Sankareita onhan heitä

Haluaisitko lukea kirjan, jossa on supersankareita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Tartu silloin jompaankumpaan tai kumpaankin näistä kirjoista:

Sari Peltoniemi on kirjoittanut ja Aiju Salminen kuvittanut kirjan nimeltä Ihmetyttö. Ihmetyttö on Aili Haaksiniemi. Hän asuu tulevaisuuden Suomessa ja kuuluu supersankarien perheeseen, mikä tarkoittaa varsin vilkasta elämää.

Minulla on – – paljon kerrottavaa esimerkiksi supervoimista, sukulaisista, Tursan hienosta kaupungista ja kaikenlaisista merkillisistä tapauksista. Perheeni on nimittäin erikoistunut tapauksiin. Ne tuntuvat seuravan meitä suurena parvena ja putoilevan vuorotellen eteemme. Joskus erehdymme uskomaan, että nyt alkaa rauhallinen ja tapaukseton elämä, mutta se on turha luulo.

Kaikilla Ailin perheenjäsenillä on jokin supertaito. Ailin oma erityiskyky ei ole tullut vielä esiin, mikä on aika kurjaa, kun toisilla on sellaisia taitoja, kuten teräslento, jossa voi syöksyä vaikka betoniseinän läpi tai pelastaa maapallon jättimeteorilta. Mummon synttäreiltä saa alkunsa uusi ”tapaus”, joka vähitellen mullistaa myös Ailin elämän. Joku tahtoo Ailin perheelle pahaa. Kuka ja miksi – ja voiko Aili pelastaa perheensä? 

Peltoniemen kirjassa sekoitetaan hauskasti supersankaruutta ja arkea. Esimerkiksi sankarikin joutuu kutsumaan lapsenvahdin, kun lähtee pelastuskeikalle, tai silittämään viittansa valokuvausta varten. Perheen elämästä kerrotaan Ailin äänellä mutkattomasti, huumoria unohtamatta. Kirjassa tapahtuu paljon, joten se sopii seikkailua kaipaaville, ja samalla pohditaan suuria kysymyksiä esimerkiksi itsetuntemuksesta ja ystävyydestä. 

Supersankarin vermeisiin  hypätään myös Hannele Lampelan kirjassa Paavali Pattinen Supernolo Supersankari. Kirjan päähenkilö on 11-vuotias Paavali, joka elää ihan tavallista elämää. On vähän kurjiakin juttuja, kuten Denise, joka apujoukkoineen kiusaa Paavalia. Ja sitten se kaikkein pahin asia – Paavalin rakas pappa kuolee. Vai kuoleeko? 

Vallan hämäriä asioita alkaa tapahtua ja Paavalille selviää, että hän on supersankarien sukua! Millaista on todellinen supersankaruus? Kun sankarin pukuna on perhosasu ja supervoimana hyvä sydän ja mielikuvitus, onko pahikset mahdollista voittaa? 

Kirjan runsaan ja sarjakuvamaisen kuvituksen on tehnyt Timo Parvelan Kepler-kirjoista tuttu Pasi Pitkänen. Luvassa odottamattomia juonenkäänteitä, ilkeä megapahis sekä sankarillisia tekoja. ”Tosi hyvä kirja”, kehuu 11-vuotias lukija. 

Vaihdokkaat

Voi mun pieni pikisilmä,
äitin pikku pihkakorva
takkutukka vääräsääri
koirankakka nurmikolla

Näin laulaa maahiaisäiti lapselleen. Yleensä maahiaiset eivät näin hellämielisiksi heittäydy, mutta tällä äidillä on suuret suunnitelmat tyttärensä Hankalauran varalle. Tytöstä on nimittäin tuleva maahiaisten kuningatar, siksi lapsen on opittava lukemaan. Maahiaisäiti Ankia Maahiainen tietää, että vain ihmiset osaavat tuon salaisen kyvyn. Tästä syystä hän päättää, että tytön on kasvettava ihmisten parissa oppiakseen lukemaan. Maahiaisten tapaan Ankia ryhtyy tuumasta toimeen sen kummemmin seurauksia miettimättä. Hän vaihtaa ihmisperhe Virkkusten vastasyntyneen lapsen omaansa.

Ankia kuitenkin huomaa pian kaipaavansa pientä Hankalauraa. Lisäksi ihmislapsesta huolehtiminen on vaikeampaa kuin hän osasi odottaakaan. Pieni tyttö, joka saa nimen Pikkukakkonen, on suorastaan kauhistuttavan kiltti, siisti ja lempeä. Tällainen käyttäytyminen aiheuttaa ongelmia maahiaisyhteisössä.

Toisaalla Virkkusten perheessä Hankalaura käyttäytyy niin kuin kunnon maahiaislapsen kuuluukin. Hän on äänekäs, toraisa ja rakastaa likaa ja sotkua. Rauhallinen Virkkusten perhe on helisemässä pienen maahiaislapsen kanssa. Vaikka Hankalaura aiheuttaakin Virkkusille monenlaista päänvaivaa, Virkkuset rakastavat raisua tyttöään. Ankiakin kiintyy pikkukakkoseen, vaikka maahiaisten mielestä tämä käyttäytyy kovin kummallisesti. Vaihdokkailla itsellään on kuitenkin sellainen tunne, että he kuuluvat jonnekin muualle.

Mitä tapahtuukaan, kun molemmat lapset päätyvät samaan esikouluun? Sen saat selville lukemalla Sari Peltoniemen kirjan Vaihdokkaat. Kirja kertoo hauskasti oman paikan etsimisestä ja siitä, että jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Me saatamme ihmisinä arvostaa erityisesti sellaisia piirteitä kuin siisteyttä ja kiltteyttä, mutta maahiaisten yhteisössä ovatkin ihan erilaiset asiat arvossaan.

Lukuvinkin tarjoili Karoliina pääkirjastolta.