Hui, kuinka hauskoja kummitusjuttuja!

“Joskus on hauska vähän pelätä.”

Kummitustarinat kuuluvat suomalaisten lasten tarinaperinteeseen, kukapa ei niitä olisi iltanuotiolla tai peiton alla taskulampun valossa toisille kertonut. Teoksessa Suomen lasten kummituskirja (Minerva Kustannus 2022) Raili Mikkasen keräämät tarinat yhdessä Sirkku Linnean kuvituksen kanssa tarjoavat hauskaa jännitystä koko perheelle. 

Sen jalat näkyivät pitkän takin alta, mutta ne eivät koskettaneet maata lainkaan, kun hahmo pompahteli eteenpäin.

Kirjan 11 kummitustarinaa sopivat niin jännittäviksi iltasaduiksi kuin vapaapäivien yhteiseksi puuhaksi. Teos toimii myös tietynlaisena matkana Suomen eri kaupunkeihin, esimerkiksi Muhokselle, Mäntyharjulle ja Heinolaan. Jokaisen tarinan jälkeen on myös esittely kyseisestä kaupungista ja muista siellä sattuneista jännittävistä tapauksista. Jokaisesta tarinasta voi myös oppia yhdessä paljon uusia asioita, esimerkiksi vaikeista synnytyksistä, reumasta tai elämästä kartanoissa.

Itse tarinoista löytyy niin teatterin kummituksia, salaperäisiä katoamisia kuin mystisiä viestejä – sekä paljon muita, kummaakin kummempia sattumuksia ja kohtaamisia. Linnean kuvitukset herättävät kummitukset eloon jokaisella lukukerralla. 

Mäntyharjulla löytyy lisäksi erään talon emäntä, joka on kuollut jo aikaa sitten mutta näyttäytyy aina välillä vanhassa kotitalossaan. Joko hänellä on jäänyt jokin asia hoitamatta, tai hän ei yksinkertaisesti henno lähteä rakkaasta talostaan. Kummitukset taitavat harvoin kertoa, miksi niiden täytyy tulla ihmisiä säikyttelemään.

Kiitos vinkistä kesätyöntekijämme Riia!

Tettiläisten lukuvinkit

Työelämään tutustumisjaksot on kirjattu osaksi koulujen opetussuunnitelmia. Myös me kirjastossa saamme aika ajoin iloksemme ja avuksemme tettiläisiä. Tällä viikolla Jyväskylän pääkirjastossa työelämään tutustumassa kävivät Irene ja Ninna Gradialta. Alla tyttöjen lukuvinkit pienemmille lukijoille.

Mauri Kunnas on useille suomalaiselle tuttu nimi. Hän on tunnettu etenkin hauskasta kuvitustyylistä ja lapsille suunnatuista opettavaisista kirjoista. Hänen luoma hahmonsa Herra Hakkarainen on kävellyt unissaan monen pastillipurkkiinkin! 

Tällä kertaa esittelemme yhden Mauri Kunnaksen vähemmän tunnetuista kirjoista: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 2011). Kun Nauravan mörön majatalon emäntä Fiina ostaa vanhan kaappikellon, jokin vaikuttaa olevan pielessä. Miksi kellon sisään on jäänyt kuivunutta puuroa, miksi kello pysähtyy jatkuvasti itsekseen ja mitä ovat öiset suhinat ja puhinat? 

– Ei kannata innostua, sanoi Ilona. – Luultavasti se on jonkun kolmisormisen kreivittären juhlahansikas. Ei ole tieteellistä näyttöä, että kummituksia olisi olemassa.”  Kirjassa seikkailee Ilonan ja Herra Hakkaraisen lisäksi muita värikkäitä ja erikoisia hahmoja, jotka on esitelty heti kirjan alussa, niin kuin Kunnaksen kirjoissa on tapana. Tarina on melko lyhyt – sopiva esimerkiksi iltasaduksi – ja hauska mutta myös lämminhenkinen. 

Narnia-kirjoihin kuuluva ajaton klassikko Taikurin Sisarenpoika (C. S. Lewis, 1959) soveltuu niin ylä- kuin alakouluikäisille, varsinkin jos nuorimmille lapsille on aikuinen lukemassa kirjaa. Kirja on hieman vaikealukuinen, mutta siitä voi syntyä innostava aikuisen ja lapsen yhteinen lukukokemus. Tarinan seikkailullisuus kutsuu niin lapsia kuin aikuisiakin jännittävän lukuhetken ääreen, sillä vaikka päähenkilöt ovat lapsia, kirjan tarina on samaistuttava kaikille ikäryhmille.

Tarina kertoo kahdesta kaveruksesta, Pollysta ja Digorysta, jotka tempaistaan taianomaiseen seikkailuun heidän saadessaan kaksi erikoista sormusta Digoryn enolta. Kirjan jokainen käänne on vähintään yhtä taianomainen kuin edeltäväkin, joka tulee hyvin esille seuraavassa lainauksessa.

Tietenkin hän luuli näkevänsä unta. Sen vuoksi hän ei syöksynyt miehensä luo ja kysynyt, mitä ihmettä heille oli oikein tapahtunut. Mutta kun hän katsahti leijonaan, hän ei enää ollut aivan yhtä varma, että tämä oli unta, vaikkakaan hän ei näyttänyt olevan erikoisen peloissaan.

Tarina on täynnä mitä erikoisempia henkilöhahmoja, ja kuitenkin niistä jokainen on säilyttänyt uskottavuutensa. Kirjan kirjoittajan C. S. Lewisin huumori näkyy tapahtumissa tehden niistä mukaansatempaavia ja hurmaavia. Kirjassa keskeinen aihe on moraalit, omien virheiden hyväksyminen ja rehellisyys.

Kiitos Irenelle ja Ninnalle vinkeistä!

Romeo ja hirviöt

Mari Luoma on kirjoittanut ja kuvittanut sarjakuvateoksen Romeosta, joka joutuu kummallisten hirviöiden kaitsemaksi kartanossa. Kartano toimii Addisonin suvun opinahjona 12-vuotta täyttäneille suvun jäsenille. Nille, jotka sinne uskaltautuvat.

Romeon isoisoisoisosetä Lordi Augustus Albert Addissonin testamentin mukaan kartanon perii se, joka ensimmäisenä Addisonin kartanosta erinomaisin arvosanoin valmistuu. Siihen asti kartanoa ja muuta sedän omaisuutta hallinoi sedän valitsemat neljä herrasmiestä, jotka myös ovat vastuussa Addisonin kartanossa tapahtuvasta opetuksesta.

Addisonien sukuun kuuluvana Romeolla on oikeus osallistua ”kilpailuun” perinnöstä. Kartanoon saavuttuaan Romeo kohtaa serkkunsa Jillianin. Jillian vetää Romeon mukaan salapoliisipuuhiin. Hän on nimittäin vakuuttunut, että koulussa tapahtuu jotain kummallista. Jillianin veli palasi koulusta hermoraunion kourissa. Kaksi serkkua katosi kokonaan. Mitä koulussa oikein tapahtuu?

Vaan keitä ovat nuo sedän valitsemat herrasmiehet? Yksi viihtyy vain pimeässä, toinen muuttuu täysikuulla kovin karvaiseksi. Kolmannella ei tunnu olevan lainkaan kiinteää olomuotoa, neljäs pudottelee raajojaan. Kuinka käy Romeon herrasmiesten kaitsennassa?

Sarjakuva sopii alakoululaisen kirjapinoon. Tarina sisältää kauhukertomuksista tuttuja hahmoja, mutta tunnelmaa keventää huumorin pilkahdukset. Tarinan loppu antaa ymmärtää, että jatkoa on luvassa. Sitä odotellessa voi lukea vaikkapa Anu Holopaisen Iik!-sarjan teoksia. Valitsetko vampyyrit vai demonikuiskaajan?

Hopeapoika

Eletään talvea Ruotsin Åhusissa, kun Aladdin näkee hänen kotinaan toimivan vesitornin läheisyydessä shortseihin pukeutuneen pojan. Poika ei sano mitään vaan katoaa yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Aladdin saa koulussa tehtäväkseen tehdä esitelmän jostakin Åhusin tapahtumasta, paikasta tai muusta kotikaupunkiin liittyvästä. Hän saa kuulla, että vesitornin paikalla on aikoinaan toiminut hopeasepän paja, josta oli kadonnut kirkon tilaamat hopeaesineet. Miten tämä mystinen poika liittyy näihin kadonneisiin hopeaesineisiin ja kuka ne oikein on varastanut?

– Seppä siis oli todella taitava. Eräänä iltana, kun hän oli valveilla ja teki töitä, alkoi äkkiä ukkostaa. Salama löi pajan pihalla kasvaneeseen mäntyyn, joka kaatui suoraan verstaan päälle. Seppä selvisi ehjin nahoin, mutta hänen täytyi rientää pois, koska satoi niin kamalan rankasti. Kun tuli aamu ja myrsky oli ohi, hän meni takaisin pajalle. Hän halusi pelastaa varastossaan olleet korut ja kulhot. Mutta arvaa mitä oli tapahtunut?

– Ne olivat kadonneet? Aladdin ehdotti.

– Tismalleen. Joku oli käynyt yön aikana varastamassa kaikki hopeat.

s. 69

Kristina Ohlssonin Hopeapoika on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Lasilapset-kirjalle. Lasilapset oli kirjoitettu Billien näkökulmasta, Hopeapoika Aladdinin ja sarjan kolmasosa Kivienkelit Simonan näkökulmasta. Kaikki kolme lasta kuitenkin seikkailevat jokaisessa osassa. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjat järjestyksessä, koska tässä osassa oli pieniä viittauksia Lasilapsissa tapahtuneisiin asioihin.

Hopeapoika sopii hyvin luettavaksi 4.-6. luokkalaisille. Tämä osa ei ollut aivan niin jännittävä kuin Lasilapset, mutta kirja pitää silti hyvin otteessaan. Se käsittelee mysteerin lisäksi pakolaisia ja maahanmuuttajia. Voisi myös sanoa sen käsittelevän ennakkoluuloja toisia, tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Kirja sivuaa myös menneisyyden sukulaisten jälkipolvilleen jättämää taakkaa: kun oma sukulainen on aikoinaan tehnyt vääryyttä, se voi seurata vielä nykypäivänä jälkeläisten elämässä mukana.

Domowik

Wilhelmiina Silvia Sumelius on innoissaan. Edessä on muutto uuteen kotiin. Isä on perinyt sedältään Ferdinandilta kartanon keskeltä ei mitään. Perintö tuli täytenä yllätyksenä koko perheelle. Eikä siinä vielä kaikki. Perinnön luovutukseen sisältyy ehtoja: ennen muuttopäivää kukaan ei saisi jalallaankaan astua kartanoon; lisäksi neiti Wilhelmiinan – siis Vilman – on ehdottomasti oltava se, joka kartanon oven muuttopäivänä avaa ja ensimmäisenä sisään astuu. Tämä olisi ehdottoman tärkeää.

Isän muistoissa Hästebäckin kartano on vanha raihnainen lautakasa. Mutta kun perheen auto kaartaa pihaan, näkee Vilma silmissään satulinnan. Talo on jyrkkäkattoinen kuin kirkko ja kolmannen kerroksen kruunaa ihka oikea torni. Ensi töikseen Vilma kapuaisi tornin ylimpään kerrokseen ja tekisi siitä oman valtakuntansa, eikä lähtisi pois kuin pakosta! Mutta mistä torniin pääsee?

Torniin ei ollut ainuttakaan sisäänkäyntiä toisesta kerroksesta. Hän laskeutui alas vastavalmistuneilta joulutortuilta tuoksuvaan alakertaan, veti talvisaappaat jalkaan, marssi ulos ja katsoi tornia tarkemmin. Siihen oli pakko olla olemassa pääsy, sillä sen ikkunoissa oli verhot. ”Ja kuka hiivatti laittaisi koristetorniin verhot?”, Vilma kysyi itsekseen. Metsässä hänen takanaan rasahti jokin. Vilma vilkaisi äänen suuntaan muttei nähnyt pimeässä mitään. ”Onko siellä joku?” Kukaan ei vastannut. Mutta Vilmasta tuntui siltä kuin joku olisi pitänyt häntä silmällä.

Ferdinand-setä on jättänyt Vilmalle vihjeitä, joita seuraamalla Vilma löytää talosta yhä uusia ulottuvuuksia – ja tuttavuuksia. Talon muisti kantaa vuosisatojen taakse, myös aikoihin, joita kaikki eivät ehkä haluaisi muistaa.

Moottorin murina voimistui voimistumistaan, ja lopulta näkyviin ilmestyi hirvittävä moottoripyörä, jonka ajaja oli pukeutunut kauttaaltaan lian tahrimaan pellenpukuun ja niitein ja piikein varustettuihin klovnin kenkiin. Sen perässä lensi parvi pikimustia lepakoita.

Kuljettajan kasvot olivat joskus kauan sitten saattaneet olla kirkkaanvalkoiset, mutta nyt ne olivat ruskean lian laikuttamat ja paisuneet. Alun perin kirkkaanpunainen nenä oli nyt turvonnut. Möykkyinen ja himmennyt peruukki sojotti liasta takkuisena sinne tänne. Ja ennen nauravat, punaiset huulet olivat laihat ja mustat ja vetäytyneet verenhimoiseen virneeseen. Silmänsä hirviö oli peittänyt pyöreillä hitsauslaseilla.

Ilkka Auerin teos Domowik tarjoaa niin kauhun kuin fantasian ystäville jännittävän lukukokemuksen. Vilman mutkaton suhtautuminen oman elämänsä yllätyksiin auttaa arimman lukijankin pahimpien pelkojen yli. Kirjan kustantama Haamu tarjoaa lukukokemuksen oheen Domowik-opetuspaketin 5.-9.-luokkalaisille. Haamukoulun sivuilta löytyy kirjasta myös traileri sekä mittava määrä tehtäväpaketteja kustantamon kirjoista kaiken ikäisille. Tervemenoa Haamukouluun!