Tarinat kartalla

Esittelen teille kaksi kartanpiirtäjää. Ensimmäisenä ajasta riippumaton tarkkailija, joka tutkii maailmankaikkeutta. Tarkkailija haluaa kartoittaa planeetta Maan, mutta tuskastuu toimen mahdottomuuteen.

Äsh, karttani eivät onnistu! Niistä tulee kylmiä ja persoonattomia! Palloa ei voi vääristämättä litistää yhdelle tasaiselle sivulle. Valtavaa maailmaa ei voi mahduttaa pieneen kuvaan! Mutta jos kartoistani tuleekin tarinoita – ja tarinoista karttoja?

Tarinakartat kertovat muun muassa näkymättömästä maailmasta ja puiden kokouksista. Näkymättömissä ovat suurten valtameren pohjat, jotka tunnetaan huonommin kuin Mars-planeetan pinta. Meri kätkee sisäänsä salaisuuksi vielä viisisataa vuotta löytöretkien jälkeen. Vanhat puut muistavat tarinoita, jotka ihmiset ovat unohtaneet. Metsät ovat lukemattomien hyönteisten ja lintujen koti, joista kaikilla on jonkinlinanen suhde puuhun. Kartoittajan mukaan kaikkein vanhin tunnettu puu ei kuitenkaan kasva metsässä. Se kasvaa Kuolemanlaaksossa.

Laura Ertamon ja Satu Konttisen teos Lumotun maan kartasto piirtää kartalle niin tutkimattomat vuoret kuin kasvien salajuonet. Karttojen lisäksi mukana on tarinoita karttojen kätköistä.

Kuvitellaan, kuinka eräänä kuumankosteana päivänä varhainen alkumehiläinen istahti vaatimattomalle kukinnolle lepäämään. Ehkä se piti lepopaikastaan. Ehkä se siirtyi toiselle samanlaiselle kukinnolle, ehkä löysi jonkin maukkaan kastepisaran. Se kasvi oli onnekas, sillä se oli juuri saanut avukseen siitepölykuriirin.

Deborah Marceron kirjoittamassa kirjassa Roosa ja jännittävät seikkailukartat tutustutaan myös kartoittamisen saloihin ja kuullaan tarinoita.

Roosa haluaa olla tutkimusmatkailja, pioneeri ja tiennäyttäjä. Hän haluaa löytää jotain sellaista, mitä ei ole vielä kukaan löytänyt. Mutta mitä se olisi, mistä sen löytäisi. Roosa päättää kartoittaa tiensä tutkumusmatkalle. Matkalle, jossa hänen sydämensä toimii kompassina. Roosan kartoilta voit löytää Haaveilunurmen, Keijusalamat, Ritariperhossaariston sekä Salaisen lymypaikan. Päätepysäkillä Rosa tuntee kuitenkin seisovansa tyhjin käsin. Esitelmätunnilla Rosa kertoo koulutovereilleen, ettei löytänyt retkillään mitään. Vaan mitä mieltä ovatkaan luokkatoverit?

Roosan kartat ovat täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Ehkäpä ne innostavat myös sinut kartoittamaan oman tarinasi.

Loitsuvaras

Tarinalassa asuvat saduista tutut hahmot: Jaakko, Punahilkka, Tähkäpää ja kumppanit. He ovat parhaita ystävyksiä keskenään. Kaupunkiin saapuu laivan mukana Anansi, jota Jaakko epäilee vakoilijapeikoksi. Peikot kun ovat kaupunkilaisten ongelma.

Jaakko päätyy merinoita Lillin taikapuotiin. Lillin loitsuilla Jaakko yrittää saada paljastettua Anansin todellisen luonteen muille ystävilleen. He eivät kuitenkaan usko Jaakkoa. Niinpä päädytään melko ilkeisiin keinoihin.

Joka kerta kun Jaakko kävi taikapuodissa, Lilli vaihtoi loitsun yhteen hänen muistoistaan – mutta joka kerta jotain meni päin honkia.

s. 101

Loitsuvaras aloittaa Tom Percivalin Satujen sankarit -kirjasarjan. Seuraava osa Huima pelastusretki ilmestyy helmikuussa 2021.

Kirjan suositusikä on 6-vuotiaista ylös päin. Lukemaan oppineille tämä sopii hyvin itse luettavaksi, vaikka kirja onkin paksu. Teksti on isoa ja helposti eteen päin soljuvaa ja luvut ovat sopivan mittaisia. Mutta kirja sopii myös mainiosti yhdessä lapsen kanssa ääneen luettavaksi.

Lähde Jaakon ja kavereiden mukaan seikkailuihin!

Unohdettuja lapsia

Briitta Hepo-ojan vuonna 2017 ilmestynyt teos Hylättyjen lasten kaupunki kertoo kaupungista, jossa elää eri tavoin hylätyksi tulleita lapsia. Yksi hylätyistä on Mikko, joka kuin vahingossa, metsän laidalle äitinsä hylkäämänä, löytää tien kaupunkiin – karttaan kaupunkia ei ole merkattu. Kaupungissa Mikko tutustuu lapsiin, joista jokainen kantaa hylätyksi tulemisen taakkaa. Ajan myötä Mikko löytää kaupungista itselleen tervetulleita ystäviä, mutta kaupunki tarjoaa myös vaaroja. Vaaroista suurin asustaa läheisellä saarella. Saarta asuttava hirviö pitää lapsia pelon vallassa. Hirviön nimeä ei kuulemma äänen kannattaisi sanoa. Mitä tapahtuisikaan, jos sen tekisin?

Myös Anja Portinin tänä vuonna ilmestyneessä teoksessa Radio Popov tutustutaan lapsiin, jotka ovat vähintäänkin unohdettuja. Yhdeksänvuotiaan Alfredin isä on unohtanut Alfredin lähes kokonaan. Alfred on niin unohdettu, ettei hän enää itsekään ole varma nimestään. Kuinka tärkeää onkaan kuulla oma nimensä ääneen lausuttuna! Kun isä unohtaa täyttää kodin ruokavarastot työmatkalle lähtiessään, näyttää Alfredin tila onnettomalta. Unettomien öiden ja kurnivan mahan ohella maailmalla ei näytä olevan juuri mitään tarjottavaa Alfredille. Kunnes eräänä yönä, maatessaan valveilla eteisen lattialla, Alfred kuulee kolinaa rappukäytävästä. Pian postiluukusta tipahtaakin lehti, jonka sisään on kääritty herkullinen omena. Omena! Vaikka Alfred on unohdettu, ei hän ole vielä menettänyt toimintakykyään. Yön pimeässä Alfred päättää lähteä seuraamaan tuota salaperäistä lehdenjakajaa. Tämä rohkea päätös muuttaa Alfredin arjen astetta valoisammaksi. Samalla hän saa tilaisuuden tuoda valoa myös muiden unohdettujen lasten öihin.

Molemmissa tarinoissa sivutaan tärkeitä aiheita: ystävyyttä sekä kuulluksi tulemisen tarvetta. Kirjailijat ovat kuitenkin muistaneet lukijakuntansa. Unohdetuillakin on arvonsa!

Kätköille!

Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa haetaan toisten harrastajien piilottamia geokätköjä gps-laitteen tai kartan avulla. Geokätköjä on kaikkialla – kaupungeissa, metsissä, saarissa ja rannoilla. Suomessa on yli 80 000 kätköä ja uusia tulee lähes päivittäin. Maailmalla harrastajamäärä keikkuu yli kuudessa miljoonassa.

Näin kuvataan geokätköilyä Suomen Latu -ulkoilujärjestön sivuilla. Lajin harrastajia on siis Suomessakin kymmeniä tuhansia! Harrastajia ovat myös Johanna Hulkon kirjoittaman kirjasarjan Geoetsivät Raparperi ja Emmi. Sarjan ensimmäisessä osassa Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus tyttöjen kesäsuunnitelmiin kuuluu kätköilyä niin lähiympäristössä kuin vähän kauempanakin. Kesäloman kätköilysuunnitelmiin uhkaa kuitenkin tulla muutos, kun Emmille pamahtaa kesänakki: hänen on huolehdittava juhannukseen saakka pikkusiskostaan Sallista äidin ja isän ollessa töissä. Tyttöjen helpotukseksi ekaluokkalainen Salli soljahtaa kuitenkin helposti tyttöjen kätköilyreissuille mukaan. Kesä ei siis olekaan menetetty! Mutta kommelluksitta se ei suju.

Raparperi istui pyyhkeen sisällä ja tärisi. Hän oli lopulta löytänyt sortsit järvestä, mutta nyt paleli. Emmin kännykkä köllötti purettuna kuivamassa Raparperin puhelimen vieressä. Salli oli kerrankin hiljaa. Isojen tyttöjen saarna oli vaientanut hänet.  ”Meillä on puhjennut kumi, yksi kadonnut kännykkä ja kaksi kastunutta. Joku meistä jää tänne odottamaan, kun kaksi polkee hakemaan apua isältä ja Pekalta”, Raparperi sanoi lopulta ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet jo pitkään.

Kotijoukkoja ei kuitenkaan tarvita, kun paikalle ilmaantuu pari tuttua partiolaista. Vaikka telttaseura ei ole parhaimmasta päästä, tuntuu se olevan ainoa järkevä mahdollisuus selvitä reissusta puhtain paperein. Partiolaisten tarjoama kyyti kotiin seuraavana päivänä tuntuu huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta kuin pitkä polkumatka kotiin. Korttipeli teltassa keventää sopivasti tunnelmaa ja yhteiselo teltassa alkaa sujua. Metsäkin alkaa tuntua tutulta, omalta. Aivan yksin he eivät metsässä kuitenkaan ole.

Raparperi lähti reippaasti kävelemään ylös lohkareista rinnettä riittävän kauan teltasta. Kun teltta katosi näkyvistä, hän kyykistyi. Yhtäkkiä hän kuuli takaansa rapinaa. Lyhyet, nopeat askeleet lähestyivät. Hän ei uskaltanut katsoa, kökötti vain. Häntä ei pelottanut vaan hävetti. Hän toivoi, että metsä nousisi hänen ja lähestyvä olennon väliin. Hän ei halunnut, että kukaan näkisi häntä kyykkimässä pissalla. Askeleet tulivat aivan taakse. Jo ennen kuin hän uskalsi kurkistaa, kuka takana oli, hän tunsi alaselässään kylmän ja märän tökkäisyn. Raparperi nousi, kiskaisi housut jalkaansa ja kääntyi kauhistuneena. Susi. Valtava susi tuijotti häntä silmiin.

Tänä vuonna Geoetsivät-sarja saa jatkoa. Geoetsivät ja jäätävä mysteeri -kirjassa tytöt sekaantuvat ilkivaltatapaukseen, jossa he yllättäen ovat itse pääepäiltyjä. Syyllinen on selvitettävä!

Myös Salla Sivulan kirjassa Ketunpojat ja kätköviesti seikkaillaan geokätköjen parissa. Sivulan kirjan päähenkilöinä puuhastelevat sisarukset Veeti ja Iida. Kolmikon täydentää Petrus, Veetin paras kaveri.

Ketunpojat on kolmikon oma salaseura, joka kätköjen lisäksi harrastaa vakoilutoimintaa. Vakoilussa on kuitenkin omat vaaransa. Kun Ketunpojat saavat vihjeen aivan uuteen kätköjen ketjuun, jossa yksittäistä kätköä seuraa aina uusi kätkö, heräävät epäilykset: onko joku päässyt Ketunpoikien jäljille?

Ketunpojista kertova kirja sisältää kätköilyn ohella hengellistä pohdintaa sekä lasten arkisten surujen ja pelkojen käsittelyä.

Molemmat kirjat sopivat alakouluikäisten geokätköilyharrastajien luettavaksi. Ja vaikkei lajista mitään etukäteen tietäisi, riittää kirjoissa jännitettävää. Samalla itse laji tulee tutuksi!

Spiderwickin kronikat

Uudet kirjat vievät yleensä huomion vanhemmilta helmiltä. Senpä vuoksi otetaan askel taaksepäin ja palataan hetkeksi 2000-luvun alkuun. Välillä on hyvä muistutella vanhojenkin kirjojen olemassaolosta.

Jared, Simon ja Mallory Grace muuttavat äitinsä Helenin kanssa vanhaan rähjäiseen Lukkivyöryn kartanoon. Lapset eivät ole asiasta kovin innoissaan. Tilanne kuitenkin on mikä on. Jared kuulee seinän sisältä rapinaa ja yhdessä sisarusten kanssa he alkavat tutkia mikä sen aiheuttaa. He löytävät isoisosetänsä Arthur Spiderwickin salaisen kirjaston, josta löytyy myös Haltijakirja. Rapinan lähteeksi paljastuu Yks’tikki, talon tonttu – vai pikemminkin ronttu?

Haltijakirjan löytyminen ajaa lapset vaarallisten seikkailujen partaalle. Lukkivyöryssä tapahtuu kummallisia asioita, joista tietenkin syytetään Jaredia, koska hän nyt on muutenkin hankala tapaus. Miten näitä ympärillä olevia kummallisia otuksia edes pystyisi aikuisille selittämään, kun niitä ei näe ilman silmikiveä tai mörköpeikon sylkeä silmissä.

Simon istui keittiönpöydän ääressä. Hänen käsivartensa olivat täynnä samoja mustelmia, jotka olivat koristaneet Mallorynkin käsivarsia vasta eilen, ja hänen silmänsä olivat punareunaiset kuin hän olisi itkenyt.

”No?” äiti kysyi odottaen.

”E-en minä ole tehnyt tätä”, Jared sanoi katsellen jokaista vuoronperään. Eivät kai he tosissaan uskoneet, että hän voisi tehdä jotakin tällaista?

Ja siinä, jauhokasassa keittiön lattialla, murokasan ja sikin sokin huiskittujen appelsiininkuorenpalasten vieressä, Jared näki pienet jalanjäljet.

Haltijakirja, s. 94.

Lasten täytyy selvittää, miksi Haltijakirja on niin vaarallinen ja minkä takia Mulgarat sen oikein haluaa saada itselleen. Lähde mukaan Gracen lapsien seikkailuun tämän viisiosaisen kirjasarjan kanssa. Luvassa on varmaa jännitystä, mielikuvituksellisia olentoja sekä vauhdikkaita tilanteita.

Toisinaan on mukava palata oman lapsuuden aikana luettujen kirjojen pariin. Muistan vahvasti, kuinka löysin pienestä kotikuntani kirjastosta Spiderwickin kronikat. Ne vaikuttivat niin jännittäviltä kirjoilta, kun en ollut aiemmin fantasiagenreen tutustunut. Nyt aikuisiälläkin nämä lasten fantasiat olivat oikein mukaansatempaavia, nostalgisia muistoja omaan lapsuuteen.

Kirjasarjasta on tehty myös vuonna 2008 julkaistu elokuva, joka löytyy myös kirjaston kokoelmasta! Jännittävän trailerin näet alta.

Jääkarhu New Yorkissa

Norman on jääkarhujen joukossa erilainen, eikä oikein sopeudu heidän joukkoon. Hän ei pysty saalistamaan hylkeitä, koska on liian tunteellinen – lisäksi hän on kummajainen, joka osaa puhua ihmisten kieltä. Hänestä pitäisi tulla arktisen alueen seuraava kuningas, mutta kenelläkään ei ole luottoa hänen pystymiseensä siihen – ei edes Normanilla itsellään.

New Yorkissa mainetta, rahaa ja rikkauksia haluava herra Ekola on päättänyt hyödyntää arktista aluetta talojen rakennukseen. Norman aikoo pelastaa kotiseutunsa ihmisten valtaamiselta ja joutuu sen vuoksi matkustamaan New Yorkiin ja kohtaamaan Ekolan. Avukseen hän yllättäen saa Olympian, joka on äärettömän fiksu tyttö. New Yorkista löytyy myös eräs Normanille tärkeä henkilö, joka on ollut pitkään kadoksissa…

Normanin seikkailun löydät Keskikirjastojen kokoelmasta nimellä Norm of the North. Jos innostuit tästä leffasta, katso myös jatko-osa Jääkarhu New Yorkissa 2: kuningaskunnan avaimet.

Aavehevosen arvoitus

Eletään vuotta 1910 sumuisessa Helsingissä. Heikki, Erik, Samuli ja Otto päättävät perustaa salaseuran Apassit. Helsinkiä piinaa mystinen, sinisilmäinen aavehevonen, joka murtautuu öisin kauppohin, rikkoo ikkunoita ja sotkee paikkoja varastamisen lisäksi. Pojat päättävät ryhtyä selvittämään aavehevosen arvoitusta. Rohkeimmiksi mysteerin selvittäjiksi kuitenkin paljastuu Heikin pikkusiskot Elli ja Nelli, jotka lopulta ansaitsevat paikkansa Apassien joukossa. Aavehevonen – mikä se oikein on?

Senaatintorin suunnasta lähestyi laukkaavan hevosen kavioiden kopina.

Heikki kääntyi Samuliin päin.

– Ei kai… Ei kai tuo ole…

– Aavehevonenko? Samuli kysyi. Hänen äänensä särähti.

s. 38

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin kuvittama Aavehevosen arvoitus aloittaa Apassit-nimisen lasten historiallisen seikkailusarjan. Kirjan historiallisuus näkyy lähinnä lasten eriarvoisuudessa. Heikki ja Erik ovat varakkaammista perheistä lähtöisin, joten he ovat jatkaneet opintojaan lyseoon, kun taas Samuli ja Otto ovat vähävaraisemmista perheistä. He käyvät molemmat jo 12-vuotiaina töissä, kun oppivelvollisuus kansakoulussa on jo suoritettu. Lisäksi eriarvoisuus näkyy myös tyttöjen ja poikien välillä: Elli ja Nelli käyvät tyttölyseota, kun taas pojat arvostetumpaa poikalyseota.

Aavehevosen arvoitus on mielenkiintoinen kirja alakouluikäisille seikkailukirjojen ystäville. Kirja käy hyvin luettavaksi itsekseen tai ääneen yhdessä vaikka vanhemman kanssa. Arvoitus on yllätyksellinen sekä jännittävä. Kirjan hahmot ovat myös monipuolisia ja erilaisia: lapset hyvinkin fiksuja ja rohkeita, aikuiset taas pelokkaita tai itsekkäitä.