Leijonankesyttäjä

Leijonat nousevat takajaloilleen ja alkavat karjua toisilleen.

– Rrrääääyhh! Sinä et taaskaan ajattele muista kuin itseäsi! – Murrrrrrrr! Myäääääär! Ja sinä et ajattele yhtään mitään!

Ollaan sirkuksen areenalla. Leijonankesyttäjä Pipsa Hurjisto loikkaa esiripun takaa areenalle ja karjaiseen niin, että yleisökin säikähtää.

– Lopettakaa! – Ei saa räyhätä!

Leijonat rauhoittuvat.

Pipsa on maailman pienin leijonankesyttäjä. Hän on työskennellyt leijonankesyttäjänä niin kauan kuin muistaa. Pelkoa hän ei tunne lainkaan. Hän harjaa raateluhampaita, vahaa suuria tassuja, vie karvanaamat puistokävelyllekin aivan yksin. Ja joka päivän Pipsa vahtii, että leijonat menevät ajoissa nukkumaan, syövät myös pahaa ruokaa ja noudattavat ruutuaikoja. Kuulostaako tutulta?

Vaan eräänä päivänä, kun Pipsa astuu vuorollaan areenalle, tapahtuu kummia.

Pipsa vetää verhon sivuun ja pomppaa estradille. Hän avaa suunsa. Sitten pitäisi kuulua hirveä karjaisu, joka pelästyttää leijonat ja saa katsojien korvalehdet lepattamaan ilmavirrassa. Mutta on aivan hiljaista.

Pipsan kurkusta ei lähden pienintäkään pihahdusta. Mikä neuvoksi?

Lääkärin mukaan kyse on uupumuksesta. On levon aika. Yhdessä leijonien kanssa Pipsa alkaakin puuhata muuttoa kansallispuistoon. Kun kaikki on kotona pakattuna, muistaa Pipsa, että hän ei saa lähteä mihinkään kertomatta vanhemmilleen. Silloin olohuoneesta kuuluu karjuntaa. Eikä tällä kertaa ole kyse leijonista.

-Sinä et taaskaan ajattele muita kuin itseäsi! äiti huutaa. – Ja sinä et ajattele mitään! isi karjuu takaisin. Pipsa työntää oven auki. – Ai Pipsa, mitäs sinä? isi kysyy.

Käy ilmi, että Pipsa Hurjisto pelkää vain yhtä asiaa. Hän pelkää vihaisia ja huutavia aikuisia. Hän pelkää niitä joskus niin paljon, ettei hänestä lähde pihahdustakaan.

Katriina Rosavaaran kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kirja kertoo oivaltavasti yhden lapsen näkökulman vanhempien riitoihin. Riidat voivat olla väsyttäviä, jopa pelottavia – myös hurjimmille leijonankesyttäjille.

Elipä kerran leijona ja karhu

Olet varmaan joskus kohdannut kesynoloisen villieläimen. Orava on saattanut ottaa pähkinän suoraan kädestä tai talitiainen istahtaa kädelle myös ruokaa etsien. Tuollainen luottamuksen hetki on mieliinpainuva. 

Villin eläimen ja ihmisen ystävyydessä on jotain hyvin puhuttelevaa. Eräs ihmeellinen tarina löytyy 1950-luvun Keniasta: riistanvartijan perheeseen adoptoidaan orpo leijonanpentu, joka myöhemmin vapautetaan luontoon. Se perustaa perheen ja elää elämänsä ihmisperheensä lähellä. Kyseessä on Elsa, joka sulatti sydämet eri puolilla maailmaa ihmisystävänsä Joy Adamsonin kolmessa suomeksikin käännetyssä kirjassa. Perheeseemme kuuluu leijonaElsa perustaa perheen ja Elsan pennut löytyivät aikoinaan upouudesta Halssilan kirjastosta. Elsan elämästä tehtiin myöhemmin tv-sarja Vapaana syntynyt. Adamsonin kirjat herättelivät ihmisiä huomaamaan Afrikan luonnon uhan alaisen kauneuden tärkeyden.

Sulo Karjalainen on puolestaan omistanut elämänsä karhuille, jotka asustavat Kuusamon suurpetokeskuksessa. Hän on käynyt kalassa ja marjassa karhujensa kanssa, kasvattanut useita orpoja pentuja suuriksi kontioiksi. Karjalaisen ystävistä Juuso-karhu on osoittanut taiteilijankyntensä ja esiintynyt useilla videolla. Vyöti-karhu on vanhin: ystävyys Karjalaisen kanssa on kestänyt melkein 30 vuotta. Karhuista ja Sulo Karjalaisesta kerrotaan kirjassa Karhumies

Jyväskyläläislähtöinen luontokuvaaja Juho Rahkonen on kuvannut eläimiä 30 vuotta ja hän on päässyt hyvinkin läheltä seuraamaan eläinten elämää. Tuoreessa kirjassaan Eläimiä suviyössä hän kuvaa hirvilehmän ja vasan tunnelmallista ruokahetkeä ja muita kesäyön tapahtumia.

Lisää koskettavia tarinoita eläimistä ja ihmisistä: Mies ja ahmaMervi-hirviKetunpoika FoxyMe KettusetSankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa.

Eläinten tunteisiin ja nahkoihin voit pujahtaa kirjassa Millaista on olla eläin? 

Lukuvinkit jakoi Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta