Leijonankesyttäjä

Leijonat nousevat takajaloilleen ja alkavat karjua toisilleen.

– Rrrääääyhh! Sinä et taaskaan ajattele muista kuin itseäsi! – Murrrrrrrr! Myäääääär! Ja sinä et ajattele yhtään mitään!

Ollaan sirkuksen areenalla. Leijonankesyttäjä Pipsa Hurjisto loikkaa esiripun takaa areenalle ja karjaiseen niin, että yleisökin säikähtää.

– Lopettakaa! – Ei saa räyhätä!

Leijonat rauhoittuvat.

Pipsa on maailman pienin leijonankesyttäjä. Hän on työskennellyt leijonankesyttäjänä niin kauan kuin muistaa. Pelkoa hän ei tunne lainkaan. Hän harjaa raateluhampaita, vahaa suuria tassuja, vie karvanaamat puistokävelyllekin aivan yksin. Ja joka päivän Pipsa vahtii, että leijonat menevät ajoissa nukkumaan, syövät myös pahaa ruokaa ja noudattavat ruutuaikoja. Kuulostaako tutulta?

Vaan eräänä päivänä, kun Pipsa astuu vuorollaan areenalle, tapahtuu kummia.

Pipsa vetää verhon sivuun ja pomppaa estradille. Hän avaa suunsa. Sitten pitäisi kuulua hirveä karjaisu, joka pelästyttää leijonat ja saa katsojien korvalehdet lepattamaan ilmavirrassa. Mutta on aivan hiljaista.

Pipsan kurkusta ei lähden pienintäkään pihahdusta. Mikä neuvoksi?

Lääkärin mukaan kyse on uupumuksesta. On levon aika. Yhdessä leijonien kanssa Pipsa alkaakin puuhata muuttoa kansallispuistoon. Kun kaikki on kotona pakattuna, muistaa Pipsa, että hän ei saa lähteä mihinkään kertomatta vanhemmilleen. Silloin olohuoneesta kuuluu karjuntaa. Eikä tällä kertaa ole kyse leijonista.

-Sinä et taaskaan ajattele muita kuin itseäsi! äiti huutaa. – Ja sinä et ajattele mitään! isi karjuu takaisin. Pipsa työntää oven auki. – Ai Pipsa, mitäs sinä? isi kysyy.

Käy ilmi, että Pipsa Hurjisto pelkää vain yhtä asiaa. Hän pelkää vihaisia ja huutavia aikuisia. Hän pelkää niitä joskus niin paljon, ettei hänestä lähde pihahdustakaan.

Katriina Rosavaaran kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kirja kertoo oivaltavasti yhden lapsen näkökulman vanhempien riitoihin. Riidat voivat olla väsyttäviä, jopa pelottavia – myös hurjimmille leijonankesyttäjille.

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkäsen kirjoittama ja kuvittama Kadonneiden eläinten saari on paikka, jossa elää toinen toistaan merkillisempiä eläimiä. Viimeisimpänä saarelle muuttaa pieni leijonanpentu, joka on kylläkin kaikkea muuta kuin leijonan pentu. Pentu on nimittäin Matiaksen pikkusisko Jenni, joka on pukeutunut leijona-asuun sirkuksen katsomoon. Eikä muuttaminenkaan ole oikea sana Jennin saarelle matkaamiselle: Jenni siepataan mukaan kesken sirkusesityksen.

Haluaisiko syntymäpäiväsankari Jenni tulla silittämään pikkuleijonaa? sirkustirehtööri kuulutti. Kyllä! Jenni kiljaisi ja porhalsi leijonanpennun luo. Juuri silloin tapahtui jotain kauheaa. Sirkuksen katon läpi syöksyi valtava mustavalkoinen hirviö. Se kahmaisi Jennin ja leijonanpennun kainaloonsa! Ennen kuin Matias ehti liikahtaakaan, hirviö hävisi saaliinsa kanssa esiripun taakse.

Matias ei jätä siskoaan pulaan. Yhdessä sirkuksen ihka oikean leijonan kanssa Matias lähtee hirviön perään. Hirviön jäljet johtavat saarelle, jossa Matiasta ja leijonaa on vastassa joukko outoja eläimiä. Mutta mihin Jenni on viety? Ja ehkä ennen kaikkea: miksi Jenni vietiin?

Kirjan tarinaan on kirjailtu huoli eläinlajien sukupuutosta maapallolla. Aivan pienimpiä kuulijoita hirviö voi aluksi pelottaa. Kun hirviön tarkoitusperät selviävät, häviää varmasti kuulijan pelkokin: saari onkin uhanalaisten eläinten suojapaikka eikä lainkaan pelottava. Leijonanpentukin pääsee lopulta kotiin.

Kirja löytyy myös valtakunnallisesta lasten ja nuorten e-kokoelmasta. Kokoelma löytyy tuttuun tapaan Keski-kirjastojen Ellibisistä. Reitin Ellibsiin löydät esimerkiksi Keksi-kirjastojen e-kirjastosta. Kurkaa kokoelmaan, lukemaan voit päästä vaikka heti!