Onnentyttö Dunne

Jotkut laskevat lampaita päästääkseen uneen, mutta Dunne laskee niitä kertoja, kun hän on ollut onnellinen (Lagercrantz & Eriksson 2010, 9). 

Dunne on menossa ensimmäiselle luokalle kouluun. Dunne pohtii mahtaako hän pitää opettajasta, mutta isä vakuuttaa Dunnelle että kaikki sujuu hienosti. Ja ensimmäinen koulupäivä onkin Dunnen mielestä oikein kiva. Ainoastaan kaveri puuttuu, Dunne pohtii. Mutta ei kulu kauaa, kunnes Dunnelle löytyy seuraa koulun pihalta. Uusi ystävä, Ella Frida, pitää tismalleen samoista asioista kuin Dunne. Yhteisiä ilonaiheita ovat ainakin auringonlaskut, kiiltokuvat sekä marsut. Dunne on hetken hyvin onnellinen. 

Mutta sitten Dunnen taivaan ylle lipuu synkkä pilvi. Hän kuulee opettajalta, että Ella Frida muuttaa pois. Eikä Dunne voi muuttaa mihinkään, vaan hänen on jäätävä Köynnöskadun keltaiseen taloon jossa hän on asunut aina isän ja Kissan kanssa. Niinpä Dunne makaa vuoteessansa ja laskee niitä kertoja kun hän on ollut onnellinen.  

Se että Dunne laskee onnensa määrää, ei kuitenkaan johdu vain Ella Fridan pois lähdöstä. Käy ilmi että Dunnen murehtimiselle on toinenkin, vähän painavampi, syy. Dunnen äiti nukkui pois silloin kun Dunne ei vielä käynyt koulua. Pieni Dunne on joutunut syystäkin kantamaan murhetta matkassa, niin paljon enemmän kuin pienen tytön kuuluisi. Dunne  tietääkin että “nukkua pois” tarkoittaa sitä että ihminen kuolee.  

Onnentyttö Dunne on kuvaus pienestä tytöstä elämänsä käännekohdissa. Mieltä painavat isot asiat, mutta niiden keskellä ekaluokkalainen elää tavallisen tytön elämää, joka on kaikesta murehtimisesta huolimatta täynnä toivoa. Dunnella on sitä paitsi mahtava tukiverkosto ympärillään. Hänellä on isä, joka osaa lohduttaa tyttöä suruissansa. Lisäksi Dunnella on huolehtiva isomummu ja isoäiti jonka luokse voi matkustaa joka kesä Italiaan. Ja sitten on vielä paras kaveri Ella Frida joka ei edes häviä mihinkään, vaan kutsuu Dunnen pian jo kylään uuteen kotiinsa Norrköpingiin. 

Onnentyttö Dunne aloittaa kirjasarjan Dunnesta. Sarjassa on ilmestynyt yhteensä viisi kirjaa. Onnentyttö Dunne suomennos palkittiin vuosien 2016-2017 parhaana lasten- ja nuortenkirjakäännöksenä.

Postauksen kirjoitti harjoittelijamme Tanja

Linnan arvoitus

Nokkelat etsivät Lasse ja Maija ratkovat jälleen uutta rikosta, tällä kertaa linnassa. Kirja kuuluu jännittävään ja helppolukuiseen Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjasarjaan. Suositusta sarjasta tehtiin vuonna 2018 myös elokuva Lasse-Maijan etsivätoimisto: Ensimmäinen arvoitus.

Lasse ja Maija ovat luokkakavereita, ja heillä on yhteinen etsivätoimisto, joka tutkii Vallilan pikkukaupungissa tapahtuvia rikoksia. Kreivi Eerik von Farssi on kutsunut kaikki Vallilan asukkaat linnaansa ylellisiin suklaamaistajaisiin. Lasse, Maija, posteljooni Franco Pollo, museonjohtaja Pirkko Pulmu, jalokivikauppias Muhammed Karaatti, poliisimestari ja ynnä muut kaupunkilaiset saapuvat linnaan kreivin pyynnöstä polkupyörällä. Kaikki ihailevat hienoa linnaa ja ahmivat mahansa täyteen herkullista suklaata. Kreivi kertoo suklaan olevan peräisin Jamaikalla sijaitsevilta suklaaviljelmiltään, joiden avulla hän on tienannut satumaisen omaisuutensa. Myös vieraat voivat tulla yhtä rikkaiksi sijoittamalla rahansa hänen uuteen suklaaviljelmäänsä. Lassen ja Maijan mielestä tilanteessa on kuitenkin jotain epäilyttävää – suklaa maistuu samalta kuin marketin tarjoussuklaa. Niinpä he livahtavat muiden huomaamatta tutkimaan linnaa tarkemmin ja kohtaavat melkoisen yllätyksen. Mistä oikein on kysymys? Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjan jännittävät ja helppolukuiset kirjat sopivat erityisesti vastikään lukemaan oppineille, mutta niistä nauttivat kaiken ikäiset.

Postauksen kirjoitti Elina Vaajakosken kirjastosta

Lontoon kuninkaalliset kanit – kuninkaallisen perheen pörröiset turvallisuusasiantuntijat

Santa ja Simon Sebag Montefiore ovat luoneet hurmaavan eläinromaanisarjan, jossa valokeilaan nousevat Britannian kuninkaallisia suojelevat kanit. Ne elävät Buckinghamin palatsin alla kulkevassa tunneliverkostossa ja pitävät huolta siitä, ettei kuninkaallisen perheen jäsenille tapahdu mitään ikävää. Kuninkaallisen perheen suojelu edellyttää kaneilta niin periskooppien käyttöä, vahtivuoroja palatsissa kuin myös ajoittaista vaarallista kilpajuoksua kuningattaren lemmikkien, corgien kanssa.

Suomeksi sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa: Lontoon kuninkaalliset kanit, Pako tornista ja Suuri timanttijahti.  Ne ovat pullollaan huumoria, seikkailua ja vauhtia eikä vaarallisilta tilanteiltakaan vältytä. Kirjasarjan neljäs osa nimeltä Kultaisen porkkanan metsästys julkaistaan tulevana syksynä.  Jos olet lukenut aiemmin esimerkiksi McAllisterin Orrin-kirjoja tai Riikka Jäntin Vaahteratuvan väki -sarjaa on todennäköistä, että saattaisit tykätä myös Montefiorien kirjoista. Niiden visuaalisesta ilmeestä vastaa Kate Hindley ja suomennos on Maija Heikinheimon käsialaa.

Vaikka Montefiorien kirjat kertovat kuninkaallisista kaneista, kirjasarjan päähenkilönä on kuitenkin pieni kaninpoikanen nimeltä Sulo Ruskeahäntä. Sulolle Lontoon kuninkaalliset kanit ovat aluksi hänen ystävänsä kertoma pelkkä myytti, mutta sattuman kautta hänelle selviää, että sellaisia on olemassa myös oikeasti. Sulo on perheensä nuorin ja hänen isoveljensä Maximilian kiusaa häntä usein. Niinpä Sulo toivoo, että voisi vain kadota jonnekin saadakseen kiusaamisen loppumaan. Onneksi lähistöllä asuu kuitenkin vanha kaniherra Horatio, jonka kertomien tarinoiden kautta Sulo pääsee matkustamaan hetkeksi muualle eikä hänen tarvitse pelätä kiusaamista.

Sulon elämä muuttuu eräänä päivänä kertaheitolla, kun hän törmää kahteen ratsiin (=isokokoinen rotta) ja kuulee niiden punovan juonia kuningattaren pään menoksi. Sulo säikähtää kovasti kuulemastaan ja menee kertomaan siitä Horatiolle. Horatio tajuaa, että on elintärkeää saada juonesta sana kuninkaallisille kaneille mahdollisimman pian, jotta he pystyvät estämään ratsien aikeet. Niinpä Horatio lähettää Sulon Lontooseen suureen tunneliverkostoon Nelson-nimisen kanin pakeille. Siitä alkaa Sulon elämän suurin seikkailu kuninkaallisten kanien parissa, joka pitää sisällään niin verenhimoisia corgeja, takaa-ajoa kuin koko joukon uusia ystäviäkin.

Kirjasarjan toisessa kirjassa nimeltä Pako tornista Sulo elelee Lontoon kuninkaallisten kanien täysivaltaisena jäsenenä tunneliverkostossa Buckinghamin palatsin alla ja näkee aitiopaikalta, miten suojelutyötä tehdään. Tarinassa USA:n presidentti tulee valtiovierailulle Britanniaan ja ratsit päättävät nolata hänet suorassa televisiolähetyksessä. Lisäksi heidän johtajansa Papa ratsi on keksinyt, että he vangitsevat Sulon ja pakottavat hänet kertomaan kaiken, mitä hän tietää Lontoon kuninkaallisista kaneista.

Presidentin muassa Britanniaan saapuvat myös hänen turvallisuudestaan vastaavat kanit, jotka työskentelevät yhdessä kuninkaallisten kanien kanssa sen hyväksi, että presidentin ja kuninkaallisen perheen tapaaminen sujuisi hyvin. Kun ratsit hyökkäävät yhtaikaa kahdelta suunnalta, on kuninkaallisten kanienkin vaikea olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Niinpä Sulo joutuu kiipeliin, mutta neuvokkuutensa ja uuden ystävänsä THTH-ketun avulla hän pääsee pois pinteestä. Kanit ja ratsit saapuvat lopputaisteluun mitä erikoisemmilla tavoilla. Mutta onnistuvatko ratsit aikeessaan nolata presidentti suorassa televisiolähetyksessä? Sen saat tietää lukemalla kirjan.

Mielestäni kirjaan Suuri timanttijahti kätkeytyy sarjan tähän mennessä vauhdikkain tarina. Se on jo kolmas kuninkaallisista kaneista kertova kirja. Kirjassa Britannian kuningattarelta varastetaan hyvin kaunis Siperian timantti. Timantin on vienyt Amara, keltainen siperiantiikeri, tai oikeastaan hänen apurinsa siperiansudet, sillä Amara ei itse halua tehdä mitään ylimääräistä vaan käskyttää mielellään muita.

Amara rakastaa glamour-vaatteita ja kaviaariin dipattuja vaahtokarkkeja. Hän on hyvin turhamainen, mutta myös yksinäinen hahmo, joka ei kaihda keinoja saadakseen sen, mitä haluaa. Kun timantin nappaaminen ei ilahdutakaan häntä tarpeeksi hän päättää kertoa sen löytymisestä ratseille, jotka puolestaan ilmoittavat kuninkaallisille kaneille. Näin saa alkunsa suuri timanttijahti. Kuka timantin lopulta saakaan itselleen ja miten siihen liittyvät valkoiset judopuvut? Lue kirja niin olet viisaampi.

Vauhdikkaiden ja kekseliäiden juontenkäänteiden lisäksi näissä Montefiorien kirjoissa minua ilahduttivat persoonalliset ja hauskat henkilöhahmot. Lisäksi tein sellaisen huomion, että mitä pidemmälle kirjasarja on edennyt, sitä enemmän siellä seikkailee erilaisia eläimiä.

Ensimmäisessä kirjassa kerrottiin kanien lisäksi ratseista ja corgeista, toisessa kirjassa oli kaneja, ratseja, corgeja ja kettuja kun taas kolmannessa osassa niin kaneja, ratseja, corgeja, kettuja, minkkejä, siperiansusia kuin tiikerikin! Jännityksellä odotan, millainen hahmokavalkadi paljastuu neljännestä kirjasta.

Tarina lähti minun makuuni liikenteeseen hieman laiskahkosti ensimmäisessä kirjassa mistä johtuen olin lopettaa lukemisen kesken, mutta jatkoin, koska innostuin kirjasarjasta paljon! Oma suosikkini näistä on tuorein, Suuri timanttijahti, mutta suosittelen lämmöllä koko sarjaa!

Postauksen kirjoitti Anna Kortepohjan kirjastosta

Lasilapset

Kristina Ohlssonin kirjoittama Lasilapset on palkintoja rohmunnut lasten kauhukirja. Se kertoo Billiestä, joka muuttaa äitinsä kanssa uuteen kotiin. Talossa alkaa kuitenkin tapahtua kummia, ja tuntuu kuin se yrittäisi pelotella heidät tiehensä.

Billie alkaa ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa tutkimaan talon historiaa, ja se osoittautuu varsin synkäksi. Mitä pidemmälle tapahtumat alkavat edetä, sitä enemmän Billie tahtoo muuttaa pois.

Ja eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan…

Lasilapset on aivan mahtava kirja ja se on täynnä jännitystä ja outoja tapahtumia. Suosittelen sitä henkilölle, joka pitää jännityksestä ja hieman pelottavistakin kirjoista. Lasilapset on sarjan ensimmäinen kirja, ja sille on myös kaksi jatko-osaa Hopeapoika ja Kivienkelit.

Tämän postauksen kirjoitti sanataiteilija Maaria, 12 v.

Tärkeitä tietoja eläimistä

Hyvä lukija. Olen piirtänyt tähän kirjaan lempieläimiäni ja valinnut niitä koskevia tärkeitä tietoja jaettavaksi kanssasi.

Näin alkaa lasten tietokirja Tärkeitä tietoja eläimistä (2018).  Ruotsalaisen arkkitehdin ja kuvittajan Maja Säfströmin kirja antaakin lukijalle mitä hassunkurisempia ja liikuttavampia yksityiskohtia eläinten elämistä. Tiesitkö esimerkiksi, että laiskiainen on niin hidas että se saattaa sammaloitua ja että vuohilla on eri murteita riippuen niiden asuinpaikasta? Ja että saukot nukkuvat käsi kädessä, jotta ne eivät ajelehtisi pois toistensa luota?

Kaiken kaikkiaan kirja kertoo 116 eläinlajista, mutta tämä kirja ei kuitenkaan aiheuta tietoähkyä ja sen lukeekin yhden illan aikana vaikkapa iltasaduksi. Nimittäin Säfströmin esikoisteoksessa on vain yksi tärkeä tieto eläimestä hykerryttävän piirroksen kera. Kirjaan ja sen kuvitukseen tekee kuitenkin mieli palata aina uudelleen ja uudelleen – ja taas uudelleen. Jatko-osa Tärkeitä tietoja eläinvauvoista käsittelee, no tietenkin, eläinten vauvoja. Alla pyöreänpörheä kuva haukkapöllövauvasta (Säfström 2019, 31).

Postauksen on kirjoittanut opiskelijamme Tanja

Kadonneen arkin metsästäjät

Finny on erikoinen, pörröinen otus. Häntä isänsä kanssa kutsutaan pesätti-nimiseksi olennoksi, koska he ovat erittäin hyviä rakentamaan pesiä – he muuttavat usein, minkä takia siitä on tullut taitolaji.

On tulossa suuri tulva, jonka vuoksi eläimet ovat rakentaneet arkin pelastuakseen. Laivan kapteenina toimii uljas leijona, joka toteaa, että Finny ja hänen isänsä ovat liian omituisia saadakseen paikkaansa laivasta. Finnyn isä päättää saada itsensä ja poikansa kyytin millä keinolla tahansa.

Laivaan päästään, ja se lähtee, mutta jotakin kummaa tapahtuu ja Finny tipahtaa laivan kyydistä Leah-nimisen kärmyn kanssa. Finny ja Leah yrittävät päästä takaisin laivan kyytiin. Siitä alkaakin seikkailu, joka on täynnä vaarallisia otuksia ja tilanteita.

Kadonneen arkin metsästäjät on julkaistu vuonna 2014. Kuten lastenelokuvissa yleensä, tässäkin on kyseessä ystävyyden tärkeys. Leah on itsenäinen kärmy, joka aikoo pärjätä yksin elämässä ilman ystäviä. Finny taas on kaivannut ystäviä aina, mutta heidän löytäminen on ollut hankalaa jatkuvan muuttamisen takia. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä oleva elokuva viihdyttää koko perhettä!

”Ei nappaa, ei sitten yhtään”

Jätätkö kirjoja helposti kesken vai tahkoatko paksuimmankin tiiliskiven läpi vain koska olet aloittanut? Kannattaako se? Kyllä ja ei.

Miksi kesken jättäminen kannattaa?

Maailmassa on niin paljon kirjoja, että kannattaa keskittyä lukemaan vain itseä kiinnostavia kirjoja, niitä varmasti riittää. Silti joskus tulee ohilyöntejä ja tartuttua sellaiseen kirjaan, joka ei vain ole itseä varten. Jos kirjan lukeminen ei tunnu miellyttävältä eikä oikein suju, kannattaa se jättää kesken vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Todennäköisesti kirja ei ole sinua varten tai ei ole oikea hetki lukea sitä. Jos kirja jää mielen perukoille ilmoittelemaan itsestään, voi sen ääreen palata joskus myöhemmin ja katsoa sujuisiko lukeminen paremmin. Ei kannata kuitenkaan lopettaa vielä parin sivun jälkeen, vaan antaa kirjalle ihan kunnollinen mahdollisuus napata sinut mukaan.

Miksi kannattaa jatkaa?

Toisinaan taas voi kokea yllätyksen, kun jaksaa vain jatkaa. Omakohtaisena kokemuksena voin kertoa, että yläasteikäisenä luin Eoin Colferin Toivomuslista-nimistä kirjaa. Lukiessa mietin koko ajan ”miksi luen tätä, kun tämä on niin tylsä”. Mutta en voinut lopettaa, koska olin jo aloittanut. Lopulta sain kirjan luettua ja totesin sen oikeastaan olleen aika hyvä. Se jätti minuun tyhjän tunteen, minkä usein miellän hyväksi merkiksi. Silloin olen vaikuttunut ja elänyt kirjan maailmassa täysin. Joskus jatkaminen siis kannattaa!

Mistä tietää jatkaako vai keskeyttääkö?

Pääsääntöisesti kuitenkin jos lukeminen ei suju, jätä kesken. Se on sallittua, eikä siitä tuomita. Niin me kirjastolaisetkin jätämme kirjoja kesken – tai ainakin pyrimme siihen.

Intialainen kirjastonhoitaja S. R. Ranganathan on kehittänyt kirjastotieteelle muutamia teesejä. Ne ovat hyvin lyhyitä, mutta tärkeitä, ja niitä on viisi. Ne ovat nämä:

Kirjat ovat käyttöä varten.

Jokaiselle lukijalle kirja.

Jokaiselle kirjalle lukija.

Säästä lukijan aikaa.

Kirjasto on kasvava organismi.

S. R. Ranganathan

Ei siis haittaa, vaikka et jotakin kirjaa lukisikaan loppuun. Sinä et ehkä ole sille kirjalle oikea lukija eikä se kirja ole sinulle oikea. Jollekin toiselle se kuitenkin on, ja löytää varmasti lukijansa. Kannattaa säästää siis omaa aikaa.

Luota omaan tunteeseesi. Tiedät kyllä itse milloin kannattaa sinnikkäästi jatkaa ja milloin lopettaa. Tiedät myös milloin kannattaa kokeilla lukea jokin kesken jätetty kirja uudelleen. Intuitio on ihmeellinen asia, jota kannattaa hyödyntää.

Me kirjastoalan ammattilaisetkaan emme saa kaikkea luettua, eikä meidän tarvitsekaan. Me olemme yhtälailla lukijoita, kuten asiakkaatkin. Annamme lukuvinkkejä, mutta yritämme myös muistuttaa asiakkaita, että sen voi jättää kesken jos vinkki ei ole osunut kohdalleen. Muistetaan olla lukemisen suhteen armollisia itselle. Minä pyrin myös opettelemaan tätä.

Nautinnollisia lukuhetkiä!

Agnes ja unien avain

Pari viikkoa sitten kirjoitin möröistä. Tuutikki Tolosen mörköseikkailun kolmas osa Mörköviesti ilmestyi alkuvuodesta. Tolonen on kirjailijana tuottelias. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt myös toinen lastenkirja Agnes ja unien avain.

Agnes ja unien avain alkaa esinäytöksellä, jossa museoon lahjoitetaan arvokas esineistö. Lahjoituksella on kuitenkin ehto. Esineistöön kuuluu kaunis korurasia. Mikäli museoon saapuisi henkilö, jolla on rasiaan sopiva avain, tulisi museon luovuttaa rasia sisältöineen tälle henkilölle. Esinäytös onnistuu koukuttamaan: kirja on luettava lähes kertaistumalta loppuun.

Kirjan päähenkilö Agnes on juuri muuttanut äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Muutto isosta kaupungista pieneen kuntaan ei ole kivutonta. Eikä tilannetta helpota se, etteivät Agnes tai äiti kumpikaan tunne Harmalasta ketään. Pian tuttavuuksia kuitenkin syntyy. Kuin vahingossa Agnes tutustuu äidin esimiehen poikaan Pullaan. Koulun aloitus samalla luokalla Pullan kanssa saa lähestyvän syksyn tuntumaan astetta helpommalta. Merkittävimmäksi tuttavuudeksi Agnesin tulevaisuuden kannalta muodostuu kuitenkin naapurin koira Ossi. Lenkillä Ossin kanssa Agnes nimittäin eksyy läheiselle hautausmaalle.

Ossi istahti maahan ja alkoi läähättää pitkästyneenä. Agnes kumartui katsomaan kolmatta kiveä. Sen teksti oli piilossa jäkälän alla, mutta kun jäkälää raaputti kynnellä, kirjainten uurteet tulivat vähä vähältä näkyviin. Kultaus oli rapissut pois aikoja sitten. Agnes seurasi uria sormellaan ja luki ”RETHA” 1938. Retha? Outo nimi, hän ajatteli, ja jatkoi raaputtamista.

Yhtäkkiä jäkälä irtosi yhtenä suurena palana ja tipahti kevyesti maahan. Teksti näkyi nyt kokonaan. Agnes henkäisi kiivaasti. Hän tunsi, miten sydän jätti lyönnin väliin ja ihokarvat nousivat pystyyn. ”AGNES MARGARETHA” hän luki hiljaa. ”*2.8.1938, k. 3.8.1938, Lepää Herran rauhassa lapsi”.

Agnesin järkytykselle on syynsä. Hautakivessä lukee Agnesin oma nimi ja syntymäpäivä. Toki pieniä eroavuuksia on: Agnesin toisen nimen kirjoitusasu on Margareetta; molempien tyttöjen syntymäpäivä on 2. elokuuta, mutta vuosiluku heittää vuosikymmenillä.

Agnes ei saa hautakiven pienokaista mielestään. Vuosikymmeniä sitten kuollut tyttö löytää tiensä Agensin uniin. Kuka on tuo unien Agnes? Kun Agnes löytää unessa saamiensa vihjeiden perusteella avaimen, on Pullankin uskottava, että jotain hämärää on meneillään Agnesin elämässä.

Arvid Lydecken -palkinnolla palkitun Tolosen tuore teos Agnes ja unien avain täyttää odotukseni. Mysteerillä maustettu tarina vie mukanaan heti ensi lehdiltä. Kirjan henkilöhahmot ovat hyvää seuraa. Mysteerin lomassa kirja onnistuu myös muistuttamaan arkisten asioiden arvosta ja ystävyyden voimasta.

Jääkarhu New Yorkissa

Norman on jääkarhujen joukossa erilainen, eikä oikein sopeudu heidän joukkoon. Hän ei pysty saalistamaan hylkeitä, koska on liian tunteellinen – lisäksi hän on kummajainen, joka osaa puhua ihmisten kieltä. Hänestä pitäisi tulla arktisen alueen seuraava kuningas, mutta kenelläkään ei ole luottoa hänen pystymiseensä siihen – ei edes Normanilla itsellään.

New Yorkissa mainetta, rahaa ja rikkauksia haluava herra Ekola on päättänyt hyödyntää arktista aluetta talojen rakennukseen. Norman aikoo pelastaa kotiseutunsa ihmisten valtaamiselta ja joutuu sen vuoksi matkustamaan New Yorkiin ja kohtaamaan Ekolan. Avukseen hän yllättäen saa Olympian, joka on äärettömän fiksu tyttö. New Yorkista löytyy myös eräs Normanille tärkeä henkilö, joka on ollut pitkään kadoksissa…

Normanin seikkailun löydät Keskikirjastojen kokoelmasta nimellä Norm of the North. Jos innostuit tästä leffasta, katso myös jatko-osa Jääkarhu New Yorkissa 2: kuningaskunnan avaimet.

Prinsessakirja

Kaikki pienet tytöt ovat varmaan halunneet olla prinsessoja jossakin vaiheessa elämäänsä. Sanna Manderin ja Anna Sarven Prinsessakirja on oiva pieni satukirja pienille prinsessatytöille. Ja miksei myös vähän isommillekin sekä prinssipojille.

Satukirja sisältää muutaman prinsessasadun lisäksi tietoa erilaisista prinsessoista – niin oikeista kuin satuisista – sekä prinsessojen tavoista, lemmikeistä ja pukeutumisesta. Kirja toivottaakin heti alussa lukijan lämpimästi tervetulleeksi näiden moninaisten hahmojen pariin:

Lämpimästi tervetuloa Prinsessakirjan pariin. Käy peremmälle, istu alas ja katsele ympärillesi. Kirjassa on uusia tuttavuuksia ja vanhoja suosikkeja. On miekoin varustautuneita prinsessoja ja hännällisiä prinsessoja, on kummallisia ruokatapoja ja säihkyviä tiaroja. On suloinen sekasotku tyyppejä, osa herttaisia ja osa kärttyisiä… Käännä sivua, niin saat tavata joukon ihania prinsessoja.

Kirjassa tavataan niin Marie Antoinette kuin myös prinsessa Ozma Frank L. Baumin Ihmemaa Ozista, Prinsessa Peach Super Mariosta kuin myös Ruotsin kuningatar Kristiina. Tutuiksi tulevat myös prinsessa Leia, Pocahontas sekä Herttuatar-kissa Aristokateista.

Kirjan lyhyet sadut kertovat esimerkiksi Martta-prinsessasta, joka halusi lentää, ja kolmesta prinsessasisaruksesta, joita vartioi kivilohikäärme.

Esitelläänpä kirjassa myös muuan Lumikuningatar, joka asustelee Lapissa ja on kuulemma mälsä tyyppi. Hän pystyy sinkoamaan jäätä sormenpäistään, kuten Frozenin Elsa! Mutta ei Lumikuningatar ole kuitenkaan yhtä sydämellinen kuin Elsa. Varokaa pusuja!

Anna Sarve on kirjoittanut lämminhenkiset ja hyväntuuliset tekstit ja Sanna Mander luonut kauniit, värikkäät kuvitukset. Prinsessoista kertoo lisää esimerkiksi Satu ja Johannes Erran Todellisten prinsessojen kirja sekä Karoliina Suoniemen Ihan oikeat prinsessat ja prinssit. Kannattaa tutustua!