Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 5

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli toukokuun kokoontumisessaan Martti Linnan teosta Isän luokse  (Myllylahti).

Isän luokse oli kevään ilmastolukupiirissä käsitellyistä kirjoista mielestäni monikerroksisin. Kirjan päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, kokee koko kirja läpi valtavaa ilmastoahdistusta. Ahdistuksen alullepanijana toimi isän lähettämä ilmastoaiheinen dokumenttielokuva Epämiellyttävä totuus: ilmaston lämpeneminen. Ahdistusta ei vähennä pikkuveljen keuhkosairaus, joka omalta osaltaan saa jokaisen päästön tuntumaan koko ajan pahemmalta ja pahemmalta. Katrin mielestä muutosta olisikin vastustettava nyt eikä kohta; konkreettisin teoin eikä vain hymistellen. Ja konkreettisia tekoja Katri yhdessä ystävänsä Kaisan kanssa tekeekin.

Jääkarhut olivat tehneet punaisesta pahvista lappuja. Niille oli kirjoitettu sellaisia sanoja kuin pahvi, keräysmetalli, paperi, lasi, ongelmajätteet ja biojäte. Laput oli teipattu tasaisin välimatkoin eteisen, olohuoneen ja keittiön lattiaan.

Kunkin punaisen lapun kohdalla asukkaat kaivoivat pussistaan ne jätteet, joiden arvelivat kuuluvan ryhmään joka oli kirjoitettu lappuun.

Kaikki tyttöjen konkreettiset toimet eivät ilahduttaneet naapureita – saati sitten vanhempia. Jotain oli kuitenkin tehtävä yhteisen maapallon puolesta, tuumi Katri.

Ilmastoahdistuksen rinnalla tarinassa kulkee mukana Katrin isänikävä. Isä on muuttanut Brasiliaan Katrin ollessa neljävuotias. Pikkuveli, joka oli tuolloin vain kaksivuotias, ei taida isää edes muistaa. Katri on kuitenkin päättänyt, että sinun isäsi – joksi Katrin äiti isää kutsuu – tekee ilmastonmuutoksen eteen varmasti enemmän kuin perhe suomessa. Onhan isä äidinkin sanojen mukaan taivaanrannan maalari. Hän voisi varmasti maalata maailmasta ilmastonmuutoksen kokonaan pois.

Isä ei kuitenkaan ole Suomessa, joten Katrin ahdistuksen avuksi rientävät joukko pingviinejä sekä muutama jääkarhu. Niitä eivät muut kuitenkaan näe. Vaan näkevätkö muut kuitenkin ne uhat, jotka Katrin mieltä ilmastonmuutoksessa painavat?

Kirjassa on mielestäni taitavasti yhdistetty yhdeksänvuotiaan mielen maailmoja perheestä, ilmastonmuutoksesta sekä ystävyydestä. Mukaan on myös tuotu mielikuvituksen merkitys ajattelun tukena ja tunteiden säätelyssä. Näin aikuisen näkökulmasta Katrin ahdistus ilmastonmuutoksesta on läpitunkeva. Nuorimpien lukijoiden kanssa tuota ahdistusta on varmasti hyvä käsitellä matkan varrella. Kirja sopisikin ehkä ääneenlukukirjaksi ilmastonmuutosteeman käsittelyyn alakoululussa. Katrin ahdistuksen saattaa jakaa moni muukin.

Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 4

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli huhtikuun kokoontumisessaan Katja Lahden kirjoittamaa, Annukka Palménin kuvittamaan teosta Pikkis ja talven siemenet (Lasten keskus).

Pikkis toivoo kovasti talven tuloa. Talvimörön päivä lähestyy, eikä lammen pinnalle todellakaan saa kolattua liukasjuoksurataa. Lampi sopisi paremminkin uintikisojen järjestämiseen. Lämmin syksy tuntuu jatkuvan loputtomiin. Pikkis on luonteeltaan rauhallinen mörökölli, mutta nyt hänkin tuntee itsensä uupuneeksi ja hermostuneeksi. Metsän asioiden uuttera hoitaminen on mörököllien vastuulla keväästä syksyyn. Talven myötä pitäisi päästä aloittamaan talvipötköttely. Mutta missä talvi oikein viipyy?

Mörököllien puuhailut metsässä jatkuvat siis syksyisissä puuhissa. Nuotiopuita kerätessään Pikkis löytää ystävänsä Kirpan kanssa kiven kolosta jotain kummallista.

– Katso! Onko tuolla lunta? Pikkis huudahti ihmeissään metsään tähyillen. – Kiviä siellä vain on, Kirppa tuhahti. – Ei kun tuolla kivien välissä on jotain valkoista, näetkö? – Varmaankin linnun kakkaa, mennään nyt, Kirppa hoputti ja tuuppasi ystäväänsä kevyesti selkään merkiksi siitä, että oli aika jatkaa matkaa. Mutta Pikkis ei kuunnellut.

Ja hyvä niin! Kivien välissä oli kuin olikin nimittäin jotain jännittävää: tusinan verran mörököllin isovarpaan kokoisia valkoisia palleroita. Ne eivät olleet marjoja. Eivätkä linnun munia. Eivät myöskään kiviä eivätkä rakeita. Palleroiden sisältä kuului ravistettaessa hentoa helinää. Mitä Pikkis ja Kirppa olivatkaan löytäneet? Ja millaiseen seikkailuun löytö heidät viekään?

Pikkis ja talvensiemenet on värikkäästi kuvitettu saturomaani, joka sopii ääneen luettavaksi lähes kouluikäisille sekä itsenäiseen lukemiseen pienille koululaisille. Mörököllien seikkailu sisältää paljon yksityiskohtia, joiden avaamiseen kannattaa varata pienimpien kuulijoiden kanssa aikaa. Melko pitkäksi venyvä tarina on täynnä tapahtumia, paikoin jännittäviäkin sellaisia. Mörökölleiltä sitä ehkä sopii odottaakin.

Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 2

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli helmikuun kokoontumisessaan teoksia Kurnivamahainen kissa sekä Karhu ja kettu: matkalla pohjoiseen.

Magdalena Hain teoksessa Kurnivamahainen kissa pureudutaan ahneuteen.

Kauan sitten kaukana poissa, mutta ei aivan niin kaukana kuin voisi kuvitella, oli maa, joka kärsi kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä. Ennen vanhaan se oli ollut vihreä maa, jossa asui kaikenlaisia ihmisiä ja eläimiä, mutta ne ajat olivat takanapäin. Ne elivät vain ihmisten muistoissa.

Tuolla jossain, kaukana poissa, kohtaavat maailman pienin tyttö ja kurnivamahainen kissa. Tyttö oli jäänyt niin kovin pieneksi luultavasti juuri maansa kuivuuden ja köyhyyden vuoksi. Kissan kurnivalle mahalle ei tarinan alussa sen sijaan syytä kerrota.

Heti kättelyssä kissa kuitenkin kertoo tytölle olevansa kovin nälissään ja uhkaa syödä tytön – vaikkei sitä tahtoisi, vaikuttaahan tyttö hänen mielestään varsin mukavalta. Tyttö saa kissan kuitenkin luopumaan aikeestaan. Hän lupaa löytää kissalle muuta syötävää. Mikäli hän epäonnistuisi, antautuisi hän kissan syötäväksi. Kissa suostuu tytön ehdotukseen. Näin alati kasvavan kissan ja maailman pienimmän tytön yhteinen matka alkaa.

Matkan aikana tyttö ja kissa pohtivat ympäröivää maailmaan, sen kauneutta ja kauheutta. Ruokaa ei kuitenkaan mistään löydy ja seuraukset ovat sen mukaiset. Vaan mitä kummaa tyttö löytääkään matkansa päästä?

”Kukas sinä sitten olet?” ukkeli kysyi maiskutusten välissä. Tyttö katsoi kauhistuneena ukon syömistä ja sanoi: ”Ei minulla ole nimeä, olen vain pieni tyttö.” ”Kaikilla on nimi”, ukko mutisi pikkuruisella heinähangolla hampaitaan kaivellen. ”Ei minulla”, sanoi tyttö. Ukkeli tihrusti tyttöä silmillään ja maiskutteli suutaan. ”Pitää olla nimi. Minä olen Hneus. Kaikenherra Albertus Sepeteus Eknobaatti Hneus. Olen tämän paikan ylipäällikkö ja ykkösmies.”

Ulla Sainion kirjassa karhu ja kettu matkaavat yhdessä pohjoiseen. Lähtölaukauksena reissulle toimii karhun halu pilkkiä. Etelän järvet eivät ole jäässä, joten pilkkipaikka on löydettävä jostain muualta, pohjoisesta. Matkan varrella seurue kasvaa muun muassa oravalla, joka ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan nähnyt lunta. Talvea kaipaavat myös joukkoa seuraavat hiiret sekä jänis, jonka valkoiseksi muuttunut turkki näyttäisi kauniimmalta lunta vasten. Matkan edetessä maisemat muuttuvat vähitellen talvisimmiksi. Lopulta lumileikit ovat mahdollisia. Vaan kuka onkaan seurannut joukkiota salassa koko matkan?

Kurnivamahainen kissa on perinteinen satu varsin moderneilla höysteillä. Tarina on monikerroksinen ja sopiikin näin ollen monen ikäisille lukijoille ja kuulijoille. Pohdittavaa riittää niin tytössä kuin kissassakin. Eikä herra Hneuskaan aivan helpolla lukijaa päästä. Karhun ja ketun matka kiinnostanee alle kouluikäisiä lukijoita. Ääneen luettua tarinaa rikastuttaa kirjan selkeään kuvitukseen upotetut pienet yksityiskohdat: veden pinnasta heijastuvat hahmot ja kuun valossa muodostuvat tarkkapiirteiset varjot tarjoavat lisää tutkiskeltavaa pienille kuulijoille.

Ilmastonmuutos lapsen silmin – osa 1

Kevään 2021 ilmastolukupiireissä keskustellaan ilmastoaiheisista kirjoista. Ilmastonmuutos lapsen silmin -lukupiiri käsitteli ensimmäisessä kokoontumisessaan teoksia Hulivili ja oikkuileva ilmasto sekä Elämäni pohjalla – yksinäisen aksolotlin tarina.

Tiina Nygårdin teoksen päähenkilö Hulivili on vilkas ihmisenalku, joka odottaa malttamattomana kesän alkua. Kasvimaalla puuhastelu on Hulivilin lempipuuhaa. Kasvatukseen päätyvät niin tomaatit, paprikat kuin kalapuikotkin. Aluksi kasvimaata vaivaa kuivuus, sitten rankkasade taivuttaa kasvimaan pienet kasvinalut maata vasten. Tällainen ilmaston oikuttelu turhauttaa Huliviliä. Kiukkuisena Hulivili toruu puutarhassa ruokailevaa etanaakin.

Ensin oli kuivaa, sitten satoi liikaa, ja nyt sinä tulet syömään minun kasvini. Epäreilua!

Säikähdyksestä toivuttuaan etana nyökytteli ymmärtäväisenä Hulivilin turhautumiselle.

ilmasto muuttuu, ystäväni.” Hulivili katsoi etanaa hämmästyneenä ja kysyi: ”Mikä ihmeen ilmasto? Minä puhuin säästä.” Silloin Irmeli-etana laittoi lasit silmilleen ja alkoi kertoa.

Ääneenlukukirjaksikin sopiva teos löytää kuulijansa koulun aloitusiän molemmin puolin. Kirjan värikäs kuvitus raikastaa ilmastotiedolla höystettyä tarinaa. Yhdessä aikuisen kanssa pieni lukija voi innostua etsimään tarinassa esiin tuoduista asioista lisätietoa. Hulivin kanssa ilmastonmuutosta kannattaakin pohtia porukalla.

Linda Bondestamin teos Elämäni pohjalla – yksinäisen aksolotlin tarina kertoo nimensä mukaisesti poikkeuksellisen yksinäisestä aksolotlista. Mutta ei hätää! Tarvitaan vain hieman liiallista kuumuutta, raivoavia myrskyjä sekä jättiaaltoja, jotta jotain uutta syntyy. Lopulta elämä pohjalla on huippuihanaa! Kirjan kaunis kuvitus ja kujeileva (kuva)kerronta kuljettavat aksolotlin yksinäisyydestä iloon. Meille köntyksille taisikin sitten käydä vähän huonommin.

Luonnossa aksolotli on äärimmäisen uhanalainen. Valtaosa aksolotleista elääkin ihmisen hoivissa lemmikkeinä ja koe-eläiminä. Aksolotliin voit tutustua myös Korkeasaaressa.

Rohkea tyttö ja jättiläiset

”Metsä on rikottu, eikä meillä ole enää paikkaa minne mennä. Jättiläiset tuhoavat kotimme.”

Greta on rohkea ja päättäväinen tyttö, joka asuu metsässä. Eräänä päivänä susi tulee kertomaan Gretalle, että metsään on tullut jättiläisiä. Voi ei! Jättiläiset ovat niin kiireisiä (yhtä kiireisiä kuin me aikuiset välillä), että ne eivät edes huomaa tuhoavansa Gretan ja eläinten kotia. Greta päättää tarttua toimeen. Hän tekee kyltin, jossa lukee ”Seis!” ja asettuu sen kanssa metsän laidalle. Jättiläiset kuitenkin vain röyhkeästi tömistelevät ohi eivätkä kiinnitä Gretaan mitään huomiota.

Eräänä päivänä Gretan viereen istuu pieni poika oman kylttinsä kanssa.

Gretan innoittamana joukko kylttien kanssa kasvaakin mahdottoman suureksi.
Loppuratkaisu onkin todella jännittävä! Pysähtyvätkö jättiläiset? Saako Greta ja eläimet pitää kotinsa?

Se selviää lukemalla kirjan.

Rohkea tyttö ja jättiläiset -kirjan värikkään ja taitavan kuvituksen on tehnyt Ƶoe Persico. Ne herättävät mielenkiinnon ja sopivat hienosti Ƶoe Tuckerin kirjoittaman tarinan kanssa.

Rohkea tyttö ja jättiläiset -kirja perustuu itse asiassa ihan oikeaan nuoreen tyttöön. Nimittäin naapurimaassamme Ruotsissa asuvaan Greta Thunbergiin. Jos innostuit Rohkea tyttö ja jättiläiset -tarinasta ja haluat lukea Gretasta lisää, niin suosittelen myös tätä Valentina Camerinin ja Veronica Carratellon kirjoittamaa Gretan tarina -kirjaa.

Siinä selviää vastauksia esimerkiksi siihen miten Gretan vanhemmat päätyivät ostamaan sähköauton, mikä on Aspergerin oireyhtymä ja miten juuri se on auttanut Gretaa kiinnostumaan ilmastonmuutoksesta.

Kirjassa kerrotaan monipuolisesti Gretan elämän vaiheista, etenkin hänen kiinnostuksestaan ympäristöasioihin ja osallistumisestaan kaikkialla ympäri maailmaa pidettäviin ympäristökokouksiin.

Gretan tarina on ehdottomasti mielenkiintoista luettavaa näin aikuisellekin lukijalle!

Jos innostut näiden myötä lukemaan lisää ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta niin tule ihmeessä kurkkaamaan meidän Kirjapuu, jonka oksille on sopivasti kasvanut lisää aiheeseen liittyviä kirjoja!

Postauksen on kirjoittanut harjoittelijamme Jasmine.