Cheer tytöt: kannustuksen riemua ja kaverikiemuroita

Minusta lapsille ja nuorille suunnatuissa urheiluaiheisissa romaaneissa “lajitarjonta” on pitkään ollut harmillisen suppea. Valtaosassa vanhemmista kirjoista, kun pelataan yleensä joko jalkapalloa, jääkiekkoa tai sählyä tai sitten ratsastetaan. Ehkä sinäkin olet huomannut saman? Viime vuosina urheiluaiheisten romaanien lajikirjo on kuitenkin mukavalla tavalla hieman monipuolistunut, mikä on kaikin puolin hieno asia! Tästä suuri kiitos kuuluu esimerkiksi Henna Helmen taitoluisteluaiheisille kirjoille ja Hanna Kökön geokätköilyä käsitteleville teoksille. Mutta vielä löytyy koko joukko lajeja, joista ei ole ole kirjoitettu juuri lainkaan.

Tässä Marja Ahon esikoisteoksessa Kaikki menee, Jessiina! lukija pääsee tutustumaan myös yhteen sellaiseen lajiin, josta ei ole aiemmin etenkään lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja pahemmin suomeksi ilmestynyt. Nimittäin cheerleadingiin. Tuohon huudahduksia ja erilaisia voimisteluliikkeitä sisältävään vaativaan lajiin.

Kaikki menee, Jessiina! -kirjan päähenkilönä on 13-vuotias Jessiina Siltala, joka muuttaa maalta kaupunkiin perheensä kanssa. Jessiina aloittaa 7. luokan Lehmusrinteen yläkoulussa, mikä on monin tavoin jännittävää. Etenkin siksi, kun hän ei tunne koulusta entuudestaan ketään ja toiseksi siksi, kun hänen hyönteisistä innostunut isänsä työskentelee samassa koulussa biologian ja maantiedon opettajana! Isän hyönteisinnostus on Jessiinasta todella noloa ja hän toivoo yli kaiken ettei joutuisi isänsä kanssa samoille tunneille. Jessiinan mielestä noloja ovat myös äidin taiteilemat veistokset ja isoveljen kiinnostus mopoautoja kohtaan. Ennen pitkää koulussakin katastrofialttiille Jessiinalle tapahtuu yhtä jos toistakin noloa.

Ensimmäisinä koulupäivinä Jessiinan huomio kiinnittyy kahteen hänen luokallaan olevaan tyttöön, jotka vaikuttavat puhuvan jotain outoa kieltä. Heidän puheessaan kun vilisee erikoisia sanoja, kuten basketti, valkku, akro ja flikki. Jo ensimmäisen päivän jälkeen Jessiinalle selviää, että hänen luokkakaverinsa Nelli ja Sandra puhuivat harrastuksestaan cheerleadingista. Etenkin Sandra suhtautuu siihen vakavasti ja kunnianhimoisesti. Hän kun haluaisi kehittyä harrastajana ja edetä joskus kilpajoukkueen riveihin. Myös Nelli on hyvin innostunut cheerista ja kaikesta siihen liittyvästä.

Nelli ja Sandra puhuvat Jessiinalle kaikenlaista cheerleadingiin liittyen. Siitä millainen laji se on, millaista sitä on harrastaa jne. He käyvät kaikki yhdessä katsomassa Sunshine Spirit Cheerleaders-seuran joukkueiden harjoituksia ja Nelli ja Sandra houkuttelevat Jessiinaa liittymään heidän oman joukkueensa, Asteroidsin riveihin. Ja niinhän siinä lopulta käy, että Jessiinastakin tulee cheerin harrastaja ja hän pääsee harjoittelemaan monenmoisia temppuja yhdessä muun joukkueen kanssa. Mutta mahtaako harjoitteleminen kuitenkaan aina olla ruusuilla tanssimista, vaikka cheer ihana harrastus onkin?

Tyypillisten urheilukirjojen tapaan tässä tarinassa keskitytään kuvailemaan cheerleadingin harrastamista, mutta sen lisäksi siinä kuvataan mielestäni hyvin aidolla ja kiinnostavalla tavalla myös kaverisuhteita ja koulunkäyntiä eli ihan tavallista elämää. Näin ollen kirjan maailma on minusta rakennettu uskottavasti. 

Kaikki menee, Jessiina! aloittaa Cheer tytöt-kirjasarjan, jonka toinen osa S niin kuin salaisuus on jo ilmestynyt. Odotan mielenkiinnolla millainen lukukokemus se mahtaa olla. Tästä ensimmäisestä kirjasta tykkäsin, vaikka se ehtikin odottaa lukemista melko pitkään kaapissani, ennen kuin tulin tarttuneeksi siihen :D. Parhaiten Jessiina-kirjat nähdäkseni sopivat vitos-kahdeksasluokkalaisille urheilukirjojen ystäville.

Tämän postauksen kirjoitti Anna Kortepohjan kirjastosta.

Lasilapset

Kristina Ohlssonin kirjoittama Lasilapset on palkintoja rohmunnut lasten kauhukirja. Se kertoo Billiestä, joka muuttaa äitinsä kanssa uuteen kotiin. Talossa alkaa kuitenkin tapahtua kummia, ja tuntuu kuin se yrittäisi pelotella heidät tiehensä.

Billie alkaa ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa tutkimaan talon historiaa, ja se osoittautuu varsin synkäksi. Mitä pidemmälle tapahtumat alkavat edetä, sitä enemmän Billie tahtoo muuttaa pois.

Ja eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan…

Lasilapset on aivan mahtava kirja ja se on täynnä jännitystä ja outoja tapahtumia. Suosittelen sitä henkilölle, joka pitää jännityksestä ja hieman pelottavistakin kirjoista. Lasilapset on sarjan ensimmäinen kirja, ja sille on myös kaksi jatko-osaa Hopeapoika ja Kivienkelit.

Tämän postauksen kirjoitti sanataiteilija Maaria, 12 v.

Taru Silmäterästä

Miranda on syntynyt pohjoisen suurissa metsissä, mutta perinyt isältään taidon – ja halun – sukeltaa etelän merissä. Meret ovat täynnä helmiä, jotka Miranda myy muiden helmenkalastajien tapaan eniten tarjoaville. Työ on palkitsevaa, joskus myös vaarallista.

Katsoimme hetken toisiamme silmiin, minä ja hai, joka kohta oli iskevä hampaansa minuun. Se ei räpytellyt keltaisia silmiään, ja ne näyttivät ihan meripihkanvärisiltä helmiltä.

Kuono raottui hitaasti, terälehdet avautuivat, mutta kiire sillä ei ollut. Se tiesi, etten pääsisi uimalla karkuun, ja me kumpikin tiesimme, että se oli nopeampi. Sitten ruusuhai ui lähemmäksi. Ehdin nähdä sen terävät hampaat ennen kuin se sulki taas kitansa. Silloin sillä oli hampaiden välissä minun käsivarteni.

Miranda on yksi niistä harvoista, jotka ovat selvinneet hengissä Ruusuhain kohtaamisesta. Kohtaaminen vaati kuitenkin veronsa: Miranda on 11-vuotiaasta saakka sukeltanut yhden käden varassa, toisen vei Ruusuhai. Nyt Miranda kohtaa kaltaisensa. Sirkka, jolta myöskin Ruusuhai on vienyt toisen käden, haluaa sukeltaa Mirandan kanssa. Miranda ei rinnalleen kuitenkaan kumppania aluksi kaipaa. Kun hän lopulta tajuaa, että vain Sirkka voi johdattaa hänet Silmäterän luokse, suostuu hän ottamaan tytön mukaansa.

Sirkka on helmenkuiskaaja. Hän osaa houkutella helmet luokseen – myös siis Silmäterän. Silmäterä on helmistä suurin. Se ken Silmäterän omistaa, ei koskaan enää mitään kaipaa. Kun ihminen ryhtyy etsimään Silmäterää, muuttuu kaikki muu yhdentekeväksi. Yhdessä Sirkan kanssa Miranda voisi lopultakin löytää Silmäterän. Mutta millainen hinta siitä olisikaan maksettava.

Moni on kuollut etsiessään Silmäterää, vielä useampi on kadonnut.

Karin Erlandsson on luonut kokonaisen maailman, jossa kaipaus kuljettaa ihmistä kadotukseen. Samaan aikaan elämän tässä ja nyt on vahvasti läsnä. Niin vahvasti, että se voi kumota kaipauksen. Taru Silmäterästä alkaa Helmenkalastajan tarinalla. Seikkailu jatkuu teoksissa Linnunkesyttäjä ja Vuorikiipeilijä. Sarjan viimenen osa Kukistaja kertoo nimensä mukaisesti siitä, kuinka kaipaus kukistetaan. Kirja on lumoava kasvutarina. Arjen kalastus, puunhakkuu ja parantaminen rauhoittavat. Pilvilinnoja hipova kaipaus sen sijaan repii kulkijaa muille poluille. Kaipaus on sammutettavissa. Mutta mihin hintaan?

Mitä sain tietää meduusoista

On olemassa ainakin yksi meduusalaji, joka pystyy nuorentumaan, ja siihen ei oikeastaan mikään muu olento maan päällä pysty. Etkö usko? Tarkista itse. Turritopsis dohrnii. Kuolematon meduusa. Kun turritopsis dohrnii joutuu uhatuksi, se pystyy palaamaan aikuisesta meduusavaiheesta – siitä jossa meduusa näyttää meduusalta – takaisin varhaisempaan vaiheeseen.

Sama kuin me voisimme vain palata ajassa taaksepäin aina silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen ja käydä liian stressaaviksi. Kuvitelepa sitä. Kuvittele jos voisimme vain sanoa: ”Hups, nyt tämä meni liian vaikeaksi” ja sitten kutistua ja palata lapsuuteen, samanlaiseksi kuin silloin.

Silloin mikään ei olisi mennyt niin kuin meni. Minun ei olisi koskaan tarvinnut yrittää korjata kaikkea mikä oli mennyt pieleen. Kaikki olisi mutkatonta, sellaista kuin aina ennen.

Kun kaksitoistavuotiaan Suzyn paras ystävä, hukkuu, alkaa Suzy selvittää syytä. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Mutta sitä hän ei ymmärrä miksi Frannyn elämä päättyi niin äkkiä. Joskus asiat vain tapahtuvat, ei ole mikään selitys, kun paras ystävä hukkuu. Pahinta on, ettei Suzy ehtinyt pyytää Frannylta anteeksi.

Asiat Frannyn kanssa olivat päättyneet pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja jos Suzy olisi tiennyt miten kävisi, olisi hän vähintäänkin jättänyt hyvästit. Tätä asiaa hän ei voi korjata, mutta ehkä hän voisi vielä tehdä jotain. Todistaa että Frannyn tarinassa oli oikea roisto. Vielä häntäkin pahempi. Suzy tarttuu kynään ja kirjoittaa: Hypoteesi: Kauheimman Asian aiheutti irukandji-meduusan pisto. Näin Suzy alkaa tutkia vimmaisesti meduusoita ja niiden aiheuttamia kuolemia.

Suzyn eli lyhyemmin Zun tarina, etenee kahdessa aikatasossa. Aikaa ennen Kauheinta Asiaa. Ja nykypäivässä, jossa Kauhein Asia on tapahtunut ja seitsemäsluokkalainen Suzy on päättänyt lopettaa puhumisen. Tai hänen sanoin valita epäpuhumisen, vastakohdaksi alatipuhumiselle. Luokkatoverien mielestä Suzy on omituinen ja Suzysta tuntuu välillä että hän kuuluu ihan eri lajiin sileähiuksisten, kaapeilleen ryhymittyneiden luokkatovereidensa kanssa.

Yläkoulussa oppilaat luovat toisiinsa pälyileviä katseita, ikään kuin he epäilisivät toisiaan jostakin. Suzy näkee miten klikit alkavat muodostua : ”nätti tummatukkainen Aubrey on ottanut tavakseen istua nätin, vaaleahiuksisen Molly-nimisen tytön kanssa, ja yhdessä he keräävät ympärilleen muita nättejä tyttöjä.”

Kirjan tapahtumat kuvataan Suzyn ajatusten kautta; miltä tuntuu kun ei tunne kuuluvansa joukkoon. Tai kun tietää enemmän kiiltomadoista tai lepakoista, kuin siitä miten asetellaan solki hiuksiin niin että näytetään vanhemmalta eikä nuoremmalta. Suzyn pohjaton mielenkiinto luonnonilmiöihin ja kiinnostaviin yksityiskohtiin innostaa myös lukijaa! Aivan huomaamattaan on lukiessaan oppinut monta asiaa.

Pienet yksityiskohdat, luonnontieteelliset ihmeelliset asiat, hypoteesit ja parhaat valistuneet arvaukset auttavat Suzya jäsentämään asioita jotka tuntuvat kaikista pelottavimmilta ja surullisimmilta. Mutta se, mitä Suzy oppii, ei välttämättä ole kuitenkaan luonnotieteillä selitettävissä.

Kirjan lopussa on myös ”Kirjailijan huomioita” -osio josta löytyy mm. linkki Suzyn luonnontieteen oppitunnilla katsomaan huikean kauniiseen, ajatuksia herättävään videoon Carl Sagan – Pale Blue Dot https://www.youtube.com/watch?v=wupToqz1e2g

Domowik

Wilhelmiina Silvia Sumelius on innoissaan. Edessä on muutto uuteen kotiin. Isä on perinyt sedältään Ferdinandilta kartanon keskeltä ei mitään. Perintö tuli täytenä yllätyksenä koko perheelle. Eikä siinä vielä kaikki. Perinnön luovutukseen sisältyy ehtoja: ennen muuttopäivää kukaan ei saisi jalallaankaan astua kartanoon; lisäksi neiti Wilhelmiinan – siis Vilman – on ehdottomasti oltava se, joka kartanon oven muuttopäivänä avaa ja ensimmäisenä sisään astuu. Tämä olisi ehdottoman tärkeää.

Isän muistoissa Hästebäckin kartano on vanha raihnainen lautakasa. Mutta kun perheen auto kaartaa pihaan, näkee Vilma silmissään satulinnan. Talo on jyrkkäkattoinen kuin kirkko ja kolmannen kerroksen kruunaa ihka oikea torni. Ensi töikseen Vilma kapuaisi tornin ylimpään kerrokseen ja tekisi siitä oman valtakuntansa, eikä lähtisi pois kuin pakosta! Mutta mistä torniin pääsee?

Torniin ei ollut ainuttakaan sisäänkäyntiä toisesta kerroksesta. Hän laskeutui alas vastavalmistuneilta joulutortuilta tuoksuvaan alakertaan, veti talvisaappaat jalkaan, marssi ulos ja katsoi tornia tarkemmin. Siihen oli pakko olla olemassa pääsy, sillä sen ikkunoissa oli verhot. ”Ja kuka hiivatti laittaisi koristetorniin verhot?”, Vilma kysyi itsekseen. Metsässä hänen takanaan rasahti jokin. Vilma vilkaisi äänen suuntaan muttei nähnyt pimeässä mitään. ”Onko siellä joku?” Kukaan ei vastannut. Mutta Vilmasta tuntui siltä kuin joku olisi pitänyt häntä silmällä.

Ferdinand-setä on jättänyt Vilmalle vihjeitä, joita seuraamalla Vilma löytää talosta yhä uusia ulottuvuuksia – ja tuttavuuksia. Talon muisti kantaa vuosisatojen taakse, myös aikoihin, joita kaikki eivät ehkä haluaisi muistaa.

Moottorin murina voimistui voimistumistaan, ja lopulta näkyviin ilmestyi hirvittävä moottoripyörä, jonka ajaja oli pukeutunut kauttaaltaan lian tahrimaan pellenpukuun ja niitein ja piikein varustettuihin klovnin kenkiin. Sen perässä lensi parvi pikimustia lepakoita.

Kuljettajan kasvot olivat joskus kauan sitten saattaneet olla kirkkaanvalkoiset, mutta nyt ne olivat ruskean lian laikuttamat ja paisuneet. Alun perin kirkkaanpunainen nenä oli nyt turvonnut. Möykkyinen ja himmennyt peruukki sojotti liasta takkuisena sinne tänne. Ja ennen nauravat, punaiset huulet olivat laihat ja mustat ja vetäytyneet verenhimoiseen virneeseen. Silmänsä hirviö oli peittänyt pyöreillä hitsauslaseilla.

Ilkka Auerin teos Domowik tarjoaa niin kauhun kuin fantasian ystäville jännittävän lukukokemuksen. Vilman mutkaton suhtautuminen oman elämänsä yllätyksiin auttaa arimman lukijankin pahimpien pelkojen yli. Kirjan kustantama Haamu tarjoaa lukukokemuksen oheen Domowik-opetuspaketin 5.-9.-luokkalaisille. Haamukoulun sivuilta löytyy kirjasta myös traileri sekä mittava määrä tehtäväpaketteja kustantamon kirjoista kaiken ikäisille. Tervemenoa Haamukouluun!

Yoko Nogiri: Minun susipoikani

Uuteen kouluun siirtyminen on aina vähän pelottavaa, mutta Komugi kokee, että ”saa hyvän tilaisuuden aloittaa uusi elämä”. Komugi Kosunoki muuttaa isänsä luo Hokkaidolle suuresta Tokiosta ja aloittaa uuden elämänsä.

Elämä Hokkaidolla ei alakaan niin rauhallisesti kuin oli suunniteltu. Komugi tutustuu pulpettinapuriinsa Oogamiin. Pienen koulun komeaan poikaan, jonka perään muutkin tytöt huokailevat. Onhan Oogami toisaalta vähän outo. Komugi ei aavistakaan kuinka outo.

Komugi oli jo julistanut itselleen pitävänsä matalaa profiilia ettei joudu syrjityksi kuten Tokiossa. Ja siihen liittyi pysyminen kaukana Oogamista. Kunnes kirjaimellisesti kompastuu ongelmaan, joka rikkoo tämän suunnitelman.

Lukion idoleiksi julistettu nelihenkinen poikaryhmä on aina yhdessä ja syystä. Oogamilla on häntä ja korvat, ja niin on kolmella muullakin komistuksella. He kun ovat joukko youkaita, henkiolentoja.

Kuka sanoo, ettei rakkaus voisi kukkia näin omituisessa tilanteessa, mutta kyllä se vaan taitaa nyt tehdä niin.

Nogirin piirrosjälki on kaunista katseltavaa ja juoni kulkee mukavasti ja varmasti kohti kutkuttavaa tulevaa. Mahdottomalta tuntuva ihastuminen imaisee mukaansa. Jään innolla odottamaan viimeistä osaa.