Älä vihaa minua

Suloinen pieni hypykki hämähäkki tuo meille kirjeitä inhotuilta, pelätyiltä ja vihatuilta luontokohteilta. Jo kantta koristava surusilmäinen sudenpentu saa sydämen syrjälleen. Reetta Niemelän kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama paketti on pieni, mutta tietoa pullollaan.

Kirja jakautuu puoliksi kirjeisiin luonnosta ja tietopaketteihin kyseisestä eliöstä. Moni suomalainen vierastaa joitain luonnon asukkeja, ei pelkästään hämähäkkejä. Kirjeet ja tietoistoiskut on suunnattu vähentämään meidän ennakkoluulojamme tiettyjä eläimiä, lintuja ja jopa kasveja kohtaan.

Älä vihaa minua.

Ulvo kanssani! Uuuuuuuu!

Vilpittömästi sinun, susi

Eikö meidän kaikkien elämä olisikin parempaa ilman kamalia ennakkokäsityksiä?

Ihmiseläimillä ja muilla eläimillä ja linnuilla tärkeimmät tunteet, kuten pelko, ilo, suru ja hämmästys, ovat hyvin samankaltaisia.

Jokainen meistä on vähän erilainen

Kavereita ei saa syödä!

Eppu on pieni Tyrannosaurus rex ja tänään on ensimmäinen eskaripäivä. Eppua jännittää, mutta hän on varustautunut hyvin. Eväät, on, ja uusi reppu, on. Repussa on ponien kuvia. Eppu tykkää poneista, koska ne ovat herkullisia.

Eppu astelee eskariluokkaan jännittyneenä ja järkyttyy. Luokkakaverit on kaikki LAPSIA. Ja ongelmana on, että lapsetkin ovat herkullisia.

Eppu on erilainen ja hänen täytyy opetella hillitsemään itsensä, jotta kaikilla olisi kivaa. Lopulta Eppukin tajuaa, miten ei ole kiva, kun joku syö sinut jatkuvasti.

Ryan T. Higgins on kirjoittanut aivan nerokkaasti miltä lapsesta tuntuu tulla erilaisena ryhmään ja siihen sopeutumisesta.

Krotiili, joka inhosi vettä

Jokaiseen pesään mahtuu yksi erilainen muna. Pieni krokotiili erosi muista hieman, sillä se näet ei pitänyt vedestä. Kaikki krokotiilit tykkäsivät uida ja tehdä uimahyppyjä. Kaikki paitsi yksi. Se kyllä yritti, mutta ei vain osannut olla kuin muut.

Lopulta kaikille selviää miksi pikku kroko on erilainen. Sen te joudutte ottamaan selville itse. Gemma Merinon ”Krokotiili, joka inhosi vettä” on hellyttävä tarina erilaisuudesta ja joukkoon sopimisesta, tai sopimattomuudesta.

Prinsessa Pikkiriikin kesä

Prinsessa Pikkiriikki on prinsessa, tai ainakin melkein. Ainakin hän asuu kuninkaantie 15:sta ja pukeutuu kauniisiin mekkoihin. Hänen tavallisen isänsä ja äitinsä vaan eivät oikeasti tiedä olevansa kuninkaallisia. Mutta sehän ei ketään haittaa, Pikkiriikki tietää ja onhan hänellä uskollinen taikakoiransa makkara, joka tietää.

Tänä kesänä Pikkiriikki pääsee Pöjöläisen kanssa mummulaan kokonaiseksi viikoksi. Voi tätä riemua. Mummun lattarauta kurvaa pihaan ja ihanuus saa alkaa.

Me olemme vuoristoradassa! Makkara, sinä taioit mummun autosta hurjaakin hurjemman kyydin!

Makkara ei sanonut mitään, hymyili vain aivan erityisen lurjusmaisesti.

Kaupasta ostetaan paljon karkkia ja tarroja mukaan. Ja mummulla aina syödään vaan hyviä ruokia, kuten rupsuleipää ja hurvittelukakkua. Siellä nukutaan lattialla, syödään ulkona ja käydään uimassa.

Aikuiset on tylsiä, mutta mummu ja pappaa ei oikein voi laskea aikuisiksi, koska he lellivät niin paljon. Mummin naapurissa tosin asuu ärsyttävä Viivasuusetä ja Nyrpistys täti, keillä ei ole ikinä hauskaa. ”Pessimisti ei koskaan pety” – oletko koskaan kuullut mitään tylsempää.

Mitä ihmettä. Sedän portailla näyttäisi olevan Räkä-Eetu, hui kauhistus. Paitsi että Eetulla ei näytä olevan niin kamala mukavaa. Ja kerrankin Pikkiriikki ei voi kutsua Räkä-Eetua Räkä-Eetuksi, niin surkea näky hän on, vaan ihan vaan Eetuksi.

Minäpä luulen, että me voisimme antaa niille sinun sukulaisillesi pienen opetuksen.

Pikkiriikki, Pöjöläinen ja Eetu taikovat Makkaran avustuksella vähän iloa Viivasuun ja Nyrpistelijän elämään. Ja taisihan Eetustakin saada ihan hyvän kaverin.

Pikkiriikin kesä on jatkoa Hannele Lampelan kirjoittamille Pikkiriikki kirjoille. Ninka Rietun kuvitukset ovat ilo silmille tässäkin ja tuovat väriä kirjaan ja elämääni

Dixit

Nyt ollaan aivan kallellaan kertomuksiin, vaikka lautapelistä onkin kyse. Dixit on koko perheelle sopiva. Huom.! lapsia ei tarvitse edes olla paikalla, vaikka olisit jo kaksi- tai viisikymmentä. Parhaiten tätä tosin pelaavat ne, joiden mielikuvitus on lapsekkaan ihanan yli lentävää.

Pelissä jokainen on vuorollaan tarinankertoja. Käsikorteistaan hän valitsee yhden, joka muiden täytyy arvata. Kortin kuvaa pääsee tarinanketoja kuvailemaan sanalla, lauseella, äännähdyksellä, lorulla, laululla tai jopa kokonaisella tarinalla.

 Muut valitsevat omista korteistaan yhden, joka sopii kuvaukseen ja kaikki sekoitetaan. Nyt pitäisi päättää mikä on tarinankertojan kortti. Jokainen äänestää suosikkiaan ja pisteitä annetaan sen mukaan. Liian helppoja vihjeitä tarinankertoja ei saa antaa, eikä myös liian vaikeitakaan. On hyvä, jos vain osa arvaa kortin oikein.

Arvaatko oikein jos annan vihjeeksi ”Olipa kerran”

Kauniisti kuvitetuista korteista keksii erilaisia vihjeitä helposti. Ja mielikuvitushan on nyt valttia.

Kissan elämää

Sarja seuraa kilttiä kissaneiti Koumea. Koumen elämä mullistuu, kun se löytää kissanpennun, joka muuttaa heille asumaan.

Sarja ei ole mikään soturikissat vaan seuraa kissanelämää realistisesti. Kaikki mitä tapahtuu voisi tapahtua oikeasti. Tapahtumia seurataan sekä kissan että omistajan näkökulmista ja sarjan piirtäjällä Natsumi Hoshinolla onkin omia kokemuksia kissanomistajana olemisesta.

Seikkailuja luo uusi elämä uuden perheenjäsenen kanssa. Koumen elämään mahtuu paljon pieniä hauskoja ja hellyttäviä tapahtumia. Mitään suurta juonikuviota ei ole ja sarja koostuu eletyistä hetkistä.

Sarjan suloisuus on ylitsevuotavaa ja muutun aina ihan mössöksi lukiessani sitä. Suosittelen kaikille kissoista pitäville.

Yotsuba&!

Yotsuba Koiwai on viisivuotias tavallinen tyttö, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa. Yotsuba on asunut isänsä kanssa saarella elämänsä alkuvuodet. Nyt hän kokee kaupungin ensimmäistä kertaa elämässään, kun he muuttavat. Kaikki on uutta Yotsuballe, jopa leikkikentän keinu.

Tarina ei käsitä mitään maailmaa räjäyttävää juonta, maailma nyt vaan on tajunnan räjäyttävä tälle viisivuotiaalle. Koko sarja on täynnä irtonaisia tarinoita Yotsuban elämästä ja siitä kuinka pieni tyttö oppii joka päivä jotain uutta. Mitään suurempaa juonikaarta ei ole ja pitkän sarjan osia voi lukea lukematta edellisiä.

Huumoria tarinoihin tuo Yotsuban tietämättömyys asioista, jotka ovat meille tuttuja jo pienenä. Viisivuotiaana ovikello ei ole enää ihmeellinen asia. Yötsuba on veikeä pikkutyttö, joka tuo kohelluksillaan iloa ihmisille ympärillään. Me lukijat saamme nauraa tytön toilailuille ja erikoiselle ajatuksenjuoksulle. Yotsuba tuntuu joskus tulevan ihan eri planeetalta.

Sarjan tekijällä Kiyohiko Azumalla on hyvin omanlaisensa piirrostyyli, selkeä ja omaperäinen. Tarinat eivät ole hankalia ja tekstiä on kivan rajallisesti. Näitä on mukava lukea ja itse ne aina ahmaisen yhdellä istumalla.  Aiemmin Azumalta on suomennettu yläaste-elämään sijoittuva mahtava huumorimanga Azumanga Daioh.

Koiramies

Konstaapeli Ritari on kovanaama ja Olli-koira on fiksu. Pahiksille kova nakki yhdessä. Häijy Pete-kissa kuitenkin punoo nerokkaan juonen tiimin päänmenoksi. Tehoduo joutuu purkamaan Peten rakentaman pommin ja ei ihan onnistukkaan siinä vaan räjähtää.

Pahaksi onneksi sairaalassa todetaan, että konstaapeli Ritarin pää kuolee ja Olli-koiran kroppa kuolee. Voi surku. Fiksu sairaanhoitaja keksii: ommellaan Ollin pää Ritarin ruumiiseen. Sehän onnistuu. Hiphei! Näin syntyy superpoliisi Koiramies.

Sarja on täynnä toimintaa ja jännitystä. Kiperiä tilanteita Koiramiehelle ja hänen avustajilleen luovat kaupungin useat pahikset, kuten Pete-kissa tai superälykäs lentävä Voltti-kala. Elävät ja kävelevät hotdogit ja kokonaiset kerrostalot ovat tässä kaupungissa yllättävän usein arkipäivää. Mutta ei huolta Koiramies on aina älykkäämpi ja kovempi (ja hiukan onnekkaampi) kuin pahikset ja pelastaa päivän.

Koiramies-sarja on samaa kynänjäkeä kuin Kapteeni Kalsari. Dav Pilkey eli Erno Parta ja Huuko Hollins palaavat lapsuutensa mestariteoksiin. Sen kyllä huomaa. Huumori on lasten huumoria ja piirustukset samaa tasoa kuin alakoulussa. Ja sehän se paras pointti onkin. Luvassa on satavarmasti naurua.

Odotan innolla jatkoa sillä sarjaa on tullut vasta kolme osaa: Koiramies, Koiramies valloillaan ja Koiramies ja kaksi kissanpentua

PitchCar

Formulat on sittenkin startattu poikkeusoloista riippumatta. Huristellaan rallia autoilla tai siis puukiekoilla.

Vauhdikkuus vie mennessään kun tätä neppailupeliä pelaa. Neppailu, eli autolaatan lyöminen sormilla, on tapa, jolla tätä peliä pelataan. Sääntöjä ei ole paljon, mutta radan ympärillä kävelyä sitäkin enemmän. Tämä ei ole mikään tavallinen lautapeli, sillä pelailu voi olla hyvinkin leikinomaista ja kepeää. Tai sitten otsahiessä rankkaa suorittamista, kuten monesti meillä aikuisilla.

Jo pelkkä radan rakentaminen on oma taiteenlajinsa. Taitoa myös tarvitaan autojen liikuttamiseen ja kurvit voivatkin joskus tuntua ylivoimaisilta. Hauskuutta riittää myös niille, jotka eivät autoista välitä.

Gon

Gon on pieni dinosaurus. Älä kysy mitä lajia, mutta semmoinen millä on terävät hampaat. Luonteeltaan Gon vaikuttaisi olevan omapäinen, lempeä pienempiään kohtaan, jokseenkin äkkipikainen ja erittäin äkäinen. Gon seikkailee joka puolella maapalloa, niin aavikolla kuin napajäälläkin. Kuinka tuo dino sen tekee, en tiedä. Mikä myös on kiinnostavaa, on että ollaan muualla kuin jurakaudella. Kaikki muut eläimet ovat nykyajasta, miten Gon on siis päässyt tänne?

Useimmin Gon ratkaisee vastaan tulevat ongelmat puremalla tai puskemalla. Ja usein se ongelma on isompi eläin, jonka takalistosta löytyy kohta hampaanjäljet.

Jos et erityisemmin pidä lukemisesta, mutta rakastat toimintaa, on tämä juuri sinulle. Tekstiä sarjakuvassa ei ole kuin otsikoiden nimet. Hei, eiväthän dinosaurukset puhu.

Gon toimii usein niinkuin eläin nyt toimii. Ei mieti mikä on kivaa muille ja kuuluuko noin nyt tehdä, lukijakin saattaa jäädä miettimään ”oliks toi nyt kivasti tehty vai ei”. Gon on dinosaurus.

Hamsteripäiväkirjat

Voi sinä hamsteriaivo

Eläimellistä menoa miniatyyrikoossa. Hamsteripäiväkirjat on aitoja kokemuksia suoraan hamsterin omistajalta. Sarja koostuu lyhyistä strippisarjakuvista (neljän ruudun sarjakuva). Ne voivat muodostaa isompia ”juonikuviota”, mutta toimivat yleensä täysin itsenäisesti.

Tämä upposi itselle, koska omistan hamstereita. Monet stripit ovat niiiiin tuttuja oikeasta elämästä. Nauranhan minä omille otuksillenikin koko ajan, mutta tämä sarja kerää parhaat palat yhteen ja esittelee muutaman uudenkin. Jokainen hamsteri kun on oma persoonansa.

Suosittelen kaikille hamstereista kiinnostuneille ja yleensäkin eläinihmisille.

Lemmikeistä kiinnostuneille on muutamakin mangasarja tarjolla, jotka antavat aitoja näkymiä lemmikin kanssa elämisestä.

  • Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko
  • Mitsuya Ryo: Mopsi tuli taloon
  • Hoshino Natsumi: Neiti Koume, tiikeriraita (kertoo kissasta)