Yön salaisuus

Marraskuun pimeät illat saavat mielikuvituksen laukkaamaan: varjoissa vilahtelee näkyjä, joille ei löydy luonnollista selitystä. Pimeän piiloissa myös kuulee kummia: pienetkin rasahdukset soivat kauhun kaikuina. Blogissa aikaisemmin esitelty Raili Mikkasen teos Suomen lasten kummituskirja sisältää kokoelman helppolukuisia kummitustarinoita, joilla mielikuvitusta voi vielä vähän ruokkia. Kirjan tarinoilla voi pelotella muita – ja itseään. Erityisesti pimeässä.

Teoksen Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja kansikuva
Teoksen Karmeat taruolennot kansikuva

Helpotusta pahimpaan kammotukseen tarjoaa tietenkin tieto. Teoksessa Karmeat taruolennot kerrotaan puistattavaa tietoa ja karmivia faktoja, mutta myös erilaisten uskomusten taustoja. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja johdattaa tutustumaan maailmanhistorian pimeisiin voimiin, mutta herättää lukijansa myös pohtimaan, mikä niiden todellinen rooli ihmisten elämässä onkaan.

Joskus voi kuitenkin houkuttaa siirtää tieto syrjään ja lumoutua tarinoista, keskittyä kauhun väristyksiin, sukeltaa yön salaisuuksiin. Silloin voi lukea vaikkapa hereisistä.

Oletko joskus pelannut tietokoneella peliä, jossa taistellaan pelottavan näköisiä olentoja vastaan? Juuri kun luulit listineesi olennoista viimeisen, nurkan takaa ilmestyykin kaksin verroin lisää. Taistelun kruunaa pimeästä ilmaantuva kauhu. Olennoista suurin, jota kukaan ei tunnu koskaan voittavan.

Siri Kolun kirjassa Yön salaisuus Leo ajautuu juuri tällaiseen taisteluun, mutta Leo ei taistele tietokoneen näytöllä, vaan tosielämässä, keskellä yötä.

Muistatko ne vuodet, kun isäsi ja äitisi peittelivät sinut nukkumaan, lukivat satuja ja lopuksi sanoivat, ettei mörköjä ole olemassa? Uskoithan heitä? Uskotko vieläkin?

Leo on tähän asti nukkunut yönsä hyvin. Yhtenä myöhäisenä iltana Leolle kuitenkin paljastuu, että äidin ja isän turvallinen jutustelu keittiössä onkin pelkkää lumetta – jutustelu kuuluu nauhoitteelta. Missä äiti ja isä oikein olivat? Ulkonako?

Yö oli hiljainen. Se tuntui pidättävän hengitystään. Tämä hiljaisuus sai minut pysähtymään suoraan ulko-ovelle. En ollut enää varma, oliko vanhempien seuraaminen niin hyvä idea.

Lopulta Leo löytää äidin ja isän. Mutta samalla hän löytää jotain muuta. Jotain pelottavaa.

Leolle selviää, että mörköjä todellakin on olemassa. Ne vaanivat meitä joka yö. Vain äidin ja isän väsymätön taistelu pitää möröt erossa autuaan tietämättöminä nukkuvista lapsista.

Nyt kun Leokin on herännyt, ei hän enää voi nukkua tietämättömän unta. Hänenkin on aloitettava taistelu hereisiä vastaan. Aivan helppoa se ei ole, mutta vähitellen Leo löytää sisäisen soturinsa. Tätä taistelua Leo ei aio hävitä! Lumin – Leon pikkusiskon – on saatava nukkua rauhassa! Vaan miksi Leidi, hereisistä suurin, tuntuu olevan niin kovin kiinnostunut juuri Leosta?

Kadun sitä, etten oikeasti opetellut kakkosaseen käyttöä kunnolla silloin, kun minulla oli rauhallisia päiviä. Ajattelin, että minulla olisi aikaa.

Kadun sitä, etten uskaltanut kunnolla ajatella, mitä Leidi minulle yritti viestiä.

Siri Kolun Taika Taksisessa kuvattiin lähiönoitia. Hereisissä saman tyyppiset kuvaukset, tällä kertaa hereisistä, on kirjoitettu Muistiin. Muisti on Mädäntuoksuinen Urkintamateriaali & Infopaketti Sydänyön Törkeistä Inhotuksista. Muistista löytyy kuvaukset muun muassa Morfeista, Vasalleista ja Joukko-taistelijoista. Jokaisella hereisellä on omat heikkoutensa ja vahvuutensa – aivan kuten meillä ihmisilläkin.

Yön salaisuus aloittaa lasten uuden kauhusarjan Hereiset. Kirjan pelimaailmoistakin tuttu lähestymistapa mörköihin voi pelottaa, mutta sen tuella voi myös asettaa omat pelkonsa turvallisiin raameihin.

Minä en pidä puurosta!

Juuttuuko puuro kurkkuun, jääkö herneet lautasella? Kolmen lastenkirjailijan uutuuksissa pohdiskellaan syömiseen ja ruokailuun liittyviä pulmatilanteita empaattisella ja värikkäällä tavalla.

Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne (Lasten Keskus 2021)

Mollin maha murisee. On aika syödä. Molli kokoaa Sisun kanssa värikästä murkinaa lautaselle. Vaan herneitä Molli ei kerta kaikkiaan pysty syömään.

Molli tuijotti lautastaan

ja kosketti varovasti yhtä hernettä.

Herne oli kylmä, liukas ja vihreä.

Mollia puistatti.

Mikä neuvoksi? Kirkkopellon kirjassa on leikkisällä ja lempeällä tavalla käsitelty inhokkiruokien kohtaamista. Tärkeää on kokeilla (kannustavan ystävän avustuksella) ja suhtautua (itse)myötätunnolla pieniinkin onnistumisiin.

Monella aukeamalla on lukijalle pieni tehtävä: ”Kuiskaa Mollille kannustus: HYVÄ MOLLI. SINÄ PYSTYT SIIHEN!” Tehtävien myötä lukija tuntee osallistuvansa kirjan tapahtumiin ja ehkäpä siten sisäistää kirjan sanoman vahvemmin. Hauska, osallistava tapa vetää lukijat kirjan maailmaan. Kenties seuraavan hankalan ruokailuhetken tullen voi lapsi puhua itselleen kuten puhui Mollille – kannustavasti ja ymmärtäen.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro (Tammi 2022)

Onko puuroa pakko syödä, jos ei tykkää? Valpuri haaveilee, että aamupalaksi olisi croissantteja, vohveleita ja vadelmahilloa. Isän tarjoilema ”kokin erikoinen” on kuitenkin kupillinen puuroa, ja siitähän Valpuri ei tykkää (sympatiani ovat Valpurin puolella, sillä onko kamalampaa kuin kylmä aamupuuroklimppi). Alkaa spektaakkelimainen ja eeppinen taistelu puuroa vastaan!

Vai onko kulhossa kököttävä tavara puuroa ollenkaan? Jos se onkin avaruuden musta aukko tai aikamme tärkein arkeologinen löytö? Mielikuvitus taikoo puurosta suurta draamaa. Aikuiselle lukijalle tämä avaa lapsen ajatuksenjuoksua ja lisää ymmärrystä siitä, miten jokin asia voikin tuntua niin ahdistavalta, kun mielikuvitus lähtee laukalle.

Onneksi paikalla on isä, joka maadoittaa Valpurin tunteita ja tarinoita todellisuuteen jämäkällä mutta ystävällisellä tavalla.

Reetta Niemensivun kuvitus on jälleen kerran upeaa: värikästä, vahvaa, oivaltavaa. Mukaan tulee draamallisia ja elokuvamaisia kohtauksia. Kuvitus avaa tekstiä, vie sitä uudelle tasolle ja kertoo henkilöhahmoista paljon sellaista, mitä tekstistä ei suoranaan paljastu. Kirjaan on mukavalla tavalla tuotu myös monikulttuurisuutta kuvituksen kautta.

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä (Into 2021)

Aamupalalla puuro näyttää epäilyttävältä ja Viima syö vain muutaman lusikallisen. Lounaalla ruoassa on jotain ”vaarallisen vihreää” ja välipalakin jää kaakaokupilliseen. Nälkä heräilee Viiman vatsassa, talttuu välillä vähän mutta illan edellä nälkä on jättiläismäinen hirviö, joka riehuu ja kiehuu kaikkialla. Maittava iltapala taltuttaa suurenkin nälkä-mörököllin.

Hurmeen kirja kertoo kuvakirjain keinoin lapselle ateriarytmin ja riittävän syömisen tärkeydestä. Omaksi hahmokseen piirretty Nälkä konkretisoi lapselle, mikä näläntunne on ja mitä sille tapahtuu, jos ei saa riittävästi ruokaa. Kuvitus houkuttelee lukemaan, aukeamissa on paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Pidin myös kansien sisäsivuilla olevista ”Oletko maistanut?” ja ”Tintin ja Viiman ateriat” -lisäosioista, joiden avulla voi jutella lapsen kanssa uuden maun maistamisesta sekä omasta ateriarytmistä.