Vaelluksella tunturissa

Venla on lähdössä vanhempiensa kanssa vaeltamaan Lappiin. Mielessä poukkoilee sata kysymystä ja jännityksenaihetta:

Mitä, jos en jaksakaan kävellä? Ajattele, jos meitä vastaan tulee karhu!

Äiti ja isä osaavat rauhoitella, että edessä on varmasti mukava reissu. Venla on valmistautunut jo pidemmän aikaa pakkaamalla reppua ja kävelemällä uusilla kengillään, jotta jalat ehtisivät tottua niihin. Lopulta koittaa lähtöpäivä.

Lappiin matkustetaan yöjunalla. Ennen vaellukselle lähtöä vietetään vielä toinen yö majatalossa, tutustutaan luontokeskukseen ja herkutellaan paikallisella ruoalla. Sitten päästään tunturipolulle. Vaan ilman jännittäviä käänteitä ei selvitä. Mitä tehdä, kun kengät hiertävät tai ukkosmyrsky yllättää?

Teoksessa on hyvin kaunis kuvitus, joka tekee eläväksi kirjan tekstin ja tuo lähelle pohjoisen luonnon. Kirjassa puhutaan lähimatkailun, lähiruuan sekä luontoa säästävän joukkoliikenteen puolesta. Lisäksi esim. tunturissa yövytään vuokratussa teltassa. Jotta voi nauttia seikkailusta, ei siis tarvitse matkustaa toiseen maahan tai välttämättä omistaa autoa tai hienoja retkivarusteita. Jokainen voi löytää itsestään seikkailijan, selviytyjän ja pelkojen voittajan. Kirja päättyy harmillisesti hieman liian nopeasti, olisin mielelläni ihastellut kuvitusta ja tekstiä vielä lisäsivun tai kaksi.

Emma V Larsson ja Maria Trollen Venlan ensimmäinen tunturivaellus (kustantajana luonnossa liikkumisen ja eräkirjojen julkaisija Calanzo, 2021) on viehättävä kirja, joka avaa reissaamista ja vaeltamista lapsen silmin – suosittelen kaikille reissua suunnitteleville sekä sellaisesta unelmoiville. Kirjan on kääntänyt ja toimittanut suomeksi Mikko Lamminpää.

Ystäväni metsä

Minulla on vihreä muistikirja. Piirrän ja kirjoita juttuja, joita tulee mieleen metsässä.

Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Metsämuistikirja (Teos 2022) kertoo lapsen havaintoja metsästä ja luonnosta. Metsä on täynnä leikkiä, taikaa ja kauneutta, tonttujen ovia.

Koneiden, rahan ja tuhon maailma ei kuitenkaan pysy kaukana. Aikuiset puhuvat, että metsä on KAAVOITETTU. Outo sana ihmetyttää ja pelottaa. Mitä se tarkoittaa? Mitä metsälle tapahtuu?

Aamulla metsä ryskyy. Metsäkoneiden jäljiltä puut makaavat maassa. Kaarna käpertyy äidin syliin turvaan.

Jos olisin nuorempi, taistelisin vastaan, Inna-mummu sanoo.

Järjestäisin mielenosoituksen! Nyt en enää jaksa.

Mutta Kaarna jaksaa. Hän järjestää oman, hiljaisen mielenosoituksensa. Kaarna ripustaa muistikirjasta repäistyt sivut narulla puihin.

Älkää kaatako

vihreitä ovia,

älkää viekö

nojausrunkoja

ja kaidepuita.

Jos viette,

me voidaan kaatua.

Yllättäen metsässä on toinenkin lapsi, Tuulipoika, joka ihmettelee Kaarnan mielenosoituslappuja puissa. Hän ei ole huolissaan puiden kaatamisesta, sillä hän tietää, miksi metsän paikalle ei voi rakentaa kerrostaloja. Yhdessä he lähtevät katsomaan metsän salaisuutta.  

Metsämuistikirja täytyy lukea useamman kerran, jotta voi makustella kaikkia sen eri puolia. Teksti ja kuvitus on monitasoinen, erilaisia tekstityyppejä ja kuvitustekniikoita yhdistelevä, metaforia ja symboliikkaa vilisevä. Luonnonsuojelun sekä ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon teemaa pyöritellään eri puolilta. Ystävyys metsän kanssa saa konkreettisen hahmon Tuulipojassa. Runsaasta kuvastosta ja tekniikoista huolimatta tarinan punainen lanka säilyy ja lukija jännittää, pelastuuko metsä.

Kirjassa on haikea, melankolinen sävy, joka loppua kohden hälvenee ja toivo alkaa sarastaa. Tarinassa sadun lumo punoutuu osaksi arkimaailmaa. Metsä tulee lähelle, niin että voi melkein tuntea neulaset jalkojen alla, tuulen hiuksissa ja nähdä tontun pujahtavan tupaansa juurakon alle. Kirjassa kuvataan hienosti sitä, miten paljon metsä voi merkitä ja miten paljon se voi antaa. Jos metsä kaadetaan ja luonto tuhotaan, kaatuuko ja tuhoutuuko lopulta samalla ihminenkin?

Jos pidit Metsämuistikirjasta, saattaisit pitää myös Reetta Niemelän Ja Emmi Jormalaisen Pieni kuljeskelukirjateoksesta tai Reetta Niemelän ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Ystävä joella.

Ilmarin ihmelääke

Yleensä isoäidit ovat herttaisia, ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä, mutta ei Ilmarin Mummo. Tämä istui kaiket päivät tuolissaan ikkunan vieressä ja marisi ja narisi, jankutti ja vatkutti ja valitti kaikesta mahdollisesta.

Kiitoksia on turha odottaa, vaikka Ilmari kuinka yrittää auttaa ja palvella mummoaan. Mummo ei välitä kuin itsestään. Ei siis mikään ihme, että Ilmari ei mitenkään erityisesti pidä mummosta. Hän ei todellakaan ilahdu, kun joutuu jäämään mummoaan hoitamaan, kun äiti lähtee kauppaan. Silloin, kun isä ja äiti ovat pois, Mummo on aina erityisen kamala Ilmarille ja pelottelee häntä kaikin mahdollisin konstein.  Ilmari miettii, voisiko Mummo olla ihan oikea noita, niin karmaisevia ja ällöttäviä hän ja hänen juttunsa ovat.

Ilmari aivan aidosti vihaa ja pelkää Mummoaan. Jotenkin Mummon nariseva suu, joka muistuttaa koiran peräaukkoa tulisi tukkia. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Ilmari olisi voinut laittaa kiinanpommin Mummon tuolin alle tai ujuttaa pitkän vihreän käärmeen Mummon niskaan. Ongelmana vain on, ettei hänellä ole kiinanpommia eikä vihreää käärmettä. Lopulta Ilmarin silmiin osuu Mummon lääkepullo. Lääkettä annettiin mummolle neljä kertaa päivässä, siihenhän voisi keksiä jotain pientä lisuketta, joka parantaisi hirviö-Mummon tai posauttaisi häneltä päälaen. Tuumasta toimeen, Ilmari alkaa kasata kattilaan lääkettä Mummolle mitä oudoimmista aineksista kuten hiusshampoo, hammastahna, partavaahto, kynsilakka, karvanpoistaja, lattiavaha, chili-kastike, lampaiden desinfiointiliuos. 

Viimeinen pullo oli täynnä kelmeän vihreitä pillereitä. SIANPILLEREITÄ, ilmoitti etiketti. SIOILLE, JOTKA KÄRSIVÄT LIHAPIIKEISTÄ, AROISTA SORKISTA, HARJASKADOSTA JA SIKA TAUDISTA. YKSI PILLERI PÄIVÄSSÄ. VAKAVISSA TAPAUKSISSA VOIDAN ANTAA KAKSI PILLERIÄ PÄIVÄSSÄ. YLIANNOSTUS PANEE SIAN ROKKAAMAAN.

Keittiössä Ilmari kuumentaa lääkeseoksen. Vielä pieni tujaus ruskeaa maalia ja värikin on kohdallaan. On aika tarjoilla Mummolle annos uutta lääkettä.

“ Sillä lailla!” Ilmari hihkaisi. “Niele se!” Ilmari työnsi lusikan syvälle Mummon suuhun ja kaatoi sekoituksen kurkkuun. Sitten hän astui askelen taaksepäin nähdäkseen paremmin, miten aine toimi.

Se oli näkemisen arvoista.

Mitä Mummolle oikein tapahtuu? Millaiset ovat lääkkeen sivuvaikutukset? Se selviää, kun luet itse kirjan. Saat selville myös, mitä tapahtuu kanalle, sialle ja lampaille, kun niille annetaan lääkettä. Ja mitä sitten loppujen lopuksi tapahtuukaan Mummolle, kun Ilmari tekee uusia lääkekokeiluja ja päätyy ihmelääkkeeseen numero neljä.

Tervetuloa hulvattomalle matkalle Roald Dahlin mielikuvitusmaailmaan, missä ihmisille ja eläimille voi tapahtua melkein mitä vaan. Muista katsoa myös kuvat, sillä Quentin Blaken kuvitus täydentää loistavasti mielikuvat inhasta Mummosta.

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke, kuvittaja: Quentin Blake, kustantaja: Art House.

Dahlin kirjaa luki Tuula pääkirjastolta.

Vaihdokkaat

Voi mun pieni pikisilmä,
äitin pikku pihkakorva
takkutukka vääräsääri
koirankakka nurmikolla

Näin laulaa maahiaisäiti lapselleen. Yleensä maahiaiset eivät näin hellämielisiksi heittäydy, mutta tällä äidillä on suuret suunnitelmat tyttärensä Hankalauran varalle. Tytöstä on nimittäin tuleva maahiaisten kuningatar, siksi lapsen on opittava lukemaan. Maahiaisäiti Ankia Maahiainen tietää, että vain ihmiset osaavat tuon salaisen kyvyn. Tästä syystä hän päättää, että tytön on kasvettava ihmisten parissa oppiakseen lukemaan. Maahiaisten tapaan Ankia ryhtyy tuumasta toimeen sen kummemmin seurauksia miettimättä. Hän vaihtaa ihmisperhe Virkkusten vastasyntyneen lapsen omaansa.

Ankia kuitenkin huomaa pian kaipaavansa pientä Hankalauraa. Lisäksi ihmislapsesta huolehtiminen on vaikeampaa kuin hän osasi odottaakaan. Pieni tyttö, joka saa nimen Pikkukakkonen, on suorastaan kauhistuttavan kiltti, siisti ja lempeä. Tällainen käyttäytyminen aiheuttaa ongelmia maahiaisyhteisössä.

Toisaalla Virkkusten perheessä Hankalaura käyttäytyy niin kuin kunnon maahiaislapsen kuuluukin. Hän on äänekäs, toraisa ja rakastaa likaa ja sotkua. Rauhallinen Virkkusten perhe on helisemässä pienen maahiaislapsen kanssa. Vaikka Hankalaura aiheuttaakin Virkkusille monenlaista päänvaivaa, Virkkuset rakastavat raisua tyttöään. Ankiakin kiintyy pikkukakkoseen, vaikka maahiaisten mielestä tämä käyttäytyy kovin kummallisesti. Vaihdokkailla itsellään on kuitenkin sellainen tunne, että he kuuluvat jonnekin muualle.

Mitä tapahtuukaan, kun molemmat lapset päätyvät samaan esikouluun? Sen saat selville lukemalla Sari Peltoniemen kirjan Vaihdokkaat. Kirja kertoo hauskasti oman paikan etsimisestä ja siitä, että jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Me saatamme ihmisinä arvostaa erityisesti sellaisia piirteitä kuin siisteyttä ja kiltteyttä, mutta maahiaisten yhteisössä ovatkin ihan erilaiset asiat arvossaan.

Lukuvinkin tarjoili Karoliina pääkirjastolta.

Tettiläisten lukuvinkit

Työelämään tutustumisjaksot on kirjattu osaksi koulujen opetussuunnitelmia. Myös me kirjastossa saamme aika ajoin iloksemme ja avuksemme tettiläisiä. Tällä viikolla Jyväskylän pääkirjastossa työelämään tutustumassa kävivät Irene ja Ninna Gradialta. Alla tyttöjen lukuvinkit pienemmille lukijoille.

Mauri Kunnas on useille suomalaiselle tuttu nimi. Hän on tunnettu etenkin hauskasta kuvitustyylistä ja lapsille suunnatuista opettavaisista kirjoista. Hänen luoma hahmonsa Herra Hakkarainen on kävellyt unissaan monen pastillipurkkiinkin! 

Tällä kertaa esittelemme yhden Mauri Kunnaksen vähemmän tunnetuista kirjoista: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 2011). Kun Nauravan mörön majatalon emäntä Fiina ostaa vanhan kaappikellon, jokin vaikuttaa olevan pielessä. Miksi kellon sisään on jäänyt kuivunutta puuroa, miksi kello pysähtyy jatkuvasti itsekseen ja mitä ovat öiset suhinat ja puhinat? 

– Ei kannata innostua, sanoi Ilona. – Luultavasti se on jonkun kolmisormisen kreivittären juhlahansikas. Ei ole tieteellistä näyttöä, että kummituksia olisi olemassa.”  Kirjassa seikkailee Ilonan ja Herra Hakkaraisen lisäksi muita värikkäitä ja erikoisia hahmoja, jotka on esitelty heti kirjan alussa, niin kuin Kunnaksen kirjoissa on tapana. Tarina on melko lyhyt – sopiva esimerkiksi iltasaduksi – ja hauska mutta myös lämminhenkinen. 

Narnia-kirjoihin kuuluva ajaton klassikko Taikurin Sisarenpoika (C. S. Lewis, 1959) soveltuu niin ylä- kuin alakouluikäisille, varsinkin jos nuorimmille lapsille on aikuinen lukemassa kirjaa. Kirja on hieman vaikealukuinen, mutta siitä voi syntyä innostava aikuisen ja lapsen yhteinen lukukokemus. Tarinan seikkailullisuus kutsuu niin lapsia kuin aikuisiakin jännittävän lukuhetken ääreen, sillä vaikka päähenkilöt ovat lapsia, kirjan tarina on samaistuttava kaikille ikäryhmille.

Tarina kertoo kahdesta kaveruksesta, Pollysta ja Digorysta, jotka tempaistaan taianomaiseen seikkailuun heidän saadessaan kaksi erikoista sormusta Digoryn enolta. Kirjan jokainen käänne on vähintään yhtä taianomainen kuin edeltäväkin, joka tulee hyvin esille seuraavassa lainauksessa.

Tietenkin hän luuli näkevänsä unta. Sen vuoksi hän ei syöksynyt miehensä luo ja kysynyt, mitä ihmettä heille oli oikein tapahtunut. Mutta kun hän katsahti leijonaan, hän ei enää ollut aivan yhtä varma, että tämä oli unta, vaikkakaan hän ei näyttänyt olevan erikoisen peloissaan.

Tarina on täynnä mitä erikoisempia henkilöhahmoja, ja kuitenkin niistä jokainen on säilyttänyt uskottavuutensa. Kirjan kirjoittajan C. S. Lewisin huumori näkyy tapahtumissa tehden niistä mukaansatempaavia ja hurmaavia. Kirjassa keskeinen aihe on moraalit, omien virheiden hyväksyminen ja rehellisyys.

Kiitos Irenelle ja Ninnalle vinkeistä!

Minä en pidä puurosta!

Juuttuuko puuro kurkkuun, jääkö herneet lautasella? Kolmen lastenkirjailijan uutuuksissa pohdiskellaan syömiseen ja ruokailuun liittyviä pulmatilanteita empaattisella ja värikkäällä tavalla.

Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne (Lasten Keskus 2021)

Mollin maha murisee. On aika syödä. Molli kokoaa Sisun kanssa värikästä murkinaa lautaselle. Vaan herneitä Molli ei kerta kaikkiaan pysty syömään.

Molli tuijotti lautastaan

ja kosketti varovasti yhtä hernettä.

Herne oli kylmä, liukas ja vihreä.

Mollia puistatti.

Mikä neuvoksi? Kirkkopellon kirjassa on leikkisällä ja lempeällä tavalla käsitelty inhokkiruokien kohtaamista. Tärkeää on kokeilla (kannustavan ystävän avustuksella) ja suhtautua (itse)myötätunnolla pieniinkin onnistumisiin.

Monella aukeamalla on lukijalle pieni tehtävä: ”Kuiskaa Mollille kannustus: HYVÄ MOLLI. SINÄ PYSTYT SIIHEN!” Tehtävien myötä lukija tuntee osallistuvansa kirjan tapahtumiin ja ehkäpä siten sisäistää kirjan sanoman vahvemmin. Hauska, osallistava tapa vetää lukijat kirjan maailmaan. Kenties seuraavan hankalan ruokailuhetken tullen voi lapsi puhua itselleen kuten puhui Mollille – kannustavasti ja ymmärtäen.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro (Tammi 2022)

Onko puuroa pakko syödä, jos ei tykkää? Valpuri haaveilee, että aamupalaksi olisi croissantteja, vohveleita ja vadelmahilloa. Isän tarjoilema ”kokin erikoinen” on kuitenkin kupillinen puuroa, ja siitähän Valpuri ei tykkää (sympatiani ovat Valpurin puolella, sillä onko kamalampaa kuin kylmä aamupuuroklimppi). Alkaa spektaakkelimainen ja eeppinen taistelu puuroa vastaan!

Vai onko kulhossa kököttävä tavara puuroa ollenkaan? Jos se onkin avaruuden musta aukko tai aikamme tärkein arkeologinen löytö? Mielikuvitus taikoo puurosta suurta draamaa. Aikuiselle lukijalle tämä avaa lapsen ajatuksenjuoksua ja lisää ymmärrystä siitä, miten jokin asia voikin tuntua niin ahdistavalta, kun mielikuvitus lähtee laukalle.

Onneksi paikalla on isä, joka maadoittaa Valpurin tunteita ja tarinoita todellisuuteen jämäkällä mutta ystävällisellä tavalla.

Reetta Niemensivun kuvitus on jälleen kerran upeaa: värikästä, vahvaa, oivaltavaa. Mukaan tulee draamallisia ja elokuvamaisia kohtauksia. Kuvitus avaa tekstiä, vie sitä uudelle tasolle ja kertoo henkilöhahmoista paljon sellaista, mitä tekstistä ei suoranaan paljastu. Kirjaan on mukavalla tavalla tuotu myös monikulttuurisuutta kuvituksen kautta.

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä (Into 2021)

Aamupalalla puuro näyttää epäilyttävältä ja Viima syö vain muutaman lusikallisen. Lounaalla ruoassa on jotain ”vaarallisen vihreää” ja välipalakin jää kaakaokupilliseen. Nälkä heräilee Viiman vatsassa, talttuu välillä vähän mutta illan edellä nälkä on jättiläismäinen hirviö, joka riehuu ja kiehuu kaikkialla. Maittava iltapala taltuttaa suurenkin nälkä-mörököllin.

Hurmeen kirja kertoo kuvakirjain keinoin lapselle ateriarytmin ja riittävän syömisen tärkeydestä. Omaksi hahmokseen piirretty Nälkä konkretisoi lapselle, mikä näläntunne on ja mitä sille tapahtuu, jos ei saa riittävästi ruokaa. Kuvitus houkuttelee lukemaan, aukeamissa on paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Pidin myös kansien sisäsivuilla olevista ”Oletko maistanut?” ja ”Tintin ja Viiman ateriat” -lisäosioista, joiden avulla voi jutella lapsen kanssa uuden maun maistamisesta sekä omasta ateriarytmistä.

Pikku pikku noitani

Moi!

Mun nimi on Henri. Mun perheeseen kuuluu isä, äiti ja vähän ärsyttävä pikkusisko Megan. Mun vanhemmat on eronneet ja asun joka toinen viikko isän luona ja joka toinen viikko äidin luona. Se on vähän tylsää.

Onko sulla oma noita? Mulla on. Sen nimi on Axe Rexona ja se on tosi hauska, mutta välillä vähän outo tyyppi. Voitko kuvitella, että se on niin pieni, että mahtuu tulitikkuaskiin? Sillä on valtavat taikavoimat ja se taikoo tulitikkusauvallaan kaikenlaista jännää, kuten zombisilmät hernekeitosta rusinoiksi. Tiesithän, että zombeja on kaikkialla? Siksi on aivan välttämätöntä valmistautua zombiuhkien torjumiseen. Sitä me Axen kanssa tehdään melkein koko aika.  

Harmi, ettei kukaan muu voi nähdä Axea. Kukaan ei usko, että se on edes olemassa ja tekee kaikenlaisia metkuja, joista tulee mulle harmia. Se on laittanut mun aamupuuroon mökömökömaustetta, tehnyt sohvasta pomppulinnan, piirtänyt seiniin zombeja tai surffannut kylvyssä niin, että lattia lainehtii. Isä ja äiti syyttää aina mua. Tosi epäreilua.

Välillä meille tulee Axen kanssa riitaa, kun se keksii vähän vaarallisiakin juttuja. Se väittää, että mä olen syyllinen, ja voin joutua vaikka vankilaan. Silloin voi mennä pitkäkin aika, etten näe Axea ollenkaan, vaikka kuinka odotan. Onneksi Axe ilmestyy kuitenkin aina paikalle, kun sitä eniten tarvitsen. Se auttaa, kun mun sisko joutuu pulaan, enkä itse pysty tehdä mitään. Jäädyn vaan ihan pelkuriksi. Miten Axe voikin olla niin rohkea? Se on niin pikkiriikkinen, eikä pelkää yhtään. Mä oon niin iloinen, että se on mun kaveri.

Terkuin,

Henri

P.S. Jos sulla ei vielä ole omaa noitaa, kannattaa hommata.

*Sanna Manderin kirjasta Pikku pikku noitani (Kustantamo S&S 2021) kirjoitti Tuula pääkirjastolta.

Lukeako vaiko eikö lukea?

Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4.2022. Viikon teema – Lukemalla parempi maailma – on helppo allekirjoittaa. Yksittäisen ihmisen lukutaito ja lukukokemukset vaikuttavat vallitsevaan todellisuuteen. Lukutaito on väline, jonka avulla tulkitsemme muiden tuottamaa maailmaa; lukukokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään tuota maailmaa, sen ihmisiä sekä itseämme. Ja mikä parasta: kirjallisuus on parhaimmillaan hyvää ajanvietettä. Lukea voit melkein missä vain, melkein milloin vain. Ainoat välineet, joita tarvitset, ovat tarinat ja lukutaito.

Minä tartuin Lukuviikon kunniaksi kahteen kirjaan, jotka jo otsikollaan houkuttivat lukemaan. Toinen kehotti: Lue minut! Toinen taas ei halunnut tulla luetuksi – mikä suorastaan pakotti tarttumaan kirjaan.

Sanna Pelliccionin ja Siri Koulun teos Lue minut tarinoi ja inspiroi. Kirja koostuu lukuhetkistä, jotka kannustavat ja opastavat lukemaan sekä kirjoittamaan. Kirjan herkkä kuvitus innostaa kuvittamaan mielen maisemaa – joko kynän voimalla tai mielikuvituksen keinoin.

Hei, haloo, sinä siellä! Kyllä, minä puhun, juuri minä. Hiljainen kirja yöpöydälläsi, laukussasi, kutsun sinua hyllyssä. Tehdäänkö sopimus? Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.

Kirjan pienten lukuhetkien rinnalla kulkee santaidetehtäviä, jotka sopivat tekijöiden mukaan varhaisnuorista aikuisiin. Sovellettuina niihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös nuorempien sanan taitajien kanssa.

Suunnittele hauska merenpohjaseikkailu. Piirrä ja kirjoita. Puhuvatko merenpohjaolennot samanlaista kieltä kuin me vai jotain aivan toisenlaista? Miten sanoisit ”Tervetuloa” tai ”Älä ryöstä aarteitamme” merenpohjakielellä?

Kirjan sanataidetehtävät johdattelevat sanojen, mutta myös omien tunteiden ääreen.

Mikä on surullisin kohta kirjassa, jonka olet lukenut?

Mikä kohta kirjassa on tehnyt minut surulliseksi? Teoksessa Silkkiapinan nauru Tapiiri pohtii ystävänsä kuolemaa sanoilla, jotka nousevat myös minun muistoistani kyynelten kera:

Miten joku joka on aina ollut olemassa voi yhtäkkiä olla poissa?

Erittäin surullista.

Aivan toisenlaisiin lukutunnelmiin meidät vie David Sundin teos Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi. Mitä ihmettä? Eikö edes lukuviikolla? Jo ensilehdellä lukijaa varoitetaan:

Psst… tarinan lukeminen kirjasta, joka ei halua tulla luetuksi, voi olla kauhean vaivalloista. Melkein mahdotonta. Ehkä otattekin tämän sijaan sittenkin jonkun toisen kirjan?

Tittamari Marttisen suomentama kirja yrittää lähes joka sivulla kaikin keinoin estää lukijaa etenemästä kirjan sivuilla. Se uhkaa lukijaa muun muassa liekein sekä kirjaimia hävittäen. Se yrittää uuvuttaa lukijansa vaihtamalla yhdeltä sivulta kaikki R-kirjaimet L-kirjaimiksi.

Elittäin sulullista.

En kuitenkaan antanut kirjan vimmalle periksi, vaan luin sen loppuun. Ottaisitko sinäkin haasteen vastaan? Lukuviikon kunniaksi!

Tunteita ja kaveritaitoja

Tunteiden tunnistaminen ja tunnetaitojen harjoitteleminen ovat tärkeä osa lapsen elämää. Lapsi oppii näitä taitoja arjessa aikuisia ja ikätovereita seuraamalla ja heidän kanssaan keskustelemalla, mutta myös opetustilanteissa päiväkodissa ja koulussa. Kirjojen lukeminen on erityisen hyvä keino tunteiden käsittelemiseen. Kirjojen avulla voi opetella esimerkiksi tunteiden nimeämistä ja huomata, että itsekin tuntee samanlaisia tunteita kuin kirjojen henkilöt.

Pienet, suuret tunteet -kirjasarjan kirjoissa käsitellään erilaisia tunteita ja samalla harjoitellaan kaveritaitoja ja toisten kanssa toimeen tulemista. Kirjojen kirjoittaja ja kuvittaja on Tom Percival, suomentaja Raija Rintamäki. Ne on kustantanut jyväskyläläinen Kumma-kustannus (2021).

Kirjassa Amandan huoli, Amandalla on pieni huoli, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi ja aiheuttaa Amandalle surua. Hänen huolensa pienenee ja haihtuu pois vasta sitten, kun Amanda oppii, mitä surun kanssa kannattaa tehdä.

Kirjassa Täydellinen Taavi, Taaville kasvaa siivet. Lentäminen on kivaa, kunnes Taavi alkaa miettiä mitä muut hänestä ajattelevat. Taavi tuntee häpeää ja piilottaa siipensä. Piilottelu on todella hankalaa ja onneksi Taavi oppiikin myöhemmin, että jokainen on täydellinen omana itsenään.

Isla puolestaan osaa monenlaisia taitoja, mutta jostain syystä kaverisuhteiden luominen on hänelle hankalaa. Kirjassa Isla saa kavereita, Isla huomaa toimivansa monissa tilanteissa eri tavalla kuin muut, eikä hän osaa liittyä toisten leikkiin. Isla on yksinäinen, kunnes löytää toisen lapsen, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista kuin Isla.

Ravi raivostuu -nimisessä kirjassa Ravi on melkein aina liian pieni kivoihin asioihin. Hän jää usein viimeiseksi, koska hän ei ole vielä esimerkiksi yhtä nopea tai pitkä kuin muut. Lopulta Ravi raivostuu ja muuttuu tiikeriksi, joka uskaltaa räyhätä ja vastustaa isompia. Tiikerinä Ravi onkin oikein sopiva tekemään kaikkea – paitsi että kukaan ei halua enää tehdä hänen kanssaan mitään, kun hän räyhää niin paljon. Miten voisikaan oppia hallitsemaan kiukkua niin, ettei se pelota itseä ja muita?

Pienet, suuret tunteet -kirjasarjan kirjojen avulla voi miettiä erilaisia tunteita, keskustella niistä ja löytää keinoja ilmaista myös sellaisia tunteita, jotka tuntuvat hankalilta. Kirjojen tarinat ovat oivaltavia ja ymmärtäväisiä ja jättävät tilaa myös lukijan omille pohdinnoille.

Sarjassa ilmestyy lisää kirjoja kesällä 2022.

Vinkin kirjoitti korkeakouluharjoittelijamme Eveliina.

Teatterikärpänen pörrää

Viimeinkin sinne pääsee. Lumoutumaan, nauramaan, ehkä itkemäänkin. Siis minne? Teatteriin! 

Uudessa Kissateatterissa on vaikeuksia: Punahilkan ensi-ilta on vaakalaudalla, sillä pääosan esittäjällä on nuha. Pekka Töpöhäntä ehdottaa Maija Maitopartaa Punahilkaksi. Ensi-ilta koittaa ja Pekka eläytyy näytelmään niin suuresti, että hyökkää ilkeän suden kimppuun. Ensimmäistä kertaa taitaa olla Pekka Töpöhäntä teatterissa. Siitäkös Monni riemastuu. Ella teatterissa kavereineen katsoo myös näytelmää Punahilkasta. Tosin Punahilkka on aika säikky ja vessaa etsivä Pate kyselee näyttämöllä Punahilkan koiran rotua. Teatterissa on mahtavaa! 

Muusa ja Maestro pääsevät esityksen jälkeen näyttämön taakse teatterikummitus Diivan kierrokselle. He saavat tutustua puvustamoon, kulisseihin, valaistukseen ynnä muuhun jännittävään. Lopuksi tehdään vielä oma esitys, kunhan vaan päästään sopuun siitä kuka ohjaa ja montako jalkaa krokotiililla on. Muusan ja Maestron teatteriseikkailu on sukellus teatterin tekemiseen. 

Näyttämötaide leviää Metsolaankin: Ketto Repolainen ilmoittaa lehdessä perustavansa teatterin. Isä Karhunen julmistuu: “Jos Kettu Repolainen on taiteilija, olen minä keisari.” Isä Karhunen on sentään ollut Karhuhovin herttuallisessa teatterissa. Järjestäytymiskokoukseen rientää runsaasti osallistujia ja eloisien neuvottelujen jälkeen päätetään esittää Prinsessa Ruusunen. Tosin nimiroolin esittäjä ei osaa oikein lukea ja ohjaaja Repolainen kehuukin suojattiaan vaistonäyttelijättäreksi. Teatterimies Yrjö Hämäläinen naureskeli aikalaistensa teatterijuonitteluille ja näyttelijäin turhamaisuudelle saturomaanissaan Kettu Repolaisen teatteri

Opettaja pyytää esiintymään koulun kevätjuhlaan. Pikkuveljen mielestä isoveli onkin yliveto laulamaan. Mutta esiintyminen tarkoittaa, että joutuu olemaan Ypöyksin näyttämöllä. Sanat unohtuvat, ääni ei kulje. Iskee ramppikuume. Isoveljeä pelottaa olla koulun näyttämöllä oikeiden valonheitinten loisteessa. Kenraaliharjoituksessa hän ei saa ääntä ulos juuri ollenkaan. Kuinka käykään esityksessä? 

Muumiperhe kokee juhannuksena katastrofin: tulva pyyhkii yli Muumilaakson ja koti jää veden alle. Paikalle ajelehtii ihmeellinen rakennus, josta puuttuu yksi seinä. Perhe huomaa pian, että talossa on jokin vinossa. Sisällä puhkeaa myrsky, ukkonen jyrisee ja salamoi, lattiakin alkaa pyöriä. Talon asukas Rekvisiitta ei ole kotona, mutta hänen jäljiltään on outoa tavaraa: puisia omenia, paperisia kukkia ja ihmeellisiä laitteita. Perhe onkin pelastautunut teatteriin ja Muumipappa päätyy kirjoittamaan näytelmän. On Vaarallisen juhannuksen aika ja ensi-ilta lähestyy.

Teatterimaailmoista tarinoi Marja-Kaisa Vaajakosken aluekirjastosta.