Hui, kuinka hauskoja kummitusjuttuja!

“Joskus on hauska vähän pelätä.”

Kummitustarinat kuuluvat suomalaisten lasten tarinaperinteeseen, kukapa ei niitä olisi iltanuotiolla tai peiton alla taskulampun valossa toisille kertonut. Teoksessa Suomen lasten kummituskirja (Minerva Kustannus 2022) Raili Mikkasen keräämät tarinat yhdessä Sirkku Linnean kuvituksen kanssa tarjoavat hauskaa jännitystä koko perheelle. 

Sen jalat näkyivät pitkän takin alta, mutta ne eivät koskettaneet maata lainkaan, kun hahmo pompahteli eteenpäin.

Kirjan 11 kummitustarinaa sopivat niin jännittäviksi iltasaduiksi kuin vapaapäivien yhteiseksi puuhaksi. Teos toimii myös tietynlaisena matkana Suomen eri kaupunkeihin, esimerkiksi Muhokselle, Mäntyharjulle ja Heinolaan. Jokaisen tarinan jälkeen on myös esittely kyseisestä kaupungista ja muista siellä sattuneista jännittävistä tapauksista. Jokaisesta tarinasta voi myös oppia yhdessä paljon uusia asioita, esimerkiksi vaikeista synnytyksistä, reumasta tai elämästä kartanoissa.

Itse tarinoista löytyy niin teatterin kummituksia, salaperäisiä katoamisia kuin mystisiä viestejä – sekä paljon muita, kummaakin kummempia sattumuksia ja kohtaamisia. Linnean kuvitukset herättävät kummitukset eloon jokaisella lukukerralla. 

Mäntyharjulla löytyy lisäksi erään talon emäntä, joka on kuollut jo aikaa sitten mutta näyttäytyy aina välillä vanhassa kotitalossaan. Joko hänellä on jäänyt jokin asia hoitamatta, tai hän ei yksinkertaisesti henno lähteä rakkaasta talostaan. Kummitukset taitavat harvoin kertoa, miksi niiden täytyy tulla ihmisiä säikyttelemään.

Kiitos vinkistä kesätyöntekijämme Riia!

Yksi ajatus artikkelista “Hui, kuinka hauskoja kummitusjuttuja!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s