Tillyn seikkailut ihmemaassa

Tilly asuu isovanhempiensa kanssa kirjakaupan ”takahuoneessa” Pohjois-Lontoossa, Englannissa. Mummi ja vaari omistavat tuon tunnelmallisen kirjakaupan, jonka hyllyrivien välissä ja upottavissa nojatuoleissa Tilly on viettänyt koko elämänsä.

Kirjat ja lukeminen ovat Tillylle niin tärkeitä asioita, että hänestä tuntuu kuin jotkut kirjojen henkilöistä olisivat todellisia. Että he olisivat tärkeämpiä ja parempia ystäviä kuin tosimaailman Gracet, jotka ovat unohtaneet vanhat ystävänsä liittyessään verkkopallojoukkueeseen.

Hän löysi kirjoista ystäviä, joita eivät rasittaneet koulun monimutkaiset kaveruuskiemurat. Joskus Tilly arveli, että jollain oppitunnilla oli selitetty, mitä ystävyys oikein tarkoitti, mutta hän oli ollut silloin kipeä ja poissa koulusta eikä ollut siis koskaan päässyt asiasta jyvälle.

s. 14-15

Vaikka elämä isovanhempien hellässä ja kannustavassa huomassa on hyvää, Tillya vaivaa suuri menetys: hänen äitinsä on kadonnut jälkiä jättämättä Tillyn ollessa pieni, eikä isästä ole yhtään enempää tietoa.

Syysloman alkaessa Tilly haahuilee kotitalon huoneissa ja kaupan puolella etsien jännitystä ja tekemistä. Verkkaisiin lomapäiviin alkaa tulla säpinää, kun Tilly löytää keittiön komerosta äitinsä vanhat kirjat. Koulukaveri Oskar pyytää myös Tillyltä apua lomaläksyn tekemiseen: on luettava kirja kirjailijalta, jonka teoksia ei ole aiemmin lukenut. Lisäksi kirjakauppaan tupsahtaa yllättäen tuntematon tyttö, joka lukijalle saattaa kuitenkin olla varsin tuttu:

”Minä tiedän, mitä sinä taatusti ajattelet”, tyttö sanoi murteella, jota Tilly ei osannut paikantaa. ”Sinä ajattelet, että on siinä langanlaihalla tytöllä kammottavaa kestämistä tarpeekseen, jos hän on saanut riesakseen vielä punaiset hiuksetkin.” – – Mutta voitko koskaan antaa minulle anteeksi?” ”Ai mitä niin? Tilly aivan ällistyi tytön uutta äänensävyä. ”Minun kammottava käytökseni. En ole edes esittäytynyt. Nimeni on Anna. Lopussa a.”

Oikeastaan kirjakaupassa alkaa vilistä hieman erikoisia tyyppejä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Kaikilla ei taida olla hyvät aikeet. Mummi ja vaarikin ovat varsin salamyhkäisiä. Ilma suorastaan ritisee taikuutta ja seikkailuja. Mitä oikein on meneillään?

Anna Jamesin kirjoittama ja Marja Helasen suomentama Tilly ja kirjamatkaajat on kirja, joka houkuttelee lukemaan muita kirjoja. Voit laskea, kuinka monta eri kirjaa tai niiden henkilöhahmoa mainitaan tai joihin muutoin viitataan kirjan sivuilla.

Kirjamatkaajat on kunnianosoitus maailmankirjallisuuden klassikkokirjoille. Samalla se leikittelee ajatuksella toden ja mielikuvituksen hämärtymisestä ja lomittumisesta.

Kaiken kaikkiaan se on virkistävä ja voimauttava kirja, joka kuvaa lämminhenkisesti perhesuhteita, vanhemman menettämisen aiheuttamaa surua, itsensä löytämistä sekä kaveriasioita. Samalla se on hurja seikkailukirja merirosvoineen ja pahis-tyyppeineen.

Kirjaa pohti Iiris pääkirjastolta.

PS. Tämän kirjan jälkeen saatat haluta lukea myös nämä

Museokeikka

Aikuisille Tukholman alamaailmaan sijoittuvia kirjoja kirjoittava Jens Lapidus on kirjoittanut varhaisnuorille helppolukuisen jännityskirjan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tillilään, paikkakunnalle, josta kukaan ei ole kuulemma kuullutkaan. Tillilässä asuu Joonatan, jonka pitäisi äidin mielestä olla enemmän ulkona ja tekemisissä muiden lasten kanssa. Mutta kukaan ei halua olla Joonatanin kanssa. Eikä Joonatanille tule mieleen mitään kivaa, mitä voisi ulkona tehdä. Sen sijaan Joonatan puuhailee keksintöjensä parissa. Ja toki hän myös toivoo, että hänelläkin edes yksi kaveri olisi.

Joonatanin kaveritoiveeseen vastaan, kun Zasha – lyhyesti Z – muuttaa kaupunkiin. Joonatanin ja Z:n tiet kohtaavat – vähän yllättävällä tavalla – ja pojat alkavat ulkoilla ja viettää aikaa yhdessä. Yhteisiin puuhiin kuuluu mm. Joonatanin keksintöjen hyödyntäminen – joskin Joonatanin mielestä vähän arveluttavalla tavalla: vai meneekö sinun mielestäsi parvekkeen kautta luokkakaverin asuntoon murtautuminen ulkoilusta?

Joka tapauksessa, Joonatanilla on nyt kaveri. Kaveri, jonka toimissa on jotain epäilyttävää, mutta jolla yleensä on toimissaan hyvä tarkoitus. Z:n aloitteesta he myös perustavat Tillilän jengin. Jengin, joka erikoistuu rikoksiin. Joonatan ei kuitenkaan aluksi ole aivan varma, onko jengin tarkoitus selvittää rikoksia vai tehdä niitä itse…

Noh, tositoimiin jengi pääsee, kun lähikaupasta varastetaan kasa ruokaa. Siihen jengi itse ei varmasti ole syyllistynyt. Varkauden jäljet johtavatkin poliisille tuttuihin taidevarkaisiin. Miksi taidevarkaat varastaisivat yllättäen ruokaa? Tämä selviää Joonatanille ja Z:lle koulun retkellä taidemuseoon. Mutta kukapa heitä kuuntelisi. Parempi toimia itse. Vaan selviävätkö he kahdestaan? Tillilän jengi kaipaa selvästikin vahvistusta. Ja sitä se saakin – melko yllättävältä taholta.

Helppolukuinen kirja sopii 10-vuotiaille ja siitä ylöspäin. Helppolukuisuutta tukee kirjan runsas värikuvitus. Itse tarinaa sävyttää kuivahko huumori. Tämä mahdollistaa lukukokemuksen myös vähän isommille alakoululaisille. Tekstin suorapuheisuus tekee tarinasta raikkaan ja hyvällä tavalla erilaisen.

Epätyydyttäviä ilmastollisia suhteita

Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta vai myrsky? Kulunut kesä oli ikimuistoisen kuuma ja toisaalta elokuu hyvin sateinen. Ikimuistoinen oli myös se myrsky, jolloin puut kaatuivat ja katot lensivät. Se oli silloin Kun tuuli vei kanat.  Äiti oli laittanut kaikki petivaatteet tuulettumaan, mutta tuuli nappasi ne matkaansa. Eikä siinä kaikki. Peitto pullistui purjeeksi ja antoi ilmalennon Timolle. Myrsky kaatoi puun pihasta ja samalla lensi kanalan katto tuulen mukana.

Kun katto oli tiessään, tupsahteli kanoja ilmaan kuin isoja valkeita paperiruttanoita.

Aikamoinen homma oli saada säikähtäneet kanat kotiin. Hans Petersonin myrskyisän tarinan kuvitti Ilon Wikland

On hiukan peloittavaa, sanoi Nasu itsekseen, olla Hyvin Pieni Eläin Kokonaan Veden Saartamana.

A. A. Milnen satuklassikossa Nalle Puh puolen hehtaarin metsän väki kokee monta päivää kestävän sateen ja joutuu veden saartamaksi. Pöllökin toteaa

ilmastollisten suhteiden olleen hyvin epätyydyttäviä viime aikoina.

Risto Reippaan pelastusoperaatiota tarvitaan.  

Ruusukujaa puolestaan piinaa epätavallinen kuivuus: Onnelin ja Annelin köynnösruusut ovat janoissaan ja pudottavat nuppunsa. Kaikkein surullisimmalta näyttää Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhassa. Ilmapallot eivät kasva, vappuhuiskat rapistavat kuivuneet töyhtönsä maahan ja vappuhatuista kasvaa niin pieniä, että ne mahtuvat vain nukkien päähän. Pilviä kyllä on, mutta ne satavat merelle. Marjatta Kurenniemi pureutuu kuivuuteen kirjassa Putti ja pilvilaivat

Pohjanmerellä oli satanut ja myrskynnyt monta päivää. Lapset Martin ja Inger olivat paimentamassa lammaslaumaa, kun tulva yllätti heidät. Pato oli murtunut. Tie jää tulvan alle ja jos tien viereistä puurivistöä ei olisi ollut, lapset eivät olisi löytäneet kylän koululle turvaan. He kahlaavat uupuneina rakennukselle, joka oli jo ennestään täynnä ihmisiä ja eläimiä. Myrsky sen kuin pahenee ja rakennuksesta lentää katto taivaan tuuliin. Viimein pelastusveneitä alkaa saapua. Kirjassaan Tuhotulva tanskalainen lastenkirjailija ja – kuvittaja Svend Otto S. kuvaa ankaraa tulvaa kotimaassaan vuonna 1872. Kiinalaisen Jangtsejoen suurtulvasta kertoo puolestaan Mei Mei ja suuri tulva. Joen pinta nousee korkeammalle kuin koskaan. Mutta tulvan jälkeen Mei Mein tuhoutunut kylä rakennetaan uudelleen entistä ehommaksi. Svend Otto S. (oikealta nimeltään Svend Otto Sørensen) teki useita palkittuja lastenkirjoja ja sai arvostetun H. C. Andersen mitalin elämäntyöstään 1978. 

Metsä parka, miten sinun käy, jos ei pian tule sadetta?

huokaa Latte-siili. Koko metsässä ei ollut enää yhtään vettä. Purojen uomat ammottivat tyhjinä ja surullisina. Latte-siili saa kuulla korppi Raabilta Taimen-järven pohjasta ryöstetystä Vesikivestä. Ihmeellinen kivi nosti vettä ja nyt se oli poissa. Varastettu. Rohkea Latte-siili lähtee etsimään pelastavaa Vesikiveä Sebastian Lybeckin saturomaanissa Latte-siili ja Vesikivi. Seikkailu vie vaaralliseen Pohjoismetsään karhujen luo. 

Myrskyt ja tuhotulvat ovat vaikeita asioita. Hyökyaalto mullistaa elämän. Joskus äärimmäisen harvoin se voi tuoda jotakin suurenmoista, kuten nuoren Muumimamman Muumipapan luokse kirjassa Muumipapan urotyöt. Kun muumiperhe kohtaa Vaarallisen juhannuksen peittyy koko Muumilaakso ja perheen talo veden alle.  Mutta paikalle lipuu erikoinen talo, josta suuri aalto on vienyt yhden seinän. Se on talo, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Suuresta tulvasta sukeutuu ihmeellinen kesäseikkailu. Tove Janssonin kirjoissa onkin usein hurjia myrskyjä, mutta pian paistaa aurinko. Muumilaakso kukoistaa entistä ehompana ja vielä äsken vihamielinen meri saattaa antaa lahjaksi näkinkenkiä puutarhaan. 

Tietoa säästä ja sen ilmiöistä löydät kirjastoluokasta 55.5.

Kertomusten ilmastollisiin suhteisiin perehtyi Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.

Wood sorrel ja coltsfoot – pilkahduksia Suomesta

Aarteitani Suomesta -kirjassa lapsi kertoo, millaisia ovat hänen lempiasiansa Suomessa. Kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Satu Kettunen.

Kirja alkaa suomalaiselle kotoisasta metsästä. Enimmäkseen kirjan tapahtumissa ollaankin ulkona ja luonnossa. Kirjassa on esitelty paikkoja (metsä – kaupunki), vuodenaikoja ja niihin liittyviä sääilmiöitä sekä yksittäisiä asioita ja eläimiä, kuten sauna, siili ja salmiakki. Kirjassa ei pyritä niinkään tietopohjaisesti ja perinpohjaisesti esitelmöimään vaan kuvaillaan, miltä erilaiset suomalaiset asiat ja ilmiöt tuntuvat, millaista on kokea niitä:

Ensilumen saapumisen tietää jo aamulla ennen silmien avaamista. – – Ensin on pitkään synkkää ja harmaata, ja sitten yhtäkkiä joku napsauttaa valot päälle, ja valkoinen samettihuntu on kaiken yllä.

Kertoja mainitsee, etteivät kaikki varmastikaan koe samalla tavalla tai pidä hänen esittelemiään asioita juuri Suomen kiteytyminä. Näin varmasti onkin. Mutta monta kohtaa oli sellaista, jotka tunnistin itsellenikin tärkeiksi suomalaisuuden merkeiksi.

Se että kertoja on lapsi, toimii hyvin: hän ei selitä puhki vaan kertoo aarteistaan ja havainnoistaan. Kuinka sammaleella on varmasti sängyn sielu (ketäpä ei sammalpeti olisi houkutellut heittäytymään pitkäkseen isoja kuusien katveeseen) ja että torilla voi nähdä presidentin. Saunassa ”kiukaan mustat urut soi ja unohtuu arjen surut” ja järvestä voi löytää aarteita. Paljon jää kertomattakin. Kertoja on myös varjeltunut näkemästä ja kokemasta kaikkea sitä, mikä ei ole hyvin Suomessa. Mutta tarkoitushan olikin kertoa aarteista!

Kieli on kaunista, runollista.

Kuljetan sormea jään raapimissa urissa ja ajattelen aikaa. Olen kallio ja minulla on vuosituhannen muisti, voima ja lempeys. Jääkauden muistot.

Ja pilkahtaapa huumorikin:

Laavu on aika ihana sana. Vähän niin kuin laav juu.

Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi. Englanniksi kirjan on kääntänyt Mia Spangenberg: My favourite Finnish things. Toivoisin, että tekstit olisivat isommalla kirjasinkoolla, erityisesti englanninkielinen teksti. Onko ajateltu, että isompi kirjasinkoko veisi kuvilta tilaa? Oli kiva lukea, miten tämän tai tuon asian voisikaan kuvailla vieraalla kielellä. Opin myös uusia ilmaisuja: wood sorrel (ketunleipä), coltsfoot (leskenlehti), Shrove Tuesday (laskiainen).

Montaa kuvitustekniikkaa yhdistelevät kuvat täydentävät ja monipuolistavat tekstiä. Tuolla vilahtaa Suomen lippu, tuolla Muumipeikko, juuri noin pimeä on talvinen iltataivas ja iloisen keltainen leskenlehti keskellä alkukevään värittömyyttä.

Kirjan kautta voi esitellä Suomea ulkomaalaiselle tuttavalle tai maahanmuuttajalle tai vaikkapa päiväkoti- tai koululaisryhmä voi miettiä kirjan inspiroimana, millainen on omannäköinen Suomi.

Kirja päättyy levollisesti, kertoja on kiitollinen ja onnellinen. On paikka, johon hän kuuluu ja jolle kuuluu:

Jokaisella on jossakin hyvä olla. Minulla on täällä. – –

Tuuli nauraa tukassa, ja polut ja katukivet tuntevat minut.

Kettusen kirjaa puntaroi Iiris pääkirjastolta.

Ilias lapsille

Ilias ja Odysseia ovat länsimaisen kirjallisuuden vanhimpia teoksia. Iliaksessa kuvattua Troijan sotaa käytiin nykytutkimuksen mukaan 1180-luvulla eaa. Näitä tarinoita esitettiin vuosisatojen ajan runomuodossa laulettuina, kunnes ne viimein 750-650 eaa. kirjoitettiin ylös. Alkuperäisenä tekijänä pidetään Homeros-nimistä sokeaa laulajaa, mutta tästä ei tietenkään voi olla täyttä varmuutta, kun kyse on kolmentuhannen vuoden takaisista asioista.

Otto Manninen urakoi ensimmäiset suomennokset heksametriseen runomittaan vuosina 1919 (Ilias) ja 1924 (Odysseia). Sittemmin Odysseia on suomennettu suorasanaiseen muotoon ainakin kolme kertaa kokonaisuudessaan ja päälle vielä useita lyhyempiä katkelmia ja lyhennelmiä. Iliasta sen sijaan ei ole suomennettu toistamiseen.

Arto Kivimäki on laajalla kirjallisella tuotannollaan tuonut ansiokkaasti antiikin maailmaa lähemmäksi tämän päivän ihmistä. Ilias lapsille (2021) on hänen viimeisin teoksensa ja paikkaa hieman Ilias-suomennosten puutetta. Se ei ole virallisesti käännös, vaan mukautus, ja jatkoa lapsille mukautettujen myyttisten tarinoiden sarjaan. Odysseia lapsille (2005) valmistui näistä ensimmäisenä ja sen jälkeen on julkaistu kolme osaa Antiikin taruja -sarjaa (Aikojen alussa, 2008, Sankarien aika, 2010 ja Merenkulkijat, 2014).

Edellä mainituista erityisesti Odysseia lapsille teki minuun tuoreeltaan suuren vaikutuksen. Alkuperäistekstiin on tehty sopiva määrä muutoksia, jotta teksti ja tarina ovat nykylukijalle paremmin ymmärrettäviä. Tekstiä ei silti ole siistitty liian helpoksi eikä tarinan julmimpiakaan kohtauksia ole liiaksi pehmennelty, eli lapsille mukauttaminen ei Kivimäen tapauksessa tarkoita disneyttämistä.

Samalla periaatteella Kivimäki on toteuttanut myös Ilias-versioinnin. Alkusanoissa Kivimäki kirjoittaa:

Väkivaltaa ja luetteloita on vähennetty ja pitkiä puheita lyhennetty, mutta vain hieman.

Ilias on kertomus Troijan sodan viimeisistä vaiheista, jossa tarinan sankareita ovat ne mahtavimmat soturit, jotka tappavat suurimman määrän vastustajiaan. Tappamista ei silti ihannoida eikä vihollista demonisoida. Lähes jokainen kaatuminen noteerataan, usein jopa mainitsemalla kuolleen nimi sekä hänen kotipaikkansa. Näkökulma on enemmän kreikkalaisten kuin troijalaisten leirissä, mutta lukijan sympatiat ovat yhtä lailla molempien puolella. 

Ja sitten ovat ne hupsut jumalat. Kreikkalainen jumaltarusto on melkoista saippuaoopperaa. Raja jumalten ja ihmiskunnan välillä on häilyvä: jumalat liikkuvat ihmisten keskellä, välillä ottavat ihmisen muodon ja usein puuttuvat hyvin aktiivisesti tapahtumien kulkuun. Monilla jumalilla on myös jälkeläisiä ihmisten kanssa. Ja ennen kaikkea: Olympoksen jumalat ovat pikkusieluisia tuittuilijoita. Koko Troijan sota sai alkunsa jumalten turhamaisesta kiistasta ja ilman jumalten sekaantumista sota olisi saatu nopeammin päätökseen.

Vasemmalla esimerkki Otto Mannisen käännöksestä, oikealla sama kohta Arto Kivimäen mukauttamana.

Ilias on siis kertomus sotimisesta, kun taas sen ”jatko-osa” Odysseia on monivaiheinen seikkailu. Moni varmasti pystyy nimeämään Odysseiasta useita henkilöitä ja tapahtumia (esim. kykloopit, seireenit, Penelope, Kirke, Skylla ja Kharybdis), mutta Ilias ei samalla tavalla ole jättänyt yhtä voimakkaita yksittäisiä kertomuksellisia kiintopisteitä. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi Odysseiasta on enemmän suomennoksia ja muita versiointeja kuin Iliaksesta.

Itse asiassa edes ne tunnetuimmat Troijan sotaan liittyvät juonenkäänteet (”Akilleen kantapää”, puuhevonen, Laokoon) eivät sisälly Homeroksen Iliakseen. Ilmeisesti Iliaksen muotoutumisen aikaan nämä tapahtumat olivat yleisesti tiedossa, joten Homeroksen ei kannattanut niistä laulaa. Nykyään tilanne on toinen ja siksi Kivimäki on järkevästi lisännyt Ilias lapsille -kirjaansa esi- ja jälkinäytökset, joissa hän kertoo Troijan sodan taustoista sekä miten sota lopulta päättyi.

”Lapsille” tarkoittaa siis näissä Kivimäen kirjoissa lähinnä sitä, että teksti on suorasanaista ja nykylukijalle sujuvoitettua. Missään nimessä teksti ei ole aikuislukijallekaan liian yksinkertaista, vaan rikasta ja nautittavaa. Suosittelenkin näitä aivan kaikenikäisille (jos nyt ei ihan perheen pienimmille). Ilias ja Odysseia kuuluvat länsimaiseen yleissivistykseen ja Arto Kivimäki on laadukkailla mukautuksillaan tehnyt niihin tutustumisen helpoksi.

Iliaksen ja Odysseian parissa itseään sivisti Aapo pääkirjastolta.