Teatterimaailman lumoa

Ehkä olet ollut teatterissa katsomassa näytelmää tai nauranut sirkuksessa klovnien toilailuille. Näihin molempiin maailmoihin pääset Heidi SilvaninLava kutsuu, Tippi!” -kirjan myötä.  

Kirja kertoo Tippi-tytöstä, joka menee mukaan näytelmäkerhoon. Idea kerhoon menemisestä on ollut äidin, ja suoraan sanottuna Tippiä epäilyttää. Tippi on jo päättänyt, että eka kerta kerhossa saa jäädä samalla viimeiseksi – kunnes on hänen vuoronsa esittäytyä muille.  

“Minä olen Tippi”, hän aloitti, vaikka tunnekuohu hankaloitti puhumista. “Olen kymmenen, ja minusta tuntuu… Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että minusta tulee isona näyttelijä.” 

Siltä hänestä tosiaan tuntui. Hän oli oikeassa paikassa, omassa elementissään, juuri siellä, minne hän kuului: näyttämöllä, parrasvalojen loisteessa, katseiden kohteena, ja aivan kohta yleisö taputtaisi hänelle käsiään ja hän nauttisi jokaisesta hetkestä. 

Ja niin Tippi jää kerhoon sittenkin. Kerhossa käyntiä varjostaa kuitenkin yhden kerholaisen, Miian, ilkeily. Onko näytteleminen ja kerho sen arvoista, että kannattaa tulla kiusatuksi? Entä kuka saa olla loppunäytöksen tähtiesiintyjä?

Lava kutsuu, Tippi! on nauruntäyteinen kuvaus itsensä voittamisesta ja ystävyyden voimasta. Paljon hassuttelua, kommelluksia ja kirpeitäkin tunteita on luvassa tämän kirjan lukijalle. Samalla tulee oppineeksi monenmoista esiintymisestä ja näyttelemisestä. Kirjalle on myös jatko-osa “Rooli päällä, Tippi”.  

Jos kiinnostuit Tippi-kirjoista, saattaisit pitää myös näistä: 

Henna Helmi: Nellyn uudet kuviot 

Nelly on muuttanut asumaan isän ja tämän uuden puolison, ärsyttävän Saanan luokse. Äiti ja kaverit ovat jääneet toiseen kaupunkiin. Löytyisikö Nellylle uusia kavereita harrastuksen parista? Nelly päättää yrittää parhaansa IceLove-joukkueen koeluistelussa. Kirja aloittaa IceLove-sarjan, jossa seurataan luistelujoukkueen jäsenten elämää.  

Teija Huusko: Balettia, Alina!  

12-vuotias Alina jatkaa balettiopintojaan, mutta tänä vuonna hänellä on uusi baletinopettaja, joka ei tunnu huomaavaan Alinaa ollenkaan. Lisäksi ryhmään on tullut uusia oppilaita, myös komea ja taitava tanssija Jasper. Harrastusvuosi huipentuu loppunäytökseen – kuka saa tanssia ihanan Jasperin kanssa pääroolissa? 

Postauksen kirjoitti Iiris Palokan aluekirjastosta.