Sankareita onhan heitä

Haluaisitko lukea kirjan, jossa on supersankareita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Tartu silloin jompaankumpaan tai kumpaankin näistä kirjoista:

Sari Peltoniemi on kirjoittanut ja Aiju Salminen kuvittanut kirjan nimeltä Ihmetyttö. Ihmetyttö on Aili Haaksiniemi. Hän asuu tulevaisuuden Suomessa ja kuuluu supersankarien perheeseen, mikä tarkoittaa varsin vilkasta elämää.

Minulla on – – paljon kerrottavaa esimerkiksi supervoimista, sukulaisista, Tursan hienosta kaupungista ja kaikenlaisista merkillisistä tapauksista. Perheeni on nimittäin erikoistunut tapauksiin. Ne tuntuvat seuravan meitä suurena parvena ja putoilevan vuorotellen eteemme. Joskus erehdymme uskomaan, että nyt alkaa rauhallinen ja tapaukseton elämä, mutta se on turha luulo.

Kaikilla Ailin perheenjäsenillä on jokin supertaito. Ailin oma erityiskyky ei ole tullut vielä esiin, mikä on aika kurjaa, kun toisilla on sellaisia taitoja, kuten teräslento, jossa voi syöksyä vaikka betoniseinän läpi tai pelastaa maapallon jättimeteorilta. Mummon synttäreiltä saa alkunsa uusi ”tapaus”, joka vähitellen mullistaa myös Ailin elämän. Joku tahtoo Ailin perheelle pahaa. Kuka ja miksi – ja voiko Aili pelastaa perheensä? 

Peltoniemen kirjassa sekoitetaan hauskasti supersankaruutta ja arkea. Esimerkiksi sankarikin joutuu kutsumaan lapsenvahdin, kun lähtee pelastuskeikalle, tai silittämään viittansa valokuvausta varten. Perheen elämästä kerrotaan Ailin äänellä mutkattomasti, huumoria unohtamatta. Kirjassa tapahtuu paljon, joten se sopii seikkailua kaipaaville, ja samalla pohditaan suuria kysymyksiä esimerkiksi itsetuntemuksesta ja ystävyydestä. 

Supersankarin vermeisiin  hypätään myös Hannele Lampelan kirjassa Paavali Pattinen Supernolo Supersankari. Kirjan päähenkilö on 11-vuotias Paavali, joka elää ihan tavallista elämää. On vähän kurjiakin juttuja, kuten Denise, joka apujoukkoineen kiusaa Paavalia. Ja sitten se kaikkein pahin asia – Paavalin rakas pappa kuolee. Vai kuoleeko? 

Vallan hämäriä asioita alkaa tapahtua ja Paavalille selviää, että hän on supersankarien sukua! Millaista on todellinen supersankaruus? Kun sankarin pukuna on perhosasu ja supervoimana hyvä sydän ja mielikuvitus, onko pahikset mahdollista voittaa? 

Kirjan runsaan ja sarjakuvamaisen kuvituksen on tehnyt Timo Parvelan Kepler-kirjoista tuttu Pasi Pitkänen. Luvassa odottamattomia juonenkäänteitä, ilkeä megapahis sekä sankarillisia tekoja. ”Tosi hyvä kirja”, kehuu 11-vuotias lukija. 

Valoisia tarinoita / Stories full of light

Pääkirjastolla vierailee syksyn ja kevään mittaan useita tet-harjoittelijoita. Tällä kertaa harjoittelijat osallistuivat blogin kirjoittamiseen. Innoituksena heillä oli Valon kaupunki -tapahtuma, jota vietetään myös pääkirjastolla 29.9.-8.10.

Katri Tapolan kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Lyhtyjen maa on runoseikkailu, joka sijoittuu syksyn tunnelmalliseen aikaan. Kirjassa puutarhan väki kerääntyy yhteen seikkailuun, joka johdattaa heidät puutarhan salaperäiseen maailmaan. Kiiltomato-karnevaaleihin kokoontuu pitkänokat yhdessä lepattajien, kruunupäisten kotiloiden ja monien muiden erilaisten otusten kanssa. 

Kahlaa kullassa, kerää kokoon lehdet ja tähdet ja kuutamoyö!

 Mitä tapahtuukaan, kun astuu puutarhan portista sisään.

Ovi on raollaan, astu siitä! Sen takana odottaa lyhtyjen maa.

 Tai mitä tapahtuu, kun tuli jonka ympärillä väki on viettänyt pimeää yötä, sammuu.

Kirjan lyhyet runot johdattelavat seikkailuun, jota tunnelmallinen kuvitus täydentää. Kirja sopii hyvin syksyyn ja etenkin Valon kaupunkiin, joka tuo Jyväskylään aina niin kauniisti valoa ja syksyn tunnelmaa pimeinä iltoina. Kirja on suunnattu alle kouluikäisille, jotka varmasti nukahtaa näiden pienten runojen myötä. 

Kiitos vinkistä Amalia!

***

Tuula Pere’s The shoemaker’s splendid lamp (illustrations by Georgia Stylou, translation by Päivi Vuoriaro) is a classical, touching, hopeful and reflective children’s book, though I think people of all ages can also learn from it.

The story tells of a shoemaker a long time ago. He had a big family who lived in a cottage near a lake in the best spot in the whole village. The shoemaker made beautiful shoes and was very precise with his work. The villagers appreciated his work as “A better shoemaker would be hard to find”, but the money he was paid wasn’t enough to feed himself and his family. They didn’t have enough money or bread and to worsen the situation his youngest son Aron was very unwell and had been having a really bad cough. The shoemaker was very pained to watch Aron go through each coughing fit and he was doubtful of Aron making it through the gloomy and cold winter.

The shoemaker had a faintly lit workroom in which Aron would sit by his side, helping the shoemaker while he made the shoes. Everyday the room became darker and the lamp could no longer illuminate the room. They discussed getting a new lamp because the shoemaker needed the light for work and Aron needed a new lamp because of its light (with the light Aron believed he would recover):

But with enough light, I will recover. And by next summer we will go fishing together again.

Autumn passed with the shoe maker working through it. He made new shoes and repaired the old ones. He prepared to go to the Christmas market with his wages. The horse and sleigh were ready to go with a bag of boots for the shoe seller and plenty of food to eat on the way. Aron was still sick but he wanted to go, his mother didn’t want to go but she agreed. The ride to the christmas market was very jolly, carols were sung and whenever Aron’s coughing started his dad soothe Aron’s cheek and gave him a lozenge. The shoemaker decided to buy a bright lamp at the market and Aron was excited at the news:

With The light, I will see summer Arrive!

There were many people in the market and after the boots were delivered, they shopped for a lamp. Aron then saw a very beautiful lamp and though it was expensive they decided it was the lamp they needed. They got home and the lamp was hung, the lamp lit up every corner of the room, now the shoe maker could work longer hours and the children could do their chores and homework. Aron for the first time in a long time felt warm in his chest and he basked in the warm light from the lamp, he was now sure he would get better.

The wealthy neighbour visited the shoe maker’s house and was fascinated by the lamp. He offered to buy the lamp but the offer was rejected because “we have many uses for the lamp”. The weather was still very cold and it was early spring. Aron became very ill again. They were running out of money and lamp oil and the shoemaker and his wife began worrying. The neighbor came around to ask for the lamp for a huge amount of money but Aron softly whispered “without its light, I will not see next summer”. The neighbor left the house furiously but as he left instead of the lamp he thought of Aron’s feverish face.

By the next night Aron’s fever became worse. Suddenly the neighbour came again, the shoemaker and his wife decided to say no to the neighbour again but the shoemaker was more hesitant than his wife. His wife saw the lamp as their only hope but the shoemaker thought it was useful as there was no oil to fill it. As the door opened the neighbour said “I have bought something for a little Aron”. The shoemaker blinked and he was surprised to see lamp oil. As the shoemaker gratefully accepted the lamp oil, Aron opened his eyes and uttered:

Thank you…i’ll be fine now. I promise.

Aron went back to sleep and the shoemaker reignited the lamp to shine brightly in the cottage. Around Easter, the snow began to melt and Aron’s fever was gone and his cough was subsiding. The oil lamp continued to shine but with the sun now shining the lamp was not needed anymore during the day. The shoemaker was now content and he made new boots for Aron. Aron was now as healthy as his other siblings and the events of winter have become a memory. At the end Aron got his wish and he went fishing with his dad.

The shoemaker’s splendid lamp shows the importance of love, light, warmth, hope, selflessness and kindness. The story was about a shoemaker, his sick son and his family, who have had tough life situations and they endured and made it through.  Though the shoemaker and his wife knew Aron might not survive, they worked together to get him to live. Aron also had hope in himself and in the light that the light would always give him warmth. The neighbour’s selflessness and kindness was what saved Aron, maybe Aron would have slept during that night and he would wake up because there was no warmth. 

Kiitos vinkistä / Thank you for your thoughts Dorcas!

Prinsessan elämää

Haluaisitko prinsessaksi? Se käy yksinkertaisesti:

– – hän asui omassa saaressaan ja oli sen prinsessa,

sillä prinsessaksi tullaan olemalla yhdessä paikassa niin kauan,

että tuntee paikan ihan kokonaan.

Camilla Mickwitzin kuvittamassa ja Tuutikki Tolosen kirjoittamassa Saariston prinsessa -kuvakirjassa (Tammi 2022) päähenkilö Marilii on oman saarensa prinsessa. Hän ui ja soutaa, puuhastelee pihapiirissä, kantaa vedet, maalaa mökin, ihmettelee luontoa. Seurana on Martti-kissa.

Eräänä päivänä hänen valtakuntaansa ui kiltti poika, jonka nimi on Pekka. Pekan kanssa pidetään merijuhlat, tehdään arkiaskareita sekä laajennetaan mökkiä. Vaan Pekan sydämessä asuu kaipaus päästä seikkailemaan.

– Haluatko lähteä mukaan? Pekka kysyi, mutta Marilii pudisti päätään.

Minun pitää hoitaa valtakuntaa ja Marttia, hän sanoi. – Sitä paitsi minä haluan katsella, mitä kaikkea täällä tapahtuu.

Niin Marilii jää saareensa, kun levoton Pekka porhaltaa maailman merille. Vuodenaikojen vaihtelu ja arjen toimet täyttävät Mariliin päivät, ja hän unohtaa ikävöidä miestä. Välillä Pekka palaa, kunnes aava ulappa kutsuu taas. Mariliin elämä asettuu uomiinsa, vaan itsenäisyydestään huolimatta hän taitaa sittenkin kaivata Pekkaa…

Camilla Mickwitz (1937-1989) oli arvostettu suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori. Saariston prinsessa -kirjassa julkaistaan nyt ensi kertaa hänen 1980-luvulla tekemänsä saaristo-aiheinen kuvitus, johon on kirjoittanut tekstin palkittu kirjailija ja sanataideopettaja Tuutikki Tolonen. Lisää kirjan tekijöistä kustantajan verkkosivuilla.

Tolonen on kirjoittanut Mickwitzin kuviin herkän humoristisen ja syvällisen tarinan rakkaudesta, uskollisuudesta ja vapaudesta. Marilii on nykyaikainen prinsessa, joka pärjää vallan hyvin yksin. Vaan saavat itsenäisetkin kaivata ja odottaa ja rakastaa. Tolosen kertomus nostaa arvoon arkisen, pienen elämän, jossa ei näyttäisi tapahtuvan paljoa ja ihmeellistä, mutta joka on rikasta ja täyttä elämää. Seikkailuunkin on lupa lähteä ja palata ryvettyneenä ja kolhittuna. Sellaista on elämä.

Miten kaunis valtakunta. Miten kaunis saari, miten kaunis mökki, miten kaunis koko elämä.

***

Jyväskylän pääkirjaston Satuhuone Peukaloisessa on 23.9.-31.10.2022 sadun säihkettä ja värien voimaa, kun Lapsuutta etsimässä – Camilla Mickwitzin värikäs maailma -kuvitusnäyttely saapuu iloksemme. Näyttelyn kuvat kuuluvat Lastenkirjainstituutin kuvitustaiteen kokoelmaan ja ovat Mickwitzin Jason-, Emil ja Onni- sekä Saariston prinsessa -kuvakirjoista. Tervetuloa ihastumaan!

Myös Kulttuuritalo Villa Ranan kahvilassa sekä Jyväskylän taidemuseolla (aina 15.1. saakka) on samaan aikaan esillä Mickwitzin taidetta (tarkista aukioloajat sekä mahdolliset pääsymaksut). Lisää lasten kulttuuritapahtumia löydät Lasten Lystin verkkosivuilta.

Hui, kuinka hauskoja kummitusjuttuja!

“Joskus on hauska vähän pelätä.”

Kummitustarinat kuuluvat suomalaisten lasten tarinaperinteeseen, kukapa ei niitä olisi iltanuotiolla tai peiton alla taskulampun valossa toisille kertonut. Teoksessa Suomen lasten kummituskirja (Minerva Kustannus 2022) Raili Mikkasen keräämät tarinat yhdessä Sirkku Linnean kuvituksen kanssa tarjoavat hauskaa jännitystä koko perheelle. 

Sen jalat näkyivät pitkän takin alta, mutta ne eivät koskettaneet maata lainkaan, kun hahmo pompahteli eteenpäin.

Kirjan 11 kummitustarinaa sopivat niin jännittäviksi iltasaduiksi kuin vapaapäivien yhteiseksi puuhaksi. Teos toimii myös tietynlaisena matkana Suomen eri kaupunkeihin, esimerkiksi Muhokselle, Mäntyharjulle ja Heinolaan. Jokaisen tarinan jälkeen on myös esittely kyseisestä kaupungista ja muista siellä sattuneista jännittävistä tapauksista. Jokaisesta tarinasta voi myös oppia yhdessä paljon uusia asioita, esimerkiksi vaikeista synnytyksistä, reumasta tai elämästä kartanoissa.

Itse tarinoista löytyy niin teatterin kummituksia, salaperäisiä katoamisia kuin mystisiä viestejä – sekä paljon muita, kummaakin kummempia sattumuksia ja kohtaamisia. Linnean kuvitukset herättävät kummitukset eloon jokaisella lukukerralla. 

Mäntyharjulla löytyy lisäksi erään talon emäntä, joka on kuollut jo aikaa sitten mutta näyttäytyy aina välillä vanhassa kotitalossaan. Joko hänellä on jäänyt jokin asia hoitamatta, tai hän ei yksinkertaisesti henno lähteä rakkaasta talostaan. Kummitukset taitavat harvoin kertoa, miksi niiden täytyy tulla ihmisiä säikyttelemään.

Kiitos vinkistä kesätyöntekijämme Riia!

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka vauhdissa

Henkka on 10-vuotias lahtelainen poika, jonka mielikuvitus on vertaansa vailla. Hän on FBI:n mies, omistautunut rikoksille ja näkee niitä kaikkialla. Siksipä ei olekaan mikään ihme, että hän ihailee yli kaiken Sherlock Holmesia ja perustaa ystävänsä Kivimutkan kanssa etsivätoimiston.

Henkan kaveri Kivimutka on innokas urheilumies, mutta lähtee Henkan mukaan myös etsiväjuttuihin. Etsivätoimistossa Kivimutkan rooli on pääasiassa tehdä, mitä Henkka ehdottaa, koska Henkka on selvästi enemmän innoissaan salapoliisijutuista ja fiksumpi keksimään, miten tapauksissa edetään. Kivimutka ehkä kuitenkin mieluummin pelaisi jääkiekkoa ilman luistimia kuin ratkoisi rikoksia.

Ensimmäisessä kirjassa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka Henkka näkee kotimatkallaan murhan ainekset:

Ruskeat sukkahousut roikkuivat orapihlaja-aidassa Pumpputie 12:n kohdalla, paikassa, johon niillä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa.

Se oli sillä selvä, oli tapahtunut murha. Aita oli rouva Luukan ja housut murhatun naisen, kenenkäs muun. Ruumista ei näkynyt, mutta muuten tapahtuma oli lähellä ratkaisuaan. Koska sukkahousut olivat pienet ja rouva Luukka oli paksu, rouva ei ollut murhan uhri. Se oli joku muu, laihempi.

Ei auta, vaikka äiti yrittää vakuuttaa, ettei välttämättä ole kyse murhasta. Onhan mahdollista, että joku on vaan kadottanut sukkahousunsa. Henkka päättää alkaa selvittää, kuka voisi olla sukkahousujen omistaja. Mukaan rikosta ratkaisemaan tulee myös Kivimutka ja yhdessä pojat alkavat käydä naapuruston taloja läpi. Mistä löytyisi sukkahousujen omistaja, keskikokoinen nainen? Kaikki eivät kuitenkaan pidä uteliaista salapoliiseista, ja pojat joutuvat itsekin myös todelliseen vaaratilanteeseen. Onneksi asiat ratkeavat parhain päin ja rikos lopulta selviää.

Kalle Veirton kirjoittamassa ja Kariston julkaisemassa sarjassa on ilmestynyt jo 22 kirjaa. Kesäisiin tunnelmiin päästään esimerkiksi Henkka ja Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa sekä Henkka ja Kivimutka ja Kurppa 16 -kirjoissa. Etsivätoimiston kesään kuuluu ihan kesäisiä juttuja kuten mökkeilyä, kalastusta ja uintia, mutta tietysti myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tosi helppoa ja kivaa kesälukemista kaikille jännityksen, huumorin ja urheilun ystäville – lue vaikka koko sarja!

Henkka ja Kivimutka-sarjasta on tehty myös elokuva, jonka ovat ohjanneet Väinö Weckström ja Jarkko Felin. Käsikirjoituksen tekemisessä on ollut apuna myös kirjailija Kalle Veirto, ja se omalta osaltaan on varmasti vaikuttanut siihen, että elokuvaan on saatu luotua sama huumorin ja jännityksen värittämä vauhdikas tunnelma kuin kirjoissakin. Elokuvan trailerista pääset mukaan tunnelmaan, löydät sen täältä .

Vinkin kirjoitti Tuula pääkirjastolta

Tässä oli kesäkuun toinen päivityksemme. Heinäkuussa blogi lomailee. Seuraavan kerran tapaammekin siis elokuussa, 3.8.

Mukavaa kesää! 😍🌼📕

Lukuvinkkejä odottaville perheille

Tiistai-iltana 24.5.2022 kokoonnuttiin Vinkkejä iloisiin hetkiin vauvan kanssa -perhevalmennukseen pääkirjaston Satuhuoneeseen. Odottaville perheille suunnatun perhevalmennuksen järjestivät yhteistyössä Kulttuuriaitan Kulttuurineuvola, Jyväskylän pääkirjasto ja Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu.

Kuulimme aluksi tarkemmin Kulttuurineuvolan toiminnasta. Me kirjastolta alustimme lyhyesti ääneen lukemisen hyödyistä sekä kerroimme kirjaston palveluista ja annoimme lukuvinkkejä. (Blogin toisella puoliskolla olevien lukuvinkkien kautta pääset kurkistamaan, millaisista kirjoista illassa puhuttiin.) Sanojen kanssa päästiin leikkimään kansalaisopiston sanataidetuokiossa, jossa syntyi runo omalla vauvalle. Illan päätti saturentoutus.

Oli virkistävää kuulla syvemmin yhteistyökumppaneidemme Kulttuurineuvolan ja sanataidekoulun tarjonnasta ja filosofiasta. Pinnalle nousi ajatus siitä, että taidehetkien kokemiseen ja tekemiseen ei tarvita erikoisia välineitä tai erikoista osaamista. Omana itsenään oleminen ja eläminen riittää. Poimin omaan tarina- ja vinkkausreppuuni heiltä monta ajatusta.

Ennen varsinaista perhevalmennusta, kirjasto ja sanataidekoulu olivat maaliskuussa 2022 mukana Kulttuurineuvolan Kulttuuriloiskeita-koulutuksessa. Vuosittain järjestettävä koulutus on suunnattu Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten neuvolahenkilökunnalle, ja siellä pohditaan kulttuurin ja taiteen roolia nuorten perheiden jaksamisen ja hyvinvoinnin tukena.

Koulutuksessa kerroimme käytännön esimerkein, millainen lukemiseen ja sanataiteeseen keskittyvä perhevalmennuksemme on, jotta neuvoloissa olisi helpompi avata asiakkaille valmennuksen sisältöjä. Samalla he saivat ohjausta siitä, miten hyödyntää kirjaston palveluita omassa työssään neuvolassa, sekä rautaisen annoksen tietoa sanataiteen ja lukemisen hyödyistä lapsiperheissä.

Lukuvinkkejä odottaville perheille

Nyt niihin lupaamiini lukuvinkkeihin! Lempeän höpöttelyn, ääneen lukemisen, laulamisen ja loruttelun voi aloittaa jo masuvauvalle. Vauva kuulee kohtuun noin raskauden puolivälistä. Omat sanat ja laulut riittävät mainiosti. Jos tuntuu, että sanat ovat hukassa tai kaipaa uutta ideaa, voi tarttua esimerkiksi näihin kirjoihin.

  • Aa tuuti lasta -nuottikirja sisältää tuttuja kehtolauluja. Mukana cd, jonka avulla voi palautella sävelet mieleen. Suvi Teräsniskan Iltalauluja -cd kokoaa yhteen rakastettuja tuutuballadeja.
  • Hiiri mittaa maailmaa -runokokoelmaan on poimittu Hannele Huovin kaksisataa rakastettua runoa, joissa elämää ihmetellään kantilta jos toiselta. Elina Warstan hykerryttävän hyvä kuvitus antaa mielikuvitukselle siivet. Runo- tai kuvakirjat voivatkin olla myös (kuva)taide-elämyksiä.

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

  • Yhdessä lukiessa voivat sekä lapsi että aikuinen tankata elintärkeää läheisyyttä. Aina ei vauva-arjessa jaksa mitään ihmeellistä sanaseppoilua, silloin voi vaan pötkötellä rauhassa ja nauttia seurasta. Virkeänä hetkenä voi lorutella ja samalla hellästi silitellä tai kujeilevasti leikitellä vauvan kanssa vaikkapa näiden säkeiden tahtiin:

Eppu Nuotion ja Virpi Pennan Silkkipaperitaivas, rakastamisrunoja vauvoille. Kirjan alaotsikko kertoo kaiken! 💕

Inkeri Karvosen ja Emmi Jormalaisen Hupsuja hassuja hipsukka tassuja on ihastuttava kokoelma runoja, joita voi lukea vauvalle odotusaikana tai joilla voi hellitellä vaikka vastasyntynyttä.

  • Kun vauva kasvaa ja alkaa ihmetellä ympäröivää maailmaa, voi lapsen omiin käsiin ensin tarjota ihmeteltäväksi pehmeitä kangaskirjoja ja vähitellen paksulehtisiä kirjoja pinsettiotteen kehittyessä vuoden ikää kohden. Pahvisivuiset kirjat selviävät myös maistelutestistä, mikä on tässä vaiheessa olennainen osa kirjallisuuden analyysia. 😊

Elina Pullin ja Karoliina Pertamon kaksikielisessä Kukkuluuruu (Kuckeliku)-kirjassa on mukana reipasta leikkirunoa ja rauhallisia silittelyriimejä.

Elina Pullin ja Matti Pikkujämsän Lorukylpy tarjoilee runoja arkisten toimien lomaan. Pue runon tahtiin tai harjoittele pottailua säkeiden siivittämänä.

Tittamari Marttisen ja Anne Peltolan äitiyspakkauksistakin tutut Pikku poron päivä ja Iloinen lorutoukka kätkevät sisälleen rytmikästä räppiä ja pontevaa poljentoa.

  • Paksulehtiset kuvasanakirjat kasvattavat sanavarastoa. Yhdessä voi ihmetellä ja jutella: Missä pallo? Minkä värinen pallo? Yhteinen, pienikin vastavuoroinen ja hymyn kera käyty ”lukupuhe” tukee luontevasti ja helposti kielen ja vuorovaikutuksen kehitystä. Kokeile esimerkiksi näitä:

Puppe ja värit , 100 ensimmäistä sanaa Hippa Hiiren kanssa

Missä Pipsa piileksii? Turvallisen yllätyksen tarjoavat luukkukirjat viehättävät pientä lukijaa. Joskus muksu haluaa lukea saman kirjan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… Rinnalle voi tuoda muita vaihtoehtoja ja samalla jatkaa tutun kirjan lukemista. Toive lukea jotakin kirjaa kertoo siitä, että lapsi tarvitsee kirjasta jotain. Tuttuushan tarkoittaa myös turvallisuutta. Joten tsemppiä vaan toistoihin, you can do it!

Näillä ideoilla pääset alkuun. Kysy lisää vinkkejä kirjastostasi!

Toisaalta – vauvaperheessä voi helposti väsymys painaa. Lukemisesta ei tarvitse ottaa paineita. Se voi olla iloksi ja virkistykseksi, ei jotakin joka täytyy viimeisillä voimilla suorittaa. Tulee myös erilaisia kausia, joskus jaksaa paremmin, joskus vähän huonommin. Lapsi tulee kyllä kohtaamaan elämässään monenlaisia tekstejä, kuvia, ilmiöitä ja pohtii niitä useiden ihmisten kanssa kotona, päivähoidossa, harrastuksissa ja koulussa. Tärkeintä on olla yhdessä ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. ❤

Kesäkuusta alkaen julkaisemme blogissa tekstejä kahdesti kuussa. Seuraava blogi ilmestyy 15.6.

Vaelluksella tunturissa

Venla on lähdössä vanhempiensa kanssa vaeltamaan Lappiin. Mielessä poukkoilee sata kysymystä ja jännityksenaihetta:

Mitä, jos en jaksakaan kävellä? Ajattele, jos meitä vastaan tulee karhu!

Äiti ja isä osaavat rauhoitella, että edessä on varmasti mukava reissu. Venla on valmistautunut jo pidemmän aikaa pakkaamalla reppua ja kävelemällä uusilla kengillään, jotta jalat ehtisivät tottua niihin. Lopulta koittaa lähtöpäivä.

Lappiin matkustetaan yöjunalla. Ennen vaellukselle lähtöä vietetään vielä toinen yö majatalossa, tutustutaan luontokeskukseen ja herkutellaan paikallisella ruoalla. Sitten päästään tunturipolulle. Vaan ilman jännittäviä käänteitä ei selvitä. Mitä tehdä, kun kengät hiertävät tai ukkosmyrsky yllättää?

Teoksessa on hyvin kaunis kuvitus, joka tekee eläväksi kirjan tekstin ja tuo lähelle pohjoisen luonnon. Kirjassa puhutaan lähimatkailun, lähiruuan sekä luontoa säästävän joukkoliikenteen puolesta. Lisäksi esim. tunturissa yövytään vuokratussa teltassa. Jotta voi nauttia seikkailusta, ei siis tarvitse matkustaa toiseen maahan tai välttämättä omistaa autoa tai hienoja retkivarusteita. Jokainen voi löytää itsestään seikkailijan, selviytyjän ja pelkojen voittajan. Kirja päättyy harmillisesti hieman liian nopeasti, olisin mielelläni ihastellut kuvitusta ja tekstiä vielä lisäsivun tai kaksi.

Emma V Larsson ja Maria Trollen Venlan ensimmäinen tunturivaellus (kustantajana luonnossa liikkumisen ja eräkirjojen julkaisija Calanzo, 2021) on viehättävä kirja, joka avaa reissaamista ja vaeltamista lapsen silmin – suosittelen kaikille reissua suunnitteleville sekä sellaisesta unelmoiville. Kirjan on kääntänyt ja toimittanut suomeksi Mikko Lamminpää.

Ystäväni metsä

Minulla on vihreä muistikirja. Piirrän ja kirjoita juttuja, joita tulee mieleen metsässä.

Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Metsämuistikirja (Teos 2022) kertoo lapsen havaintoja metsästä ja luonnosta. Metsä on täynnä leikkiä, taikaa ja kauneutta, tonttujen ovia.

Koneiden, rahan ja tuhon maailma ei kuitenkaan pysy kaukana. Aikuiset puhuvat, että metsä on KAAVOITETTU. Outo sana ihmetyttää ja pelottaa. Mitä se tarkoittaa? Mitä metsälle tapahtuu?

Aamulla metsä ryskyy. Metsäkoneiden jäljiltä puut makaavat maassa. Kaarna käpertyy äidin syliin turvaan.

Jos olisin nuorempi, taistelisin vastaan, Inna-mummu sanoo.

Järjestäisin mielenosoituksen! Nyt en enää jaksa.

Mutta Kaarna jaksaa. Hän järjestää oman, hiljaisen mielenosoituksensa. Kaarna ripustaa muistikirjasta repäistyt sivut narulla puihin.

Älkää kaatako

vihreitä ovia,

älkää viekö

nojausrunkoja

ja kaidepuita.

Jos viette,

me voidaan kaatua.

Yllättäen metsässä on toinenkin lapsi, Tuulipoika, joka ihmettelee Kaarnan mielenosoituslappuja puissa. Hän ei ole huolissaan puiden kaatamisesta, sillä hän tietää, miksi metsän paikalle ei voi rakentaa kerrostaloja. Yhdessä he lähtevät katsomaan metsän salaisuutta.  

Metsämuistikirja täytyy lukea useamman kerran, jotta voi makustella kaikkia sen eri puolia. Teksti ja kuvitus on monitasoinen, erilaisia tekstityyppejä ja kuvitustekniikoita yhdistelevä, metaforia ja symboliikkaa vilisevä. Luonnonsuojelun sekä ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon teemaa pyöritellään eri puolilta. Ystävyys metsän kanssa saa konkreettisen hahmon Tuulipojassa. Runsaasta kuvastosta ja tekniikoista huolimatta tarinan punainen lanka säilyy ja lukija jännittää, pelastuuko metsä.

Kirjassa on haikea, melankolinen sävy, joka loppua kohden hälvenee ja toivo alkaa sarastaa. Tarinassa sadun lumo punoutuu osaksi arkimaailmaa. Metsä tulee lähelle, niin että voi melkein tuntea neulaset jalkojen alla, tuulen hiuksissa ja nähdä tontun pujahtavan tupaansa juurakon alle. Kirjassa kuvataan hienosti sitä, miten paljon metsä voi merkitä ja miten paljon se voi antaa. Jos metsä kaadetaan ja luonto tuhotaan, kaatuuko ja tuhoutuuko lopulta samalla ihminenkin?

Jos pidit Metsämuistikirjasta, saattaisit pitää myös Reetta Niemelän Ja Emmi Jormalaisen Pieni kuljeskelukirjateoksesta tai Reetta Niemelän ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Ystävä joella.

Ilmarin ihmelääke

Yleensä isoäidit ovat herttaisia, ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä, mutta ei Ilmarin Mummo. Tämä istui kaiket päivät tuolissaan ikkunan vieressä ja marisi ja narisi, jankutti ja vatkutti ja valitti kaikesta mahdollisesta.

Kiitoksia on turha odottaa, vaikka Ilmari kuinka yrittää auttaa ja palvella mummoaan. Mummo ei välitä kuin itsestään. Ei siis mikään ihme, että Ilmari ei mitenkään erityisesti pidä mummosta. Hän ei todellakaan ilahdu, kun joutuu jäämään mummoaan hoitamaan, kun äiti lähtee kauppaan. Silloin, kun isä ja äiti ovat pois, Mummo on aina erityisen kamala Ilmarille ja pelottelee häntä kaikin mahdollisin konstein.  Ilmari miettii, voisiko Mummo olla ihan oikea noita, niin karmaisevia ja ällöttäviä hän ja hänen juttunsa ovat.

Ilmari aivan aidosti vihaa ja pelkää Mummoaan. Jotenkin Mummon nariseva suu, joka muistuttaa koiran peräaukkoa tulisi tukkia. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Ilmari olisi voinut laittaa kiinanpommin Mummon tuolin alle tai ujuttaa pitkän vihreän käärmeen Mummon niskaan. Ongelmana vain on, ettei hänellä ole kiinanpommia eikä vihreää käärmettä. Lopulta Ilmarin silmiin osuu Mummon lääkepullo. Lääkettä annettiin mummolle neljä kertaa päivässä, siihenhän voisi keksiä jotain pientä lisuketta, joka parantaisi hirviö-Mummon tai posauttaisi häneltä päälaen. Tuumasta toimeen, Ilmari alkaa kasata kattilaan lääkettä Mummolle mitä oudoimmista aineksista kuten hiusshampoo, hammastahna, partavaahto, kynsilakka, karvanpoistaja, lattiavaha, chili-kastike, lampaiden desinfiointiliuos. 

Viimeinen pullo oli täynnä kelmeän vihreitä pillereitä. SIANPILLEREITÄ, ilmoitti etiketti. SIOILLE, JOTKA KÄRSIVÄT LIHAPIIKEISTÄ, AROISTA SORKISTA, HARJASKADOSTA JA SIKA TAUDISTA. YKSI PILLERI PÄIVÄSSÄ. VAKAVISSA TAPAUKSISSA VOIDAN ANTAA KAKSI PILLERIÄ PÄIVÄSSÄ. YLIANNOSTUS PANEE SIAN ROKKAAMAAN.

Keittiössä Ilmari kuumentaa lääkeseoksen. Vielä pieni tujaus ruskeaa maalia ja värikin on kohdallaan. On aika tarjoilla Mummolle annos uutta lääkettä.

“ Sillä lailla!” Ilmari hihkaisi. “Niele se!” Ilmari työnsi lusikan syvälle Mummon suuhun ja kaatoi sekoituksen kurkkuun. Sitten hän astui askelen taaksepäin nähdäkseen paremmin, miten aine toimi.

Se oli näkemisen arvoista.

Mitä Mummolle oikein tapahtuu? Millaiset ovat lääkkeen sivuvaikutukset? Se selviää, kun luet itse kirjan. Saat selville myös, mitä tapahtuu kanalle, sialle ja lampaille, kun niille annetaan lääkettä. Ja mitä sitten loppujen lopuksi tapahtuukaan Mummolle, kun Ilmari tekee uusia lääkekokeiluja ja päätyy ihmelääkkeeseen numero neljä.

Tervetuloa hulvattomalle matkalle Roald Dahlin mielikuvitusmaailmaan, missä ihmisille ja eläimille voi tapahtua melkein mitä vaan. Muista katsoa myös kuvat, sillä Quentin Blaken kuvitus täydentää loistavasti mielikuvat inhasta Mummosta.

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke, kuvittaja: Quentin Blake, kustantaja: Art House.

Dahlin kirjaa luki Tuula pääkirjastolta.

Minä en pidä puurosta!

Juuttuuko puuro kurkkuun, jääkö herneet lautasella? Kolmen lastenkirjailijan uutuuksissa pohdiskellaan syömiseen ja ruokailuun liittyviä pulmatilanteita empaattisella ja värikkäällä tavalla.

Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne (Lasten Keskus 2021)

Mollin maha murisee. On aika syödä. Molli kokoaa Sisun kanssa värikästä murkinaa lautaselle. Vaan herneitä Molli ei kerta kaikkiaan pysty syömään.

Molli tuijotti lautastaan

ja kosketti varovasti yhtä hernettä.

Herne oli kylmä, liukas ja vihreä.

Mollia puistatti.

Mikä neuvoksi? Kirkkopellon kirjassa on leikkisällä ja lempeällä tavalla käsitelty inhokkiruokien kohtaamista. Tärkeää on kokeilla (kannustavan ystävän avustuksella) ja suhtautua (itse)myötätunnolla pieniinkin onnistumisiin.

Monella aukeamalla on lukijalle pieni tehtävä: ”Kuiskaa Mollille kannustus: HYVÄ MOLLI. SINÄ PYSTYT SIIHEN!” Tehtävien myötä lukija tuntee osallistuvansa kirjan tapahtumiin ja ehkäpä siten sisäistää kirjan sanoman vahvemmin. Hauska, osallistava tapa vetää lukijat kirjan maailmaan. Kenties seuraavan hankalan ruokailuhetken tullen voi lapsi puhua itselleen kuten puhui Mollille – kannustavasti ja ymmärtäen.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro (Tammi 2022)

Onko puuroa pakko syödä, jos ei tykkää? Valpuri haaveilee, että aamupalaksi olisi croissantteja, vohveleita ja vadelmahilloa. Isän tarjoilema ”kokin erikoinen” on kuitenkin kupillinen puuroa, ja siitähän Valpuri ei tykkää (sympatiani ovat Valpurin puolella, sillä onko kamalampaa kuin kylmä aamupuuroklimppi). Alkaa spektaakkelimainen ja eeppinen taistelu puuroa vastaan!

Vai onko kulhossa kököttävä tavara puuroa ollenkaan? Jos se onkin avaruuden musta aukko tai aikamme tärkein arkeologinen löytö? Mielikuvitus taikoo puurosta suurta draamaa. Aikuiselle lukijalle tämä avaa lapsen ajatuksenjuoksua ja lisää ymmärrystä siitä, miten jokin asia voikin tuntua niin ahdistavalta, kun mielikuvitus lähtee laukalle.

Onneksi paikalla on isä, joka maadoittaa Valpurin tunteita ja tarinoita todellisuuteen jämäkällä mutta ystävällisellä tavalla.

Reetta Niemensivun kuvitus on jälleen kerran upeaa: värikästä, vahvaa, oivaltavaa. Mukaan tulee draamallisia ja elokuvamaisia kohtauksia. Kuvitus avaa tekstiä, vie sitä uudelle tasolle ja kertoo henkilöhahmoista paljon sellaista, mitä tekstistä ei suoranaan paljastu. Kirjaan on mukavalla tavalla tuotu myös monikulttuurisuutta kuvituksen kautta.

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä (Into 2021)

Aamupalalla puuro näyttää epäilyttävältä ja Viima syö vain muutaman lusikallisen. Lounaalla ruoassa on jotain ”vaarallisen vihreää” ja välipalakin jää kaakaokupilliseen. Nälkä heräilee Viiman vatsassa, talttuu välillä vähän mutta illan edellä nälkä on jättiläismäinen hirviö, joka riehuu ja kiehuu kaikkialla. Maittava iltapala taltuttaa suurenkin nälkä-mörököllin.

Hurmeen kirja kertoo kuvakirjain keinoin lapselle ateriarytmin ja riittävän syömisen tärkeydestä. Omaksi hahmokseen piirretty Nälkä konkretisoi lapselle, mikä näläntunne on ja mitä sille tapahtuu, jos ei saa riittävästi ruokaa. Kuvitus houkuttelee lukemaan, aukeamissa on paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Pidin myös kansien sisäsivuilla olevista ”Oletko maistanut?” ja ”Tintin ja Viiman ateriat” -lisäosioista, joiden avulla voi jutella lapsen kanssa uuden maun maistamisesta sekä omasta ateriarytmistä.