Näkymätön Nelly

Nelly on muuttanut asumaan isän ja tämän uuden puolison Saanan luokse. Uusi koti, uusi koulu, uudet kaverit… Niin mitkä kaverit? Nelly on tullut kouluun kesken lukuvuoden ja tuntuu, että kaikilla on jo ystävät, yhteiset jutut ja hassuttelut. Kotona Nelly ei oikein tule toimeen äitipuoli Saanan kanssa ja uusi pikkuveli Nemo tuntuu olevan kaiken keskipiste.

Huomaako Nellyä kukaan? Välittääkö kukaan, mitä Nelly kaikesta ajattelee?  

Yllättäen koulun harrastepäivässä Nelly bongaa luistelujoukkue IceLoven ilmoituksen ja onnistuu kinuamaan isältä luvan osallistua koeluisteluun. Luistelu ja uuteen porukkaan mukaan meneminen eivät kuitenkaan ole niin helppoja juttuja kuin Nelly on kuvitellut.  Mitä tästä kaikesta oikein tulee? 

Henna Helmin Nellyn uudet kuviot on lämminhenkinen ja helppolukuinen kirja muutoksesta, kasvusta ja ystävyydestä. Siinä kuvataan hyvin, miltä tuntuu olla “se uusi” ja ulkopuolinen. Kirjassa ei onneksi vaivuta liian synkkiin tunnelmiin. Suosittelen kolkkinelkeille ja sitä vanhemmille. 

Kirja aloittaa IceLove-sarjan, jonka jokaisessa osassa seurataan luistelujoukkueen eri jäsenen elämää.  

Jos kiinnostuit IceLove-sarjasta, saattaisit pitää myös näistä: 

Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippii!

Teatteriaiheinen hyvän mielen kirja alakoululaisesta Tippiistä, joka aloittaa näytelmäkerhossa – hauskaa luettavaa, mukana paljon tietoa esiintymisestä. Voi aiheuttaa teatterikärpäsen puraisun!  

Teija Huusko: Balettia, Alina!

12-vuotias Alina jatkaa balettiopintojaan, mutta tänä vuonna hänellä on uusi baletinopettaja, joka ei tunnu huomaavaan Alinaa ollenkaan. Lisäksi ryhmään on tullut uusia oppilaita, myös komea ja taitava tanssija Jasper. Harrastusvuosi huipentuu loppunäytökseen – kuka saa tanssia ihanan Jasperin kanssa pääroolissa? 

Postauksen kirjoitti Iiris.

Maija-kirjat 1980-luvulta

Lena Andersonin Maija-kirjoissa viihdytään luonnon keskellä tutkien ja ihmetellen. Kirjan kauniit kuvitukset kutsuvat mukaan viihtymään ja saavat myös mielikuvituksen laukkaamaan.

Maijan aakkoset -kirjassa tehdään kirjaimia oksista ja heinänkorsista aakkosia opetellessa. Jokaiselle kirjaimelle on myös oma runo. Välillä huilataan puun alla varjossa tai kuunnellaan sateenropinaa sateenvarjon alla. Mehuhetken jälkeen jaksaa taas juoksennella niityllä tai kiipeillä puuhun metsän asukkeja kurkkimaan.

Maija tutkii luontoa -kirjassa, tutustutaan eri vuodenaikojen tapahtumiin ja pohditaan mieltä askarruttavia kysymyksiä, kuten Miksi linnut laulavat? ja Mikäs tähän on kakannut? Kirjassa opastetaan miten tutkia eläinten jättämiä jälkiä lumessa ja löytyypä ohjeet linnunpöntön rakentamiseenkin. Lähde Maijan matkassa tutkimaan luontoa ja oppimaan paljon uutta ja jännittävää!

Postauksen kirjoitti harjoittelijamme Jutta pääkirjastosta.

Teatterimaailman lumoa

Ehkä olet ollut teatterissa katsomassa näytelmää tai nauranut sirkuksessa klovnien toilailuille. Näihin molempiin maailmoihin pääset Heidi SilvaninLava kutsuu, Tippi!” -kirjan myötä.  

Kirja kertoo Tippi-tytöstä, joka menee mukaan näytelmäkerhoon. Idea kerhoon menemisestä on ollut äidin, ja suoraan sanottuna Tippiä epäilyttää. Tippi on jo päättänyt, että eka kerta kerhossa saa jäädä samalla viimeiseksi – kunnes on hänen vuoronsa esittäytyä muille.  

“Minä olen Tippi”, hän aloitti, vaikka tunnekuohu hankaloitti puhumista. “Olen kymmenen, ja minusta tuntuu… Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että minusta tulee isona näyttelijä.” 

Siltä hänestä tosiaan tuntui. Hän oli oikeassa paikassa, omassa elementissään, juuri siellä, minne hän kuului: näyttämöllä, parrasvalojen loisteessa, katseiden kohteena, ja aivan kohta yleisö taputtaisi hänelle käsiään ja hän nauttisi jokaisesta hetkestä. 

Ja niin Tippi jää kerhoon sittenkin. Kerhossa käyntiä varjostaa kuitenkin yhden kerholaisen, Miian, ilkeily. Onko näytteleminen ja kerho sen arvoista, että kannattaa tulla kiusatuksi? Entä kuka saa olla loppunäytöksen tähtiesiintyjä?

Lava kutsuu, Tippi! on nauruntäyteinen kuvaus itsensä voittamisesta ja ystävyyden voimasta. Paljon hassuttelua, kommelluksia ja kirpeitäkin tunteita on luvassa tämän kirjan lukijalle. Samalla tulee oppineeksi monenmoista esiintymisestä ja näyttelemisestä. Kirjalle on myös jatko-osa “Rooli päällä, Tippi”.  

Jos kiinnostuit Tippi-kirjoista, saattaisit pitää myös näistä: 

Henna Helmi: Nellyn uudet kuviot 

Nelly on muuttanut asumaan isän ja tämän uuden puolison, ärsyttävän Saanan luokse. Äiti ja kaverit ovat jääneet toiseen kaupunkiin. Löytyisikö Nellylle uusia kavereita harrastuksen parista? Nelly päättää yrittää parhaansa IceLove-joukkueen koeluistelussa. Kirja aloittaa IceLove-sarjan, jossa seurataan luistelujoukkueen jäsenten elämää.  

Teija Huusko: Balettia, Alina!  

12-vuotias Alina jatkaa balettiopintojaan, mutta tänä vuonna hänellä on uusi baletinopettaja, joka ei tunnu huomaavaan Alinaa ollenkaan. Lisäksi ryhmään on tullut uusia oppilaita, myös komea ja taitava tanssija Jasper. Harrastusvuosi huipentuu loppunäytökseen – kuka saa tanssia ihanan Jasperin kanssa pääroolissa? 

Postauksen kirjoitti Iiris Palokan aluekirjastosta.

Kätköille!

Geokätköily on nykyaikaista aarteenetsintää, jossa haetaan toisten harrastajien piilottamia geokätköjä gps-laitteen tai kartan avulla. Geokätköjä on kaikkialla – kaupungeissa, metsissä, saarissa ja rannoilla. Suomessa on yli 80 000 kätköä ja uusia tulee lähes päivittäin. Maailmalla harrastajamäärä keikkuu yli kuudessa miljoonassa.

Näin kuvataan geokätköilyä Suomen Latu -ulkoilujärjestön sivuilla. Lajin harrastajia on siis Suomessakin kymmeniä tuhansia! Harrastajia ovat myös Johanna Hulkon kirjoittaman kirjasarjan Geoetsivät Raparperi ja Emmi. Sarjan ensimmäisessä osassa Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus tyttöjen kesäsuunnitelmiin kuuluu kätköilyä niin lähiympäristössä kuin vähän kauempanakin. Kesäloman kätköilysuunnitelmiin uhkaa kuitenkin tulla muutos, kun Emmille pamahtaa kesänakki: hänen on huolehdittava juhannukseen saakka pikkusiskostaan Sallista äidin ja isän ollessa töissä. Tyttöjen helpotukseksi ekaluokkalainen Salli soljahtaa kuitenkin helposti tyttöjen kätköilyreissuille mukaan. Kesä ei siis olekaan menetetty! Mutta kommelluksitta se ei suju.

Raparperi istui pyyhkeen sisällä ja tärisi. Hän oli lopulta löytänyt sortsit järvestä, mutta nyt paleli. Emmin kännykkä köllötti purettuna kuivamassa Raparperin puhelimen vieressä. Salli oli kerrankin hiljaa. Isojen tyttöjen saarna oli vaientanut hänet.  ”Meillä on puhjennut kumi, yksi kadonnut kännykkä ja kaksi kastunutta. Joku meistä jää tänne odottamaan, kun kaksi polkee hakemaan apua isältä ja Pekalta”, Raparperi sanoi lopulta ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet jo pitkään.

Kotijoukkoja ei kuitenkaan tarvita, kun paikalle ilmaantuu pari tuttua partiolaista. Vaikka telttaseura ei ole parhaimmasta päästä, tuntuu se olevan ainoa järkevä mahdollisuus selvitä reissusta puhtain paperein. Partiolaisten tarjoama kyyti kotiin seuraavana päivänä tuntuu huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta kuin pitkä polkumatka kotiin. Korttipeli teltassa keventää sopivasti tunnelmaa ja yhteiselo teltassa alkaa sujua. Metsäkin alkaa tuntua tutulta, omalta. Aivan yksin he eivät metsässä kuitenkaan ole.

Raparperi lähti reippaasti kävelemään ylös lohkareista rinnettä riittävän kauan teltasta. Kun teltta katosi näkyvistä, hän kyykistyi. Yhtäkkiä hän kuuli takaansa rapinaa. Lyhyet, nopeat askeleet lähestyivät. Hän ei uskaltanut katsoa, kökötti vain. Häntä ei pelottanut vaan hävetti. Hän toivoi, että metsä nousisi hänen ja lähestyvä olennon väliin. Hän ei halunnut, että kukaan näkisi häntä kyykkimässä pissalla. Askeleet tulivat aivan taakse. Jo ennen kuin hän uskalsi kurkistaa, kuka takana oli, hän tunsi alaselässään kylmän ja märän tökkäisyn. Raparperi nousi, kiskaisi housut jalkaansa ja kääntyi kauhistuneena. Susi. Valtava susi tuijotti häntä silmiin.

Tänä vuonna Geoetsivät-sarja saa jatkoa. Geoetsivät ja jäätävä mysteeri -kirjassa tytöt sekaantuvat ilkivaltatapaukseen, jossa he yllättäen ovat itse pääepäiltyjä. Syyllinen on selvitettävä!

Myös Salla Sivulan kirjassa Ketunpojat ja kätköviesti seikkaillaan geokätköjen parissa. Sivulan kirjan päähenkilöinä puuhastelevat sisarukset Veeti ja Iida. Kolmikon täydentää Petrus, Veetin paras kaveri.

Ketunpojat on kolmikon oma salaseura, joka kätköjen lisäksi harrastaa vakoilutoimintaa. Vakoilussa on kuitenkin omat vaaransa. Kun Ketunpojat saavat vihjeen aivan uuteen kätköjen ketjuun, jossa yksittäistä kätköä seuraa aina uusi kätkö, heräävät epäilykset: onko joku päässyt Ketunpoikien jäljille?

Ketunpojista kertova kirja sisältää kätköilyn ohella hengellistä pohdintaa sekä lasten arkisten surujen ja pelkojen käsittelyä.

Molemmat kirjat sopivat alakouluikäisten geokätköilyharrastajien luettavaksi. Ja vaikkei lajista mitään etukäteen tietäisi, riittää kirjoissa jännitettävää. Samalla itse laji tulee tutuksi!