winter.

The shoemaker had a faintly lit workroom in which Aron would sit by his side, helping the shoemaker while he made the shoes. Everyday the room became darker and the lamp could no longer illuminate the room. They discussed getting a new lamp because the shoemaker needed the light for work and Aron needed a new lamp because of its light (with the light Aron believed he would recover):

But with enough light, I will recover. And by next summer we will go fishing together again.

Autumn passed with the shoe maker working through it. He made new shoes and repaired the old ones. He prepared to go to the Christmas market with his wages. The horse and sleigh were ready to go with a bag of boots for the shoe seller and plenty of food to eat on the way. Aron was still sick but he wanted to go, his mother didn’t want to go but she agreed. The ride to the christmas market was very jolly, carols were sung and whenever Aron’s coughing started his dad soothe Aron’s cheek and gave him a lozenge. The shoemaker decided to buy a bright lamp at the market and Aron was excited at the news:

With The light, I will see summer Arrive!

There were many people in the market and after the boots were delivered, they shopped for a lamp. Aron then saw a very beautiful lamp and though it was expensive they decided it was the lamp they needed. They got home and the lamp was hung, the lamp lit up every corner of the room, now the shoe maker could work longer hours and the children could do their chores and homework. Aron for the first time in a long time felt warm in his chest and he basked in the warm light from the lamp, he was now sure he would get better.

The wealthy neighbour visited the shoe maker’s house and was fascinated by the lamp. He offered to buy the lamp but the offer was rejected because “we have many uses for the lamp”. The weather was still very cold and it was early spring. Aron became very ill again. They were running out of money and lamp oil and the shoemaker and his wife began worrying. The neighbor came around to ask for the lamp for a huge amount of money but Aron softly whispered “without its light, I will not see next summer”. The neighbor left the house furiously but as he left instead of the lamp he thought of Aron’s feverish face.

By the next night Aron’s fever became worse. Suddenly the neighbour came again, the shoemaker and his wife decided to say no to the neighbour again but the shoemaker was more hesitant than his wife. His wife saw the lamp as their only hope but the shoemaker thought it was useful as there was no oil to fill it. As the door opened the neighbour said “I have bought something for a little Aron”. The shoemaker blinked and he was surprised to see lamp oil. As the shoemaker gratefully accepted the lamp oil, Aron opened his eyes and uttered:

Thank you…i’ll be fine now. I promise.

Aron went back to sleep and the shoemaker reignited the lamp to shine brightly in the cottage. Around Easter, the snow began to melt and Aron’s fever was gone and his cough was subsiding. The oil lamp continued to shine but with the sun now shining the lamp was not needed anymore during the day. The shoemaker was now content and he made new boots for Aron. Aron was now as healthy as his other siblings and the events of winter have become a memory. At the end Aron got his wish and he went fishing with his dad.

The shoemaker’s splendid lamp shows the importance of love, light, warmth, hope, selflessness and kindness. The story was about a shoemaker, his sick son and his family, who have had tough life situations and they endured and made it through.  Though the shoemaker and his wife knew Aron might not survive, they worked together to get him to live. Aron also had hope in himself and in the light that the light would always give him warmth. The neighbour’s selflessness and kindness was what saved Aron, maybe Aron would have slept during that night and he would wake up because there was no warmth. 

Kiitos vinkistä / Thank you for your thoughts Dorcas!

Runonikkarin säkeet yksiin kansiin

Pitkän kirjailijanuran tehneen sananikkari ja muusikko Jukka Itkosen (1951-2021) runoja on koottu yksien kansien väliin Kultapöllö – valittuja lastenrunoja -teokseen. Runsaasta tuotannosta on valikoitunut toistasataa tekstiä Itkosen aiemmista runokirjoista ja muutama uusikin, joista joitakin nyt tässä kirjoituksessa katsomme tarkemmin.

”Omajyväinen” on runo, jossa kaupunkilainen muuttaa maalle. Vaikka maalle lähdön alkusyynä on käskyn uhmaaminen, kääntyy uhma onnentunteeksi ja olennaiseen palaamiseksi.

– – silti olon avaraksi

tunnen, eihän tavaraksi

elämäänsä muuttaa saata,

minä viljelen nyt maata.

En ole omahyväinen,

olen omajyväinen.

Loppusoinnut rytmittävät tuttua suomalaisen maaseudun ja mökkeilyn kuvastoa, jota Itkonen yhdistelee säkeiksi humoristisella ja leppoisalla tavalla. Runon loppu huipentuu ylevästi vertautumalla Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen, kunnes lätsähtää – tunkiolle.

Metsän poika tahdon olla.

Kukko kiekuu tunkiolla.

Vahtikoira sanoo: ”Hau!”

Kissa naukuu: ”Rousse-au!”

Huumorikettu Itkonen veistelee hauskasti yhdistäen arkista ja tavanomaista kirjallisuusviittauksiin ja filosofeihin. Runosta jää hersyvä tunnelma: sellaistahan elämä on, hienoudet ja rosoinen todellisuus sekoittuvat.

”Minne mahtuu Atlantti?” -runo on ihana.

Sieltä löytyy satumaat,

Liisat, Lumikitkin,

siellä saattaa kiipeillä

tiedon tikapuita pitkin.

Arvaatko, mistä paikasta on kyse? Kirjoja ja lukemista rakastavalle tuttuakin tutumpi.

”Päähäni heitettiin posliinipotta – kehuskeluruno kahdelle laulajalle” on hullunkurinen mahtailulaulu, jossa tarinankertoja suurentelee tekojaan ja hänen rinnallaan, joka toisella rivillä, kuullaan toinen ääni, joka kertoo, miten asia todella oli.

Minä olin ennen sankari suuri.

    Naamakin loisti kuin punajuuri.

Kiertelin meriä ja kaukomaita.

    Kuinkahan lienee asian laita?

Itkosen mallin mukaan saisi hauskan oman runon. Kirjoita vaikka kehuskeluruno kahdelle hiihtoreissusta tai Euroopan valloituksesta. Näiden runojen myötä herää innostus lukea koko Kultapöllö – naurua, lempeää irvailua, kyyneliäkin lukijalle luvassa.

Herra Mörön jouluiset vinkit

Toimittaja: Olen matkalla 1. kerrokseen haastattelemaan erityisvierastamme. Tänään nimittäin kuulemme blogissa herra Mörön lukuideat.

300-vuotias Mörkö on harvinainen lajinsa edustaja: tämä rauhaa ja pimeyttä rakastava mörkömys erakkomus on suostunut osallistumaan joulunäyttelyymme. Tavallisesti hänet tapaa kaapin nurkasta tai sängyn alta. Nyt saavunkin tähän ikkunalle.

Tervehdys sinne jouluiseen näkymään, herra Mörkö!

Mörkö: No heippa.

Toimittaja: Millä mielillä odottelette joulua?

Mörkö: Mielellä jos toisella.

Toimittaja: Mennäänpä sitten itse asiaan, herra Mörkö. Millaisin lukuvinkein tervehtisitte lukijoitamme?

Mörkö: Ihan täysi tonttu.

Toimittaja: Anteeksi?

Mörkö: Ihan täysi tonttu!

Toimittaja: Kuulkaahan nyt, herra Mörkö, tiedän että joulun alla voi olla stressiä, mutta ei sentään tarvitse käydä nimittelemään. [loukkaantuneena]

Mörkö: Se o lyriikkoo. [Tökkää toimittajan käteen kirjan.]

Toimittaja: Nyt ymmärrän! Tämähän on runokirja Ihan täysi tonttu! Tuttujen runoilijoiden joulurunoja, joita voi lukea adventtikalenterina runo per päivä tai muutoin vaan. Hah, tämä Eppu Nuotion ”Perhejoulu” on aika hauska:

Otetaan yksi hermostunut äiti

Yksi kiireinen isä

Otetaan joukko jännittyneitä lapsia

Otetaan sotku ja kadonneet tavarat

Otetaan imuri ja luuttu.

Toimittaja: Kuulostaa kovin tutulta… Tämä Kaija Pispankin runo on kiva: ”Tonttututkinto”

Ennen joulua on vähän painetta,

pitää opiskella sataa ainetta.

– – Ja sitten on ankarat tentit,

oikein on oltava litrat ja sentit.

Tentin jälkeen pajalle hommiin,

paitsi jos koe meni pommiin,

on paikka lahjaromuttamolla.

Toimittaja: Tuossapa summaantuu monen koululaisen ja opiskelijan viimeiset viikot ennen lomia. Onneksi lahjaromuttamo ei ole hassumpi paikka: saa pilalle menneiden lahjojen parhaista paloista rakentaa jotain uutta.

Että jokin aluksi pieleen mennyt juttu voikin olla blessing in disguise. Niin kuin vaikka se palanut kääretorttu. Suklaakermaa kun oikein siveli paksuksi kinoksiksi rullan päälle, niin vähän se näytti sellaiselta keskieurooppalaiselta jouluhalko-leivonnaiselta. Elvi-serkkukin sanoi, että ihan hyvää on, jos jättää tummimmat kohdat syömättä…. Krröh…Mutta takaisin haastatteluun: mikä on teidän lempirunonne, herra Mörkö?

Mörkö: ”Nallen joulutervehdys”.

Sinä olet siellä

ja minä olen täällä,

joulutähti kaiken päällä.

Siis: Juhlaa kaunehinta!

Toimittaja: Kerrassaan ihanat nuo Hannele Huovin säkeet. Sopivat hyvin tähän aikaankin, jos etäjoulua joudutaan viettämään eri mökeissä. Kaikille se joulu kuitenkin tulee loistaen valoa pimeyden keskelle. Onko teillä herra Mörkö jotain muuta suosikkia vuosien varrelta?

Mörkö: Ohan näetä. Joulumörökö, Kakstoesta lahjoo mörölle, Mörön paras joululahaja, Joulumörökö ja noetarumpu…

Toimittaja: Eikös nuo ole Mauri Kunnaksen kirjoja Joulupukki, Kaksitoista lahjaa joulupukille, Onnin paras joululahja, Joulupukki ja noitarumpu?

Mörkö: No jokkii mörökö siellä o melekein joka kuvassa. Isosetä Kualeppi uuninpankolla kahtoo pimiästä kattilasta, silimät vuan näkkyy. Serkunserkku Untamo pällyilee kattoluukusta, Pikku Möökö majjailee kulumakuapissa…

Toimittaja: Tottahan se on tuokin. Haluaisitteko näin pyhien alla vielä sanoa jotain lukijoillemme?

Mörkö: Rimpauta kaverille, sano että tykkeet ja syö lanttulootoo.

Toimittaja: – – – [mykistyneenä]

Mörkö: Ohan meillä mörööilläkkii kovan ulukokuore alla lämpönen syvän. Ja lanttuja kellarissa.  

Toimittaja: Hmm… aivan, niin tietysti. Siinäpä onnistuneen joulun resepti!

Kiitos, herra Mörkö, haastattelusta. Otetaanko vielä selfie?

Mörkö: Ottaa pois.

Toimittaja: Ja teille lukijamme toivotamme – Hyvää joulua ja valoisaa uutta vuotta! Blogi jää joulutauolla ja tapaamme taas 5.1.

Terveiset ulapalta

On tässä sulle loruja – naputellut Jukka Itkonen, runoniekka monitaitoinen.

Kansikuvakin paljastaa: on mukana naurun pärskyä ja monen monta värssyä elämästä merimiehen ja laivakoiran, meritähden ja pulikoijan. Kaiken piirtänyt on Camilla Pentti, varsinainen piirtäjien entti.

Alkumerestä aloitetaan, tanssiaiset Ukko-Nooan paatissa vietetään. Unohdu ei merirosvot turjat, eikä rantojen kantakuppilat hurjat.

Vaan parhaimmat on niistä, en sitä kiistä, pienet lorulastut Pallokala ja Meritähti sekä rakkauskirje, joka matruusi Kaukaiselta lähti, kohti vaimon tupaa. Lue ”Vapautunut onkimies ja meri”, saat siitä kesäfiiliksen, sen sulle lupaan.

Vesiloruja siis, ulapalta ja rannalta. Tämä kirja kainaloosi heitä, kun kesä lähestyy meitä. Saat siitä paljon iloa ja riimiä monta kiloa.

Runoili Iiris pääkirjastolta.

Haaveileva veturi ja tulistunut kaivuri

Nelli Heinimon runokirjaan Kaivurin raivari (WSOY 2020) mahtuu kaaraa, kaivuria ja (nosto)kurkea montaa eri sorttia (paitsi ei Escorttia). Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin iloinen kuvitus ilahduttaa pientä ja isompaakin lukijaa.

Esittelyn saa muun muassa sähköauto, jätskiauto ja mini. Esimerkiksi paloauto haaveilee hieman rennommasta elämästä kalamyyjänä vaan ymmärtää, että jokaisella on paitsi vaivansa myös onnensa:

harvoin kukaan kalamyyjää
kiitokseksi halaa

(toisin kuin ehkä hengen pelastanutta paloautoa).

Työkoneiden arkea puntaroidaan nimikkorunossa: siinä mielipahan taustalla on nälkä ja väsymys, monen muunkin pienen kulkijan pahan olon syy. Vaan levolla ja murkinalla mieli virkistyy. Runonsa saavat myös sukellusvene ja zeppeliini, kurkoitetaanpa avaruuteenkin.

Vaikka tutuksi tulevat koneiden baanat, trukkien päiväohjelmat ja lentokentän vilinä, pohditaan koneidenkin elämässä peruskysymyksiä: kuka minä olen, pidetäänkö minusta, oletko ystäväni, mikä on minun tehtäväni. Mukana on myös naurua ja kujeilua, haaveilua – elämän ja arjen suolaa.

Runokirjan vinkkasi Iiris pääkirjastolta.

Peikkojen elämää

Keski-Suomen päivänä lukupöydällä on keskisuomalaisen taiteilijan Sari Kanalan runoteos Mutavelliä ja lummesoppaa, metsäloruja (Amusantti 2017).

Melkein kuin olisi metsässä, mietin runoja lukiessa. Mukana ovat siilit ja sisiliskot, kruunupäät ja kyykäärmeet ja ennen kaikkea – peikkokansa! Runot ovat näppärästi riimiteltyjä ja humoristisia, kuvitus iloista ja rempseääkin, paikoin herkkää.

Runoilija on astunut metsäläisten saappaisiin ja miettii, millaisia huolia ja iloja voi heidän eloonsa kätkeytyä. Metsän kuningas, kruunupää hirvi piiloutuu lumpeikkoon ja

rouskuttaa rouvaltaan salaa
makoisaa iltapalaa.

Kastematojen parvi tutisee siilin kaivautuessa lehtikasasta ja

kyllä kyykin kyynistyy

ikuisesta parjaamisesta. Peikot temmeltävät vuorella, niin että

koko vuori KOLKKAA
kun taivas tanssii
ukkosen polkkaa.

Ja mitähän mörkö pelkää – no mörön mörköä! Joka on niinkin hurja asia kuin viirusilmäinen katti…

Mutavelliä ja lummesoppaa on viihdyttävä kokonaisuus eläin- ja peikkorunoja pienille ja suurille metsän ystäville.

Runoja mietti Iiris pääkirjastolta.

Kevät on kasvien aikaa!

Tässä vaiheessa kevättä viherpeukalot alkavat miettiä millaisia taimia alkaisivat kasvatella ja he tilailevat siemeniä kotiin. Siemeniä ja kasveja on joka lähtöön ja joskus joukkoon mahtuu yllätyksiä. Mitäpä jos hankkisitkin vahingossa tai tahallaan Lohikäärmeen siemeniä?

Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille -kirjasta saat ohjeet lohikäärmeen istutukseen. Ei nimittäin ole aivan yhdentekevää millaisia ajatuksia mietit, kun kasvattelet lohikäärmeen siemeniä. Harkitse siis tarkkaan ennen kuin alat kasvatushommiin.

Mullassa pullistuu suomurinta
säröilee ruukun savipinta
RÄKS!
ja pölypilven keskelle komeilee
kelmien kelmi
petojen helmi.
Otuksen silmissä leimuaa lieska.
Sinä kuplit kuin uunissa paistuva rieska
ja huoneessa haisee rikki.

OLIKO LOHIKÄÄRMEEN KASVATUS SITTENKIN VIKATIKKI?

Jos kasvatus eteni jo pidemmälle ja huomaat että kotonasi asustaa lohikäärme, saat kirjasta ohjeita arkisiin juttuihin. Opit sen, mitä lohikäärmeen ruokavalioon kuuluu (myös näkymättämiä asioita) ja mitä voi kokeilla, jos lohikäärme on yksinäinen:

HAKKAA SILTÄ PÄÄ!

Käärme ei mene pilalle –
kaksi päätä kasvaa sen tilalle.
Tsak!

Varaudu myös rahallisesti, koska lohikäärmeen omistaminen ei ole ihan halpaa hommaa!

[…] varaudu investoimaan pesäkoloihin.
Lohikäärmeet kaipaavat omiin oloihin.
Kun käärme on niin iso rontti
että sen siirtämiseen tarvitaan kontti
on tarpeen ostaa tontti.
Joskus lohikäärme kasvaa niin valtavaksi, että se mahtuu  ainoastaan avaruuteen!

Tosin kaikki lohikäärmeet eivät kasva isoiksi. Saattaahan olla, että sinun siemenestäsi kasvaakin aivan pikkiriikkinen lohikäärme.  

Näitä Emilia Lehtosen kirjoja on hauskaa lukea ääneen ja oikein herkutella kulmikkailla sanoilla ja riimeillä. Runoilla voi revitellä!

Jos tämän tyyppinen kuvitus ja runoilu innostaa, niin kannattaa kurkata vaikkapa nämä kirjat, jotka Emilia Lehtinen ja Laura Valojärvi ovat yhdessä tehneet: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti ja Kulta, voisitko syöstä tulta?

Postauksen kirjaili Laura.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat

Vuoden 2020 Finlandia Junior -ehdokkaat on nyt julkistettu. Vuosittain kovaa kisaa käyvät kuusi teosta, jotka esiraati valitsee. Lopullisen valinnan voittajasta tekee yksittäinen henkilö. Tänä vuonna voittajan valitsee näyttelijä Christoffer Strandberg.

Kansikuvat kustantajien sivuilta

Tämän vuoden ehdokkaat ovat:

Radio Popovista ja Molli ja maan ääristä löydät jo esittelyt tästä blogista (linkit yllä). Muista ehdokkaista teemme esittelyt tulevina viikkoina. Pysy linjoilla siis!