Tettiläisten lukuvinkit

Työelämään tutustumisjaksot on kirjattu osaksi koulujen opetussuunnitelmia. Myös me kirjastossa saamme aika ajoin iloksemme ja avuksemme tettiläisiä. Tällä viikolla Jyväskylän pääkirjastossa työelämään tutustumassa kävivät Irene ja Ninna Gradialta. Alla tyttöjen lukuvinkit pienemmille lukijoille.

Mauri Kunnas on useille suomalaiselle tuttu nimi. Hän on tunnettu etenkin hauskasta kuvitustyylistä ja lapsille suunnatuista opettavaisista kirjoista. Hänen luoma hahmonsa Herra Hakkarainen on kävellyt unissaan monen pastillipurkkiinkin! 

Tällä kertaa esittelemme yhden Mauri Kunnaksen vähemmän tunnetuista kirjoista: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 2011). Kun Nauravan mörön majatalon emäntä Fiina ostaa vanhan kaappikellon, jokin vaikuttaa olevan pielessä. Miksi kellon sisään on jäänyt kuivunutta puuroa, miksi kello pysähtyy jatkuvasti itsekseen ja mitä ovat öiset suhinat ja puhinat? 

– Ei kannata innostua, sanoi Ilona. – Luultavasti se on jonkun kolmisormisen kreivittären juhlahansikas. Ei ole tieteellistä näyttöä, että kummituksia olisi olemassa.”  Kirjassa seikkailee Ilonan ja Herra Hakkaraisen lisäksi muita värikkäitä ja erikoisia hahmoja, jotka on esitelty heti kirjan alussa, niin kuin Kunnaksen kirjoissa on tapana. Tarina on melko lyhyt – sopiva esimerkiksi iltasaduksi – ja hauska mutta myös lämminhenkinen. 

Narnia-kirjoihin kuuluva ajaton klassikko Taikurin Sisarenpoika (C. S. Lewis, 1959) soveltuu niin ylä- kuin alakouluikäisille, varsinkin jos nuorimmille lapsille on aikuinen lukemassa kirjaa. Kirja on hieman vaikealukuinen, mutta siitä voi syntyä innostava aikuisen ja lapsen yhteinen lukukokemus. Tarinan seikkailullisuus kutsuu niin lapsia kuin aikuisiakin jännittävän lukuhetken ääreen, sillä vaikka päähenkilöt ovat lapsia, kirjan tarina on samaistuttava kaikille ikäryhmille.

Tarina kertoo kahdesta kaveruksesta, Pollysta ja Digorysta, jotka tempaistaan taianomaiseen seikkailuun heidän saadessaan kaksi erikoista sormusta Digoryn enolta. Kirjan jokainen käänne on vähintään yhtä taianomainen kuin edeltäväkin, joka tulee hyvin esille seuraavassa lainauksessa.

Tietenkin hän luuli näkevänsä unta. Sen vuoksi hän ei syöksynyt miehensä luo ja kysynyt, mitä ihmettä heille oli oikein tapahtunut. Mutta kun hän katsahti leijonaan, hän ei enää ollut aivan yhtä varma, että tämä oli unta, vaikkakaan hän ei näyttänyt olevan erikoisen peloissaan.

Tarina on täynnä mitä erikoisempia henkilöhahmoja, ja kuitenkin niistä jokainen on säilyttänyt uskottavuutensa. Kirjan kirjoittajan C. S. Lewisin huumori näkyy tapahtumissa tehden niistä mukaansatempaavia ja hurmaavia. Kirjassa keskeinen aihe on moraalit, omien virheiden hyväksyminen ja rehellisyys.

Kiitos Irenelle ja Ninnalle vinkeistä!

Tillyn seikkailut ihmemaassa

Tilly asuu isovanhempiensa kanssa kirjakaupan ”takahuoneessa” Pohjois-Lontoossa, Englannissa. Mummi ja vaari omistavat tuon tunnelmallisen kirjakaupan, jonka hyllyrivien välissä ja upottavissa nojatuoleissa Tilly on viettänyt koko elämänsä.

Kirjat ja lukeminen ovat Tillylle niin tärkeitä asioita, että hänestä tuntuu kuin jotkut kirjojen henkilöistä olisivat todellisia. Että he olisivat tärkeämpiä ja parempia ystäviä kuin tosimaailman Gracet, jotka ovat unohtaneet vanhat ystävänsä liittyessään verkkopallojoukkueeseen.

Hän löysi kirjoista ystäviä, joita eivät rasittaneet koulun monimutkaiset kaveruuskiemurat. Joskus Tilly arveli, että jollain oppitunnilla oli selitetty, mitä ystävyys oikein tarkoitti, mutta hän oli ollut silloin kipeä ja poissa koulusta eikä ollut siis koskaan päässyt asiasta jyvälle.

s. 14-15

Vaikka elämä isovanhempien hellässä ja kannustavassa huomassa on hyvää, Tillya vaivaa suuri menetys: hänen äitinsä on kadonnut jälkiä jättämättä Tillyn ollessa pieni, eikä isästä ole yhtään enempää tietoa.

Syysloman alkaessa Tilly haahuilee kotitalon huoneissa ja kaupan puolella etsien jännitystä ja tekemistä. Verkkaisiin lomapäiviin alkaa tulla säpinää, kun Tilly löytää keittiön komerosta äitinsä vanhat kirjat. Koulukaveri Oskar pyytää myös Tillyltä apua lomaläksyn tekemiseen: on luettava kirja kirjailijalta, jonka teoksia ei ole aiemmin lukenut. Lisäksi kirjakauppaan tupsahtaa yllättäen tuntematon tyttö, joka lukijalle saattaa kuitenkin olla varsin tuttu:

”Minä tiedän, mitä sinä taatusti ajattelet”, tyttö sanoi murteella, jota Tilly ei osannut paikantaa. ”Sinä ajattelet, että on siinä langanlaihalla tytöllä kammottavaa kestämistä tarpeekseen, jos hän on saanut riesakseen vielä punaiset hiuksetkin.” – – Mutta voitko koskaan antaa minulle anteeksi?” ”Ai mitä niin? Tilly aivan ällistyi tytön uutta äänensävyä. ”Minun kammottava käytökseni. En ole edes esittäytynyt. Nimeni on Anna. Lopussa a.”

Oikeastaan kirjakaupassa alkaa vilistä hieman erikoisia tyyppejä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Kaikilla ei taida olla hyvät aikeet. Mummi ja vaarikin ovat varsin salamyhkäisiä. Ilma suorastaan ritisee taikuutta ja seikkailuja. Mitä oikein on meneillään?

Anna Jamesin kirjoittama ja Marja Helasen suomentama Tilly ja kirjamatkaajat on kirja, joka houkuttelee lukemaan muita kirjoja. Voit laskea, kuinka monta eri kirjaa tai niiden henkilöhahmoa mainitaan tai joihin muutoin viitataan kirjan sivuilla.

Kirjamatkaajat on kunnianosoitus maailmankirjallisuuden klassikkokirjoille. Samalla se leikittelee ajatuksella toden ja mielikuvituksen hämärtymisestä ja lomittumisesta.

Kaiken kaikkiaan se on virkistävä ja voimauttava kirja, joka kuvaa lämminhenkisesti perhesuhteita, vanhemman menettämisen aiheuttamaa surua, itsensä löytämistä sekä kaveriasioita. Samalla se on hurja seikkailukirja merirosvoineen ja pahis-tyyppeineen.

Kirjaa pohti Iiris pääkirjastolta.

PS. Tämän kirjan jälkeen saatat haluta lukea myös nämä

Tuntematon klassikko: Irmelin Sandman Lilius

Irmelin Sandman Lilius syntyi Helsingissä 14.6.1936. Hänen laaja tuotantonsa käsittää runoja, kuunnelmia, novelleja, lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on käännetty 18 kielelle. Hän on myös kuvittanut useita teoksiaan. 

Suomenruotsalainen Sandman Lilius on ehkä tunnetumpi ulkomailla kuin Suomessa. Hän on voittanut arvostetun pohjoismaisen Nils Holgersson –plakaatin, Lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja Topelius-palkinnon koko tuotannostaan 1980. Hän asuu nykyään Hangossa.  

Hänen monet tarinansa sijoittuvat Tulavallin kaupunkiin. Eräs sen asukkaista on orpo tyttö Bonadea. Hänellä ja kanarouva Kotkoliinilla on monta asuinpaikkaa ja paljon ystäviä. Kirjailija on sanonut: “Kirjoittaessani pienestä rohkeasta Bonadea-tytöstä huomasin, että minustakin tuli rohkeampi. Minä kasvoin. Pyöräilin Hangon kaduilla ja tunsin, etten enää pelkää, kenet kohtaisin kulman takana. Kohtasin Rouva Suven.” 

Tulavallin pikkukaupunki muistuttaa kenties vanhaa Porvoota tai kirjailijan kotikaupunkia Hankoa. Tulavalli sijaitsee meren rannalla ja kauan sitten se oli itsenäinen kuningaskunta, jonka perusti Tulle-niminen mies. Niistä ajoista kerrotaan kirjoissa Kuningas Tulle ja Tullen matka etelään. Se oli aikaa, jolloin kettusuvun jäsen otti ihmishahmon ja puolisokseen kuninkaan. Se oli aikaa, jolloin rouva Suvi oli voimissaan ja ikivanhat suojelijat varjelivat valtakuntaa ja sen rajoja vaaroilta. 

Monissa myöhemmissä kirjoissa eletään 1800-luvun Tulavallissa. Eletään historiallista aikaa mutta myös tarujen aikaa. Halterin perheen isä on loukannut päänsä, eikä ole enää niin kuin muut. Kolmimastokuunari Hauen entinen ylimmäinen pursimies pystyy enää paikkamaan verkkoja ja kertomaan satuja. Lapset rakastavat häntä. Äiti Halter sanoo isän olevan hänen viides lapsensa. Perhe asuu köyhissä oloissa Kultakruununkujalla. Isä Halter tarinoi Kuutti Karvakengästä, joka haki prinsessoille uudet sydämet särkyneiden tilalle. Isä tietää minne kadonnut Tonttulakki joutui. Isä Halterin sielun arvellaan lentävän muissa maailmoissa ja tuovan sieltä tarinoita. 

Tulavallin kaupungissa puhaltavat uudet tuulet. Kaupungin johtajat haluavat rikastua nopeasti ja ovat pestanneet palvelukseensa alkemisti Turiamin. Bonadea siepataan Kullantekijän kammioon pikkupiiaksi ja synkät voimat alkavat uhata kaupungin rauhaa. Kaupungin läpi virtaava Tislapuro saastuu ja kaupungin johtoon noussut piittaamaton herra Klingkors vähät välittää kaupunkilaisten vastustuksesta ja kutsuu jopa kovaotteiset kasakat avukseen. Tarvitaan vanhempia ja vahvempia voimia apuun ja niinpä Yön hevoset saapuvat. Palkitun Rouva Suvi-trilogian nuoret päähenkilöt joutuvat kohtaamaan elämän kohtuutonta kovuutta mutta myös toivoa paremmasta. 

Kaupungin vaatimaton merkkihenkilö on nainen nimeltä Lukkarinmäen pikku-Fia. Hän on viisas parantaja ja tietäjä ja paljastuu yhdeksi Tulavallin ikivanhoiksi suojelijoiksi. 

Fian muinainen kilpailija Lampaannahka-Kaisa loihtii Fialle monenlaista harmia, jopa Käärme Kulkevaisen. Seuraa tietäjien taistelu, jossa määräytyy vasten tahtoaan nostatetun Käärme Kulkevaisen yllättävä kohtalo. Fiasta ja hänen mahdistaan kerrotaan myös kirjoissa Taikavarpu ja suomentamattomassa kirjassa Ängslyckan.  

Osa kirjailijan tarinoista ovat omakohtaisia. Kirjassa Tähtitorni pieni Irmelin eksyy äitinsä ja sisarensa kanssa lumipyryssä Muukalaiskatua etsiessään oudolle tähtitornille. Vain äidin nokkeluus vapauttaa heidät tornilta takaisin kotimatkalle. Muukalaiskadun saduissa Sandman Lilius palaa lapsuuteensa sota-ajan Helsingissä. Kerran Pilttari-niminen hevonen tuo viestin rintamalta: hevoset haluavat sodan loppuvan. Hanna-täti yrittää ystäviensä kanssa velhovoimillaan vapauttaa kärsivät hevoset, mutta sodan voimat ovat liian vahvat. 

 Sota on lähellä myös kirjassa Kaukasialainen matto ja sen suomentamattomassa jatko-osassa Hästen hemma. Nimensä mukaisesti Kaukasialainen matto sijoittuu Kaukasiaan – tänäkin päivänä levottomaan ja kytevään maailman kolkkaan. Matolla on muisti. Salaperäinen matto lennättää 11-vuotiaan Anna Linan menneisyyteen ja sotaa käyvän Karsin kaupungin liepeille. Matto kuljettaa tyttöä Kaukasian vaaroihin ja takaisin kotiin Tulavalliin. Sandman Liliuksen tarinat ovat monisyisiä, niissä kerrotaan vaikeistakin asioista. Vanhempien sairaudesta, loppuun palaneesta äidistä, ystävän kuolemasta. Henkilöt ovat monitahoisia ja heidän syynsä toimia eivät ole yksiselitteisiä. Lasten ystävyys, menneen ajan kuvaus, tarumaailman läsnäolo tekevät Sandman Liliuksen maailmasta kiehtovan ja tutustumisen arvoisen. Tulavalli ja sen kiemuraiset kadut kauan eläköön meren syleilyssä ja ihmismielissä. Rouva Suvi ja Yön hevoset meitä varjelkoon. 

Klassikoista kertoili Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.

Nuorten toivekirjasto 1951-1985

Viimeiset kaanit tarvitsevat sinua. Tule, tule, tule! Tämä on viimeinen ja ainoa käsky. Ellet saavu, niin tiedät, että meillä on vain yksi rangaistus. Verta.

Näin kutsuvat Pertsa ja Kilu apua Nuorten toivekirjaston kirjassa Viimeiset kaanit. 70 vuotta sitten Werner Söderström Osakeyhtiö alkoi ensimmäisinä kustantamoina Suomessa määrätietoisesti panostaa lasten ja nuorten lukemiseen. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat tarvitsivat runsaasti laadukasta luettavaa, kotimaista ja käännöskirjallisuutta.

Työteliäs Inka Makkonen valittiin johtamaan WSOY:n vastaperustettua nuortenkirjaosastoa. Sodanjälkeinen ilmapiirin muutos alkoi näkyä lasten- ja nuortenkirjoissa. Lastenkirjallisuuden itseoikeutetun kuningattaren Anni Swanin tyyli alkoi vaikuttaa vanhanaikaiselta. Vallinnut asenne lastenkirjoihin ja sen kritiikkiin, oli että “kuka tahansa toimittajan rouva tai serkku pystyy kirjoittamaan arvostelun lastenkirjasta.” Nyt arvostus alkoi kohisten nousta. Nyt haettiin lapsille sopivaa luettavaa: nuortenkirjaklassikoita mutta myös uudempaa lastenkirjallisuutta. Perustettiin Nuorten toivekirjasto –sarja. Sarjalla tuli olla yhtenäinen ulkoasu ja näitä siniselkäisiä kirjoja ilmestyi vuosina 1951-1985 peräti 265 osaa, viimeisenä Lassi Koposen Pusun pojat pinteessä. Nuorten toivekirjastosta tuli WSOY:n yksi menestyksekkäimmistä sarjoista. Neljän ensimmäisen vuoden aikana julkaistiin jo yli sata kirjaa. Sarjassa ilmestyi reipashenkistä poikakirjallisuutta sekä nuorelle lukijalle sopivia klassikoita, mm. Robert Louis Stevensonin, Astrid Lindgrenin, James Fenimore Cooperin, Jules Vernen, Mark Twainin teoksia. Lisäksi julkaistiin kotimaisten nykykirjailijoiden teoksia.  

Sarjan ensimmäisenä ilmestyi Lennart Vapaavuoren Salmikämpän pojat. Nuoret lyseolaiset pääsevät elämänsä ensimmäiselle eräretkelle Kajaanin kaukaisiin erämaihin. Nykylukija säpsähtää poikien vierailua opettajansa luona: pojat vievät hänelle nimipäivälahjaksi kyyn ja pääsevät ihailemaan opettajan itseampumaa kotkaa. Pojat löytävät myöhemmin salaperäisen lapun, jossa varoitetaan vaaleasta tamperelaisesta, allekirjoittajana Leka. Tuttu poliisi kertookin pojille huumeiden salakuljettajien ringistä. Luonnon tuntemus, kalastus ja harras uskonnollisuus nivoutuvat jännittäväksi erähenkikseksi tarinaksi. Erämaassa pojilla on huimia seikkailuja: he kohtaavat karhun ja ukkosella he tekevät tuttavuutta jopa pallosalamaan. Mutta pahimman vaaran aiheuttavat ihmiset. 

Sarjan toisena ilmestyi jo yllä mainittu Väinö Riikkilän Viimeiset kaanit, joka tutustuttaa parivaljakkoon nimeltä Pertsa ja Kilu. Neuvokas kaksikko asuu elantoa tuovan tehtaan varjossa Kotkan liepeillä. Ankarat vanhemmat ja runsaat kotityöt uhkaavat rajoittaa poikien omia touhuja. On halkojen pinoamista, kotieläinten ruokkimista. Elämä on niukkaa: vanhoja kahvin sumppeja jatketaan sikurilla. Poikien kalareissulla nousee myrsky ja myrskyssä uppoaa tuntematon jahti, jonka matkustajat pojat neuvokkuudellaan pelastavat. Pelastetut (tyttö ja arpikasvoinen mies) käyttäytyvät oudosti, heistä ei saa kertoa mitään. Eteenpäin-lehdessä kerrotaan varastetusta jahdista ja amerikkalaistyylisestä pankkiryöstöstä. Pertsa ja Kilu (n:ro 9) jatkaa siitä mihin Viimeiset kaanit loppui.  

Maailmankuulujen Tom Sawyerin (n:ro 78) ja Huckleberry Finnin  (n:ro 79) luojan Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika (n:ro 7) kertoo Tudorien ajan Englannista. Englannin kuninkaan Henrik VIII:n poika Edward pelastaa Tom-pojan sotilaiden kynsistä. Pojat vaihtavat kokeeksi vaatteita ja pahaksi onneksi oikea prinssi ajetaan palatsista. Kuningas kuolee ja kerjäläispoika Tom on nyt kruununperillinen. Oikea kuningas Edward joutuu tutustumaan köyhien elämään mutta saa myös ystävän, joka auttaa hänet takaisin valtaistuimelle. Köyhyyden kuvauksella Mark Twain kritisoi myös omaa aikaansa. 

Anna Sewellin Uljas Musta (n:ro 48) on hevosen muistelmat. Uljas Musta syntyy ja kasvaa hyvässä kodissa ja sen nuoruusvuodet ovat hyvät ja turvalliset. Mutta sitten onni kääntyy ja se joutuu omistajalta toiselle ja kärsii huonosta kohtelusta. Kirjasta tuli eläintensuojelun perusteoksia. Kveekari Anna Sewell kirjoitti kirjan aikuisille, kiinnittääkseen huomion hevosten kohteluun 1800-luvun Englannissa, mutta siitä on sittemmin tullut lastenkirjallisuuden klassikko. 

Vuonna 1931 ilmestynyt Kaarlo Merenmaan Takapihan sankareita (n:ro 146) ilmestyi Nuorten toivekirjastossa 1962. Pojanviikarit persoonallisine lempinimineen (Kräki-Kalle, Perä-Eemeli) vartioivat takapihojaan vierailta hepuilta. Kirjassa vilahtelee kirjailijan omia muistoja italialaisesta jäätelökauppiaasta, posetiivareista marakatteineen ja kaasulyhtyjen ajasta. Poikien vaiherikas elämä liikkuu koulun ja kotien takapihoilla talonmiestä ja rottia väistellen. Aineelliseen köyhyyteen viittaa Perä-Eemelin nukkumapaikka: piirongin laatikko, josta äiti silloin tällöin ravisteli luteet pois. Jo 90- vuotias klassikko yllättää huumorillaan ja ajattomuudellaan. 

Norjalaisen Babbis Friis-Baastaadin Eilen poistuivat kotoaan (n:ro 165) kertoo onnettomuuden jälkeisestä pakomatkasta. Mikkel pakenee kotoaan kehitysvammaisen isoveljensä Nallen kanssa kaukaiselle tunturimajalle. Nalle on pallokentällä heittänyt kivellä toista poikaa ja nyt Mikkel pelkää, että poliisi hakee Nallen pois ja vie hoitolaitokseen. Mikkelin tuntema vastuu ja huoli veljestään on käsinkosketeltavaa. Kun pojat viimein löydetään, kumpikin on pahasti sairaana. Teos sai Norjan valtion palkinnon parhaasta nuorten romaanista 1964. 

Sid Fleischmanin Haamu keskipäivän auringossa (n:ro 171) edustakoon palkittua amerikkalaista nuortenkirjallisuutta. Oliver Finch asuu Nantucketin saarella – joka oli kuulu valaanpyytäjistään – Harppuunan heittäjän majatalossa. Eräänä päivänä majataloon ilmestyy pelottava kapteeni Scratch, konna jos kukaan. Kuullessaan, että Oliver on syntynyt keskiyöllä, hän saa houkuteltua pojan laivaansa, joka osoittautuu merirosvolaivaksi. Kapteeni Scratch olettaa, että Oliverilla on kyky nähdä haamuja ja haamut vartioivat merirosvojen himoitsemaa aarretta. Kiero kapteeni Scratch omaa yhtä laajan manausten kirjon kuin kuuluisa kapteeni Haddock.

Margareta Keskitalon Tyttö Kuunarilaiturilla (n:ro 182) on vavahduttava kirja alakouluikäisestä tytöstä, jonka äidillä on mielenterveysongelmia. Hannamaria on edellisessä koulussa kiusattu ja hän pelkää, että sama meno jatkuu uudessakin. Turvapaikan epävakaasta kodista tarjoaa välillä isovanhemmat. Kun äiti viimein joutuu psykiatriseen sairaalaan Hannamari ymmärtää, ettei isä lupauksestaan huolimatta pysty tarjoamaan uutta kotia. Kirja sai Topelius-palkinnon 1969 ja synnytti ilmestyessään keskustelua lasten asemasta. 

Erkki Rekimiehen palkittu nuortenromaani Tapporahat (n:ro 210) käsittelee nykyäänkin pilkahtelevaa petovihaa. Kylän laitamille ilmaantuu nälkiintynyt susi, joka tappaa koiran. Nuori poika pestataan susijahtiin. Kolmijalkainen susi pakenee, kun poika tapporahat mielessä jäljittää eläintä. Poika haaveilee rahojen tuomasta paremmasta elämästä ja arvostuksesta, susi puolestaan pakenee sitkeää jäljittäjäänsä. Myötätunto takaa-ajettua kohtaan kasvaa. Takaa-ajo huipentuu kiristyvässä pakkasessa, pimeässä. 

Nuorten toivekirjasto –sarja tarjoaa nykylukijallekin jännitystä, huumoria ja häivähdyksiä menneisyydestä. Seuraavaksi ehkä luen Jan Östbyn Valas näkyvissä (n:ro 44). Kuinkahan karmeata on tutustua valaanpyyntiin? Vai olisiko aika lukea Asko Martinheimon Pääkallokiitäjä (n:ro 201)? Millaista on olla aina päähän potkittu Jone, jonka isä on vankilakundi.  

Viimeiset kaanit tarvitsevat meitä – lukijaansa. Lue, lue, lue!

Kutsun Nuorten toivekirjastoon esitti Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.

Hauska, hauska maailma

Richard Scarryn It’s a busy, busy world vuodelta 1965 julkaistiin melko tuoreeltaan suomeksi vuonna 1967 nimellä Hauska, hauska maailma (Tammen isot kultaiset kirjat). Vuosikymmenten aikana tästä teoksesta on tullut lastenkirjaklassikko ja uusia painoksia on otettu useita.

Hauska, hauska maailma koostuu eri maihin tai kaupunkeihin sijoittuvista tarinoista, joissa seikkailevat ihmismäisesti käyttäytyvät eläimet. Australiassa hoitajakenguru huolehtii koalavauvoista, intialainen tiikerisotilas ihmettelee saamaansa ennustusta, skotlanninterrieri soittaa säkkipilliä, ja niin edelleen.  

Vuonna 2020 ilmestyneen painoksen kannessa lukee ”Mukana aiemmin suomeksi julkaisemattomat tarinat”. Todellakin: sivumäärä on kasvanut 91:een, kun se aikaisemmissa painoksissa oli 63. Mitä meiltä suomalaisilta on pimitetty kaikki nämä vuodet? Asia piti tarkistaa välittömästi.

Tähdellä merkittyjä tarinoita ei ollut aikaisemmissa painoksissa.

Ensimmäinen ajatus on, että näissä poisjätetyissä tarinoissa on jotain epäilyttävää tai kenties Suomen silloiseen ulkopoliittiseen tilanteeseen sopimatonta sisältöä. Toinen ajatus on, että laadullisesti huonoimmat tarinat on päätetty jättää pois. Kumpikaan näistä teorioista ei saa vahvistusta: nyt julkaistut tarinat eivät laadultaan tai luonteeltaan poikkea muista, vaan ne ovat samanlaista harmitonta kohellusta ovat kuin muutkin.

Tein hieman salapoliisityötä erikielisten käännösten suhteen. Alkuperäisessä englanninkielisessä teoksessa on noin (riippuu vähän lähteestä) 90 sivua ja samoin suurimmassa osassa käännöksistä. Mutta vuonna 1967 ilmestyneet suomalainen, tanskalainen ja ruotsalainen versio ovat kaikki 63-sivuisia. Olisivatko pohjoismaiset kustantajat tehneet yhteistyötä ja – syystä tai toisesta – päättäneet karsia osan tarinoista pois? Vai onko suomennos tehty ruotsinnoksen tai tanskannoksen pohjalta? Sekään ei selvinnyt, onko pohjoismaisissa versioissa samat tarinat.

Erilaisia kokoelmaversioita on muitakin: saksalaisista kirjastotietokannoista löytyi tieto saksannoksesta nimellä Mein allerschönstes EUROPA Reisebuch, jossa on 60 sivua. Olisikohan niin, että tässä versiossa on vain Euroopan maihin sijoittuvia tarinoita? Ainakin Amazon.de:ssa myynnissä olevan yksilön kuvat viittaavat siihen, mutta sisällysluettelosivua ei valitettavasti ole kuvattu.

Mutta palataan suomalaisiin painoksiin. Vaikka vuosikymmenet ovat vaihtuneet ja maailma muuttunut, eri painoksissa on hyvin vähän eroja. Marjatta Kurenniemen suomennos vuodelta 1967 kelpaa edelleen 2020 painokseen ja kuvitus on pieniä värivaihteluja lukuun ottamatta muuttumaton. Eikä näissä mitään ongelmaa olekaan, niiltä osin kirja toimii hyvin edelleen.

Maija tarvitsee auttajaa.

Kuitenkin: kirjan tarinat heijastelevat kirjoittamisajankohtansa asenteita, valitettavasti. Valtaosa merkittävistä päähenkilöistä on miehiä, naiset ovat sivurooleissa, joko vaimoina tai pulaan joutuneina aputoimenpiteiden kohteina. Kirjan Eurooppa-keskeisyys ei sekään ole ihan tätä päivää: 19 kirjan 33 tarinasta sijoittuu Eurooppaan ja vain seitsemän Aasiaan, Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan.

Lisää raskauttavia esimerkkejä: tarkemmin määrittelemättömään Afrikan maahan sijoittuvassa tarinassa päähenkilönä on länsimainen luontokuvaaja ja paikalliset ovat pukeutumisestaan huolimatta villieläimiä. Egyptiin sijoittuvassa tarinassa brittiläiseltä vaikuttava egyptologi on tarinan tolkullisin hahmo. Etelä-Amerikassa käydään vain karnevaalituristina.

Afrikkalaiset ovat eläiminäkin eläimellisempiä?

Joitakin muita Scarryn teoksia on päivitetty, kuten täällä ansiokkaasti osoitetaan. Esimerkiksi aikaisemmissa painoksissa olleita sukupuolirooleja on muutettu monipuolisemmiksi: keittiössä voivat ruokaa laittaa muutkin kuin perheen äiti ja lentokoneessa naisen paikka voi olla myös kapteenina eikä vain viehättävänä lentoemäntänä. Tällaisilla asioilla on merkitystä, erityisesti suosituissa lastenkirjoissa.

Hauska, hauska maailma -kirjaa ei kuitenkaan ole päivitetty. Tarinallisten valuvikojen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin lisätä, poistaa tai korvata yksittäisiä asioita kuvissa. Näin ollen – niin paljon kuin minulla tähän kirjaan liittyykin lämpimiä fiiliksiä – en voi tätä varauksetta suositella. Lukijan kannattaa ainakin pitää mielessä kirjan alkuperäinen julkaisuajankohta.

En minä tätä kirjaa silti myrkkykaappiinkaan ole siirtämässä. Scarryn pöhköhuumori toimii edelleen. Kyllä minua naurattaa vaikkapa Linna Tanskassa -aukeama: ”Älä mene tykinpiippuun, ellet ole tykinkuula.” Ja jos kirja tuntuu omien arvojen ja näkemysten vastaiselta, sitä ei ole pakko lukea. Kansainvälisyyskasvatusta ajatellen kannattaakin tarttua johonkin tuoreempaan teokseen, vinkkejä voi poimia esimerkiksi täältä ja täältä.

Postauksen kirjoitti Aapo pääkirjastolta.