Uusi vuosi, uudet sarjat

Uusi vuosi on hyvä aloittaa uusien kirjasarjojen parissa. Moneen viime vuonna ilmestyneeseen kotimaisen sarjan aloitusosaan on tänä vuonna luvassa jatkoa. Kannattaa siis nyt tarttua sarjan ensimmäiseen osaan ja tehdä jo hyvissä ajoin varaus sarjan jatko-osaan.

Roope Lipastin kirja Palavan kaupungin lapset aloittaa historialliseen Turkuun sijoittuvan lasten kirjasarjan (Turun palo, WSOY). Kirja vie meidät lähes kaksisataa vuotta ajassa taaksepäin, 1820-luvun Turkuun. Lukija saa kokea Peterin, Huldan sekä Jaakon kanssa Turun kaupungissa historiallisesti merkittäviä hetkiä: Turku palaa.

Peter ja Hulda ovat paikallisen kauppiaan lapsia, kun taas Jaakko on pyykkärin poika. Lapsille ero yhteiskuntaluokassa ei ole ystävyyden este, päinvastoin: yhdessä he ovat enemmän. Peter, jota odottaa koulunkäynti akatemiassa, kaipaa toimintaa ja tekoja, kun taas Jaakko, joka ei rahanpuutteen vuoksi voi koulua jatkaa, janoaa tietoa. Terävän päänsä ansioista Jaakko onkin päässyt paikallisen professorin apupojaksi ja samalla tämän epäviralliseen oppiin. Tytöille pidemmälle vievä koulunkäynti on tuossa ajassa mahdollista vain haaveissa.

Lasten arkinen rapujen pyydystämiseen suunniteltu yö muuttuu kauhujen yöksi, kun kaupungissa syttyy tulipalo. Turku on palanut historiansa aikana monta kertaa, mutta tämän kirjan sivuille päätynyt palo oli paloista pahin. Palo syttyi 4.9.1827 ja levisi lopulta lähes koko kaupunkiin. Koko maailma sai tietää Turun palon tuhoista: suuri osa taloista paloi poroksi. Kuinka Peter, Hulda ja Jaakko palosta selvisivät? Varmasti jotenkin, sillä jatkoa on luvassa. Kevään lopulla ilmestyy sarjan toinen osa Rauniokaupungin lapset. Siihen kannattaa jo tehdä varaus!

Mutta millainen mahtoikaan olla Turku ennen paloa? Klikkaa sisään Digimuseon Turku Åbo 1827 näyttelyyn, jossa tuon ajan Turku saa näkyvän muodon 3D-mallinnoksesta toteutetussa 360-kaupunkikierroksessa. Tervemenoa aikamatkalle!

Timo Parvelan Merkitty lapsi starttaa uuden koululaisille suunnatun mysteerisarjan Melkein mahdoton tehtävä. Sarjan päähenkilö Elias on unelmissaan kuin Harry Potter: lapsi, jonka olemassaololla on merkitys – muutenkin kuin Paula-tädin kaatopaikka-apulaisena. Unelmia kannattelee Paula-tädin kertomukset pyykkikorista löyteneestä pojasta, jolla on tähden muotoinen tatuointi nilkassa. Tuo poika on Elias.

Elias, usko jo, se on vaan tuhru. Sä vaan toivot, että se olisi joku Harri Potterin salama tai sellainen, mutta ei se ole, sanoo Mino.

Mino on Eliaksen paras ystävä. Mino on lukenut satoja kirjoja, joten hän on kirjoista hankitun tietomääränsä tuella usein oikeassa. Mutta tällä kertaa Mino on Eliaksen mielestä väärässä. Tähden muotoinen tatuointi Eliaksen nilkassa ei ole pelkkä tuhru.

Lopulta Minonkin epäilykset heräävät, kun Elias löytää kaatopaikalta puhelimen, josta paljastuu kuvaviesti: mies ja nainen sylissään lapsi, jonka nilkassa on samanlainen tatuointi kuin Eliaksella. Keitä ovat kuvan aikuiset? Tuon kuvan myötä alkaa Melkein mahdoton tehtävä, jonka tavoitteena on selvittää Eliaksen syntyperä.

Helmikuussa ilmestyvä sarjan toinen osa Savuna ilmaan vie lukijansa yhä syvemmälle mysteerin syövereihin. Tällä kertaa puhelimeen kilahtaa kysymys, johon Eliaksen tulee löytää vastaus: kuka räjäytti Albert-instituutin?

Waaralinnan salaisuudet -kirjasarjan ensimmäinen osa Seitsemän kielonlehteä taas tutustuttaa lukijansa Oskariin, joka sairastuttuaan saa kuulla joutuvansa syrjäiseen Waaralinnan parantolaan hoitoon. Jo matkalla parantolaan Oskar saa esimakua siitä, millaiseen paikkaan hän on matkalla.

Kuuntele minua, Oskar, johtajatar sanoi äkisti ja käänsi hermostuneena kasvonsa hänen suuntaansa. On hyvin tärkeää, että pystyn löytämään paikan, jossa se on väijyksissä, mutta en pysty siihen, jos sinä koko ajan kyselet ja keskeytät… Johtajatar ei ehtinyt viedä lausettaan loppuun, kun jäätävä tuulenpuuska vavistutti vaunuja. Sen mukana kantautunut ulina oli kovaäänisintä ja pelottavinta, mitä Oskar oli eläissään kuullut.

Kuka matkalaisia oikein väijyi ja miksi?

Matkalla Oskarin mielessä heränneet kysymykset olivat vasta alkusoittoa tuleville arvoituksille. Mistä kuuluvat öisin parantolassa kaikuvat oudot äänet? Mitä tapahtuu parantolan suljettujen muurien ulkopuolella?

Janne Malisen kirjoittaman trilogian toinen osa Verenpunainen kristalli on jo varattavissa verkkokirjastossa. Tee varaus!

Muita viime vuonna aloittaneita kotimaisia lastenkirjasarjoja uuden vuoden varalle:

Siri Kolu: Hereiset
Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi
Maria Kuutti: Onnenpotku
Hanna Kökkö: Niki Dundee
Harri Veistinen: Revontuliefekti-sarja
Reetta Niemelä: Musta kuu -sarja

Joulun tarinat

Joulu saapuu kerta toisensa jälkeen. Jouluna moni meistä myös kertaa jo aikaisemmin luettuja tarinoita. Moni tarina luetaan jokaisena jouluna. Osassa niistä aiheena on joulu, osa taas houkuttaa lukijansa muutoin vain toistuvasti äärelleen. Tietyissä tarinoissa on taikaa useammallekin lukukerralle.

Blogissamme on jo kolmena jouluna esitelty tarinoita, jotka vievät lukijansa joulun tunnelmiin – ehkäpä vuodesta toiseen.

Maja Lunden teos Lumisisko toimii 24 lukuisena teoksena vaikka joulukalenterina, mutta tässä vaiheessa joulun odotusta kirjan voi jo ahmia kerralla loppuun saakka. Lumisisko on tarina surusta ja ilosta sekä kaikesta siitä, mitä niiden väliin mahtuu. Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole joulua koristeltu. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, koska jouluna hän täyttää 11 vuotta. Tänä vuonna joulua ei kuitenkaan näytä tulevan. Suru on vallannut Aaton kodin. Mutta sitten Aatto kohtaa Hetan, jonka kotona jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. Voisiko Heta tuoda joulun Aatonkin kotiin? Kadonnutta jouluiloa, surun keskellä, etsitään myös Catherine Doylen kirjassa Ebenezerinkadun ihme. Kirja on uudelleentulkinta Charles Dickensin Saiturin joulusta, joka on monelle tuttu – erilaisista versioinneista.

Monille tuttu Beatrix Potterin luoma Petteri Kaniini seikkailee Oscar-palkitun näyttelijän Emma Thompsonin kirjoittamassa kuvakirjassa Petteri kaniinin jouluseikkailu. Kaniinien kotona onkin jouluvalmistelut jo täydessä vauhdissa! Kaikenlaisiin joulupuuhiin päästään tutustumaan myös Astrid Lindgrenin jouluisia tarinoita koostavassa teoksessa On hauskaa, kun on joulu: Astrdi Lindgrenin parhaat joulutarinat. Melukylän lasten, Marikin ja Lotan lisäksi kirjassa tavataan Taina Tomera auttamassa mummia. Kirja sisältää myös ensimmäistä kertaa suomennetun tarinan Tonttu valvoo.

Joulurunojen pariin meidät vie Ihan täysi tonttu!: runollinen joulukalenteri. Kirjan runot avaavat ikkunan joulun ihmeelliseen maailmaan. Mukana on tonttuja ja joulutouhua, toivon sanomaakaan ei unohdeta. Blogissamme haastateltu herra Mörkö paljastaa jouluisen lempirunonsa: Nallen joulutervehdys. Hän myös vinkkaa runojen oheen luettavaksi Mauri Kunnaksen jouluiset kirjat Joulupukki, Kaksitoista lahjaa joulupukille, Onnin paras joululahja sekä Joulupukki ja noitarumpu. Näiden kirjojen lukeminen kuuluukin varmasti monen lapsiperheen jouluperinteisiin. Joulupukki ja noitarumpu on katsottavissa myös elokuvana Yle Areenasta, mikäli kirjaston DVD sattuu olemaan varattuna jonkun toisen jouluperinteissä.

Myös Eva Frantzin kirjoittama Ruukin salaisuus sopii joulun odotukseen: kirjassa on 24 lukua, yksi jokaiselle joulukuun päivälle aattoon saakka. Kirjassa Flora ja Floran äiti muuttavat joulukuuksi merenrannalle. Tuolla rannalla ei kuitenkaan uikkareita ja aurinkorasvaa tarvita, vaan laukkuihin pakataan villasukkia ja saappaat. Matkan päätteeksi Flora ja äiti saapuvat ikivanhalta näyttävän mökin eteen. Missä Flora joulunsa joutuukaan viettämään? Tarinaa ei malta lopettaa ensimmäiseen eikä toiseen lukuun. Tässä vaiheessa joulua ei enää onneksi tarvitsekaan. Ruukin salaisuuden tapaan Karin Erlandssonin teos Yöjuna jakautuu 24 lukuun. Jännittävä jouluinen kertomus vie lukijansa junamatkalle yöjunaan. Junassa selviää, että kaikki junassa matkustavat ovat kadottaneet jonkun heille rakkaan. Mutta kuka onkaan lopulta kadoksissa – ja keneltä?

Viimeisimpänä jouluisena lukuvinkkinä blogissa tutustuttiin Timo Parvelan Varjot-sarjaan. Tässä sarjassa Parvela on luonut jälleen maailman, joka koukuttaa lukijansa tiukkaan otteeseen. Aivan pienimmille kuulijoille ei kirjasarjaa iltalukemiseksi kannata lainata; isommat koululaiset taas viihtynevät Peten ja tonttujen parissa varmasti pyhäpäivän jos toisenkin. Toisenlaista Timo Parvelan kynäilemää joulutunnelmaa löytyy Ylen tuottamista joulukalentereista Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu (2018) sekä Jäätävä seikkailu (2016). Joulukalenterit johdattelevat vuodesta toiseen niin lapset kuin aikuisetkin joulun tunnelmaan.

Yksi jouluna uusintakierrokselle pääsevä blogissakin esitelty klassikko voisi olla C.S. Lewisin Narnia-sarja. Narniassa tapahtumat ovat mukaansa tempaavia ja muutenkin hurmaavia; keskeisiä aiheita ovat omien virheiden hyväksyminen sekä rehellisyys. Narnian lisäksi joulun lukulistalle voivat päästä jo kerran luetut Ella-kirjat ja Risto Räppääjät, mahdollisesti kymmeniä kertoja luetut Neropatin päiväkirjat sekä vuodesta toiseen ilahduttavat Tatut ja Patut.

Nyt Kanelia kainaloon ja hyvää joulua!

Tontut hiippailevat

Tontut hiippailevat jälleen. Mutta mitä niillä onkaan mielessä?

Jyväskylän kaupunginkirjaston ja Jyväskylän kansalaisopiston joulunodotuksen aloittaa jo perinteeksi muodostunut koko perheen tapahtuma Tonttujen hiippailuja. Vuosien varrella mukana tapahtumassa ovat hiippailleet Jyväskylän kansalaisopiston lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen väki sekä tietenkin Jyväskylän kaupunginkirjaston lasten ja nuorten palveluiden omat tontut. Tänä vuonna Jyväskylän pääkirjastossa hiippaillaan musiikin tahtiin torstaina 8.12.2022 klo 17-19. Nyt saa laulaa joululauluja!

Joululaulujen lisäksi varma joulun merkki on tonttujen ilmaantuminen ikkunoiden taakse. Ne kuulemma pitävät kirjaa siitä, kuka on kiltti – ajatelkaas! Vaan kuinka kävisi joululle, jos tontut itse eivät olisi kilttejä? Jos tontut kurkkisivat ikkunoista, mutta tavoitteenaan heillä olisikin johdattaa ihmisiä pimeyteen, ei joulun rauhaan ja iloon.

Timo Parvelan kirjasarjassa Varjot (Tammi) törmäämme tonttuihin. Kaikenlaisiin tonttuihin. Sellaisiin, jotka ovat kilttejä, mutta myös sellaisiin, jotka haluavat imeä meistä ihmisistä pois kaiken hyvän. Kuinka se on mahdollista?

– Sinä toivot lahjaa, sinä annat lahjan. Sinä saat lahjan, sinä annat lahjan. Niin se menee, sinä toooodella typerä lapsi.
– Eikö se riitä, että on ollut kiltti? Pete hämmästyy.
Tonttu päästää pitkän pärisevän äänen. Pete toivoo, että se tulee hänen suustaan, mutta hajusta päätellen ei tule.
– Mitä minun sitten pitää antaa, jotta Sara paranee? Pete kysyy ääni värähtäen.
– Ei paljon mitään. Vähän vain.
Kuinka vähän? Tai ei sillä väliä. Minä antaisin kuinka paljon tahansa, jos sillä voisi parantaa Saran. Vaihtaisin vaikka osia hänen kanssaan.

Peten ystävä Sara on vaikeasti sairas. Petestä tuntuu, että hän tekisi mitä tahansa parantaaksen Saran. Tontun vaatimus kuitenkin yllättää Peten: Elpiö-tonttu haluaa Peten oman varjon. Pete epäröi, mutta juuri ennen kuin Elpiö livahtaa ulos ikkunasta, hän huutaa: suostun!

Samaan aikaan pohjoisessa, tonttuneuvoston edessä seisoo kaksi tonttukokelasta. Kokelaat pyrkivät tonttukillan täysvaltaisiksi jäseniksi. Tonttukokelaista toisen, Varjonparsija Uuditin, kohtaloon on kuitenkin kirjoitettu ennalta odottamaton luku.

– Varjonparsija Uudit, Sipsetti sanoo maistellen. – Vakooja.
– En minä ole ketään vakoillut, Uudit kuiskaa.
– Et olekaan. Vielä, Kaal naurahtaa.
– Onneksi olkoon, läpäisit kokeen.

Mitä tai ketä Uuditin on määrä vakoilla? Miksi Elpiö haluaa Peten varjon? Ja mikä tärkeintä: missä on Joulupukki?

Elpiö seuraa, kuinka varjopaimenet ajavat kahisevan kuorilauman luolan perällä olevaan aukkoon. Mestarin ruokahalu on yhtä pohjaton kuin pimeys hänen ympärillään on tiivis.
– Joulupukkia ei enää ole, hänen kutsumansa saattue tuhotaan ja kaikki on valmistettu teidän aikaanne varten, Elpiö sanoo ja kumartaa syvään.
– Millä nimellä haluatte itseänne kutsuttavan?
On kuin pimeyden keskellä olisi pimeys, joka sykkii ja laajenee. Sen keskeltä kuuluu kuiskaus:
– Krampus.

Timo Parvela on luonut jälleen maailman, joka koukuttaa lukijansa tiukkaan otteeseen. Pasi Pitkäsen hieno kuvitus lataa kirjasarjan tunnelman täyteen. Aivan pienimmille kuulijoille ei kirjasarjaa iltalukemiseksi kannata lainata, mutta vähän isommat lukijat viihtynevät Peten ja tonttujen parissa varmasti pyhäpäivän jos toisenkin.

Jos sarjan ensimmäiset osat Helähdys ja Auroria on jo luettu, niin kolmanteen osaan kannattaa nyt tehdä varaus. Trillerimäisen fantasiasarjan kolmas osa Krampus ilmestyi juuri, marraskuussa. Trilogian päättävä Krampus paljastaa lukijalle nimensä mukaisesti olennon, joka lietsoo ympärilleen pelkkää pimeyttä. Tuon pimeyden alle peittyvät niin joululaulut kuin kulkusten helinä.

Mutta toivon kipinä palaa. Ja tuosta kipinästä voi syttyä ikuinen valo.

Pimeydestä huolimatta: iloista joulunodotusta 😊!

Yön salaisuus

Marraskuun pimeät illat saavat mielikuvituksen laukkaamaan: varjoissa vilahtelee näkyjä, joille ei löydy luonnollista selitystä. Pimeän piiloissa myös kuulee kummia: pienetkin rasahdukset soivat kauhun kaikuina. Blogissa aikaisemmin esitelty Raili Mikkasen teos Suomen lasten kummituskirja sisältää kokoelman helppolukuisia kummitustarinoita, joilla mielikuvitusta voi vielä vähän ruokkia. Kirjan tarinoilla voi pelotella muita – ja itseään. Erityisesti pimeässä.

Helpotusta pahimpaan kammotukseen tarjoaa tietenkin tieto. Teoksessa Karmeat taruolennot kerrotaan puistattavaa tietoa ja karmivia faktoja, mutta myös erilaisten uskomusten taustoja. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja johdattaa tutustumaan maailmanhistorian pimeisiin voimiin, mutta herättää lukijansa myös pohtimaan, mikä niiden todellinen rooli ihmisten elämässä onkaan.

Joskus voi kuitenkin houkuttaa siirtää tieto syrjään ja lumoutua tarinoista, keskittyä kauhun väristyksiin, sukeltaa yön salaisuuksiin. Silloin voi lukea vaikkapa hereisistä.

Oletko joskus pelannut tietokoneella peliä, jossa taistellaan pelottavan näköisiä olentoja vastaan? Juuri kun luulit listineesi olennoista viimeisen, nurkan takaa ilmestyykin kaksin verroin lisää. Taistelun kruunaa pimeästä ilmaantuva kauhu. Olennoista suurin, jota kukaan ei tunnu koskaan voittavan.

Siri Kolun kirjassa Yön salaisuus Leo ajautuu juuri tällaiseen taisteluun, mutta Leo ei taistele tietokoneen näytöllä, vaan tosielämässä, keskellä yötä.

Muistatko ne vuodet, kun isäsi ja äitisi peittelivät sinut nukkumaan, lukivat satuja ja lopuksi sanoivat, ettei mörköjä ole olemassa? Uskoithan heitä? Uskotko vieläkin?

Leo on tähän asti nukkunut yönsä hyvin. Yhtenä myöhäisenä iltana Leolle kuitenkin paljastuu, että äidin ja isän turvallinen jutustelu keittiössä onkin pelkkää lumetta – jutustelu kuuluu nauhoitteelta. Missä äiti ja isä oikein olivat? Ulkonako?

Yö oli hiljainen. Se tuntui pidättävän hengitystään. Tämä hiljaisuus sai minut pysähtymään suoraan ulko-ovelle. En ollut enää varma, oliko vanhempien seuraaminen niin hyvä idea.

Lopulta Leo löytää äidin ja isän. Mutta samalla hän löytää jotain muuta. Jotain pelottavaa.

Leolle selviää, että mörköjä todellakin on olemassa. Ne vaanivat meitä joka yö. Vain äidin ja isän väsymätön taistelu pitää möröt erossa autuaan tietämättöminä nukkuvista lapsista.

Nyt kun Leokin on herännyt, ei hän enää voi nukkua tietämättömän unta. Hänenkin on aloitettava taistelu hereisiä vastaan. Aivan helppoa se ei ole, mutta vähitellen Leo löytää sisäisen soturinsa. Tätä taistelua Leo ei aio hävitä! Lumin – Leon pikkusiskon – on saatava nukkua rauhassa! Vaan miksi Leidi, hereisistä suurin, tuntuu olevan niin kovin kiinnostunut juuri Leosta?

Kadun sitä, etten oikeasti opetellut kakkosaseen käyttöä kunnolla silloin, kun minulla oli rauhallisia päiviä. Ajattelin, että minulla olisi aikaa.

Kadun sitä, etten uskaltanut kunnolla ajatella, mitä Leidi minulle yritti viestiä.

Siri Kolun Taika Taksisessa kuvattiin lähiönoitia. Hereisissä saman tyyppiset kuvaukset, tällä kertaa hereisistä, on kirjoitettu Muistiin. Muisti on Mädäntuoksuinen Urkintamateriaali & Infopaketti Sydänyön Törkeistä Inhotuksista. Muistista löytyy kuvaukset muun muassa Morfeista, Vasalleista ja Joukko-taistelijoista. Jokaisella hereisellä on omat heikkoutensa ja vahvuutensa – aivan kuten meillä ihmisilläkin.

Yön salaisuus aloittaa lasten uuden kauhusarjan Hereiset. Kirjan pelimaailmoistakin tuttu lähestymistapa mörköihin voi pelottaa, mutta sen tuella voi myös asettaa omat pelkonsa turvallisiin raameihin.

Leijonankesyttäjä

Leijonat nousevat takajaloilleen ja alkavat karjua toisilleen.

– Rrrääääyhh! Sinä et taaskaan ajattele muista kuin itseäsi! – Murrrrrrrr! Myäääääär! Ja sinä et ajattele yhtään mitään!

Ollaan sirkuksen areenalla. Leijonankesyttäjä Pipsa Hurjisto loikkaa esiripun takaa areenalle ja karjaiseen niin, että yleisökin säikähtää.

– Lopettakaa! – Ei saa räyhätä!

Leijonat rauhoittuvat.

Pipsa on maailman pienin leijonankesyttäjä. Hän on työskennellyt leijonankesyttäjänä niin kauan kuin muistaa. Pelkoa hän ei tunne lainkaan. Hän harjaa raateluhampaita, vahaa suuria tassuja, vie karvanaamat puistokävelyllekin aivan yksin. Ja joka päivän Pipsa vahtii, että leijonat menevät ajoissa nukkumaan, syövät myös pahaa ruokaa ja noudattavat ruutuaikoja. Kuulostaako tutulta?

Vaan eräänä päivänä, kun Pipsa astuu vuorollaan areenalle, tapahtuu kummia.

Pipsa vetää verhon sivuun ja pomppaa estradille. Hän avaa suunsa. Sitten pitäisi kuulua hirveä karjaisu, joka pelästyttää leijonat ja saa katsojien korvalehdet lepattamaan ilmavirrassa. Mutta on aivan hiljaista.

Pipsan kurkusta ei lähden pienintäkään pihahdusta. Mikä neuvoksi?

Lääkärin mukaan kyse on uupumuksesta. On levon aika. Yhdessä leijonien kanssa Pipsa alkaakin puuhata muuttoa kansallispuistoon. Kun kaikki on kotona pakattuna, muistaa Pipsa, että hän ei saa lähteä mihinkään kertomatta vanhemmilleen. Silloin olohuoneesta kuuluu karjuntaa. Eikä tällä kertaa ole kyse leijonista.

-Sinä et taaskaan ajattele muita kuin itseäsi! äiti huutaa. – Ja sinä et ajattele mitään! isi karjuu takaisin. Pipsa työntää oven auki. – Ai Pipsa, mitäs sinä? isi kysyy.

Käy ilmi, että Pipsa Hurjisto pelkää vain yhtä asiaa. Hän pelkää vihaisia ja huutavia aikuisia. Hän pelkää niitä joskus niin paljon, ettei hänestä lähde pihahdustakaan.

Katriina Rosavaaran kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kirja kertoo oivaltavasti yhden lapsen näkökulman vanhempien riitoihin. Riidat voivat olla väsyttäviä, jopa pelottavia – myös hurjimmille leijonankesyttäjille.

Lukeako vaiko eikö lukea?

Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4.2022. Viikon teema – Lukemalla parempi maailma – on helppo allekirjoittaa. Yksittäisen ihmisen lukutaito ja lukukokemukset vaikuttavat vallitsevaan todellisuuteen. Lukutaito on väline, jonka avulla tulkitsemme muiden tuottamaa maailmaa; lukukokemukset puolestaan auttavat ymmärtämään tuota maailmaa, sen ihmisiä sekä itseämme. Ja mikä parasta: kirjallisuus on parhaimmillaan hyvää ajanvietettä. Lukea voit melkein missä vain, melkein milloin vain. Ainoat välineet, joita tarvitset, ovat tarinat ja lukutaito.

Minä tartuin Lukuviikon kunniaksi kahteen kirjaan, jotka jo otsikollaan houkuttivat lukemaan. Toinen kehotti: Lue minut! Toinen taas ei halunnut tulla luetuksi – mikä suorastaan pakotti tarttumaan kirjaan.

Sanna Pelliccionin ja Siri Koulun teos Lue minut tarinoi ja inspiroi. Kirja koostuu lukuhetkistä, jotka kannustavat ja opastavat lukemaan sekä kirjoittamaan. Kirjan herkkä kuvitus innostaa kuvittamaan mielen maisemaa – joko kynän voimalla tai mielikuvituksen keinoin.

Hei, haloo, sinä siellä! Kyllä, minä puhun, juuri minä. Hiljainen kirja yöpöydälläsi, laukussasi, kutsun sinua hyllyssä. Tehdäänkö sopimus? Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.

Kirjan pienten lukuhetkien rinnalla kulkee santaidetehtäviä, jotka sopivat tekijöiden mukaan varhaisnuorista aikuisiin. Sovellettuina niihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös nuorempien sanan taitajien kanssa.

Suunnittele hauska merenpohjaseikkailu. Piirrä ja kirjoita. Puhuvatko merenpohjaolennot samanlaista kieltä kuin me vai jotain aivan toisenlaista? Miten sanoisit ”Tervetuloa” tai ”Älä ryöstä aarteitamme” merenpohjakielellä?

Kirjan sanataidetehtävät johdattelevat sanojen, mutta myös omien tunteiden ääreen.

Mikä on surullisin kohta kirjassa, jonka olet lukenut?

Mikä kohta kirjassa on tehnyt minut surulliseksi? Teoksessa Silkkiapinan nauru Tapiiri pohtii ystävänsä kuolemaa sanoilla, jotka nousevat myös minun muistoistani kyynelten kera:

Miten joku joka on aina ollut olemassa voi yhtäkkiä olla poissa?

Erittäin surullista.

Aivan toisenlaisiin lukutunnelmiin meidät vie David Sundin teos Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi. Mitä ihmettä? Eikö edes lukuviikolla? Jo ensilehdellä lukijaa varoitetaan:

Psst… tarinan lukeminen kirjasta, joka ei halua tulla luetuksi, voi olla kauhean vaivalloista. Melkein mahdotonta. Ehkä otattekin tämän sijaan sittenkin jonkun toisen kirjan?

Tittamari Marttisen suomentama kirja yrittää lähes joka sivulla kaikin keinoin estää lukijaa etenemästä kirjan sivuilla. Se uhkaa lukijaa muun muassa liekein sekä kirjaimia hävittäen. Se yrittää uuvuttaa lukijansa vaihtamalla yhdeltä sivulta kaikki R-kirjaimet L-kirjaimiksi.

Elittäin sulullista.

En kuitenkaan antanut kirjan vimmalle periksi, vaan luin sen loppuun. Ottaisitko sinäkin haasteen vastaan? Lukuviikon kunniaksi!

Supernaisia!

YK:n julistamaa Kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8. maaliskuuta. Päivän tavoitteena on vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia elämän eri osa-alueilla. Eri puolilla maailmaa järjestettävissä naistenpäivän tapahtumissa juhlitaan naisten saavutuksia. Joissain maissa päivä on jopa kansallinen vapaapäivä. Meillä Suomessa päivää vietetään hillitysti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomesta löytyisi naisia, jotka ovat saavuttaneet suuria. Heitä kyllä löytyy. He ovat Suomen supernaisia!  

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin hieno teossarja esittelee meille Minna Canthin, Ellen Thesleffin, Eeva Kilven sekä Fredrika Runebergin – Suomen supernaiset.

On aikainen toukokuinen lauantaiaamu herran vuonna 1888. Kuopion kaupungissa puiston laidalla sijaitsee talo, jota kutsutaan Kanttilaksi. Siellä asuu Canthin perhe, johon kuuluvat äiti Minna, Minnan äiti Ulrika ja veli Gusti, Minnan lapset ja lisäksi vielä keittäjä, piika ja renki. Kanttilassa on kauppa, mutta se ei ole vielä auki näin varhain. Joku on kuitenkin jo hereillä. Se on Minna.

Yllä kuvattu varhainen lauantaiaamu aloittaa Minnan tarinan teoksessa Minna! – Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Teos kuvaa Minna Canthia rohkeaksi keskustelijaksi, taitavaksi kauppiaaksi sekä armoitetuksi seuranaiseksi. Tarinassa seurataan Minna Canthin puuhakasta päivää Kuopiossa vuonna 1888 – mitä kaikkea voimmekaan Minnalta oppia!

Ellen Thesleff syntyi Helsingissä vuonna 1869. Hän tiesi jo nuorena, että hänestä tulisi taiteilija. Aivan helppo tie taiteilijaksi ei kuitenkaan ollut. Tuohon aikaan naisilta odotettiin, että he menisivät naimisiin, tekisivät lapsia – ja jättäisivät taiteen tekemisen miehille. Mutta Ellen tiesi mitä tahtoi. Hän sai tavoitteilleen myös tuen suuresti rakastamaltaan perheeltään. Lopulta Ellenistä todellakin tuli yksi Suomen merkittävimmistä taiteilijoista.

Herkin kuvin kuvitettua kirjasarjaa jatkavat Eeva Kilpi sekä Fredrika Runeberg. Molemmat naisia, joiden elämää sanelee kirjoittaminen. Ja Fredrikan muistamme toki myös herkullisista Runebergintortuista.

Fredrikan kynä sauhuaa puutarhassa. Hän pakenee mielikuvituksessaan ihmeellisiin maailmoihin, joissa ei ole koskaan käynyt.

Fredrika! : kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha

Kirjoitan, koska en voi olla kirjoittamatta. Kirjoitan kirjoitan kirjoitan.

Eeva! : kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat

Lisää suomalaisia supernaisia voit bongata muun muassa Elina Lappalaisen kirjoittamassa ja Ilona Partasen kuvittamassa kirjassa Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Minnan lisäksi kirjassa esiintyvät muun muassa Tarja Halonen ja Tove Jansson. Mikä onkaan Tove Janssonin supervoima? Mikä on sinun supervoimasi? 

P.S.  Suomen supernaisia löytyy myös facebookista.

Monikielisyyden juhlaa

Satakielikuukausi on monikielisyyttä juhliva jakso Kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja Maailman runouden päivän (21.3) välillä. Kuukautta on vietetty Suomessa vuosittain jo vuodesta 2015 lähtien. Kansainväliseltä nimeltään Multilingual Month juhlistaa kielellistä rikkautta. Tavoitteena on haastaa kaikki tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä eri näkökulmista. Vinkki haasteeseen: tutustu tuttuun teokseen vieraalla kielellä. Kokeile vaikkapa lukea samaa kirjaa kahdella kielellä rinnakkain!

Moni suomalaisen kirjailijan teos on käännetty – mahdollisesti monelle – vieraalle kielelle. Lastenkirjainstituutin ylläpitämästä Kolmen tähden tietoa -tietokannasta voit katsoa, mille kielille kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja on käännetty. Osa näistä teoksista löytyy myös Keski-kirjastojen kokoelmista. Jos suosikkiasi ei Keski-kirjastojen kokoelmista löydy, kurkkaa Monikieliseen kirjastoon. Monikielinen kirjasto sijaitsee Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta se toimittaa aineistoa myös muualle Suomeen. Ota yhteys oman kirjastosi asiakaspalveluun ja kysy ohjeet asiointiin Monikielisessä kirjastossa.

Alla pari kirjaparia, jotka löydät suoraan Keski-kirjastojen kokoelmista. Nämä teokset voit siis tuttuun tapaan varata verkkokirjastostamme omaan lähikirjastoosi noutoa odottamaan. Lukuiloa – sadoilla kielillä!

Tomi Kontion kirjoittama kirja Koira nimeltään Kissa on rosoinen tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Koira syntyy pohjoisen metsissä. Se saa ainoana pentueen eloonjäävänä äidiltään nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä ajattelijoita.

”Sisaruksistasi tuli enkeleitä”, äiti sanoi. ”Ja sinusta tuli Kissa.” ”Kissat ovat itsenäisiä”, äiti sanoi minulle, kun olin pieni. ”Ja sinä tarvitset itsenäisyyttä, koska minun pitää jättää sinut.” Äiti pirautti muutaman kyyneleen ja lähti.

Itsenäinen Kissasta tuleekin – pakon edessä. Muutto etelän suurkaupunkiin tuntuu vain korostavan itsenäisyyttä – joka paljastuukin yksinäisyydeksi. Eikä elämää helpota se, että äiti opetti Kissalle, ettei kehenkään saa luottaa. Lopulta Kissa huomaa olevansa itsenäinen Kissa, joka ei uskalla luottaa kehenkään – ei edes itseensä.

Sitten Kissa kohtaa ihmisen, jonka nimi on Näätä. Näätä tietää, että on vaikea elää, jos ei luota kehenkään. Silloin on vain hyvin surullinen tai hyvin, hyvin itsenäinen. Tai sitten vain yksinäinen.

”Nyt se on loppu”, Näätä sanoi parta väpättäen. ”Mikä on loppu?” kysyin. ”Yksinäisyys.” Näätä kumartui eteeni ja katsoin minua suoraan silmiin. Hän tarttui niskaani ja painoi minut rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen sisällään kumisi suuri sydän.

Siitä lähtien Kissa ja Näätä eivät enää olleet yksinäisiä. He olivat ystäviä.

Koira nimeltään Kissa löytyy Keski-kirjastoista suomen lisäksi espanjaksi julkaistuna. Yle Areenasta voit kuunnella tarinan myös radioteatterin tulkintana.

Siri Kolun Me Rosvolat aloittaa kokonaisen rovoseikkailusarjan. Sarjan ensimmäinen osa löytyy Keski-kirjastoista myös persiaksi.

Rosvolat on nimensä mukaisesti rosvoperhe. Perheeseen kuuluvat äiti Hilda, isä Hurja-Kaarlo, pojat Kalle ja Kulta-Pete sekä perheen tytär, kaikessa täydellinen Hele. Rosvolan perhe ei rosvoa rahaa, ne on pelkkiä hiirenpiaruja – kuten kulta-Pete sanoisi. Sen sijaan Rosvolat rosvoavat kaikkea tarvitsemaansa. Mieluisimpia ovat irtokarkit, liha ja muut syömiset, barbit, täydelliset pelikortit sekä kaikenlainen lukeminen. Kesäkuun toisella viikolla ryöstösaaliiksi kuitenkin joutuu – tai pääsee – Vilja. Vilja ryöstetään Viljan isän uuden BMW:n takapenkiltä, siskonsa Vanamon vierestä, kesken mehevän sisaruskähinän, matkalla mummolaan. 

Se oli nopeasti ohi. Vanamo luuli sen olevan tositeeveetä, ja siinä kohti kun Hurja-Kaarlo nappasi karkkipussin ja minut takapenkiltä, hän oli hetken aikaa hyvin pettynyt. – Hei älä Viljaa ota, mä olen tosi paljon parempi kilpailija!

Alkuun Vilja on luonnollisestkin hämillään. Hän yrittää jopa karata kotiin kerran tai pari. Pian Viljan karkausyritykset loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun Vilja huomaa, että kesästä Rosvoloiden parissa on to-DEL-la-kin – kuten Rosvolat asiaa painottaisivat – tulossa unohtumaton. Vilja oppii Rosvoloilta kesän aikana paljon rosvouksesta – ja elämästä yleensäkin. Hyvän maantierosvon on näytettävä maantierosvolta – aivan kuten presidentin on näytettävä presidentilt. Rosvon on oltava itsepäinen – mikäli rosvo ei ole itsepäinen, ei ylimääräisen omaisuuden siirtämistä kohteelta itselle saa toteutettua. Myös maine on tärkeää. Mainetta saadaan ryöstämällä paljon ja uskaliaasti. Mainetta voidaan saada myös kehittämällä oma merkkirikos. Merkkirikos on nokkela uusi ryöstötapa, jossa on käytetty erityistä kekseliäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Myös Vilja kehittää merkkirikoksen tuon kesän aikana. Se tulisikin olemaan täydellinen rikos. 

Kolmen seikkailu-unen jälkeen havahduin siihen, että mieleni oli keksinyt ratkaisun täydelliseen keikkaan. Kalle nukkui syvää unta ja mumisi tyynyynsä. MInä oli todella kutonut suunnitelman. Sellaisen, jossa minut unohtanut perheeni saisi ansionsa mukaan.

Ja vielä ripaus mörköjä. Pääkuvassa on esillä Tuutikki Tolosen Mörkövahti ranskankielisenä käännöksenä. Mörkövahdista lisää huhtikuun 2020 postauksessamme. Vaan kuinka sujuukaan mörköily ranskaksi?

Ystävyys voi yllättää

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta. Ylen Oppiminen -sivulla kerrotaan ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän alkuperästä olevan erilaisia käsityksiä. Päivää myös juhlitaan eri tavoin eri puolilla maailmaa. Päivän tunnus, ystävyyttä ja rakkautta kuvaava punainen sydän, lienee kuitenkin tuttu niin meillä kuin muuallakin.

Suomessa ystävänpäivän vietto on melko uusi tapa. Vasta 1980-luvulla päivän saattoi löytää kalentereistamme. Kerrotaan, että alun perin Valentinen päivänä saattoi rakkaudentunnustuksen lähettää salaisenkin ihailun kohteelle. Nykyisin suurin osa ystävänpäivän tervehdyksistä taitaa kuitenkin mennä jo valmiiksi tutuille ystäville ja läheisille.

Ystävänpäivän tervehdys voi olla postikortti, tekstiviesti tai lämmin halaus. Ystävänpäivää voi viettää vaikkapa yhdessä ystävän kanssa lukien. Päivää voi viettää myös niiden ystävien parissa, jotka odottavat sinua kirjankansien välissä.

Rose Lagercrantzin kirjassa Onnentyttö Dunne tutustumme ekaluokkalaiseen Dunneen. Dunne jännittää koulun alkua. Opettaja on kuitenkin mukava ja läksyjen tekokin on Dunnen mielestä mukavaa puuhaa koulun jälkeen. Parasta kuitenkin on, kun Dunne löytää luokaltaan uuden ystävän, Ella Fridan. Vaikka Dunnen elämässä on surujakin, tuo Ella Frida Dunnen elämään sellaista iloa, mitä vain paras ystävä tuoda voi. Ystävyys kantaa monen murheen yli. Ystävyys voi kantaa kilometrienkin taa.

Dunnen elämästä kerrotaan nyt jo sarjan seitsemässä kirjassa. Ystävyys Ella Fridan kanssa jatkuu, mutta samalla Dunne oppii, ettei ystävyys aina ole helppoa. Tarinat Dunnen arjesta iloineen ja suruineen ovat helposti lähestyttäviä, silti vahvoja ja raikkaita. Kurkkaa myös Tanjan ajatukset Dunnesta!

Aina ystävyyden syttyminen ei ole helppoa. Helpoiten ystävyys ehkä syntyy, kun uuden ystävän kanssa löytyy heti yhteisiä jutunaiheita tai yhteistä tekemistä – aivan kuten Dunnella ja Ella Fridalla. Joskus taas ystävyyden synnyttäminen vaatii vaivannäköä ja vähän kärsivällisyyttäkin. Kaisa Paaston kirjassa Anni kaverinkesyttäjä tutustumme Anniin, joka kokee olevansa kuin kaksi eri ihmistä, rippuen siitä, ollaanko koulussa vai kotona: kotona reipas ja hauska Anni onkin koulussa syrjään vetäytyvä ja vähän outokin. Mutta kuten Annin isoveli tietää: oudot ovat parhaita! Heidän kanssaan ystävyyden syntyminen vain vaatii ehkä himpun verran enemmän vaivannäköä. Ja vaivaa Anni päättää nyt nähdä. Hän suunnittelee kesyttävänsä itselleen kaverin, mutta lopulta kesyttäjää taitaakin tarvita Anni itse. Vaan kuinka kaverinkesytys oikein tapahtuukaan? Kurkkaa myös Tomin mietteet Annista!

Julian Goughin helppolukuinen kirjasarja Karhu ja Kaniini esittelee ensimmäisessä osassaan nimensä mukaisesti samassa metsässä asuvan karhun sekä kaniinin, jolla on kamalat tavat. Siinä missä karhu rakentaa kevään ensimmäistä lumiukkoaan laulellen, käyttäytyy kaniini kuin pahin äkäpussi. Vaan kuin vahingossa kaniini määrittelee ystävyyden – ainakin noin periaatteessa.

”Ainoastaan älykääpiö”, kaniini huomautti, ”lykkii lumipalloa YLÄMÄKEEN…” ”Ai miten niin,?” karhu kysyi.” ”Koska: painovoima.” ”Mikä se on?” karhu ihmetteli. ”Painovoima”, kaniini totesi tärkeänä, ”on kummallinen voima, joka vetää kaiken muun puoleen.” ”Jaa!” karhu nyökkäili. ”Ai niin kuin ystävyys?”

Karhu näkee ystävyyttä kaikkialla. Kaniini taas syö omaa kakkaansa. Lopuksi ystävykset rakentavat yhdessä tuumin lumiukon. Lukijan kasvoille leviää hymy.

Lastenkirjoissa ystävyys on lähes aina esillä – joko suoraan tai välillisesti. Ystävyyttä käsitteleviä lasten ja nuorten kirjoja voi löytää verkkokirjastosta esimerkiksi aihesanalla ystävyys. Hakutulos on varsin kattava. Rajaamalla tulosta vaikkapa aihesanoilla eläimet, erilaisuus tai auttaminen, hakutulos kaventuu. Tarinan keinoin voidaan kertoa ystävyydestä niin monella tapaa. Tarinoissa voidaan kertoa uuden ystävän löytämisestä, ystävän menettämisestä, yksinäisyydestä, sisarten välisestä ystävyydestä tai vaikkapa eläinystävistä.

Emilia Dziubakin tietokirjassa Ällistyttäviä ystävyksiä kerrotaan erilaisten ystävysten kohtaamisista kasvien ja eläinten maailmassa. Kirjan kertojaääni, hyvin erityinen kissa nimeltään Homeros, lähtee etsimään ystävyyttä. Haussa Homeroksella on täydellinen ystävä. Vaan mitä se oikeastaan tarkoittaakaan?

Homeros törmää matkallaan muun muassa ystäviin, jotka hoitavat toisiaan sekä ystäviin, jotka ovat ystäviä tietämättään. Homeros löytää myös täydelliset ystävät, mutta kohtaa myös valheellisia ystäviä. Kun pitkä matka alkaa väsyttää, on Homeroksen palattava kotiin. Ja kyllä, kotoa löytyy kuin löytyykin parhaan ystävän syli. Kirja lopussa voit leikkimielisesti testata millainen ystävä sinä olet. Oletko kuin kimalainen, kuin papu, vai kuin itse Homeros?

Kaikkien kanssa ei voi olla ystävä. Mutta ystävällinen voi aina olla. Ja joskus ystävyys voikin yllättää. Pelokkaintakin hiipijää.

Hui, sanoi aina Hui, mistä hänelle myös nimi siunaantui. Lähti matkaan yksin Hui – miten lie, noin vaarasta innostui. Oli alkuun vastassa otukset karmeat, oli matkaa vaikea taittaa. Miten perille pääsisi, voisiko joku pelolle kampoihin laittaa? Yllätti apu yllä joen, johti ystävyyteen, poisti pelon, tuon pikimustan noen.

Kuinka onnelliseksi voi tullakaan kun pelkonsa pystyy kohtaamaan. Sain sydänystäviä rakkaita kaksi, tulin moninverroin rohkeammaksi.

Pelotonta ystävänpäivää!

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkäsen kirjoittama ja kuvittama Kadonneiden eläinten saari on paikka, jossa elää toinen toistaan merkillisempiä eläimiä. Viimeisimpänä saarelle muuttaa pieni leijonanpentu, joka on kylläkin kaikkea muuta kuin leijonan pentu. Pentu on nimittäin Matiaksen pikkusisko Jenni, joka on pukeutunut leijona-asuun sirkuksen katsomoon. Eikä muuttaminenkaan ole oikea sana Jennin saarelle matkaamiselle: Jenni siepataan mukaan kesken sirkusesityksen.

Haluaisiko syntymäpäiväsankari Jenni tulla silittämään pikkuleijonaa? sirkustirehtööri kuulutti. Kyllä! Jenni kiljaisi ja porhalsi leijonanpennun luo. Juuri silloin tapahtui jotain kauheaa. Sirkuksen katon läpi syöksyi valtava mustavalkoinen hirviö. Se kahmaisi Jennin ja leijonanpennun kainaloonsa! Ennen kuin Matias ehti liikahtaakaan, hirviö hävisi saaliinsa kanssa esiripun taakse.

Matias ei jätä siskoaan pulaan. Yhdessä sirkuksen ihka oikean leijonan kanssa Matias lähtee hirviön perään. Hirviön jäljet johtavat saarelle, jossa Matiasta ja leijonaa on vastassa joukko outoja eläimiä. Mutta mihin Jenni on viety? Ja ehkä ennen kaikkea: miksi Jenni vietiin?

Kirjan tarinaan on kirjailtu huoli eläinlajien sukupuutosta maapallolla. Aivan pienimpiä kuulijoita hirviö voi aluksi pelottaa. Kun hirviön tarkoitusperät selviävät, häviää varmasti kuulijan pelkokin: saari onkin uhanalaisten eläinten suojapaikka eikä lainkaan pelottava. Leijonanpentukin pääsee lopulta kotiin.

Kirja löytyy myös valtakunnallisesta lasten ja nuorten e-kokoelmasta. Kokoelma löytyy tuttuun tapaan Keski-kirjastojen Ellibisistä. Reitin Ellibsiin löydät esimerkiksi Keksi-kirjastojen e-kirjastosta. Kurkaa kokoelmaan, lukemaan voit päästä vaikka heti!