Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka vauhdissa

Henkka on 10-vuotias lahtelainen poika, jonka mielikuvitus on vertaansa vailla. Hän on FBI:n mies, omistautunut rikoksille ja näkee niitä kaikkialla. Siksipä ei olekaan mikään ihme, että hän ihailee yli kaiken Sherlock Holmesia ja perustaa ystävänsä Kivimutkan kanssa etsivätoimiston.

Henkan kaveri Kivimutka on innokas urheilumies, mutta lähtee Henkan mukaan myös etsiväjuttuihin. Etsivätoimistossa Kivimutkan rooli on pääasiassa tehdä, mitä Henkka ehdottaa, koska Henkka on selvästi enemmän innoissaan salapoliisijutuista ja fiksumpi keksimään, miten tapauksissa edetään. Kivimutka ehkä kuitenkin mieluummin pelaisi jääkiekkoa ilman luistimia kuin ratkoisi rikoksia.

Ensimmäisessä kirjassa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka Henkka näkee kotimatkallaan murhan ainekset:

Ruskeat sukkahousut roikkuivat orapihlaja-aidassa Pumpputie 12:n kohdalla, paikassa, johon niillä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa.

Se oli sillä selvä, oli tapahtunut murha. Aita oli rouva Luukan ja housut murhatun naisen, kenenkäs muun. Ruumista ei näkynyt, mutta muuten tapahtuma oli lähellä ratkaisuaan. Koska sukkahousut olivat pienet ja rouva Luukka oli paksu, rouva ei ollut murhan uhri. Se oli joku muu, laihempi.

Ei auta, vaikka äiti yrittää vakuuttaa, ettei välttämättä ole kyse murhasta. Onhan mahdollista, että joku on vaan kadottanut sukkahousunsa. Henkka päättää alkaa selvittää, kuka voisi olla sukkahousujen omistaja. Mukaan rikosta ratkaisemaan tulee myös Kivimutka ja yhdessä pojat alkavat käydä naapuruston taloja läpi. Mistä löytyisi sukkahousujen omistaja, keskikokoinen nainen? Kaikki eivät kuitenkaan pidä uteliaista salapoliiseista, ja pojat joutuvat itsekin myös todelliseen vaaratilanteeseen. Onneksi asiat ratkeavat parhain päin ja rikos lopulta selviää.

Kalle Veirton kirjoittamassa ja Kariston julkaisemassa sarjassa on ilmestynyt jo 22 kirjaa. Kesäisiin tunnelmiin päästään esimerkiksi Henkka ja Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa sekä Henkka ja Kivimutka ja Kurppa 16 -kirjoissa. Etsivätoimiston kesään kuuluu ihan kesäisiä juttuja kuten mökkeilyä, kalastusta ja uintia, mutta tietysti myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tosi helppoa ja kivaa kesälukemista kaikille jännityksen, huumorin ja urheilun ystäville – lue vaikka koko sarja!

Henkka ja Kivimutka-sarjasta on tehty myös elokuva, jonka ovat ohjanneet Väinö Weckström ja Jarkko Felin. Käsikirjoituksen tekemisessä on ollut apuna myös kirjailija Kalle Veirto, ja se omalta osaltaan on varmasti vaikuttanut siihen, että elokuvaan on saatu luotua sama huumorin ja jännityksen värittämä vauhdikas tunnelma kuin kirjoissakin. Elokuvan trailerista pääset mukaan tunnelmaan, löydät sen täältä .

Vinkin kirjoitti Tuula pääkirjastolta

Tässä oli kesäkuun toinen päivityksemme. Heinäkuussa blogi lomailee. Seuraavan kerran tapaammekin siis elokuussa, 3.8.

Mukavaa kesää! 😍🌼📕

24 lukua jouluun: Ruukin salaisuus

Eva Frantz on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa tarinoita sekä lapsille että aikuisille. Kustantamo S&S:n sivuilla Eva kertoo kirjoittavansa mieluiten jotain kauheaa mutta hauskaa. Evan kirjoittama Ruukin salaisuus on kirja, joka ei ole mielestäni lainkaan hauska. Sen sijaan jonkin verran kauhea se on. Mutta ei lainkaan liikaa, vaan juuri sopivasti. Sen verran kuin lastenkirjalta odottaa sopii. Vaan odotapas! Kyllähän kirjassa jotain hauskaakin on. Kirjassa on 24 lukua: yksi luku jokaiselle päivälle joulunodotukseen. Kauhean hauskaa!

He matkustivat merenrantaan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Flora oli kirjoittanut sen keittiön kalenteriin punaisella kuulakärkikynällä, ja merkintä näytti samaan aikaan jouluisalta ja hieman vihaiselta. Helmerinkylään!!!

Flora ja äiti ovat äidin päätöksellä muuttaneet joulukuuksi merenrannalle. Tuolla rannalla ei kuitenkaan uikkareita ja aurinkorasvaa tarvita. Sen sijaan laukkuihin pakataan villasukkia ja saappaat. Mukaan lähtevät myös Floran koulukirjat. Floran käydessä kotikoulua äiti kirjoittaisi kirjaansa. Alkumatka Helmerinkylään taittuu linja-autolla. Loputtomalta tuntuvan loppumatkan kävelyurakan päätteeksi Flora ja äiti saapuvat ikivanhalta näyttävän mökin eteen. Tuossako meidän on tarkoitus asua? Flora ihmettelee. Miten sinne edes pääsee sisään?

Äiti tarttuu porttiin. Ensin hän nykäisi sitä, sitten työnsi. Portti ei auennut. Jo nyt on kumma, äiti puuskahti. Yrittäisinkö minä? Kaikin mokomin, se on kai ruostunut kiinni tai jotain. Äiti astui sivuun, ja Flora tarttui kahvaan. Portti avautui kitisten, kuulosti melkein kuin se olisi sanonut ”ha-haa”.

Flora avaa portin, eikä mikään enää ole niin kuin ennen.

Portin takaa paljastuu äidin vuokraama, lopulta viihtyisäksi osoittautuva portinvartijan talo. Aidatulta piha-alueelta löytyy myös pieni pyykkitupa, jonka asukas – Fridolf – heidät vastaan ottaa.

Vai niin. Vai sillä tavalla, hän sanoo mietteliäs ilme kasvoillaan.

Flora ihmettelee Fridolfin vastaanottoa: Vai niin. Miksi ei: Tervetuloa! Tai: Kuinka matkanne sujui? Fridolf vaikuttaa siltä, ettei hän vieraita olisi kaivannut. Miksi vuokrata mökkiä, jos vieraat pihalla ovat niin vastenmielisiä. Oli miten oli, Fridolf kertoo, että alueelta löytyvät myös autotalli sekä vanha hevostalli, muutama maatalo ja talvipuutarha sekä tietenkin kartano. Kartano! Tämä herättää Floran lopullisesti. Mikä huikea ilmestys! Mutta asumaton ja ränsistynyt. Miksi kartano on ollut asumaton kokonaiset viisikymmentä vuotta?

Kartano vetää Floraa puoleensa. Portinvartijan talossakin hän tuntee olonsa rennoksi, on kuin talo olisi hänelle entuudestaan tuttu. Flora tunteekin itsensä jo hieman iloisemmaksi. Ilmakin näyttää kirkastuneen. Vaan onko kyse sääilmiöstä, vai jostain ihan muusta?

Jostakin kumman syystä ulkona näytti nyt paljon valoisammalta kuin heidän tullessaan, vaikka ilta oli jo pitkällä. Oliko sumu hälvennyt ja kuu tullut esiin? Siinä samassa hän näki jonkin valkoisen häilähtävän ikkunan takana. Eikä siinä kaikki, sillä ulkoa kuului rapinaa. Aivan kuin kuiskaus. Se on hän!

Ruukin salaisuuden 24 lukua voi käyttää joulukalenterina: luku kerrallaan kohti jouluaattoa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan vahdi lukutahtia. Kirjan voi myös ahmia kerralla loppuun.

Lisää joulunodotukseen soveltuvia kirjoja löydät verkkokirjaston suosikeista. Klikkaa itsesi sisään keski.finna.fi -> Lapset

Iloista joulunodotusta kaikenlaisten lukukokemusten parissa!

Sielunratsastajat- Tähtihevosten kutsu (2020)

Taru kertoo hevostytöstä, joka pelastaa maailman.
Hän karkottaa valollaan ja taidoillaan pimeyden ja kaaoksen ja laittaa kaiken kuntoon.
Oletko sinä se tyttö?

Lisa muuttaa isänsä työn takia satumaiselle Jorvikin saarelle. Saari on tunnettu kauniista luonnosta ja hevosista, joita on saarella erittäin paljon. Lisa olisi aikoinaan ollut muuttamisesta tällaiselle hevossaarelle todella innoissaan, koska hän on harrastanut ratsastusta intohimoisesti. Se oli kuitenkin ennen kuin Lisan äiti menehtyi hevosonnettomuudessa muutama vuosi takaperin. Sen jälkeen Lisa ei ole mennyt hevosten lähelle.

Lisa ei halua kertoa ihmisille raskaasta menetyksestään ja on sen takia paljon omissa oloissaan. Koulussa Lisa kuitenkin tutustuu hevostyttöihin Alexiin, Lindaan ja Anneen ja päätyy viettämään heidän kanssaan aikaa Jorvikin talleilla.
Talleilla Lisa kohtaa Siniharjaisen Tähtiloisteen ja tuntee erikoista yhteyttä tuohon hevoseen. Ihan kuin Tähtiloiste osaisi lukea Lisan ajatuksia. Pikkuhiljaa Lisa rohkaistuu ja uskaltautuu hyppäämään Tähtiloisteen selkään ja rupeaa taas ratsastamaan.

Lisa ja muut hevostytöt huomaavat pikkuhiljaa, että heillä on kaikilla maagisia kykyjä, joita ei voi järjellä selittää. Samoin on heidän hevosillaan. Ystävyksille selviääkin, että he ovat uudet Sielunratsastajat, joiden tarkoituksena on taistella pahuutta vastaan. Tuota pahuutta edustaa kammottava Herra Hiekka apunaan teinitytöt Jessica ja Sabina.

Kun herra Hiekan laihat kasvot vääntyvät happameen hymyyn, ne muistuttavat pääkalloa. Hänen hymynsä ei ole ollut lämmin yli kolmeensataan vuoteen.

Herra Hiekan julmana päämääränä on hallita maailmaa pahuudellaan. Suunnitelmansa toteuttamiseksi Herra Hiekan olisi ensin kuitenkin tuhottava Sielunratsastajat.

Herra Hiekka kumartuu lähelle Sabinan ja Jessican kasvoja. Sade valuu virtanaan, mutta hän ei ole siitä millänsäkään. Hänen ihonsa on kelmeä kuin ruumiilla. ”Teidän täytyy toimia nyt! Pysäyttää heidät. Tahdon, että niiden surkimushevosten sielut tuhotaan Pandorian ikuisessa vankilassa.”

Miten Sielunratsastajien käy?

Helena Dahlgrenin Tähtihevosten kutsu aloittaa jännittävän ja taianomaisen Sielunratsastajat– kirjasarjan, josta on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa.
Suosittelisin kirjasarjaa 5.- 6- luokkalaisille ja siitä ylöspäin. Eikä tarvitse olla heppafani tarttuakseen kirjaan, tarina vetää mukaansa myös hepattomat lukijat.

Tähtihevosten parissa laukkaili Riitta pääkirjastolta.

Museokeikka

Aikuisille Tukholman alamaailmaan sijoittuvia kirjoja kirjoittava Jens Lapidus on kirjoittanut varhaisnuorille helppolukuisen jännityskirjan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tillilään, paikkakunnalle, josta kukaan ei ole kuulemma kuullutkaan. Tillilässä asuu Joonatan, jonka pitäisi äidin mielestä olla enemmän ulkona ja tekemisissä muiden lasten kanssa. Mutta kukaan ei halua olla Joonatanin kanssa. Eikä Joonatanille tule mieleen mitään kivaa, mitä voisi ulkona tehdä. Sen sijaan Joonatan puuhailee keksintöjensä parissa. Ja toki hän myös toivoo, että hänelläkin edes yksi kaveri olisi.

Joonatanin kaveritoiveeseen vastaan, kun Zasha – lyhyesti Z – muuttaa kaupunkiin. Joonatanin ja Z:n tiet kohtaavat – vähän yllättävällä tavalla – ja pojat alkavat ulkoilla ja viettää aikaa yhdessä. Yhteisiin puuhiin kuuluu mm. Joonatanin keksintöjen hyödyntäminen – joskin Joonatanin mielestä vähän arveluttavalla tavalla: vai meneekö sinun mielestäsi parvekkeen kautta luokkakaverin asuntoon murtautuminen ulkoilusta?

Joka tapauksessa, Joonatanilla on nyt kaveri. Kaveri, jonka toimissa on jotain epäilyttävää, mutta jolla yleensä on toimissaan hyvä tarkoitus. Z:n aloitteesta he myös perustavat Tillilän jengin. Jengin, joka erikoistuu rikoksiin. Joonatan ei kuitenkaan aluksi ole aivan varma, onko jengin tarkoitus selvittää rikoksia vai tehdä niitä itse…

Noh, tositoimiin jengi pääsee, kun lähikaupasta varastetaan kasa ruokaa. Siihen jengi itse ei varmasti ole syyllistynyt. Varkauden jäljet johtavatkin poliisille tuttuihin taidevarkaisiin. Miksi taidevarkaat varastaisivat yllättäen ruokaa? Tämä selviää Joonatanille ja Z:lle koulun retkellä taidemuseoon. Mutta kukapa heitä kuuntelisi. Parempi toimia itse. Vaan selviävätkö he kahdestaan? Tillilän jengi kaipaa selvästikin vahvistusta. Ja sitä se saakin – melko yllättävältä taholta.

Helppolukuinen kirja sopii 10-vuotiaille ja siitä ylöspäin. Helppolukuisuutta tukee kirjan runsas värikuvitus. Itse tarinaa sävyttää kuivahko huumori. Tämä mahdollistaa lukukokemuksen myös vähän isommille alakoululaisille. Tekstin suorapuheisuus tekee tarinasta raikkaan ja hyvällä tavalla erilaisen.

Marko Hautala: Lauri Luu ja Riivattu Lukukoira

Lauri Luu ei pahemmin kirjoista perusta ja vaikka isä yrittääkin tehdä parhaansa poikansa lukemisen eteen, ei hommasta tunnu tulevan mitään. Kirjastolla odottelisi kiva lukukoira Lukulamppu, mutta kirjastovirkailija ei tunnu löytävän Laurille oikein mitään hyvää luettavaa. Lauri ei varsinaisesti inhoa kirjoja, mutta lukiessa kirjaimet vilistävät ympäriinsä, päätä särkee ja keskittyminen on vaikeaa. Tätä Lauri ei ole uskaltanut kertoa kenellekään aikuiselle!

Apuun säntää kirjaston kellarista huolehtiva mystinen Ulla, joka tarjoaa Laurille luettavaksi pelottavan kauhukirjan, jonka lukuisat tarinat tahmaisen alun jälkeen suorastaan kaappaavat Laurin ja Lukulampun mukaan seikkailuihin. Mutta mitä tapahtuu, kun kirjan sivuilta paljastuu kosminen loitsu, joka houkuttelee tavaamaan sen sisältöä?

Aikuisten kauhukirjailijana tunnetun Marko Hautalan Lauri Luu ja Riivattu Lukukoira on mainiota luettavaa, mikäli ei ole lukenut vielä paljon kauhukirjoja, mutta haluaa harjoitella sopivan jännittävän tarinan äärellä. Laurin seikkailut kirjastossa on myös sopivan lyhyttä luettavaa, kirjassa on vain 70 sivua, eli pitkään ei lukijalla nokka tuhise sivujen äärellä. Tarinaa siivittää tietenkin hieno kuvitus, joka värittää kauhuisia tapahtumia entisestään. Jos tykkäät jännityksestä, huumorista ja koirista niin nappaa tämä kirja luettavaksi!

Tämän kauhuisten tapahtumien kirjan vinkkasi Tomi Keljonkankaan kirjastosta.

Hirviö ja Helmikki

Fantasiakirjoissa kaikki on mahdollista. Kammottava Ebenezer Pinset, joka näyttää parikymppiseltä nuorelta mieheltä on todellisuudessa 511-vuotias.

Ebenezerin 15-kerroksisen talon ullakolla asustaa hirviö. Hirviö on iso, harmaa klöntti, jolla on kolme mustaa silmää, kaksi mustaa kieltä sekä suuri kuolaa valuva suu. Hirviöllä ja Ebenezerillä on sopimus. Kun Ebenezer tuo hirviölle syötävää, antaa tämä vastapalkaksi kaikenlaista tarpeellista, kuten huonekaluja, pehmoeläimiä tai rahaa. Elintärkeä Ebenezerille on kuitenkin hirviön tarjoama tinktuura, jonka avulla mies pysyy nuorena vuodesta toiseen.

Hirviö alkaa vaatia Ebenezeriltä aina vaan kummallisempia syötäviä. Harvinaisen wintlorialaisen papukaijan syötyään hirviö menee astetta pidemmälle ruokatoiveissaan:

”Annas kun päästän sinut pälkähästä”, hirviö sanoi. “Seuraavaksi haluan syödä…lapsen.” Hirviön kasvoille levisi hiljakseen hilpeä ja kuolaisia hymy, kun se tiirasi, miten Ebenezerille alkoi valjeta. “Anteeksi, mutta taisin kuulla väärin”, Ebenezer sanoi. “Sanoin, että haluan syödä lapsen!” hirviö jylisi.

Niinpä Ebenezer suuntaa orpokotiin toiveenaan löytää sieltä tuhma lapsi. Tehtävä ei ole helppo, sillä useampi hänen tapaamansa lapsi on aivan liian mukava. Lopulta Ebenezer valitsee huonosti käyttäytyvän Helmikin, joka suorastaan nauttii hirmuteoistaan.

Ebenezerin kotona tilanne ei ole kovin yksioikoinen. Helmikki, Ebenezer ja hirviö ovat kaikki ilkeitä olentoja, jotka huijaavat toisiaan. Ebenezer ja Helmikki saavat tuta, miltä kiusaaminen ja ilkeily tuntuvat. Ebenezerin ja Helmikin hahmojen kautta lukija pääsee pohtimaan hyvyyden, pahuuden, nuoruuden ihannoinnin ja ystävyyden teemoja. Päällepäin kevytjuoninen lastenkirja yllättää syvällisyydellään.

Hirviö ja Helmikki aloittaa uuden ja lupaavan fantasiasarjan. Kirja voisi olla sopiva noin 3-4 luokkalaisille, jotka pitävät jännityksestä, iljetyksestä ja vähän kauhustakin.

Hirviön ja Helmikin kohtaamisesta kirjoitti Minna Tikkakosken kirjastosta.

Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 3

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli maaliskuun kokoontumisessaan Mikko Kortelaisen kirjoittamaa, Pinja Meretojan kuvittamaan teosta Kissa Kasuli ja eläinten turvametsä (Aviador Kustannus).

Kissa Kasuli on varsin rohkea pieni kaupunkilaiskissa. Maalle, Itä-Suomen perukoille, Kasuli on saapunut ihmisperheensä – isän, äidin ja kymmenvuotiaan Petterin – kanssa. Kasulin tukikohtana toimii perheen mummola, jonka lähimetsissä asustaa niin hirviä, susia, jäniksiä kuin pölläjäkin. Ihmisperheen rooli Kasuilin seikkailuissa jää vähäiseksi. Sen sijaan todellisiin vaarojen pyörteisiin Kasulin rinnalle päätyy Ulvo, naapuritalon luppakorvainen ajokoira. Ilman Ulvoa Kasulille kävisikin aika lailla huonosti, kun vastassa ovat metsän eläimiä uhkaavat salametsästäjät. Lopulta Kasuli ja Ulvokin tarvitsevat apua. On aika kääntyä turvametsän eläinten puoleen.

Innokkain kuulija tälle tarinalle löytynee jännitystä kaipaavista esikouluikäisistä tai pienimmistä koululaisista. Mikäli pimeät metsät ja hurjat rosvot pelottavat liikaa, kannattaa kirjan kanssa odottaa vielä vuosi tai pari. Kissa Kasulin rohkeus ja Ulvon uskollisuus tarjoavat kuitenkin kuulijalle toivottua helpotusta. Myös eläinten turvametsä toimii tarinassa eräänlaisena turvasatamana jännittävien käänteiden lomassa. Ja loppu. Se on tietenkin onnellinen.

Maan alaiset

Sanna Iston kirjassa Maan alaiset seikkaillaan Suomenlinnassa. Metuli ei ole varautunut seikkailuun. Päinvastoin. Metuli on mielestään harmaa ja tylsä tyyppi. Hiuksetkaan eivät ole niin ihanat kuin parhaalla kaverilla Amalla. Mutta seikkailuksi kesä kuitenkin kääntyy – vastoin Metulin tahtoa.

Metuli näkee unen. Unessa tapahtuu kaikkea kummallista ja pelottavaa. Merkillisiä eläimiä juoksentelee ympäriinsä Metulin huoneessa. Eläinten terävät kynnet raapivat lautalattiaa, jotkut levittelevät siipiään, toiset heiluttavat häntiään. Kauhea uni. Ei ihme, että Metuli on hyvin helpottunut herätessään omassa huoneessaan. Vaan oliko Metulin helpotus liian aikaista?

Silmät puoliunessa hän pudottautui alas vuoteestaan. Hän oli vielä liian väsynyt epäilläkseen mitään, vaikka olo tuntuikin kankealta ja kummalliselta. Metulista näytti siltä kuin huoneen katto olisi korkeammalla kuin ennen ja seinät kaatumaisillaan hänen niskaansa. Kaikki hänen ympärillään vaappui ja keinahteli, lattiakin aaltoili hänen jalkojensa alla. Hän arveli itse huojuvansa kävellessään puolelta toiselle, ja mietti, olisiko ehkä sittenkin tehnyt viisaammin pysytelleessään peiton alla. Juuri silloin kylpyhuoneen ovi avautui ja Monna seisoi hänen edessään. Metuli ehti ajatella, että Monna näytti hirvittävältä jättiläiseltä seistessään siinä hiukset märkinä ja piikkisuoriksi kammattuina, mutta se, joka kaikesta huolimatta koki elämänsä säikähdyksen, olikin Monna. Hän katsoi Metulia inhon ja pelon sekoitus kasvoillaan ja alkoi kirkua suoraa huutoa.

Monna, Metulin sisko on selvästikin nähnyt jotain kamalaa. Mutta Monnahan oli katsonut häneen, Metuliin. Mitä ihmettä oikein on tapahtunut?

Maan alaiset on jännittävä seikkailu Suomenlinnan maanalaisissa käytävissä. Kun seuraavan kerran käyt kirjan luettuasi Suomenlinnassa, näät saaren aivan uusin silmin. Mikä silmäkulmassasi vilahtikaan?

Hopeapoika

Eletään talvea Ruotsin Åhusissa, kun Aladdin näkee hänen kotinaan toimivan vesitornin läheisyydessä shortseihin pukeutuneen pojan. Poika ei sano mitään vaan katoaa yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Aladdin saa koulussa tehtäväkseen tehdä esitelmän jostakin Åhusin tapahtumasta, paikasta tai muusta kotikaupunkiin liittyvästä. Hän saa kuulla, että vesitornin paikalla on aikoinaan toiminut hopeasepän paja, josta oli kadonnut kirkon tilaamat hopeaesineet. Miten tämä mystinen poika liittyy näihin kadonneisiin hopeaesineisiin ja kuka ne oikein on varastanut?

– Seppä siis oli todella taitava. Eräänä iltana, kun hän oli valveilla ja teki töitä, alkoi äkkiä ukkostaa. Salama löi pajan pihalla kasvaneeseen mäntyyn, joka kaatui suoraan verstaan päälle. Seppä selvisi ehjin nahoin, mutta hänen täytyi rientää pois, koska satoi niin kamalan rankasti. Kun tuli aamu ja myrsky oli ohi, hän meni takaisin pajalle. Hän halusi pelastaa varastossaan olleet korut ja kulhot. Mutta arvaa mitä oli tapahtunut?

– Ne olivat kadonneet? Aladdin ehdotti.

– Tismalleen. Joku oli käynyt yön aikana varastamassa kaikki hopeat.

s. 69

Kristina Ohlssonin Hopeapoika on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Lasilapset-kirjalle. Lasilapset oli kirjoitettu Billien näkökulmasta, Hopeapoika Aladdinin ja sarjan kolmasosa Kivienkelit Simonan näkökulmasta. Kaikki kolme lasta kuitenkin seikkailevat jokaisessa osassa. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjat järjestyksessä, koska tässä osassa oli pieniä viittauksia Lasilapsissa tapahtuneisiin asioihin.

Hopeapoika sopii hyvin luettavaksi 4.-6. luokkalaisille. Tämä osa ei ollut aivan niin jännittävä kuin Lasilapset, mutta kirja pitää silti hyvin otteessaan. Se käsittelee mysteerin lisäksi pakolaisia ja maahanmuuttajia. Voisi myös sanoa sen käsittelevän ennakkoluuloja toisia, tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Kirja sivuaa myös menneisyyden sukulaisten jälkipolvilleen jättämää taakkaa: kun oma sukulainen on aikoinaan tehnyt vääryyttä, se voi seurata vielä nykypäivänä jälkeläisten elämässä mukana.

IIK! – pelottaako?

Iltaisin luen mitä milloinkin, silti lukupinooni eksyy harvoin kauhukirjallisuutta. Yliluonnolliset asiat, selittämättömät tapahtumat ja kummitukset herättävät tunteen, jota ennen nukkumaanmenoa en halua kohdata.

Kauhukirjallisuuden ystäviä löytyy kaiken ikäisistä. Anu Holopaisen Iik! -sarja tarjoaa kauhua alakoululaisille. Sisarukset Saku, Sussa ja Siiri ovat aiemmin kohdanneet outoja asioita kirjoissa Kauhukännykkä (Myllylahti, 2019) ja Kilikorven vampyyri (Myllylahti, 2019). Tänä vuonna ilmestyneessä Metsälammikon hirviössä (Myllylahti) lapset viettävät kesälomaa isovanhempiensa mökillä Pölhönjärvellä. Kuten kirjan nimi kertoo, väijyy kesämökkimaisemissa hirviö. Pelkoa kasvatetaan pikkuhiljaa ja tunnelma tiivistyy luku luvulta.

– Mikä toi on? Sussa hengähti aivan hiljaa. 

Saku tunsi hiusten niskassaan nousevan pystyyn. Hän inhosi Sussan tyhmiä säikytysleikkejä mutta toivoi, että nyt oli kyse vain sellaisesta. 

– Mitä siellä on? Saku kysyi yhtä hiljaa uskaltamatta kääntyä katsomaan. 

– Mä… en tiedä, Sussa sanoi.  – Joku katsoo ikkunasta. 

s. 55

Kirjan loppuhuipennus enemmin hengästytti kuin kauhistutti minua. Asiat selviävät ja kaikki päättyy hyvin. Vai päättyykö? Kirjan viimeinen lause nostaa esiin ajatuksen: uhka on silti olemassa!